Jackrussell puri - vauva kuoli

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sellaisia petoja!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No, teidän kohdalla koirat voitaisiin sitten luvittaa erityistapauksena;)

Noinhan se homma pitäisikin hoitaa, mutta ikävä kyllä monissa perheissä sitä ei vaan hoideta mitenkään, vaan oletetaan, että eläin on vietitön lelu, jonka pitää sietää kaikkea. Ja tähän kun vielä lisätään se, että kovin moni mamma ei edes vaivaudu kouluttamaan koiraansa, joten mitä voi odottaa.

Siinä mielessä tuossa aikaisemmassa viestissä oli asiaa, että itsekin kannatan sitä, että ennen ensimmäisenkään koiran hankkimista pitäisi suorittaa jonkunlainen koirakortti, jotta jyvät erottuis akanoista ja oikeasti koiran ottajille tulee konkreettista tietoa siitä, miten koiria käsitellään ja miten niitä koulutetaan+ruokitaan.
 
Vika on aina koiran omistajassa. Lasta ja koiraa ei tosiaankaan saa jattaa kahden, vaikka kuinka "luottaisi" koiraansa. Itsella on cockerspanieli joka on adoptoitu 11 lapsisesta perheesta, ja 1v tyttolapsi. Joku kysyi ylempana esim. vessassakaynnista, niin jompikumpi on siina vaiheessa mukana vessassa (koira seuraa kaskyn alla toiseen huoneeseen jos lapsella leikit kesken, tai jos lapsi sattuu juoksemaan perassa niin jatan koiran omiin oloihin ja lapsi tulee mukaan). Nama on ihan tiedostettuja rutiineja joihin olen opettanut seka itseni etta koiran.

Koira on myos oppinut siihen, etta lapsen tullessa lahelle riehumaan se siirtyy tilanteesta pois. Pyytamalla koira saa myos paasta portin taakse omaan rauhaan, jonne lapsi ei sita ylety harnaamaan. Lapsella ei myoskaan ole koskaan asiaa koiran ruoka-astioille, tai luulle/leluille, sen asian varmistaminen on aikuisen vastuulla.

Koirathan toimivat pelkastaan ihan luonnollisten vaistojen varassa, ja kohtelee lasta samalla tavalla kun toista koiraa. Valitettavasti vaan oikeaan kohtaan "ojentaessaan" lapsi/vauva on sen verran herkka kapistus etta se hajoaa helpommin kun toinen koira.

Ihminen joka on molemmat paattanyt hankkia (koiran ja lapsen), pitaa kantaa vastuunsa, ja pitaa jatkuvasti silmalla molempia, ja vahinkoja ei saa sattua. Jos koiran kaytoksesta ei ymmarra tarpeeksi, ei koiraa tulisi hankkia varsinkaan lapsiperheeseen.
 
[QUOTE="Niin";27577395]Ja perhoskoira.
Kultainennoutajakin tilastojen mukaan puree usaeammin kuin schäfer tai dobermanni. Ihme kyllä, kauhea huuto syntyy vaan kun dobberi tai sakemanni puree. Niistä noutajien puremista ei puhuta, ei.[/QUOTE]

Tämä on totta. Aina ajatellaan että se "susikoira" on vaarallisin rotu, taikak dobermanni tms. Mutta prosentuaalisesti, verrattuna rodun esiintyvyyteen, vaarallisimpia rotuja on mm kultainen noutaja ja collie ("lassie") joita valtaväestö pitää luotettavina ja kiltteinä koirina.

TOsiasiassa luotettavaa ja kilttiä rotua ei ole olemassakaan vaan se on täysin yksilökohtainen asia. Ja ihmisen velvollisuus on huolehtia ettei koira ja lapsi, varsinkaan pieni vauva tai taapero, jää koiran kanssa sekunniksikaan kahdestaan. Mielestäni mikään koira ei ole niin luotettava että itse uskaltaisin jättää lasta ja koiraa samaan tilaan hetkeksikään ilman valvontaa. Terv. 15 vuotta koiria sivutyökseen kouluttanut.
 
