Jäi kyllä tänään hämmentynyt olotila, kun....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äiree"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"äiree"

Vieras
näin tänään koulun erityisopettajan ja kyselin häneltä, että miten lapsen kouluvalmiustesti eilen meni? Hän sanoi, että lapsi oli hienosti jaksanut keskittyä koko ajan, mutta sitten lapsi ei ollut ymmärtänyt oikein sanallisia ohjeita ja siksi luultavasti testin tulos on heikko. Lisäksi lapsella on edelleen ongelmia kynän käytössä. Mutta tuon jälkeen tuli se hämmentynyt olotila itselle, kun erityisopettaja kysyi jotenkin siihen malliiin, että onko lapsella todettu esim; kehitysviivästymää tai ei hän tietenkään noin suoraan sitä sanonut, mutta minä ainakin rivien välistä luin, että tuota hän luultavasti tarkoitti. Sanoin, että on psykologi lapsen viime vuoden alussa siellä tutkimusjaksolla tutkinut ja hän oli sitä mieltä, että lapsen kehitys vastaa ikätasoa. ( Minä myös luotan tuon psykologin arvioon, koska se tehtiin siis viime vuonna sairaalassa ja minusta siellä on kyllä ammattitaitoista väkeä arvioimassa lapsia. Ja tuolla tutkimusjaksollakin usein kysyin sairaalan väeltä, että vastaako lapsen kehitys ikäisiään? He olivat aina sitä mieltä, että kyllä vastaa. Lapsen tiedot ja taidot ovat ikäistensä tasolla, ainoastaan haastetta on sosiaalisen kehityksen alueella )

Erityisopettaja sanoi, että haluaa saada ne paperit katsottavaksi, koska niitä tarvitaan siihen, että lapsi siirretään erityisoppilaaksi. Tuohan oli jo valmisteilla viime syksynä, koska eskari meni siihen malliin, että lapsi tarvitsee erityisiä tukitoimia ja siihen ei riitä pelkkä tehostettu tuki, vaan lapsi on siirrettävä erityisoppilaaksi.

Lapsi kävi myös viime syksynä puheterapeutin arviossa ja hän oli sitä mieltä, että lapsi ei tarvitse puheterapiaa, mutta kyllä hänkin oli sitä mieltä, että lapselle tulee luultavasti tuottamaan koulussa hankaluuksia sanalliset ohjeet ja että lapsi voi siksi tehdä koulussa tehtävät päin mäntyä, koska ei ole ymmärtänyt ohjeita oikein. Terapeutti myös jatkoi, että koulussa mennään jo hyvin pitkälti sellaisiin sanallisten ohjeiden käyttöön, mikä voi lapselle olla todella haastavaa.
 
Ei tietenkään ole. Kyllähän lapselle on taattava hyvät systeemit, että eskari sujuisi mahd. hyvin.

Mutta kyllä hämmennyin tuosta kun erityisopettaja epäili, että lapsen kehityksessä olisi vielä jotain häikkää. Kun ne sairaalan väki ovat moneen otteeseen todenneet, että lapsen kehitys vastaa ikäistään.
 
Varmaan vaan halusi kysyä, onko aiemmissa tutkimuksissa tullut esiin jotain, mikä hänen olisi hyvä tietää. Jokaiselta lapselta löytyy vahvoja kehityksen osa-alueita ja sitten niitä mitkä ovat keskiarvon alapuolella. Kokonaisuutena kehitys voi olla kuitenkin ikätasolla.
 
Anneka66, lapsella onikätasoisesti edennyt tiedot ja taidot, mutta hänelle haastetta tuottavat siis sosiaaliset taidot. lapsella on ADHD ja piirteitä lapsuusiän autismista, nuo autismipiirteet voivat tosin hävitä ajan kanssa pois.
 

Yhteistyössä