Toggle sidebar

Järkytyittekö te muut ekan synnytyksen jälkeen synnytyksen jälkeistä omaa oloa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
mä sain myös 20tikkiä ekasta ja vessassa käynti suju hyvin paitsi ekana päivänä sumeni silmissä kun verta lähti aika paljon..
Istuminen sattu mut kylmät siteet autto asiaa.
Oikeestaan se järkyttävin oli jälkisupistukset kun kukaan ei niistä ollut maininnut ja sit masennus vaikka sitä osasin odottaa.
 
No mua järkytti vähäsen se mun maha ekalla kertaa, vaikka ei se ollut mikään iso edes. Mutta olin vaan selälläni katsonut, että hienoo, nyt se on poissa. Sit kun siellä synnärillä olikin suihkussa kokovartalopeili, niin pikkasen ahisti.
 
Joo, mä ihmettelim sitä kun multa piakkoin synnytyksen jälkeen tultiin kysymän että otanko särkylääkettä. Mietin että ai miks varte, joka kyllä sitten selvisi epiduraalin hälvettyä.
 
En, vaan päinvastoin.. olin varautunut siihen, että alapää on hellänä ties kuinka kauan ja vuodan tulvimalla jne. No, alapäätä pikkusen kirveli pissatessa muutamien päivien ajan ensimmäisen synnytyksen jälkeen, kun tuli jotain nirhaumia pintaan ja muutama tikki. Tissit oli kyllä rikki ensimmäistä imettäessä alussa ja maitoa pakkautui paljon, mutta siitä tuli sentään selvittyä. Toisella ja kolmannella kerralla sitten ei ollut vaivoja niissä asioissa senkään vertaa. Oli huvittavaa, miten ihmiset kummastelivat kun tulin synnytyksistä kotiin kuvailtuna "ihan kuin olisi ruokakaupassa käynyt" :D
 
Monestakin asiasta. Maha oli kummallinen löllerö. Keskivartalon hallintaa ei vain ollut. Alapää oli turvonnut ja hellä (mitä nyt voi epparin jälkeen odottaakin, mutta silti). Siitäkin olin järkyttynyt, että hänätluu meni poikki synnyttäessä. Ensimmäinen kakka jännitti em. aioiden vuoksi. Jälkivuoto (runsaus ja kesto) oli täysin uusi asia. Järkyttävää oli myös se, ettei epparihaava lähtenyt yhdestä kohti paranemaan ja lähemmässä tarkastelussa umpeutumattomasta kohdasta pilkisti joku helvetin langanpätkä, jota kiskoinkin sitten ulos n. 3 cm pituisen riekaleen. Vähän myöhemmin järkytti se, kuinka paljon hiuksia alkoi irtoamaan, varsinkin pesujen yhteydessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keijupölly;25032476:
No mua järkytti vähäsen se mun maha ekalla kertaa, vaikka ei se ollut mikään iso edes. Mutta olin vaan selälläni katsonut, että hienoo, nyt se on poissa. Sit kun siellä synnärillä olikin suihkussa kokovartalopeili, niin pikkasen ahisti.
Click to expand...

Ehkä maailman inhottavin juttu.
 
Lisään, että jälkisupistukset kyllä yllättivät toisen ja kolmannen synnytyksen jälkeen. Ne olivat todella kipeitä.

Mutta mitään maharöllykkääkään mulla ei ole koskaan ollut, päinvastoin. Ymmärrän kyllä, että sellaista varmaan säikähtäisi jos maha roikkuisi kamalasti.
 
No itse olen kokenut 2 epäsäännöllistä synnytystä, toinen sektio ja toinen imukuppisynnytys ja molempien jälkeen kivut ovat olleet kamalat, mutta erilaiset. Sektion jälkeen se ekan kerran ylös nouseminen oli jotain kamalaa ja oikeastaan ekan viikon aikana piti joka kerta sängystä noustessa ihan miettiä miten sieltä ylös pääsee ja mulla vielä haava aukesi toisesta päästä ja se aiheutti lisävarovaisuutta. Vielä puolen vuoden jälkeenkin saattoi kesken kauppareissun tulla viiltokipuja.

Imukuppisynnytyksen jälkeen taas ei pystynyt millään oikein istumaan ja kesti kyllä monta viikkoa, ennen kuin ne kivut hävisivät, mutta sektioon verrattuna parantuminen oli nopeampaa. Toisen synnytyksen jälkeen vaan eniten hämmästytti se, että mä menin sen verran heikkoon kuntoon, että jalat eivät kantaneet millään ja minut jouduttiin viemään makuuasennossa osastolle, istumaan jotenkin pääsin, mutta kun yritin nousta, niin alkoi silmissä pimenemään.
 