Mä olen ehkä vähän rasistinen ajatuksissani, mä kun inhoan russeleita. Ovat niin itsekeskeisiä ja ilkeitä räkyttäjiä huonostikasvatettuina. Toki varmasti on ihaniakin ko rodun edustajia olemassa. Mutta kyllä russelin (rottakoira) yksi purema riittää tappamaan vastasyntyneen lapsen helposti. Mutta siihen vaaditaan kunnon purema, ei näykkäisy.

Mutta yhtäkaikki, koiraa (oli minkärotuinen hyvänsä) ja vauvaa pitää aina vahtia. Ja varsinkin silloin kun uusi vauva (jota pidetään paljon sylissä ja vaatii huomiota) tulee talon jossa on hyvin itsekkääksikin määritellyn rodun edustaja joka ei ole tottunut vauvoihin. Mustasukkaisuus saa koiratkin välillä hulluiksi.
 
Vika on aina koiran omistajassa. Lasta ja koiraa ei tosiaankaan saa jattaa kahden, vaikka kuinka "luottaisi" koiraansa. Itsella on cockerspanieli joka on adoptoitu 11 lapsisesta perheesta, ja 1v tyttolapsi. Joku kysyi ylempana esim. vessassakaynnista, niin jompikumpi on siina vaiheessa mukana vessassa (koira seuraa kaskyn alla toiseen huoneeseen jos lapsella leikit kesken, tai jos lapsi sattuu juoksemaan perassa niin jatan koiran omiin oloihin ja lapsi tulee mukaan). Nama on ihan tiedostettuja rutiineja joihin olen opettanut seka itseni etta koiran.

Koira on myos oppinut siihen, etta lapsen tullessa lahelle riehumaan se siirtyy tilanteesta pois. Pyytamalla koira saa myos paasta portin taakse omaan rauhaan, jonne lapsi ei sita ylety harnaamaan. Lapsella ei myoskaan ole koskaan asiaa koiran ruoka-astioille, tai luulle/leluille, sen asian varmistaminen on aikuisen vastuulla.

Koirathan toimivat pelkastaan ihan luonnollisten vaistojen varassa, ja kohtelee lasta samalla tavalla kun toista koiraa. Valitettavasti vaan oikeaan kohtaan "ojentaessaan" lapsi/vauva on sen verran herkka kapistus etta se hajoaa helpommin kun toinen koira.

Ihminen joka on molemmat paattanyt hankkia (koiran ja lapsen), pitaa kantaa vastuunsa, ja pitaa jatkuvasti silmalla molempia, ja vahinkoja ei saa sattua. Jos koiran kaytoksesta ei ymmarra tarpeeksi, ei koiraa tulisi hankkia varsinkaan lapsiperheeseen.

Ei normaali koira pure toista koiraa kun paikkaansa katsovat. Koirapuistossa viimeksi russeli 4,5kg yritettiin palauttaa dobberin ja bokserin (> 40kg) toimesta
arvoasteikossa alemmaksi tms. kävivät siis päälle kuin yleiset syyttäjät, hurja rähinä ja "pureminen " joka puolelle alistunutta pikkukoiraa, mutta minkäänlaista jälkeä ei tullut, paljon kuolaa vain,
Ei koirat siis toisiaankaan pure, jos ihan terveitä ovat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja riiviöiden äiti;27578113:
Ei normaali koira pure toista koiraa kun paikkaansa katsovat. Koirapuistossa viimeksi russeli 4,5kg yritettiin palauttaa dobberin ja bokserin (> 40kg) toimesta
arvoasteikossa alemmaksi tms. kävivät siis päälle kuin yleiset syyttäjät, hurja rähinä ja "pureminen " joka puolelle alistunutta pikkukoiraa, mutta minkäänlaista jälkeä ei tullut, paljon kuolaa vain,
Ei koirat siis toisiaankaan pure, jos ihan terveitä ovat.

