Jättäisitkö kumppanisi jos hän tulisi uskoon?

[QUOTE="vierailija";29272907]Jos siitä, että ei usko Jumalaan, ei saa rangaistusta, miksi uskoa ylipäätään? Jos kaikki kuitenkin päätyvät samaan paikkaan, miksi uskovat kasvattavat lapsensa uskoon, käännyttävät muita ja nakkelevat synnin ja synnintekijän kaltaisia sanoja ympäriinsä?[/QUOTE]

Ne jotka noin tekevät,varmaan ajattelevat että ateistit ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin.
Minä voin vastata vain omasta puolestani.
En ymmärrä miksi pitäisi saada rangaistus siitä että ei usko Jumalaan, enkä usko että kukaan muu kuin typerät ihmiset siitä rankaisevat.

 

Osaako olla silti normaali. Jos alkaa hörhöilemään ja jakaa sanaa koko ajan ystäville ja sukulaisille. Ja alkaa niuhottamaa meidän yhsteisistä elämäntavoista tai minun elämäntavoista tms. sillon eroaisin. En jaksa kuunnella jeesustelua. Koulukirkot aikanaan oli pakko kestää ja kiitos ei enää mitää pakkopullaa. Itse kuulu mihinkään uskon lahkoon enää.

 

Ne jotka noin tekevät,varmaan ajattelevat että ateistit ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin.
Minä voin vastata vain omasta puolestani.
En ymmärrä miksi pitäisi saada rangaistus siitä että ei usko Jumalaan, enkä usko että kukaan muu kuin typerät ihmiset siitä rankaisevat.

Mutta mikä sitten on uskovan ja ei-uskovan ero loppupeleissä? Miksi on tärkeää olla uskossa jos sillä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä ja uskova päätyy pilven päälle ateistinaapurinsa viereen?

 

No ihan yhtä lailla suvaitsemattomuutta ja tuomitsemista on mielestäni se, että keskustelun lähtökohta on se, että usko on negatiivinen asia, jonka takia voi miettiä eroa. Ja se oletus, että arki muuttuu, arvomaailma muuttuu ja pöpilässäkin sitten todennäköisesti istutaan jossain vaiheessa.

Ja noilla kirkkohääjutuilla tarkoitin sitä, että onko mieleenne tullut, että ne tuttavat ja sukulaisetkin voivat ihan oikeasti uskoa siihen jumalaan, eivätkä hekään ole pöpilässä, eikä heidän elämänsä ole kovinkaan rajoittunutta. Ihan tavallista elämää elävät hekin.

Kävin kesällä veljeni kirkkohäissä, niissä oli aika voimakas uskonnollinen osuus. Siis näkyvämpi kuin ns tavan vuoksi pidetyissä kirkkohäissä. Ja tiedän että kälyni on uskovainen. Mikä on tietysti ihan ookoo, hän on mukava ihminen ja tulemme hyvin toimeen, ja hän on aivan fantastinen puoliso veljelleni.

Mutta, en voisi olla hänen kanssaan parisuhteessa, jossa kuitenkin on mielestäni tarkoitus olla aivan eri tavalla läheinen kuin tuttavien tai edes sukulaisten kanssa.

 

No miten esimerkiksi tuo mainitsemani opiskelu eroaa tästä. Ja joku muu tuolla heitti kasvissyöjäksi ryhtymisen. Ja lisätään nyt vaikka aktiiviurheilun aloittaminen. Nämä kaikki muuttavat arkea ihan taatusti ja arvomaailmaakin jonkin verran. Ääritapauksissa ne voivat myös aiheuttaa ongelmia. Miten uskonto eroaa näistä?

Opiskelu esim. siten, että se on yleensä väliaikaiseksi tarkoitettu. Siitä valmistutaan. Ex- rouvakultani vielä vuosi ennen eroa kysyi minulta, että onko ok, (= onko taloudellisesti mahdollista) jos hän lähtee opiskelemaan toiseen ammattiin. Sit meni.

