Jaksaminen loppuu kohta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tuleva yhko?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tuleva yhko?

Vieras
Nyt on ihan pakko purkaa pahaa mieltään johonkin. Mä en enää tiedä mitä mä tekisin, kaikki on niin sekavaa (niin kun varmaan tää tekstikin).
Kaikki alko vissiin jossain vaihees nuorimman syntymän jälkeen, en mä oikeen osaa sanoo koska, nykyään vaan enemmän huomaa nää asiat. Yhden kerran on otettu yhteen miehen kans tästä asiasta ja silloinkaan se ei johtanut mihinkään (mies silloin kännissä kun ankka). En mä edes osaa sanoo mikä se meidän vihonviimenen ongelma on.
Siis jos mä nyt yritän jotenkin kertoo näistä meidän ongelmista, niin joku vois saada jotain selkookin tästä, jos kukaan edes jaksaa lukee loppuun saakka. Meillä siis 2 ihanaa lasta. Minä opiskelen ja mies käy töissä. Noin kuukausi sitten mies pisti oman firman pystyyn (osa-aikainen yrittäjä), joten kotona ei kauheesti näy tai jos on kotona on koneella koko ajan. Minä yritän hoitaa talon ja perheen, mutta kiitosta ei koskaan tule. Tänäänkin taas mies jakso muistuttaa että 4 viikon (äitiysloman jälkeen menin työharjoitteluun ja nyt tää uus "rytmi" on jotenkin harjoittelematta) pyykit on laskottamatta. Olivat vanhimman pojan sängyssä ja kun meni nukkumaan siirsin niitä sohvalle, mies totesi siihen, että vie ne kodinhoitohuoneeseen, johon minä, että ajattelin niitä laskostaa. Miehen tokaisu siihen oli että no tuskin ne siitä mitenkään paremmin kappiin menee. Oonpa nyt sitte koko illan laskostanut pyykkiä ahdistuneena taas ajatuksesta, että olen huono äiti, kun en edes saa lasten vaatteita kaappiin. Muutenkin meillä ei kukaan ole siivonnut taas kahteen viikkoon. Mä en aina jaksa, mutta ei mieskään tee mitään. Iltasin, miehen ollessa töissä, mä vaan huudan lapsille, kun kaikki ei mee niin kun haluaisin. Varsinkin tuon 2-vuotiaan uhmaikäisen kanssa menee hermo jatkuvasti. Mä en jaksais miehellekään aina olla sanomassa mitä pitää tehdä, joskus vois itekin ottaa silmän käteen ja ajatella, jos se sen edes osais.
Jos asian ottaa puheeksi, kaikki muuttuu siihen, että mä vaan nalkutan ja taaskaan hän ei osaa mitään tehdä. Hän sentään tekee rahaa taloon, jota koskaan ei kuitenkaan missään näy. Joskus ihan tosissaan miettinyt onko miehellä toinen nainen, kun seksikään ei enää "maistu"(eikä koskaan oo kotona), no eipä silti oo valittamista, eipä oo mullakaan ollu haluja viimeseen puoleen vuoteen. Raha-asiat on ihan perseellään ja mä oon koko äitiysloman ajan niskalimassa raatanut vauvan hoidon ohella koulutehtäviä, jotta saisin valmistumisen hiukan aikaistumaan. Itelläkin on jonkun verran keikkatyötä, mutta ei sitäkään nyt niin hirveästi ole, ei edes joka viikonloppu. Ja vaikka olis, en mä sitä jaksaisi. Mä en lapsia näkis sit koskaan.
Erokin on käynyt monta kertaa mielessä ja kerran jo miehelle sanonut, että olis varmaan helpompaa erota, olis vaan 2 lasta hoidettavana 3 sijaan. Jotenkin vaan kaveripiirissä on viimeaikoina ollu näitä eroja ihan riittävästi, että siinäkin mielessä sitä haluais yrittää olla yhdessä.
Enpä tie mitä tekis, hiukan helpotti kun sai johonkin purkaa pahaa mieltään.
 