No sen takia ei jälkiä tullut kun russeli alistui. Jos ei olisi alistunut niin olisi alkanut tulemaan jälkiäkin.
 
  • Tykkää
Reactions: jaassi
Mä olen ehkä vähän rasistinen ajatuksissani, mä kun inhoan russeleita. Ovat niin itsekeskeisiä ja ilkeitä räkyttäjiä huonostikasvatettuina. Toki varmasti on ihaniakin ko rodun edustajia olemassa. Mutta kyllä russelin (rottakoira) yksi purema riittää tappamaan vastasyntyneen lapsen helposti. Mutta siihen vaaditaan kunnon purema, ei näykkäisy.

Mutta yhtäkaikki, koiraa (oli minkärotuinen hyvänsä) ja vauvaa pitää aina vahtia. Ja varsinkin silloin kun uusi vauva (jota pidetään paljon sylissä ja vaatii huomiota) tulee talon jossa on hyvin itsekkääksikin määritellyn rodun edustaja joka ei ole tottunut vauvoihin. Mustasukkaisuus saa koiratkin välillä hulluiksi.

Ihan ot, nyt kyllä täytyisi päästä poistamaan sinulta ennakkoluuloja. Missäs nähdään:cool:
 
No sen takia ei jälkiä tullut kun russeli alistui. Jos ei olisi alistunut niin olisi alkanut tulemaan jälkiäkin.
Russeli alistui kun tuli kohti, kävivät siis päälle siitä huolimatta. Jouduimme ian omistajien kanssa karjumaan niitä pois (kättä en hvillä väliin tunge, mutta valjaista nostettiin toinen). Olivat aivan #kiihkossa#(en tiedä miksi, oli vähän outoa käytöstä) Sama bokseri kävimyös miehen ja 5v pojan päälle hetkeä myöhemmin.
Mulla narttu, nämä uroksia (tosin toinen leikattu)
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja riiviöiden äiti;27578128:
Ihan ot, nyt kyllä täytyisi päästä poistamaan sinulta ennakkoluuloja. Missäs nähdään:cool:

Tuo sun russelit leikkimään mun "tappajakoiran" (dobberi-ambulli) kanssa, oikeasti maailman kiltein koira. :) Mä oikeasti tarvitsisin sen ihanan, positiivisen kohtaamisen ihanan russelin kanssa. Kyllä mä tiedän että niitä on olemassa. Ja mä kun rakastan koiria niin noloa että yhdestä rodusta (no, kahdesta, toinen on kettuterrieri) on noin huono kuva. :ashamed:
 
  • Tykkää
Reactions: riiviöiden äiti

Jaa se on noin kiltti rotu. Tän rotan poikaystävä on 60kg dogo argentino =)
Tuon voi päästää leikkimään ihan minkä kanssa vain, aina ei leiki, mutta sitten vaan on.
 
Täällä noita russeleita sattuu olemaan vanhemmilla ihmisillä paljon ja voin kertoa, että ne kaikki on ihan kamalia räksyjä eikä kasvatettu kyllä ollenkaan. Ihmettelen todella rotuvalintaa. Varsinkin kun leppoisampiakin pieniä rotuja on. Miksi juuri tuo russeli? Varsinkin ensimmäiseksi koiraksi monet ottaa russelin? varsinkin vanhemmat ihmiset.
 