En todellakaan järkyttynyt.
Eka kun syntyi ja vauva tuli pihalle ja sitte se oli siinä...mietin vaan, että mitä OLENKO MINÄ SYNNYTTÄNYT...synnytyksestä olin paljon lukenut,siitä miten kamalaa se on ja mielessä on melkein musta aukko kun synnyttää,niin hirveää se on...ja sitte se vauva oli siinä ja MÄ OLIN SYNNYTTÄNYT.
Ja en muista kivuistakaan mitään.Aina olen istumaankin pystynyt...
 
Enuten yllätti se että miten kamalalta voi henkisesti tuntua, ei kukaan ollut kertonut että mieli ja olo voi mennä todella surkeaksi ja se on ihan normaalia, ja että se on myös normaalia että itkee kuin niagaranputous kun on mennyt 2 päivää synnytyksestä.

Mä vaan nieleskelin kyyneliä ja luulin olevani jotenkin outo kun olo oli surkea eikä onnellinen.
 
Ei mulla ollu mitään syytä järkyttyä mistään. Jälkivuoto oli tosi niukkaa eikä se kestäny ku muutaman päivän, sen jälkeenhän pärjäs jo pikkuhousun suojalla. istuminen oli vaikeaa, mutta muistaakseni sekin luonnistui hyvin jo viikon, parin jälkeen. Itse synnytys sen sijaan - se kyllä järkytti ja suorastaan jätti traumat. En kerennyt saamaan kivunlievityksiä, joten synnytin luomuna. Luulin oikeasti kuolevani.

Toisen lapsen kohdalla synnytys meni paljon paremmin eikä mikään synnytyksen jälkeenkään järkyttänyt. Ehkä ne jälkisupparit oli aika yllätys, mutta eihän nekään kestäny ku pari päivää.
 
En mäkään tiennyt monia asioita, vaikka neuvolassa kävin jokaisen käynnin, synnytysvalmennuksessa ja pelkopolillakin. Siltikään en tiennyt. En osannut kysyä kaikkea, mut hei, ensisynnyttäjän tehtävä tuskin se oliskaan itse kaikki kysyä. Hitto. Kyllä ärsytti silloin.

Niin ja sitten toisen synnytystä jännitti ja odotti että tulee kaikki samat kaameudet, mut menikin aika eri tavalla kaikki. Jopa kipujen suhteen.
 
Mulla ei jälkisupistukset tuntuneet juurikaan, mutta toisaalta sain niitä varten kipulääkkeitä. Vai olisko sitten muuten vain korkeampi kipukynnys. Mä pystyin kyllä synnytyksen jälkeen istumaan ihan normaalisti, mutta esim. raskaiden juttujen kantaminen ja pitkäaikainen seisoskelu tai kävely sai alapään tuntumaan siltä, että tikit repeää tai jotain pullahtaa ulos. Samoin isommalla hädällä käyminen piti tehdä ihan ajan kanssa ja itse asiassa ensimmäisten pissallakäyntien ajan piti suihkutella alapäätä viileällä vedellä. :D En mä järkyttynyt, mutta yllätyin kylläkin.
 
Itse voin fyysisesti aika hyvin synnytyksen jälkeen, mutta henkinen puoli... Tunnekuohuja oli edelleen ja jonkinsortin masennustakin ilmassa, vielä pari kuukautta synnytyksen jälkeen. Mikään ei myöskään valmistanut mua siihen alun väsymykseen... :)
 
Kiitos muistutuksesta! Luoja, että olen onnellinen, että mun ei tarvitse enää ikinä tuohon hommaan ryhtyä! Hyvä muistella näitä aina välillä, niin ei vahingossakaan iske mitkään vauvakuumeet.

Mä olen ollut synnytyksestä järkyttynyt, kipeä, hormoneista itkuinen ja pöllämyhtynyt molempien synnytysten jälkeen. Onneksi on se ihana vauva siinä keskipisteenä, niin ei tule koko ajan mietittyä omia tuskiaan!

Esikoisen syntymän jälkeen suurin yllätys oli se, miten paljon aikaa imetykseen päivässä meni. Meidän vauva oli tissillä varmaan puolet vuorokaudesta. Siitä johtuen nännit oli ihan verillä ja maitoa tuli tulvimalla. Lisäksi imuote oli alkuun vähän väärä ja yllätyin siitä, ettei imetys mennytkään niin, että vauva tissiin, pari minuuttia imua ja olis sitten siinä... Kukaan ei ollut puhunut mulle mitään imetysmaratoneista.

Jälkivuoto ei tainnut yllättää, mutta synnytyksen jälkeinen veriryöppy kyllä. Muistan kun katselin myös suihkussa lattiaa, joka oli yltä päältä veressä.

