IVF Toukokuussa

Halla voimia nyt sinulle ja eihän sitä onnistumiseen tarvita
kuin se yksi taimi.. onnea matkaan!

Martta kyllä sinua nyt koetellaan :hug: Voimia sinulle ja kyytiläisille
jotta matkassa pysyisivät.

Meikku tädinkarkotuspotkuja sinne - ja plussaonnea kanssa,
sinä voisitkin tämän pinon plussatilin avata!

 
alkaa elämä voittamaan, kivut hävisivät viime yönä. oksensin ja ripuloin todella paljon, mutta siitä kivut rupesivat laantumaan. en ymmärrä kyllä yhtäläisyyttä tilanteeseeni.
toivon että tulehdus olisikin vaikka vatsalaukussa eikä mahdollisuutta esim. kohtutulehdukseen olisi. mitenhän lääkärit voisivat paikallistaa tulehduksen?
minulle kerrottiin vaan että tulehdus on lantion alueella, todella paljon selvensi panikoivaa mieltäni!
pientä toivon kipinää jaksan vielä herätellä alkioiden selviytymisestä. en ole kyennyt muuhun kuin omaan napaan ja kipuiluun mutta jospa se tästä!
yleisesti olo aika hutera, vissiin tuo parin viikon olo petipotilaana verotti voimia aika tavalla.
pitää vielä maanantaina soittaa sille omalle hoitavalle lääkärille ja pommittaa kysymyksillä.
toivottavasti te kaikki muut olette voineet paremmin :heart:
 
Huomenta!!

Heräsin jotenkin NIIN peruspessimistisissä fiilareissa et pakko oli tulla heti avautuun tänne... Mulla PP 6, ei oireen oiretta. Rinnat on arat ja kovat mut tää johtuu lugeista. Koko ajan odottelen jotain tapahtuvaksi, mut ei mitään tuntemustakaan...
Taitaa olla tää ailahteleva mieli joka tässä nyt tuskailee... Tulkaas kertoon oireistanne/oireettomuudestanne ja rauhoittakaa mun mieli!!!
B) Yritän kaikesta huolimatta nauttia ihanasta, aurinkoisesta päivästä!
 
Mariska: mun ystävä juuri ilmoitti että on raskaana. Se on kolmas heille ja olen aidosti iloinen hänen puolestaan. Toivottavasti ne plussatuulet tulisi tänne asti. Mulla ei ole yhtään oiretta ja tää tekee mut hulluksi. Tänään on jo pp9. Koskahan sitä uskaltaisi testata jotta tulos olisi luotettava???? Eli enpä osaa oikeasti sua rauhoittaa. Sori.

Tsemppiä kaikille pistelyyn ja plussatuulia piinailijoille!
 
Mariska ja Puppeli: mulla ei ole viime päivinä ollut mitään oireita, mutta tänään on ollut kovia menkkamaisia kipuja alavatsalla. Mitäköhän sekin tarkoittaa?? Fiilikset on täälläkin nyt oikein peruspessimistiset... Kai mulla alkaa menkat parin päivän sisään, eikä mun tarvi testailla perjantaina :/ Rinnat mulla on arat ja kasvaneet. Mies katseli mua eilen ja naureskeli, että onpa sun etumus turvonnut :LOL: Tää on kyllä niin hermoja raastavaa, kun ei tiedä, pitäisikö tässä vaiheessa olla oireita vai ei!! Mietin kans testaamista, mut tulos ei taitaisi vielä olla luotettava.. Mulla siis menossa pp9, kuten Puppelillakin.
Musta ei taida nyt olla apua Mariskan mielen rauhoittamisessa... Mutta koitetaan kestää!! Se ainakin lohduttaa, kun täällä on kohtalotovereita.

Mulla on tällä hetkellä SEITSEMÄN ystävää/tuttavaa raskaana. Juuri eilen kuulin viimeisimmän raskausuutisen. Tietysti olen iloinen heidän puolestaan, mutta kyllä sitä niin kovasti toivoisi samaa onnea omalle kohdalleenkin...

Martta: hyvä, että elämä alkaa voittaa. Jaksamisia ja pikaista paranemista!