Rankkaa on. Kai tosta pitäis puhua oikein ajan kans. Istua alas ja jutella. Silleen rauhassa ja toista kuunnellen. Molemmat kertos oman näkemyksen tilanteesta ilman, että toinen keskeyttää. Koittasitte päästä kompromissiin kotihommista ja muustakin. Rahaongelmat vie kyllä pohjan kaikelta. Se rassaa ja uuvuttaa ja vaikuttaa loppujen lopuksi lähes joka asiaan. Jaksamista. :hug:
 
Mies ei oo mikään keskustelija tyyppi, viimeks yhteenoton jälkeen meni varmaan viikko et meni hyvin, mut sen jälkeen kaikki taas lässähti. Miehellä on lisäks sellanen paha tapa, et jos mä sanon jostain asiasta niin kääntää asian niin, ettei osaa tehdä mitään tai et ei hän sit tee mitään kun aina tekee väärin jne.
 
Se pitäs koittaa kääntää niin, että mitä me voitais tehä, että meillä elämä ja arki menis kevyemmin ja meillä kaikilla ois kivempaa. Kotityöt kuuluu kaikille kuitenki. Ne pitäs jakaa jotenki, että toisen ei tarvis yksin vastata kaikesta. Tää voi olla hullu idea, mutta käyttökelpoinen... Kirjota kirje miehellesi vaikka sähköpostitse. Kerro huolesi ja esitä toive, että hän vastais sulle ja kertoisi omat tuntemukset. Kannattaa yrittää korjata tilanne.
 
Kuulostaa tutulta! Miten jotkut kuvittelee,että opiskelu on ihan kevyttä hommaa...ainakin mun mies! Kotia pitäis hoitaa ihan samaan tahtiin kuin kotiäitinä ollessa...

anna itsellesi aikaa tottua uuteen rytmiin, ole siis armollinen itsellesi;äläkä ota miehesi huomautuksia itseesi. Niin, helpommin sanottu, kuin tehty!! Tiedän kokemuksesta.

Mä olen yrittänyt relata ihan lasten takia;kun jos mä stressaan ja huudan lapset on entistä kiukkuisempia ja uhmaavat entistä enemmän. Illat meillä sylitellään ja leikitään pikkasen ruoanlaiton ja ruokailun lisäks ja sit lapset nukkumaan ja äiti tietsikan ääreen opiskelu hommiin...ei seksi kiinnosta juu- mistä voimia ja fiilistä,enää löytyis??
Tsemppiä sinnekin!
 
Ei tuo kirje mikään hullu idea oo, oon joskus aikoinaan sitä käyttänytkin, mutta nyt en jotenkaan oo jaksanut edes ajatella. "Hauska" juttu tuli mieleeni tuosta kirjeestä, kun joskus aikoinaan, jo ennen lapsia, olin kirjoittanut miehelle kirjeen (varmaan just samantyyppisistä asioista) ja laitoin siihen, et saa avata vasta töissä. Koko työmatkan oli ollu paskat housussa, kun luuli, et haluan erota.

Jotenkin sitä vaan tarttis olla stressaamatta, mutta aina tulee otettua stressiä ihan turhista asioista ja sit kun mies on kotona niin se vaan kiukuttelee, ihan samalla tavalla mulle kun lapsille. Välillä oikein pelottaa, kun suuttuessaan saattaa olla aika äkkipikanen (ei koskaan oo ketään lyönyt tms. liikkeet on vaan aika äkkinäiset ja kissa on saanut parikertaa lennon kun mies on suuttunut), et jos joskus suuttuu lapsille niin, et tulee kohtalokkaita seurauksia.
 
kuulosti siltä, että teillä on kotona nyt liikaa kiirettä ja stressiä. Koetatte joustaa erilaisissa asioissa ja antaa periksi sille ettei kaikkea kerkeä tekemään. Otatte useimmin lomaa ja teette jotain yhdessä perheen kanssa tai vietätte aikaa miehen kanssa kahdestaan.
Priorisoitte asianne ja panostatte niihin sen mukaan. Eli mikä elämässä on tärkeää...
Mulla oli samankaltainen tilanne vuosia sitten ja sitten pakotin itseni omaksumaan kiireettömämmän elämäntavan ja nyt asiat alkaa jo paremmin sujua :)

Voimia sinulle ja kyllä varmasti tilanne vielä helpottuu.
 
