JÄRKI LÄHTEE lasten kanssa!!

Mulla oli sama tilanne joitain vuosia sitten ,ja olin jo aika loppu.Tosin mulla mies ja kaikki lapset samalle isälle.vanhin lapsista erityislapsi kaikkine terapioineen ja vaatimuksineen.Aika kuultaa muistot.nyt on heleppoa ja 2 muuta tullut vielä lisää =).
Elämän vaikeus löytyi lopulta itsestäni ja aloitin masennulääkkeet,jollin sain nukutta,hermo ei menny joka asiaan,ei tarvinnu huutaa lapsille pää punasesena joka asiasta .Ja kas kumma,kun äiti rauhoittui niin lapsetkin tappelivat ja testasivat paljon vähemmän ja minulla oli pinnaa paljon enemmän.
Ota asia puheeksi neuvolassa tee masennus testi.Hae apua ihmeessä.Terapiaan en valitettavasti pääse,kun hoitoapua ei ole,mutta odotan kun kuuta nousevaa töihinpaluuta ja jätän usen vuoden kotiäitiyden taakse ja aloitan uuden elämän =).Olen siis lapsien välillä ollut töissäkin välillä.
Meillä ei onneksi ole lainoja,mutta kittuutetaan kotihoidon tuella ja miehen palkalla.asumistukia ei saada kun meillä on NIIN hyvät tulot =0.Mutta meillähän on ruhtinaalliset lapsilisät kun on monta lasta....nehän ei siis kuluta mitään...kädestä suuhun mennään kunnes menen takaisin töihin ja tietty hoitomaksut on täydet,vaikka palkka ei päätä huimaa kummallakaan......haaveena olisi oma talo,mutta en todellakaan halua heti alkaa kituuttamaan,kun edes vähän saadaan löysiä kun töihin menen,ettei joka penniä tarvitse laskea....

Jaksamista sulle...tiedän tunteen...

 

Näin. On muitakin keinoja selvittää erimielisyyksiä kuin riiteleminen. Sellaistakin voi opettaa lapsille. Huutaa ei tarvitse ollenkaan. Kenenkään, koskaan, kenellekään. Paitsi ehkä vaaratilanteen välttämiseksi. Lapset oppivat kyllä. Aikuisten pitää vain osata myös näyttää mallia.

No, meillä koti on paikka, jossa saa välillä räiskyvä niin lapset kuin aikuisetkin. Ja tämä on se malli, jonka haluan lapsillekin näyttää. Mutta älkää huoliko, kyllä meidän perheen niin aikuiset kuin lapsetkin osaavat käyttäytyä kouluissa, päiväkodeissa ja julkisilla paikoillakin. Koulusta ja päiväkodista tulee lähes yksinomaan positiivista palautetta. Ja säännöissä meillä ollaan johdonmukaisia.

Tsemppiä kaikille kasvatukseen. Minä ainakin tiedän tunteen, kun tuntuu, ettei enää jaksa. Onneksi meillä isäkin komentaa lapsiaan.

 

No, meillä koti on paikka, jossa saa välillä räiskyvä niin lapset kuin aikuisetkin. Ja tämä on se malli, jonka haluan lapsillekin näyttää. Mutta älkää huoliko, kyllä meidän perheen niin aikuiset kuin lapsetkin osaavat käyttäytyä kouluissa, päiväkodeissa ja julkisilla paikoillakin. Koulusta ja päiväkodista tulee lähes yksinomaan positiivista palautetta. Ja säännöissä meillä ollaan johdonmukaisia.

Tsemppiä kaikille kasvatukseen. Minä ainakin tiedän tunteen, kun tuntuu, ettei enää jaksa. Onneksi meillä isäkin komentaa lapsiaan.

Eihän siinä sitten mitään jos tuollaisen tavan olette valinneet. Siinä vaan mielestäni ei vaan sitten ole "valitusoikeutta" kun itse tietoisesti kasvattaa lapsistaan huutajia.

Tunnen kyllä minäkin perheitä joissa huudetaan päivittäin toisille. Kaikki kaikille siis. Itse tulisin hulluksi sellaisessa ilmapiirissä, mutta jos siihen on lapsesta asti tottunut niin on varmasti eri asia. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää.