Kaikille tsemppiä, halauksia, malttia, plussatuulia ja aurinkoista sunnuntaita! B)
 
Luin äsken vanhoja IVF-ketjuja, ja niissä monilla oli alkanut menkkakivut juuri tässä pp10:n kieppeillä, mikä sitten tarkoittikin menkkojen alkamista ja negaa. Nyt on tosi vahva olo, että samoin käy mullekin. Menkat varmaan alkavat kivuista päätellen huomenna tai viimeistään tiistaina. Nyt masentaa.. :(
 
Halla. Itse en ole päässyt vielä testivaiheeseen, sillä IVF-yritykset eivät ole onnistuneet siirtoon asti. Mutta kauan kauan kauan olen hoidoissa ollut ja palstalla pyörinyt, joten kaikenlaista tietoa on matkaan tarttunut. Itse en todellakaan voi sanoa, koska kannattaa testata, jotkut testaa aikaisemmin, jotkut vasta testipäivänä. Yhdessä pinossa yksi palstalainen testasi pp7 haamun, joka muuttui vähitellen vahvaksi plussaksi. Tsemppiä kovasti!
 
Halla minulle lääkäri kertoi että luget saattavat nostaa lämpöä reiluun 37 asteeseen, joten toivottavasti sulla ei huolen aihetta.
minulle hoitaja suositteli testauspäiväksi 7.-8.6. eli pp 16-17.
itselläni edelleen tulehdusarvot koholla johon tämänpäiväinen gyne sanoi että IHAN NORMAALIA toimenpiteiden jälkeen, koska solumuutokset näkyvät tulehdusarvoissa.
ja solumuutoksia on kehossa, koska neulalla "tökitty".
Oloni on mitä mainioin vaikkakaan en erityisemmin piinaile. tuntuu vaan että tää oli semmoinen "harjoituskierros"...
Rinnatkin ovat palautuneet normaaliin mittoihin ja ylimääräinen turvotus poissa.
mutta, ainahan kiva ylläri olisi paikallaan parin viikon päästä
;)
tällä hetkellä kyllä vaikuttaa että tässä ketjussa on menossa hieman alakuloinen jakso?
toivottavasti se muuttuu pian iloksi meille kaikille!
 
Heippa kaikki pitkästä aikaa :wave: Teidän juttuja olen käynyt lueskelemassa mutta niin väsynyt on olo ollut etten ole jaksanut kirjoitella.

Tätä masentunutta mielialaa nostamaan on pakko näin kahden vuoden palstailukokemuksella kertoa ettei ne oireet/oireettomuus kerro yhtään mitään lopputuloksesta. Täällä on plussattu täysin oireettomasti ja jääty plussaamatta "täydellisillä" oireilla ja toisinpäin. Hyvähän se on nyt huudella, venatkaas vaan kun mä pääsen piinapäiviin asti niin kyllä kaikki oireet käydään läpi :LOL:

Martta: Mulla yksi tuttu plussasi vaikka sai alkion siirrosta kohtutulehduksen eli toivoa on.

Mulla on huomenna eka pistosten seuranta ultra ja jännittää ihan pirusti mitä sitä tällä kierroksella on saanut aikaan.

Tsemppiä kaikille piiniksiin :heart:
 
Huomenta!
Tänään on taas positiivisempi mieli. Menkkoja ei ainakaan vielä näy. Nää mun mielialat on kyllä vaihdelleet viime päivinä tosi nopeasti ja laidasta laitaan. Mieskin eilen huomautti asiasta, ja oon kyllä itsekin huomannut olevani aika ailahtelevaisella mielellä... Johtuu varmaan Lugeista tai sitten ihan vaan tästä piinaavasta odottamisesta. Onko muilla mielialanvaihteluita?
Mulla on enää viikko töitä ja sitten alkaa loma, ihanaa. Saa rentoutua ja levähtää, mikä tekee varmasti hyvää tän kaiken piinailun jälkeen =)
Mukavaa uutta viikkoa kaikille!
 
Hei kaikille paltstailijoille!
Täällä eivät oireet ole tulleet vieläkään. Mies pitää asiaa hyvänä, koskahan eihän vielä mitään pitäisi tuntuakkaan (hänen mukaan). Kohdun nipukkani olen "hukannut". En meinaa löytää sitä enää, vaikka en kyllä sitä ihan etikään.Jotenkin ajattelen alitajunnassa että se on mennyt ylös ja on siellä kiinni ja kovanva, koska...

Ajattelin että testaisin kuitenkin jo keskiviikkona (pp12). Toisaalta kyllä kutittaa jo nyt testaaminen, mutta en tee. parempi vaan elää tiedossa "jos siellä olisikin jotain kivaa".