Urheilun aloittaminen taas ei välttämättä tarkoita urheiluhulluutta (mikä on sit eri asia)ja toisekseen, puolison harrastus ei ole minun asiani tai minulta pois.

Kasvissyönti ny sinänsä ei ole ongelma, koska usko tai älä, niin jotkut kaltaiseni punaniskaheterojuntit pystyvät syömään kasviksiakin, ainakin lihan lisukkeena.
Kovin tiukka suhtautuminen ruokavalioon taas voi olla isokin ongelma, koska parisuhteessa noin perinteisesti on tarkoitus käyttää yhteistä jääkaappia.

Uskonto eroaa noista siten, et se vaikuttaa paitti opiskeluun, urheiluun, ruokavalioon ja oikeestaan mihin vaan.
Sinänsä uskoa vastaan mulla ei ole mitään. Mun puolestani tuleva ex- rouvani voi olla vaik pappi. Mut toi uskoon tuleminen... kesken parisuhteen... Mä olen muutaman uskoon tulleen tavannu. En tahdo nähdä uudestaan.

 

Ne ihmiset jotka voisivat ottaa puolisokseen uskovaisen, olisivat sellaisen varmasti valinneet. Täysin eri asia, jos se ei-uskova puoliso yhtäkkiä muuttuukin uskovaiseksi. Näillä ihmisillä ei välttämättä ole mitään uskovaisia vastaan ja heidän tuttavapiirissäkin saattaa olla uskovaisia. Nyt on kyse siitä, että joku muuttuu uskovaiseksi.. ihan vähänkö on eri asia

näihin ihmisiin ollaan tutustuttu kun he ovat olleet jo uskovaisia...

 

[QUOTE="vierailija";29272973]Mutta mikä sitten on uskovan ja ei-uskovan ero loppupeleissä? Miksi on tärkeää olla uskossa jos sillä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä ja uskova päätyy pilven päälle ateistinaapurinsa viereen?[/QUOTE]

Kyse on henkilökohtaisesta ajatusmaailmasta, uskomuksista.
Ei mulle ole mitenkään erityisen tärkeää uskoa Jumalaan ja tarkennan nyt etten edes usko personoituun Jumalaan.
Uskon siis, mutta jumalasuhteeni elää ja ajatukseni muuttuvat.
En ole sidottu mihinkään.
Olen ollut ateisti,uskonut ihan personoituunkin Jumalaan ja nykyään kai agnostikko sitten.
Mulla ei ole mitään tarvetta jankuttaa muiden kanssa siitä onko Jumalaa vai ei,kyseessä on henkilökohtainen uskomukseni.

 

Uskonto eroaa noista siten, et se vaikuttaa paitti opiskeluun, urheiluun, ruokavalioon ja oikeestaan mihin vaan.
Sinänsä uskoa vastaan mulla ei ole mitään. Mun puolestani tuleva ex- rouvani voi olla vaik pappi. Mut toi uskoon tuleminen... kesken parisuhteen... Mä olen muutaman uskoon tulleen tavannu. En tahdo nähdä uudestaan.

Häh, miten henkilökohtainen vakaumus vaikuttaa opiskeluun,urheiluun,ruokavalioon ym.?
Pointti kai nimenomaan oli siinä, että jos kyseessä ei ole mikään äärimuoto niin uskonnollinen vakaumuskaan ei vaikuta sen enempää kuin jokin elämäntapa.

 

Häh, miten henkilökohtainen vakaumus vaikuttaa opiskeluun,urheiluun,ruokavalioon ym.?
Pointti kai nimenomaan oli siinä, että jos kyseessä ei ole mikään äärimuoto niin uskonnollinen vakaumuskaan ei vaikuta sen enempää kuin jokin elämäntapa.

