V
vieras
Vieras
Mulla on aina ollu semmonen tunne aikasemmissa ystävyyssuhteissa, et mua enemmän kuunnellaa ku mitä mä kuuntelen ystäviäni. Siis sillai et mä oon kyl kertonu omia murheitani ystävilleni, mut aika harvoin kukaan on purkautunu murheistaan mulle.
Nyt opintojen myötä mä oon saanu uusia ystäviä, ja just nää ihmiset on monesti sanonu mulle et tosi hienoo ku oot olemassa, että ihanaa päästä puhuu jollekin. Ja kiitelly sit myös mua siitä miten oon osannu piristää heitä.
Mut miks ihmeessä en oo koskaan kuullu ns. vanhoilta ystäviltäni mitään tuohon viittaavaa tai miksei ne edes kerro mulle murheitaan tms.?
Onko muille käyny näin että olis aikuisiässä (oon lähemmäs 30v) tutustuttuihin ihmisiin tulee läheisemmät välit kuin jo vuosikausia ystävinä olleisiin?
Nyt opintojen myötä mä oon saanu uusia ystäviä, ja just nää ihmiset on monesti sanonu mulle et tosi hienoo ku oot olemassa, että ihanaa päästä puhuu jollekin. Ja kiitelly sit myös mua siitä miten oon osannu piristää heitä.
Mut miks ihmeessä en oo koskaan kuullu ns. vanhoilta ystäviltäni mitään tuohon viittaavaa tai miksei ne edes kerro mulle murheitaan tms.?
Onko muille käyny näin että olis aikuisiässä (oon lähemmäs 30v) tutustuttuihin ihmisiin tulee läheisemmät välit kuin jo vuosikausia ystävinä olleisiin?