Mukavaa viikkoa kaikille! Moni asiaa monella meistä selviää tällä viikolla!
 
Halla Tays:n papereissa on ohjeistus testaamaan pp 14. Taitaa tossakin asiassa olla paikallisia käytäntö eroja...

Siisami Tsemppiä ultraan!! Toivotaan että folleja löytyy runsain määrin!!!! db db

Heksamiina Mulla ei oo havaittavissa mitään normaalista poikkeavaa mielialan vaihtelua... =) Oon oinas horoskoopiltani, joten mies on aika pitkälti jo tottunut ailahtelevaan ja äkkipikaiseen mieleen!!! :D Oi, ollappa loma kans!!! Tekis kyllä just nyt päälle tosi hyvää!!!!

Oma (.) elää PP 7. Alavatsankipuilua JÄLLEEN havaittavissa...Nyt tuntuu et menee pohja koko touhulta... Voisko näin aikasi enteillä menkkoja, vai mistä mahtaa olla kysymys...
Onko kukaan kokeillut Vilja raskaustestiä???? Tilasin netistä ja mietin millonka mahtais uskaltaa kokeilla...


Hauskaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa!!
:wave:
 
Puppeli: toivotaan, että kohdunnipukan "hukkuminen" tarkoittaisi raskautta! =) Vai meinaat testailla jo pp12... Hui, mua alkoi jännittää sun puolesta. Itseäkin hiukan houkuttaisi testata aiemmin, mut taidan silti kuitenkin odotella sinne perjantaihin asti.

Mariska: tuo alavatsakipuiluhan voi olla kiinnittymiskipua tai Lugeista johtuvaa... Toivotaan, että olisi kiinnittymiskipua!! Mulla oli eilen koko päivän menkkamaisia vatsasärkyjä, mut tänään ei ainakaan vielä ole tuntunut mitään. Voi kun tietäisikin mitä nämä kaikki kolotukset, vihlonnat sun muut oikein tarkoittaa :kieh:

Mullekin annettiin Väestöliitossa ohjeeksi testata pp14. Näköjään siis eri klinikoilla on eri käytäntöjä.
Mä nyt pyörin täällä palstalla jatkuvasti.. Töissä on niin hiljaista tänään, että ehtii vähän väliä kurkkia tänne =)
 
Heksami Monesko piinailupäivä sulla olikaan menossa???? Taisit olla mua vähän edellä ... eller hur var det??? Toivon totisesti et kiinnittymiskipuja ovat ja mitä huomasin äsken niin villatakkia pakotti vetämään päälle, hirvee vilutus... Mut mulla on näitä juilimisia ollu jo aikasemminki, mut tää on nyt niinku yhtäjaksosempaa... Ei tiedä!! Vilja testejä tilatessa otin heti varmuuden vuoksi useamman kappaleen, jos vaikka erehtyy testailemaan jo aikasemmassa vaiheessa... Niissä testeissä mainittiin olevan erityisen herkkiä, positiivinen tulos saattais näkyä jo 3 pvää ennen menkkojen alkua...
Nyt mä kanssa asuilen täällä palstalla, hiljainen työpäivä on kyllä tod. tylsää...
 
Mariska: mulla on menossa pp10. Neljä päivää pitäis siis jaksaa vielä odottaa... Mistä tilasit noita Vilja-testejä? Mä en ole koskaan tilaillut testejä netistä. Onko ne siellä selvästi halvempia kuin apteekissa? Kauankohan niissä on toimitusaika, jos vielä ennen perjantaita ehtisi tilata...
 
Mariska ja Heksamiina: seurailen täällä taustalle teidän juttelua, kun kotosalla olen. Meillä onkin sama aikataulua Heksamiinan kanssa. Mitä oireita teillä on nyt ollut pp aikana? (En jaksa katsoa kaikkia viestejä taaksepäin)

ppp10
 
Puppeli Mulla tän päivän ollu alavatsan kipua, ihan selkeesti menkkamaisia kipuja... Ja vilutusta. Mulla siis pp 7.

Heksamiina www.raskaustesti.fi sivuilta noi vilja testit löysin. Oli ne jonkin verran halvempia, menin lähinnä lankaan tohon et on todella herkkä testi... Toimitus aika oli 2 pvää, eli tilasin ke ja ne tuli pe!!! Suoraan postilaatikkoon. Ainaki vaikutti ihan ok:lta, en oo kanssa aikasemmin netistä testejä tilaillu, eka kerta!!!!
 