Kyse mulla on ainakin siitä, että jos mä pidän jumalaan uskomista ihan höpöhöpötouhuna, en voi sellaisen ihmisen kanssa olla. Harva pitää esim sitä kasvissyöntiä samalla tavalla hulluksi tulleen juttuna..

 

Opiskelu esim. siten, että se on yleensä väliaikaiseksi tarkoitettu. Siitä valmistutaan. Ex- rouvakultani vielä vuosi ennen eroa kysyi minulta, että onko ok, (= onko taloudellisesti mahdollista) jos hän lähtee opiskelemaan toiseen ammattiin. Sit meni.

Urheilun aloittaminen taas ei välttämättä tarkoita urheiluhulluutta (mikä on sit eri asia)ja toisekseen, puolison harrastus ei ole minun asiani tai minulta pois.

Kasvissyönti ny sinänsä ei ole ongelma, koska usko tai älä, niin jotkut kaltaiseni punaniskaheterojuntit pystyvät syömään kasviksiakin, ainakin lihan lisukkeena.
Kovin tiukka suhtautuminen ruokavalioon taas voi olla isokin ongelma, koska parisuhteessa noin perinteisesti on tarkoitus käyttää yhteistä jääkaappia.

Uskonto eroaa noista siten, et se vaikuttaa paitti opiskeluun, urheiluun, ruokavalioon ja oikeestaan mihin vaan.
Sinänsä uskoa vastaan mulla ei ole mitään. Mun puolestani tuleva ex- rouvani voi olla vaik pappi. Mut toi uskoon tuleminen... kesken parisuhteen... Mä olen muutaman uskoon tulleen tavannu. En tahdo nähdä uudestaan.

Unohdat nyt sen, että opiskelu muuttaa elämää loppuelämäksi, jos vaihdat alaa tai opiskelet huomattavasti korkeammalle, kun aiemmin. (Tuo, että olette eronneet vuosi vaimon opiskelujen aloituksen jälkeen on aika mielenkiintoinen juttu. Joku voisi ajatella, että opiskelu on jotenkin hänen elämäänsä kuitenkin muuttanut.)

Uskonto ei eroa noista millään tavalla. Opiskelu voi myös vaikuttaa urheiluun, urheilu ruokavalioon jne. Ja toisaalta taas uskonto ei vaikuta välttämättä yhteenkään noisa.

Pointti oli edelleen se, että äärilleen vietynä isoja muutoksia ja ongelmia voi tulla näiden kaikkien kohdalla. Jos taas muutos on ihan normaalissa mittakaavassa ei ylitsepääsemättömiä ongelmia luulisi olevan.

 

Kävin kesällä veljeni kirkkohäissä, niissä oli aika voimakas uskonnollinen osuus. Siis näkyvämpi kuin ns tavan vuoksi pidetyissä kirkkohäissä. Ja tiedän että kälyni on uskovainen. Mikä on tietysti ihan ookoo, hän on mukava ihminen ja tulemme hyvin toimeen, ja hän on aivan fantastinen puoliso veljelleni.

Mutta, en voisi olla hänen kanssaan parisuhteessa, jossa kuitenkin on mielestäni tarkoitus olla aivan eri tavalla läheinen kuin tuttavien tai edes sukulaisten kanssa.

No ei puolisoksi tarvitse ottaakaan, mutta idea oli se, että ei ne kaikki uskovat nyt mitään sekopäitä ole, niin kuin tässä nyt monet väittävät.

 

Kyse mulla on ainakin siitä, että jos mä pidän jumalaan uskomista ihan höpöhöpötouhuna, en voi sellaisen ihmisen kanssa olla. Harva pitää esim sitä kasvissyöntiä samalla tavalla hulluksi tulleen juttuna..

Juu, se on kyllä tullut selväksi moneen otteeseen että sinulle Jumalaan uskominen on niin iso kynnyskysymys ettet uskovan kanssa voi olla.
Luulen että kaikki ovat sen ymmärtäneet.
Se on ihan ok, ihmisiä on erilaisia.
Joillekin se kasvissyöjäksi tai joogaan hurahtaminen voi olla samanlainen kynnyskysymys.

Mutta se että sinä uskot kaikkien uskovien olevan mielisairaita, ei tarkoita että kaikki tekisivät niin.
On ihan fakta, ettei pelkkä Jumalaan uskominen ole luokiteltavissa psykiatriassa mielisairaudeksi tai hulluudeksi.
Joku uskoo Jumalaan, sinä uskot että uskovat ovat sairaita.

 

Pointti oli edelleen se, että äärilleen vietynä isoja muutoksia ja ongelmia voi tulla näiden kaikkien kohdalla. Jos taas muutos on ihan normaalissa mittakaavassa ei ylitsepääsemättömiä ongelmia luulisi olevan.

Juuri tätä ajoin takaa.
Toki ihmisillä voi olla jotain ehdottomia juttujakin, mitä ei missään nimessä sulata.
Voisin kuvitella että vaikkapa joku uskovaisen hyväksikäyttämä ja sairaassa uskonnollisessa perheessä kasvanut voisi ajatella ettei koskaan halua olla uskovan kanssa, johtuen omasta traumaattisesta menneisyydestään.

Mutta noin pääsääntöisesti luulen että jos rakastaa kumppaniaan, suurimmalle osaa ihmisistä isompi merkitys on sillä miten esim. toiseen uskoontulo vaikuttaa elämään käytännön tasolla.
On ihan hillittyjä ja järkeviäkin uskovia,joiden arkielämässä se usko ei juuri näy kuin ehkä hiljaisena sisäisenä luottamuksena siihen että Jumala huolehtii ja elämä kantaa.
Surun iskiessä saatetaan käydä kirkossa tai rukoilla hiljaa mielessään, tai kiittää mielessään ilonaiheista.

Ja sitten taas sen uskon/uskonnonkin voi viedä äärimmäisyyksiin ja niin että koko ihmisen elämäntapa ja ajatusmaailma muuttuu radikaalisti(fundamentalistit).
Näillä ihmisillä on yleensä taipumus muutenkim ns. hurahtaa ja on sitten vähän arpapeliä mihin se hurahdus kohdistuu.

 

En jättäisi,mutta turha tuosta vaan kuvitella että minä kääntyisin samaan!

 

Juu, se on kyllä tullut selväksi moneen otteeseen että sinulle Jumalaan uskominen on niin iso kynnyskysymys ettet uskovan kanssa voi olla.
Luulen että kaikki ovat sen ymmärtäneet.
Se on ihan ok, ihmisiä on erilaisia.
Joillekin se kasvissyöjäksi tai joogaan hurahtaminen voi olla samanlainen kynnyskysymys.

Mutta se että sinä uskot kaikkien uskovien olevan mielisairaita, ei tarkoita että kaikki tekisivät niin.
On ihan fakta, ettei pelkkä Jumalaan uskominen ole luokiteltavissa psykiatriassa mielisairaudeksi tai hulluudeksi.
Joku uskoo Jumalaan, sinä uskot että uskovat ovat sairaita.

No sitähän tässä just yritetään teille selventää, että minkä takia se mies jätettäis jos tulis uskoon. Mutta kun ei ne selvennyksetkään näytä kelpaavan :headwall:

jos ihminen pitää uskovaa hulluksi tulleena, niin silloin se pitää sitä sellaisena vaikka sä sanoisit mitä tahansa.

Enempää en sun kanssas jaksa jauhaa, kerroin oman mielipiteeni, sitähän tässä kysyttiin.

 

En jättäis, ei tollanen ole mikään syy jättää toista. Tosin arki varmaan muuttuis aika paljon, en tiedä, koska kokemusta uskovaisesta kumppanista ei ole. Itse nimittäin en ole uskovainen. Toki ihmettelisin, että jos mieheni uskoon kääntyis, ei nimittäin ole, niin saattaisin ihmetellä kovin, jos ilmottais, että olen tullut uskoon. En silti jättäis, en todellakaan, vaan oppisin elämään asian kanssa .