Enkä ollut varautunut siihen, ett episiotomian jälkeen kävelykin sattuu. Kävelylekiltä piti kääntyä puolen kilometrin jälkeen takaisin kotiin, ei vaan pimppi enää kestänyt.

Maitotulvakin yllätti. Meillä haisi maito ja aamuisin sänky lainehti lukuisista pyyheviritelmistä ja yöllisistä pumppaustuokioista huolimatta.

Ja ne hormonit. Muistan kun päästiin synnäriltä kotiin ja meille tuli siinä sit heti vieraita. Minäpä se siinä sitten purskahdin vuolaaseen itkuun vieraiden onnitellessa meitä... Itku ei meinannut millään loppua. Olivat vielä miehen puolen sukulaisia, kiva...

Huh huh. Onneksi ne ajat on takana :) Tasaisempi elo isompien lasten kanssa on mun juttu.

Vauva-arjista olen alkanut nauttia vasta kun vauva on noin 4 kk, sitä ennen koko ajan odotin, että voi kun pian paranisin, voi kun imetys alkaisi sujua, voi kun vauva löytäisi jotain rytmiä jne.
 
Lähinnä olin hämmästynyt. Synnytys oli helppo, jälkivuoto olikin ihan vastaavaa kuin kuukautisvuoto eikä sitä lorottanut solkenaan jättiside toisen perään. Ekan päivän jälkeen siirryin ihan normaaleihin siteisiin, kun suostuin uskomaan, että sitä ei tosiaan holahtele niin. Kahden seuraavan synnytyksen kohdalla otin mukaan kotoa siteitä, kun ne oli mukavampia kuin ne sairaalan ns. normaalikokoiset siteet. Lisäksi hämmästytti se, että tosiaan istumaan pystyy normaalisti ja olo oli täysin normaali. Jälkisupistuksia oli jo ekasta ja ne ehkä taisi olla yllätys, niistä en muistaakseni tiennyt,mutta eipä ne nyt niin pahoja olleet silti. Kakkosesta oli kipeämpiä parina päivänä.

Paljon muutakin, mutta pääimmäinen hämmästys siis siitä, että se ei olekaan sellaista mitä annetaan ymmärtää. Ei itse synnytys eikä se jälkeinen aika. Eli kaikki ei kerro mitään kauhutarinoita. :)
 
Istumaan pystyin heti, kaavinta vei aika hyvin kaiken pois niin että muhkuraiselta jälkivuodolta vältyin kokonaan ja tikitkin parani suht nopeasti. Vessassakäynnissä ei mitään ihmeellistä ja parin kuukauden päästä jo uskalsin kurkkaa peilistäkin eikä mitään järkyttävää ollut.

Eniten ihmetytti oma itkuisuus ja tunneherkkyys. Kuin pms potenssiin kymmenen.
 
No en mä muista järkyttyneeni. Olin kai osannut odottaa, että se on sit ihan yök. Mulla ei onneksi sattunut pissaaminen tai ulostaminen, mutta verta menetin sen verran, että mua sai kuskata rullatuolissa 2 vrk ja kotiin mennessä ihan oikeasti jouduin miettimään, että pystynkö kiipeämään portaat 2.een kerrokseen kun ei ollut hissiä.. :)
 
[QUOTE="vieras";25034662]Kiitos muistutuksesta! Luoja, että olen onnellinen, että mun ei tarvitse enää ikinä tuohon hommaan ryhtyä! Hyvä muistella näitä aina välillä, niin ei vahingossakaan iske mitkään vauvakuumeet.

Huh huh. Onneksi ne ajat on takana :) Tasaisempi elo isompien lasten kanssa on mun juttu.

Vauva-arjista olen alkanut nauttia vasta kun vauva on noin 4 kk, sitä ennen koko ajan odotin, että voi kun pian paranisin, voi kun imetys alkaisi sujua, voi kun vauva löytäisi jotain rytmiä jne.[/QUOTE]

PEESI!
 
En mä niinkään siitä fyysisestä voinnista ollut yllättynyt, kyllä sen oli etukäteen jo tajunnut et kipeehän sitä on..Mut se henkinen puoli yllätti, ensinnäkin se että sitä ylitsevuotavaa äidin rakkautta ei heti tullutkaan ja siitä sätin itseäni, kamalat hormoonimyrskyt ja itkukohtaukset jne.. Ne tuli yllätyksenä..Ja sen takia oonkin koittanut monelle ekaa odottavalle selittää et ei ylläty vaikka noin kävisikin, että tuo on normaalia ettet sä olekkaan heti ihan maas myyny sille lapselle ja itkeä tihrusta onneas kuten elokuvissa jne..
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa