Taidanpa pinoutua tänne, jos mukaan vielä mahtuu? Meillä edessä ylläri-IVF tällä viikolla...
Hieman taustaa: eli olen 30v. ja mies 29v. ja Pirkanmaalla asustellaan. Meillä ongelma on minussa. Kuukautisia mulla ei ole ollut yli kahteen vuoteen ja munasarjani on olleet täydessä lepotilassa. Hoitoihin hakeuduimme Väestöliittoon huhtikuun puolivälissä, jonka jälkeen alkoikin tapahtua vauhdilla. Aloitin pistoshoidot aluksi Puregonilla annoksella 50IU, jolla ei ollut mitään tehoa. Lääkäri oli aika pessimistinen ja kehoitti meitä varautumaan siihen, etteivät munasarjani herää eloon enää ollenkaan. Annosta nostettiin 75IU, jonka jälkeen yllättäen munasarjani heräsivätkin henkiin. Puregonin lisäksi piikitin Luverista, jonka tarkoitus oli paksuntaa kohdun limakalvoa. Viime viikon ultrassa lääkäri suunnitteli inseminaatiota, mutta tänään hän päätyikin IVF:ään munasolujen runsaan määrän vuoksi. Niinpä mulla on nyt edessä punktio keskiviikkona ja siirto perjantaina. Ollaan miehen kanssa tosi innoissamme, vaikka tietty toisaalta jännittää kovasti. IVF:ään päätyminen oli yllätys, kun olimme niin varautuneet inssiin. Mutta hyvä näin, pääasia on, että homma etenee. Tänä iltana otan Pregnylin ja sitten vaan odottelen keskiviikkoa... =)