Voi, niin tuttua tuo yksin oleminen, meillä mies lähtee aamulla ennen seitsemää (mulla kello soi seitsemältä), joten on yleensä lähtenyt, kun minä nousen, kotiin tulee illalla 20.00 mennessä.

Lapsia meillä on 3, ekaluokkalainen, eskarilainen ja kohta puolitoistavuotias. Kahden vanhimmam viemiset, hakemiset ja kaikki ylimääräiset pallokerhot ym hoidan minä, paitsi nyt yhden kerran viikossa tulee mies kotiin 16.30 mennessä, jolloin lähden omiin hommiin ja tulen kotiin n.20.00 Kyllä se välillä pistää kiukuttamaan, kun näkee toisen naaman olevan kurtussa, vaikka ei kyllä koskaan mitään sano, mutta muksut varmaan pistäneet aina pinnaa kireälle :whistle:

Olenkin oppinut, että koti on kuin hiekkalaatikko, kukaan ei kuole, jos pyykit parikin päivää viikkaamatta (joskus enemmänkin), ei aina ehdi tai jaksa imuroida, joskus on tiskiä pöydällä, tai pyykkiä hirveet kasat odottamassa pesua (aina kuitenkin kaikilla puhdasta päällepantavaa).

Jos mies meillä miestä asia ärsyttää, sanon kyllä ihan suoraan, että tietää missä meidän imuri asuu, pesukonetta ja tiskikonetta osaa käyttää, eipä tuo pahemmin huomauttele, koska itse tekee omaa harrastusprojektiaan kaiket illat ja myös viikonloput on pajallaan.

Joskus on miehelle ruokaatehtynä kun tulee kotiin, joskus ei (syö paljon wokkeja, mitä meillä ei muut syö). Koskaan ei mitään mukise, vaan värkkää pöperöt itse, tai sitten vienosti soittaa ja pyytää, josko voisin tehdä, samoin pyytää laittamaan saunan päälle.

Tähän ei olla päästy ihan helposti, olipa sitä paljonkin herralla moittimista menneinä vuosina, kappas kun on joutunut muutaman kerran olemaan lasten kanssa ihan keskenään jonkun päivän, ei sano asioista enää, kun ei itse jaksanut palettia pyörittää kahtapäivää kauempaa kahden lapsen kanssa, saatika, että olis pitänyt viedä kouluihin ym muihin paikkoihin.

Eli toivoa on, pistä miehesi "lujille" tässä asiassa, hittosoikoon, lähdet vaikka muutamaksi päiväksi ilman muksuja johonkin, niin kylläpä huomaa toinenkin, ettei ne pyykit ym hoidu itsestään, ja niidenkin askareiden tekeminen vie aikaa ja kellohan tunnetusti menee kokoajan eteenpäin :whistle:

Hankala sepustus, mutta pidä pintasi, ja hoida kotiaskareet niin kuin se sinulle parhaiten luonnistuu, jos ei toiselle kelpaa, voi hyvin tehdä asioita sitten itsekkin :/
 
Mä oon varmaan tyhmä, mut mä en jaksa enää laittaa miestä "lujille", mieluummin teen itse saati sanon asiasta. Pitäis varmaan yrittää, mutta mutta... Ulkosestihan meillä on kaikki hyvin, mutta sisäisesti täyttä paskaa. Ketään kaveria ei oo jolle vois asiasta kertoo. Jotenkaan vaan jaksa. Laskostin sit viime yönä kaikki pyykit ja laitoin vielä kaappiinkin. Pääsin jopa puoli kolme nukkumaan. Sit jo taas seittemän aikaan ylös, kun lapset heräs. Nytkin tarttis taas mennä tekeen ruokaa ja muutenkin koulujuttuja olis tekemättä, mut mä en jaksa.
 

Yhteistyössä