 

Pointti oli edelleen se, että äärilleen vietynä isoja muutoksia ja ongelmia voi tulla näiden kaikkien kohdalla. Jos taas muutos on ihan normaalissa mittakaavassa ei ylitsepääsemättömiä ongelmia luulisi olevan.

Mikä on normaalissa mittakaavassa? Onko se sitä, että hlö on aikaisemmin etsinyt suuntaansa ja kallistunut hiukan jumaluuksien puolelle, vai ettei hän ole koskaan edes ajatellut näitä asioita? Ja kun hän tulee "normaalisti" uskoon, ei ongelmia ole parisuhteessa, koska hlö oli jo hiukan sinne suuntaan kallella tai ettei uskoon tulon jälkeenkään niin paljon näitä funtsi?
Koska jos ihminen on ateisti ja tulee uskoon, muutos on väistämättä suuri. Tämä ei siis kuulu "normaaliin mittakaavaan" sinusta? Mun mielestä se, että ateistinen mieheni tulisi uskoon on niin valtava asia, että se rikkoisi meidän suhteen, vaikkei hän sen kummemmin uskoaan harjoittaisikaan. Mies ei olisi enää sama. Tämä on siis ääriesimekki?

 

[QUOTE="realisti";29274095]Mikä on normaalissa mittakaavassa?

Mun mielestä se, että ateistinen mieheni tulisi uskoon on niin valtava asia, että se rikkoisi meidän suhteen, vaikkei hän sen kummemmin uskoaan harjoittaisikaan. Mies ei olisi enää sama. Tämä on siis ääriesimekki?[/QUOTE]

Toki yksilö itse määrittää ne omat rajansa, joku voi kokea sen kasvissyöjäksi hurahtamisenkin niin ettei ihminen ole enää sama ja ei pysty jatkamaan.
Minun mielestäni ääriesimerkki on se että ateisti tulee uskoon ja alkaa käännyttää kaikkia lähellään olevia, lopettaa kaikki aiemmat harrastukset, tuhoaa kaikki muut kirjat ja levyt paitsi uskoon liittyvät,pyörittää päivät pitkät pääosin uskoon liittyviä juttuja päässään,käy monta kertaa viikossa seurakunnassa,liikkuu pääosin uskovien kanssa ja laiminlyö muut ihmissuhteet jne.

Hillitympi esimerkki taas olisi että ateisti tulee uskoon ja jatkaa elämää pääosin niinkuin ennenkin.
Usko on enemmänkin sisäistä ja hiljaista luottamusta ja tasapainoisuutta sekä rauhaa antava tekijä.
Tosin näissä tapauksissa on todennäköistä että ateisti on ollut esim. lapsuudessaan jollain tapaa uskossa tmv. mutta hylännyt uskon kasvettuaan.

 

No sitähän tässä just yritetään teille selventää, että minkä takia se mies jätettäis jos tulis uskoon... jos ihminen pitää uskovaa hulluksi tulleena, niin silloin se pitää sitä sellaisena vaikka sä sanoisit mitä tahansa.

Kunhan mietin...
Tarkoittaako tämä myös sitä että hulluksi tullut ihminen jätetään? (ainakin mikäli ongelmaan ei voi kokonaan parantaa)
...sinänsä sillä ei ole minulle merkitystä miksi jätätte tai olette jättämättä puolisonne.

 

Kunhan mietin...
Tarkoittaako tämä myös sitä että hulluksi tullut ihminen jätetään? (ainakin mikäli ongelmaan ei voi kokonaan parantaa)
...sinänsä sillä ei ole minulle merkitystä miksi jätätte tai olette jättämättä puolisonne.