Pakko tahan viela rotukeskusteluun lisata, etta meidan hyvin peruskoulutettu cockeri sitten taas tappelee kaiken ja kaikkien kanssa, ja en luota siihen patkaakan jos ei ole omien silmien ja kaskyn alla.. (Ja itsellani ollut myos mm. seefferi, johon olisin luottanut 110% muidenkin kasissa)
 
Surullinen tapaus :(

Rakki kun rakki. Mulle ei ole mitään väliä onko se pikkufifi vai joku tappajakoira kun tappaa/ puree lapsia, pitäkää ne lapset ja rakit erillään. Tääläkin tuommosia "ei meidän pikkuenkeli mitään tee, lapsi työntää naamaansa koiran suuhun eikä pure!" Odota vaan sitä hetkeä niin.
 
meillä on rottwailer ja perhoskoira ja lapsia eikä kumpikaan ole tappaja koira : ) ja tyttö 4v leikkii rotikan kans joka päivä koira ottaa käskyt tytöltä samalla lailla kun meiltä aikuisilta. ihana rakastettava koira toinen tulossa talvella : )
 
Vaikuttaiskohan noihin purematilastoihin se, että ihmiset vähempi menee vieraan saksanpaimenkoiran, dobermannin, rotikan ym koiran kimpuun rapsuttamaan jne. ilman oikeeta lähestymistapaa? Kiltteinä mussokoina pidettyjä rotuja taas todennäköisemmin mennään silittelemään ilman, että annetaan koiran ensiksi "tutustua". Harvemmin kukaan menee nakkikioskin jonossa vittuilemaan jollekkin stereoidibodarin näköselle tyypille, sit kun se pieni hintelä lepposan näkönen pukumies tirvaisee yhden puolvinon sanan takia niin ollaan ihmeissään. Kerran aikuisena on koira näykänny ja sitä en kyllä ois omalla käytökselläni pystynyt estämään. Aluettaan vartioivia koiria ei pitäs jättää irralleen pihalle, jos ei itse ole siinä paikalla. Tuosta uutisesta tulee lähinnä mieleen se, että oliko vauvalle tapahtunut jotain jo ennen koiran puremista, jos kuolin syy ei ole ilmeinen.
 
Meillä vauva 4 kk ja chihuahua 3 kiloa. Kyllä jätän keskenään kun menen vessaan tai käväsen toisessa huoneessa. Meillä koira väistää aina vauvaa, ei yleensä mene edes lähelle, jos menee niin näyttää alistumisen merkkejä.. Lipoo, nuolee, pistää korvat alas, menee selälleen, heiluttaa vienosti häntää.. Tekee tuota kyllä kaikille. Kun lapsi lähtee liikkeelle en enään taaperoa ja koiraa jätä keskenään, koska lapsi voisi päästä koiraan käsiksi. Isompaa koiraa en kyllä myöskään jättäisi vaikka olis kiltti, jonkun dobberin kanssa riskit on suuremmat. Joskaan en sellaista koiraa edes lapsiperheeseen ottaisi.
 
[QUOTE="vieras";27578426]Meillä vauva 4 kk ja chihuahua 3 kiloa. Kyllä jätän keskenään kun menen vessaan tai käväsen toisessa huoneessa. Meillä koira väistää aina vauvaa, ei yleensä mene edes lähelle, jos menee niin näyttää alistumisen merkkejä.. Lipoo, nuolee, pistää korvat alas, menee selälleen, heiluttaa vienosti häntää.. Tekee tuota kyllä kaikille. Kun lapsi lähtee liikkeelle en enään taaperoa ja koiraa jätä keskenään, koska lapsi voisi päästä koiraan käsiksi. Isompaa koiraa en kyllä myöskään jättäisi vaikka olis kiltti, jonkun dobberin kanssa riskit on suuremmat. Joskaan en sellaista koiraa edes lapsiperheeseen ottaisi.[/QUOTE]

miksi? suuren-koon vuoksi vai siksikö koska se on DOBBERI? the tappaja... mulla on ollut dobberi ja nyt on dobberin ja rotikan sekotus. ja on aivan ihana kiltti koira <3 +lapsi oppi sanomaan r-kirjaimen koiran avulla se mokoma kun ei noteeraa väärin sanottuja komentoja :D
 
kyllä ne voi kuulua : ) mutta vastuu on aina aikuisen. ja lapsetkin pitää opettaa sitten miten koiran kanssa ollaaan koirallakin on oikeutensa jos tähän ei ole valmis ei kannata hankkia koiraa lainkaan lapsiperheeseen. tai yleensäkään voihan jäädä auton allekkin tai liukastua ja kuolla jne mitä vaan voi sattua.
 