 

[QUOTE="mie";26597269]Mulla oli sama tilanne joitain vuosia sitten ,ja olin jo aika loppu.Tosin mulla mies ja kaikki lapset samalle isälle.vanhin lapsista erityislapsi kaikkine terapioineen ja vaatimuksineen.Aika kuultaa muistot.nyt on heleppoa ja 2 muuta tullut vielä lisää =).
Elämän vaikeus löytyi lopulta itsestäni ja aloitin masennulääkkeet,jollin sain nukutta,hermo ei menny joka asiaan,ei tarvinnu huutaa lapsille pää punasesena joka asiasta .Ja kas kumma,kun äiti rauhoittui niin lapsetkin tappelivat ja testasivat paljon vähemmän ja minulla oli pinnaa paljon enemmän.
Ota asia puheeksi neuvolassa tee masennus testi.Hae apua ihmeessä.Terapiaan en valitettavasti pääse,kun hoitoapua ei ole,mutta odotan kun kuuta nousevaa töihinpaluuta ja jätän usen vuoden kotiäitiyden taakse ja aloitan uuden elämän =).Olen siis lapsien välillä ollut töissäkin välillä.
Meillä ei onneksi ole lainoja,mutta kittuutetaan kotihoidon tuella ja miehen palkalla.asumistukia ei saada kun meillä on NIIN hyvät tulot =0.Mutta meillähän on ruhtinaalliset lapsilisät kun on monta lasta....nehän ei siis kuluta mitään...kädestä suuhun mennään kunnes menen takaisin töihin ja tietty hoitomaksut on täydet,vaikka palkka ei päätä huimaa kummallakaan......haaveena olisi oma talo,mutta en todellakaan halua heti alkaa kituuttamaan,kun edes vähän saadaan löysiä kun töihin menen,ettei joka penniä tarvitse laskea....

Jaksamista sulle...tiedän tunteen...[/QUOTE]

Niitä lapsia kannattaa kyllä tehdä sen oman jaksamisenkin mukaan, ja taloudellisten resurssien.

 

Niitä lapsia kannattaa kyllä tehdä sen oman jaksamisenkin mukaan, ja taloudellisten resurssien.

Mutta siis hyviä neuvoja kyllä annoit .

 

Ainut mikä mua masentaa on raha, ja terapiassa ravaaminen ei siihen asiaan auta pätkääkään.. Pitää nyt kitkutella vielä pari vuotta, että saa ammatin ja töitä. Oma asunto ostettiin tilanteesta huolimatta koska pitemmän päälle se kuitenkin on kannattavampaa kuin maksaa vuokraa.. Rauhottuhan nuo muksutkin hetkeksi. Jospa se syksyn uus koulu piristäs. Ja mitä mieheen tulee, se on toooosi huono komentaa lapsia koska tekee pitkää päivää töissä ja näkee lapsia vähän. Sen lyhyen ajan haluaa sitten olla kiva ja mukava isä.. Mulla pitää sitten olla ilkeä vanhempi kahden edestä..:headwall:

 

Eihän siinä sitten mitään jos tuollaisen tavan olette valinneet. Siinä vaan mielestäni ei vaan sitten ole "valitusoikeutta" kun itse tietoisesti kasvattaa lapsistaan huutajia.

Tunnen kyllä minäkin perheitä joissa huudetaan päivittäin toisille. Kaikki kaikille siis. Itse tulisin hulluksi sellaisessa ilmapiirissä, mutta jos siihen on lapsesta asti tottunut niin on varmasti eri asia. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää.

Välillä ei todellakaan tarkoita päivittäin, vaan ehkä kerran kuussa meillä joku neljästä korottaa ääntään. Mutta kiellettyä se ei ole.

 

[QUOTE="Pikkurouva";26597700]Välillä ei todellakaan tarkoita päivittäin, vaan ehkä kerran kuussa meillä joku neljästä korottaa ääntään. Mutta kiellettyä se ei ole.[/QUOTE]

Tuon nyt varmasti sitten jokaisen hermot kestää . Eihän lapsiperheen elämä ole aina hiljaista, eikä sen mielestäni kuulukaan olla. Se olisikin sen merkki että kaikki eläisivät jossain rangaistuksen pelossa tms.

 

ei taida kummallakaan vanhemmalla olla auktoritettia ja lapsilla kunnioitusta vanhempia kohtaan.jos aamu alkaa lapsilla tappelulla ni mennään takas sänkyyn ja mietitään et miten se aamu voi alkaa paremmin.tottakai munki lapset tappelee,mut kyl ne kuriinki saa.

 

ja jos laopsilla on ilmiselvä pahaolo,koulusta hoidosta y.m mistä oireilee.ni meillä on lämmin kaakao käytäntö,jutellaan lapsen kanssa kahenkeskisesti kaakaon ääressä.eli sen jälkeen sitä asiaa ei voi purata sisaruksiin vaan vain aikuiselle,ja aikuinen pitää olla fiksu ja osata keskustella asiat halki.

 

Lapsia kannattaa opettaa alusta asti olemaan riitelemättä.

 

No ensinnäkin kuulostaa, ettei pojilla ole tarpeeksi mielenkiintoista tekemistä, kun turhista riidellään turhautuneena. Ja sitten kunnon rajat - jos telkkarin aukaisemisesta riidellään, niin sitten sitä ei avaa kukaan jne. Pienestä pitäen nuo tiukat rajat, niin eivät ole mitään villipetoja. Alkaahan se hermoja kiristämään jos isojen kanssa huomaa, että puhe ei tehoa. Tiukat rajat jonkin aikaa, niin huomaavat että ääni kellossa on muuttunut! Ja äiti määrää kumpi ensin pesulle jne., meillä tuollaisesta ei ole koskaan tarvinut tapella, kun lapset eivät meillä päätä tuollaisia asioita. Tsemppiä!