Mariska: taidanpa käydä samantien tilaamassa =) Yhdellä kaverilla toi vilutus oli nimenomaan raskausoire. Ja häntä siis vilutti kovasti jo kauan ennen plussatestin tekoa. Jospa sulla olisi sama juttu...

Puppeli: mun rinnoista on tullut ihan kummalliset, ilmeisesti Lugejen "ansiosta". Ne on arat ja kasvaneet, ja lisäksi mun nännipihoihin on tullut jotain kummallisia "nystyröitä"!? Eilen mulla oli kovia menkkamaisia kipuja, ja joskus muutama päivä aikaisemmin oli vihlontaa alavatsalla aivastellessa. Mielialat vaihtelee normaalia nopeammin ja enemmän, vaikka kyllä mä muutenkin oon aika temperamenttinen ja äkkipikainen tapaus.. =) Siinäpä taitaa olla mun oireilut..
 
Tässä onkin mielenkiintoista katsoa mitä eri oireet tarkoittavat lopputulokseen nähden. Kaikkein parastahan olisi että kaikkien meidän oireet johtaisivat raskauteen. Siinä tapauksessa olen iloinen että oireet kuitenkin jakautuivat monelle eri henkilölle :LOL:

Itse asiassa soitin tänään terveyskeskukseen jotta saisin lähetteen labraab HCG:tä varten. Lekuri soittaa huomenna asiasta, joten eiköhön tuo onnistu. En viitsisi maksaa melkein 40 euroa Väestöliitolle tuosta testistä. Plus että tuo oma terveysasema on niin lähellä. Katotaan siis mitä tk-lekuri sanoo. Olen kyllä hyvä ylipuhumaan ihmisiä ;)
 
moi vaan taas kerran,
mikä tää kohdunnipukka juttu on? minulta jotenki mennyt ohi...
Mites sitronella ja halla, teidän tuntemuksia tälle päivää?
ollaanhan samassa "aikataulussa" niin kiinnostaa,
koska itsellä ei mitään tuntemuksia millään tasolla, olo suht neutraali. munasarjoja välillä nipistelee, siinä kaikki.
Mielikin jo yhtä vakaa ;) niinkuin aina :saint:
 
Täällä myös palellaan, mutta ei vielä edes piinailla. Pistokset alkoivat perjantaina 175 annoksella ja samalla sumut väheni neljästä kahteen. Keskiviikkona on kontrolli.
Täällä ollaan heiluttu hämärän rajamailla. Mies tulee hulluksi kun saatan olla yhtenä hetkenä aurinko ja yhtenä raivohullu tai itkeä sanasta tiikeri. :LOL:

Jaksuja kaikille piinailijoille ja piikittelijöille!
 
Terveiset kaikille ja reipasta mieltä =)
Toka seurantaultra takana. Kasvusta oli tippunut jo puolet rakkuloista. 5-6 kpl noin 10mm(vasta) kummallakin puolella. Loput olivat samankokoisia kuin edellisessä ultrassa,m 5-8mm. Kuulemma ihan normaalia. Nyt mennään tasaisella annoksella 200ml puregonia torstaille, jolloin vielä yksi ultra. Keskiviikkona alan pistämään orgalutranin vielä lisäksi. Näillä näkymin punktio menee maanantaille eli kesäkuulle..
 
Meillä oli tänään ultra ja kasvua oli tapahtunut, ei tosin niin paljon kuin olisin toivonut.

Oikealla puolella: 11 ja 8 mm
Vasemmalla puolella: 9, 14, 14, 15 ja 16 mm (lisäksi näkyi jokunen pienempi mutta ne tuskin ehtii mukaan)

Kokonaissaldo siis oli 7. Hieman isompaa tulosta olin toivonut mutta näillä nyt mennään. Seuraava ultra jo keskiviikkona ja mahdollisesti punktio aikaistuu perjantaille. Se passais mulle oikein mainiosti koska silloin tulis automaattisesti 3 päivän viljely. Bonuksena vielä se, että testaamaan pääsis heti loman alusta jolloin voisi lomalla keskittyä lomailuun ei hermoiluun. Sureminen onkin sitten oma juttunsa

Piikitykset jatkuu 300 yksikköä/päivä

Täällähän on oikein hyvän kuuloisia oireita ilmassa, menkkajuilintaa ja palelua. Nehän on ihan klassikkoja :)
 

Yhteistyössä