En jättäis jos hulluuden voisi parantaa esim lääkkeillä tai terapialla. Uskovaisia ei voi "parantaa"

 

No sitähän tässä just yritetään teille selventää, että minkä takia se mies jätettäis jos tulis uskoon. Mutta kun ei ne selvennyksetkään näytä kelpaavan :headwall:

jos ihminen pitää uskovaa hulluksi tulleena, niin silloin se pitää sitä sellaisena vaikka sä sanoisit mitä tahansa.

Enempää en sun kanssas jaksa jauhaa, kerroin oman mielipiteeni, sitähän tässä kysyttiin.

Siis miten ei kelpaa?
Mielestäni sanoinkin että asia on ihan ok ja ihmisiä on erilaisia.
Totesin myös faktat, eli sen ettei Jumalaan uskominen ole luokiteltavissa mielisairaudeksi.

 

Toki yksilö itse määrittää ne omat rajansa, joku voi kokea sen kasvissyöjäksi hurahtamisenkin niin ettei ihminen ole enää sama ja ei pysty jatkamaan.
Minun mielestäni ääriesimerkki on se että ateisti tulee uskoon ja alkaa käännyttää kaikkia lähellään olevia, lopettaa kaikki aiemmat harrastukset, tuhoaa kaikki muut kirjat ja levyt paitsi uskoon liittyvät,pyörittää päivät pitkät pääosin uskoon liittyviä juttuja päässään,käy monta kertaa viikossa seurakunnassa,liikkuu pääosin uskovien kanssa ja laiminlyö muut ihmissuhteet jne.

Hillitympi esimerkki taas olisi että ateisti tulee uskoon ja jatkaa elämää pääosin niinkuin ennenkin.
Usko on enemmänkin sisäistä ja hiljaista luottamusta ja tasapainoisuutta sekä rauhaa antava tekijä.
Tosin näissä tapauksissa on todennäköistä että ateisti on ollut esim. lapsuudessaan jollain tapaa uskossa tmv. mutta hylännyt uskon kasvettuaan.

Vaikka usko olisi rauhallista ja vain henkilön sisäistä yms, se on silti muutos, joka on valtava, jos puhutaan ateistin uskoontulosta. Mulla ei oo mitään sitä vastaan että joku uskoo, mulla on jopa uskovia kavereita. Ystävissä ei montaa ole, koska ihmiset viehättyvät samanlaisen maailmankatsomuksen omaavista tyypeistä kai useammin.
Parisuhteessa se uskoon tulo- olkoon kuinka päänsisäistä ja rauhallista tahansa- on vaan niin massiivinen muutos, etten usko sitä kestäväni. Jos tietty oletetaan että parisuhteessa parilla ei oo mitään yhteistä, ei keskustella mistään eikä vietetä aikaa pohtimalla syntyjä syviä ja vaahtoamalla viinilasillisen ääressä maailman menosta, ei sillä omalla maailmankatsomuksella kai ole niin paljon merkitystä. Mun parisuhteessa se olisi todella suuri menetys ja kriisi.

 

[QUOTE="realisti";29274165]Vaikka usko olisi rauhallista ja vain henkilön sisäistä yms, se on silti muutos, joka on valtava, jos puhutaan ateistin uskoontulosta. Mulla ei oo mitään sitä vastaan että joku uskoo, mulla on jopa uskovia kavereita. Ystävissä ei montaa ole, koska ihmiset viehättyvät samanlaisen maailmankatsomuksen omaavista tyypeistä kai useammin.
Parisuhteessa se uskoon tulo- olkoon kuinka päänsisäistä ja rauhallista tahansa- on vaan niin massiivinen muutos, etten usko sitä kestäväni. Jos tietty oletetaan että parisuhteessa parilla ei oo mitään yhteistä, ei keskustella mistään eikä vietetä aikaa pohtimalla syntyjä syviä ja vaahtoamalla viinilasillisen ääressä maailman menosta, ei sillä omalla maailmankatsomuksella kai ole niin paljon merkitystä. Mun parisuhteessa se olisi todella suuri menetys ja kriisi.[/QUOTE]

Mielenkiintoista että reagoit noin voimakkaasti asiaan.
Mutta ymmärrän kyllä tavallaan että se jollekin voisi olla kamala kriisi ja menetys.
Meillä mies on ns. tullut uskoon mutta meillä on silti edelleen paljon yhteistä,keskustelemme ja juttelemme syvällisiä useasti.
Puhumme maailmanmenosta,politiikasta,taloudesta,kulttuurista,musiikista,trendeistä ja juomme jopa sitä viiniä ihan kuten ennenkin.