 

Voi riepureppanaa! Meillä pojat, isompi täyttää lokakuussa 7v. ja nuorempi on 4v. Meno on ihan samanlaista. Minä otan vaan lungisti. Siinäpä istuvat arestia ja siinäpä kuuntelevat saarnojani. Poikia ärsyttää takuulla pitkät puheeni paljon enemmän kuin minua poikien kilpailu ja tappelut Ihanaa olla äiti. Ei tarvitse enää tapella. Riittää, kun laittaa jätkät istumaan, pitää saarnan, ja tukkii korvansa vastaväitteiltä.

Lisään vielä, että itse kasvoin neljän veljen kanssa ainoana tyttönä. Tuollaistahan se oli. Välillä verissäpäin tapeltiin, mutta aina ne sovittiin. Ennemmin tätä kuin sitä hirveää vauva-aikaa.

 

Ap hae kiireesti apua itsellesi perheneuvolassa.Mene juttelee jollekin ammattiauttajalle pikaisesti.

 

Näin päiväkodissa kymmenisen vuotta työskennelleenä voin sanoa, että on lapsia, jotka voi kasvatta käyttäytymään hyvin. Sitten on lapsia, joita pitää kasvattaa, kasvattaa, kasvattaa, kasvattaa, uudestaan ja uudestaan päivästä toiseen, hetkestä toiseen, ja minuutti sen jälkeen kun olet sanonut jotain saat sanoa sen uudestaan. Ja kaikkea siltä väliltä.

Näiden jälkimmäisten vanhemmat saakoot joskus tuulettaa tunteitaan. Se ON raskasta. Tsemppiä ap! Vakava keskustelu miehen kanssa yhtenevistä rajoista, kerhopaikka tms. lapsille, tukiverkko käyttöön ja hengähdysaikaa sinulle, ja mieti olisiko esim. perheneuvola tarpeen?

Kiitos kiitos kiitos tästä kommentista! Meidän esikoispoika on tuollainen jälkimmäisen tyyppinen lapsi, ja kyllä raivostuttaa kun ihmiset joilla ei ole mitään kokemusta asiasta väittää kirkkain silmin, että kaikki lapset kyllä osaavat käyttäytyä hyvin kunhan vain asettaa sopivat rajat.

No meillä asetetaan niitä rajoja joka päivä. Kasvatetaan, opastetaan, neuvotaan, kielletään, kehotetaan, palkitaan, rankaistaan, pannaan jäähylle. Ja minuutin kuluttua sama uudestaan, kun mikään ei mene perille. Joskus turhauttaa aika pahastikin.

 

Kiitos kiitos kiitos tästä kommentista! Meidän esikoispoika on tuollainen jälkimmäisen tyyppinen lapsi, ja kyllä raivostuttaa kun ihmiset joilla ei ole mitään kokemusta asiasta väittää kirkkain silmin, että kaikki lapset kyllä osaavat käyttäytyä hyvin kunhan vain asettaa sopivat rajat.

No meillä asetetaan niitä rajoja joka päivä. Kasvatetaan, opastetaan, neuvotaan, kielletään, kehotetaan, palkitaan, rankaistaan, pannaan jäähylle. Ja minuutin kuluttua sama uudestaan, kun mikään ei mene perille. Joskus turhauttaa aika pahastikin.

Minä olen pitänyt ihan normaalina, että tietyssä kasvuvaiheessa lapset koettelevat rajojaan alituiseen. Olen sanonut senkin, että on tosi hyvä, että poikani uskaltavat tapella. Olisin enemmän huolissani, jos eivät uskaltaisi. Minusta sääntöjen uhmaaminenkin kuuluu asiaan, kun haetaan sitä omaa paikkaa tässä maailmassa.

Minulle tämä vaihe jotenkin sopii. Pojat ovat suoria ja rohkeita, tökkivät tikulla jäätä, testaavat rajojaan, testaavat toisiaan, testaavat minua. Onhan se rasittavaa, kun on itse väsynyt, mutta kun nämä kaksi poikaa selvästi ottavat mittaa toisistaan, katsovat mihin toisesta on ja millainen on se pysyvä asetelma ja millaiset roolit molemmille tässä perheessä vakiintuu, olen ottanut tämän itsekin vaiheena, jossa oikeasti tutustun lapsiini ja näiden persoonallisuuksiin, eroihin. Aivan uudenlainen seikkailu ihmismieleen.

 

vautsi Silja .s!! Lainaas mulle vähän asennettas!!

 

vautsi Silja .s!! Lainaas mulle vähän asennettas!!

Saa ottaa niin paljon kun on tarvetta

 

Kyllä tää alkaa tälle päivää helpottaa, mutta palataan asiaan, ehkä jo aamulla..