Todella todella ikävä tapahtuma.
Kannattaa aina muistaa että koira ON koira oli rotu sitten mikä tahansa.
Itselläni ollut russeli ( parhaimillaan 3 ) viimeiset 20 vuotta ja kaikki mennyt hyvin,
lasten ja koirien kesken.
 
Todella surullinen tapaus :( Kuitenkin, koirahan oli käynyt jo lelun kimppuun "tappomeiningillä", joten olisi omistajan pitänyt hieman ennakoida... Suurena ongelmana tuntuu olevan se, että omistajat eivät osaa lukea koiriaan, jolloin näitä ikäviä tilanteita pääsee tapahtumaan.

Joku kyseli, että pitääkö ihmiset lapsia ja koiria keskenään jos aikuinen ei ole vieressä vahtimassa. Meillä on 5,5kk ikäinen poika ja 3v koira (reilu 24kg). Ovat vahtimatta välillä keskenään, kun käyn vaikka vessassa. Poika leikkii leikkimatolla ja koira nukkuu vieressä. Jos johonkin koiraan voi luottaa niin meidän koiraan (ei ole vain oma mielipiteeni). Koira on hyvin alistuva luonteeltaan, rakastaa lapsia, tietää paikkansa laumassa (pitää myös vauvaa ylempiarvoisena) jne. Jos koira ei esim jaksa veljeni lasten riehumista lähtee se pois tilanteesta, ikinä ei ole ärähtänyt. Vauvamme+koiramme on suloinen kaksikko kun makoilevat lattialla naamat vastakkain <3

Niin ja noihin "tappajarotikoihin", serkullani oli rotikkauros jonka kainalossa heidän parivuotias tyttönsä nukkui päiväunia :)
 
Helvettiäkö pitää ylipäänsä ottaa niitä koiria pikkulapsiperheeseen! Koira on eläin ja eläimet ovat AINA arvaamattomia ja niillä on tietyt vietit ja toimintamallit, se kuuluu niiden luonteeseen enemmän tai vähemmän, rodusta riippuen. Miten ihmeessä se voi tulla aina yllätyksenä ihmisille?

Koiranostajille pitäisi ehdottomasti kehitellä joku koira-ajokortti, joka pitäisi suorittaa ennen kuin saa ottaa eläimen. Ja lapsiperheisiin elukoita vain erityisluvalla ja erittäin pätevästä syystä, kun eivät tunnut osaavan hoitaa asioita niin, etteikö aina jotain tapahtuisi ja sitten koira pitää viedä piikille.

Niin että perheen pitäisi luopua koirastaan jos heille tulee vauva?
 
Kukaan ei varmaan usko, että se oma koira tekisi mitään vauvalle/lapselle, mutta näin aina välillä käy. Mun mielestäni eläimeen ei vaan voi luottaa 100%:sti. Se pitäisi kaikkien koiranomistajien muistaa.

"Mutta eihän se meidän koira mitään tee....." :(
 
Lapsen äiti on 19v ja muutenkin perhe minusta näytti vähän köyhälistöltä. Mitä eilen katselin Daily Mailin - sivuilta tuota asiaa. Vauva tosin oli suloisen lutuinen, nyt hän on enkeli ;(( Syntyi 12.11 ja kuoli 20.11.
 
[QUOTE="wtf";27577160]Eihän tossa kommentissa ole päätä eikä häntää?? Miten niin "saa" tappaa?? Miten kauhistele?? Siis mitä ihmeen logiikkaa tässä sun aivopierussa on?[/QUOTE]

Mäkin olin et täh, mitä mä oikein luen. Ja ihmettelin noita tykkäyksiä.
 
Yhteistyössä