 

Mielenkiintoista että reagoit noin voimakkaasti asiaan.
Mutta ymmärrän kyllä tavallaan että se jollekin voisi olla kamala kriisi ja menetys.
Meillä mies on ns. tullut uskoon mutta meillä on silti edelleen paljon yhteistä,keskustelemme ja juttelemme syvällisiä useasti.
Puhumme maailmanmenosta,politiikasta,taloudesta,kulttuurista,musiikista,trendeistä ja juomme jopa sitä viiniä ihan kuten ennenkin.

Hienoa että teillä homma sujuu. Oletko sinä kuitenkaan ateisti?

Mutta en voi käsittää, miten reagoisin asiaan yhtään kevyemmin. Me puhutaan miehen kanssa paljon uskonnoista ja jo se olisi aivan erisävytteistä (joskin varmaan hetken aikaa mielenkiintoista), puhumattakaan sitten jatkosta, miten mies suhtautuisi asioihin aivan tyystin toisenlaisesta lähtökohdasta. Vaikka meillä olisi edelleen yhteistä, olisi se ihana yhteys kadonnut, koska mieheni olisi minun mielestäni seonnut (anteeksi vaan), ja hänen ajatuksensa eivät olisi enää rationaalisia eikä objektiivisia. Olemme itseasiassa joskus puhuneet tästä kaveripiirissä ja lähes kaikilla usko on se dealbreaker, jonka takia esim uutta partneria ei valita. Kiva että joillain se homma toimii kuitenkin.

 

[QUOTE="realisti";29274268]Hienoa että teillä homma sujuu. Oletko sinä kuitenkaan ateisti?

Mutta en voi käsittää, miten reagoisin asiaan yhtään kevyemmin. Me puhutaan miehen kanssa paljon uskonnoista ja jo se olisi aivan erisävytteistä (joskin varmaan hetken aikaa mielenkiintoista), puhumattakaan sitten jatkosta, miten mies suhtautuisi asioihin aivan tyystin toisenlaisesta lähtökohdasta. Vaikka meillä olisi edelleen yhteistä, olisi se ihana yhteys kadonnut, koska mieheni olisi minun mielestäni seonnut (anteeksi vaan), ja hänen ajatuksensa eivät olisi enää rationaalisia eikä objektiivisia. Olemme itseasiassa joskus puhuneet tästä kaveripiirissä ja lähes kaikilla usko on se dealbreaker, jonka takia esim uutta partneria ei valita. Kiva että joillain se homma toimii kuitenkin.[/QUOTE]

Ohhoh.
Olen ollut ateisti, tosin en ollut miehen uskoontullessa.
Nykyään ehkä agnostikko-kristitty-sekasikiö.
En osaa lokeroida itseäni.
Minä en edes tiedä ystävistäni ja kavereistani kuka uskoo ja mihin,paitsi niistä jotka ovat itse asiasta kertoneet.
En varmaan kumppaniakaan hakiessa kysyisi asiaa,tai sillä ei olisi minulle merkitystä(ellei nyt olisi joku fundiskristitty tai muslimi mutta me tuskin tapaisimme muutenkaan).
En voi olla vähän huvittumatta kohdasta "hänen ajatuksensa eivät olisi enää rationaalisia eikä objektiivisia".
Eivät kenenkään ihmisen ole, vaikka saahan sitä itselleen niin uskotella..