Jaksaminen kortilla

[kotiäiti]

Mieheni käy töissä ja iltakoulussa, minä hoidan siis kodin ja lapset. Oma harrastus piti lopettaa miehen koulun takia ja koen olevani katkera ja kateellinen miehelle. Ollaan onnellisia yhdessä ja rakastetaan kyllä. Mikään eron paikka ei siis todellakaan ole. Mutta minulla on alkanut oleen todella rankkaa. Haluaisin jotain omaakin, tehdä yksin. Kauppaankaan ei pääse rauhassa. Iltaisin vain itkettää.

Mies ehdotti, että kun menen syksyllä takaisin töihin, ottaisin hän muutamia tunteja viikossa palkatonta. En tajua miten se aika mua auttaisi. Hän tekis sillon koulutehtäviä. Sanoin kyllä, et töihin mentyä olen varmaan vielä väsyneempi, kuin nyt. Töiden jälkeen pitäis lapset hakea hoidosta jne. En saisi harrastaa se enempää kuin nytkään. En kehtaa pakottaa lopettaan kouluakaan. Hoitoapua ei saada. Raivostuttava tilanne. Piti vain purkaa tuntojani tänne, vaikkei se tilannetta ratkaisekaan. Huoh, oon ihan puhki.

 

[äitsy]

"Mukava" kuulla, että jossain muualla on samanlaista kuin meillä. Mies on töissä 12h päivässä (siis sisältää tunnin matkat yhteen suuntaan) ja mie hoidan kotia ja lapsia. Muutosta haluttaisiin tilanteeseen molemmat, mutta tilanne työmarkkinoilla ei ole helppo eli mies haluaisi vaihtaa työhön, jossa vähemmän vastuuta ja hieman lähempänä. Olis ehkä helpompaa jos tietäisin, että tää loppuu vaikka 3kk päästä, mutta kun muutoksesta ei ole tietoa. Tsemppiä!

 

[kotiäiti]

Juu ei oo helppoa ei. Miehellä koulua kestää vielä 3vuotta! En jaksais. Oon niin kovasti yrittäny tsempata. Puoli vuotta tätä menty. Inhottaa, ku näin ajattelen, mut koen uhrautuvani jo liikaakin miehen vuoksi. Että hän saa käydä koulua. Koen miehen elävän meidän molempien elämää. Minä olen vain kotona ja odotan miestä kotiin. Ei näin oo hyvä olla.
Vielä ennen koulua, mulla oli elämä. Kävin kolnmesti urheileen, kun vihdoin olin saanut kokea liikunnan ilon ensimmäistä kertaa elämässä. Koin olevani energinen ja onnellinen. Nyt olen väsynyt ja pahantuulinen.

 

[äitsy]

Meillä mies vaihtoi työpaikkaa samalla viikolla kun kuopus syntyi ja poika on nyt 1v2kk. Tän uuden työpaikan myötä alkoi tää alamäki. Vauva ei nukkunut ekan 1/2 vuoden aikana kun tunnin pätkissä ja samaan aikaan viime syksynä vanhempi lapsista aloitti koulun. Musta kans tuntuu, että oon ihan loppu ja iltaisin ei jaksa edes kissaa sanoa. Välillä itkettää aamulla ja illalla ja siinä välissäkin. Nuorimmaista joudun kuljettamaan aina mukana, kaupassa, kampaajalla jne. Tiistai-illaksi olen saanut itselleni harrastuksen, mutta sinne pääsyn tiedän aina vasta saman päivän aikana. Ei herkkua. Kait tämä tästä joskus suttaantuu. Onneksi meillä menee miehen kanssa muuten hyvin ja voidaan asioista puhua.