IVF (ruoka/juoma)

Meg
Aloitan oman ketjun tästä, sekoitin tuon karppaamis ketjun.. Kun teillä alkaa IVF niin jätättekö jotain juomia/ruokia pois? Mitä lisäätte? Ja siis aloitatteko jo kun sumuttelut alkaa vai sit vasta kun punktio? Itse olen aikasemmin jo aloittanut multivita pore, kalkin ja omega 3 syömisen. Sitten vaikka en vielä sumuttele niin alkoholi on jo pois, viimeksikin olin ilman alkoholia koko hoitojakson ajan. Kahvia taisin silti juoda pari kuppia, mutta en muista joinko sitten punktion jälkeen.. Muistaakseni hoitaja sanoi että ei haittaa pari kuppia kahvia, mutta pitää muistaa paljon juoda vettä, se oli silloin piikkien ja punktion aikaan, niin eipä siinä sit hirveesti kahvia tehnyt mieli eikä jaksa, ehkä aamuisin join. Kertokaa miten teillä:)
 
Minä aloitin elämäntaparemontin tuossa jo viime elokuussa (olen tiputtanut 23,5kg painoa siitä lähtien). Alkoholia en käytä kuin satunnaisesti (1-2krt vuodessa), joten sitä ei ole tarvinnut miettiä. Elämäntaparemontin myötä olen syönyt paremmin ja liikkunut enemmän ja muutenkin tarkastanut elämäntapojani.
Sumujen alettua tai hoidon alettua ei ole tarvinnut mitään muuttaa. Ainoastaan olen miettinyt sitä, että laihduttamista täytyy varmaan hillitä tässä hoitojen aikana, kun muutenkin tuntuu kroppa olevan kovilla.
Kahvia en juo muutenkaan, teetä sillointällöin. Jonkinverran olen juonut light-limsoja, joiden käyttöä olen myös rajoittanut. Tarkoituksena on lopettaa käyttö kokonaan ja muutenkin rajoittaa noita makeutusaineita.

:) Tsemppiä sinulle hoitoon!
 
Meg
iloksi: Sinäpä olet laihduttanut paljon! Hienoa:) Itse syön melko terveellisesti, tietty välillä syön "roskaruokaa" joten en mieti ruokaa, tietty karkit ym lopetan kun sumuttelut alkaa. Ja olen vähentänyt limukan juontiakin, varsinkin kun punktio tehdään niin lopetan kaikki herkut ym. Mutta eipä tässä voi oikein muuta tehdä raskautumisen hyväksi..
 
Täällä on kans tehty elämäntaparemonttia koko viime vuosi, valitettavasti painoa ei ole juuri lähtenyt mutta muuten on terveemmät tavat ja parempi olo. Nyt olen vielä sen verran muuttanut että aloitin vähähiilihydraattisen ruokavalion vuoden alusta, sekin tuntuu kropalle sopivan kun on hyvä olo ja mm. PMS-oireet jäi ihan minimiin viime kierrossa! Alkoholia emme juuri käytä, silloin tällöin hieman viiniä (tosin viime viikonloppuna olin vähän viihteellä ja meni hieman enemmän :ashamed: mutta ajattelin että nollaultran ja pistosten alun välillä olisi suht turvallista. :D )

Kahvia juon vielä, yritän vähentää tässä pistosten alettua ja lopettaa kokonaan punktion jälkeen. Juon tavallisesti n. 3 muumimukin kokoista kupillista päivässä.

Sitten olemme miehen kanssa syöneet jo pari kk noita "lisäaineita", itse otan foolihappoa, D-vitamiinia, vehnänalkioöljyä ja granaattiomenatuoremehua päivittäin. Mies ottaa C- ja E-vitamiinia sekä kalaöljykapseleita, ja juo myös tuota mehua. (siinä on kuulema erittäin runsaasti antioksidantteja, jotka suojaavat soluja). Eipä nuo kaikki varmaankaan mitään haittaakaan tee, kun ovat ohjeen mukaan otettuja ja/tai luonnontuotteita. Olkoon hömppää jos on, lumevaikutuskin on tervetullutta! :LOL:
 
Lady_gigi tuo granaattiomenatuoremehu-juttu olikin ihan uutta minulle. Pitääkin tutkia asiaa ja harkita sen ottamista ruokavalioon. Paljonko mehua juot päivässä?

Meg minä olen pyrkinyt jättämään huonot hiilarit pois ja samalla myös lähes lopettanut leivän syönnin. Joskus kyllä sitä menee herkuttelun puolelle, jolloin sitten niitä hiilareita tulla tupsahtaa kummasti ruokavalioon. Mut silti yritän pitää hiilihydraatit mahdollisimman hyvinä :)
Karkki on minulle ongelma ja välillä vaan en pysty pysymään erossa. Onneksi kuitenkin jättipussit ovat vaihtuneet pienempiin pusseihin ja suklaalevyt pieniin patukoihin. Viimeiseen asti yritän aina neuvotella itseni kanssa karkinsyönnistä ja vaihtaa sen vaikka hedelmiin (jotka eivät kuulu ruokavaliooni tällä hetkellä).

3vk päästä olen lähdössä reissuun ulkomaille ja ajattelin siellä ottaa ihan rennosti syömisten kanssa. Syön mitä syön ja sillä hyvä . Arkena ehtii sitten taas kotona katsoa mitä suuhunsa laittaa :) Lomalla nautitaan eikä stressata :)
 
iloksi, mä sain tuosta vinkin yhdeltä jenkkitutulta. Koska tuo mehu on aika kallista ja vaikeaa löytää (itse tilaan nettikaupasta), juodaan miehen kanssa tällä hetkellä vaan desi per hlö päivässä (yksi pullo on kaksi desiä). Nyt tosin ajattelin, että munisten kasvattelun aikana tässä seuraavat pari viikkoa juotais molemmat pullollinen, jos vaikutus vaikka tehostuisi. :) Jos siinä siis on vaikutusta. Edes sitä lume-sellaista. :D

Ihana kun pääset matkalle, pääsisinpä itsekin! Nauti! =)

Muoks. Ja ei, mies ei kasvata muniksia, vaikka tuosta kätevästi sen kuvan saakin kun kirjoitin noin pöljästi. :LOL: Toivotaan siis, että senkin tuotanto saisi buustin.
 
Viimeksi muokattu:
Meg
Mites, onko teidän miehetkin lopettanut alkoholin? Sovittiin miehen kanssa että hän saa ottaa viikossa pari kaljaa, mutta siihen on jäätävä, sit kun hänen osuus on ohi niin ottakoot sitten enempi jos haluaa, mulla tosiaan jäi jo pari viikkoa sitten ja tosiaan sumuttelut alkaa vasta parin viikon päästä.
 
Mun mies on omasta halustaan vähentänyt alkoholia tosi paljon; oikeastaan ensin se lähti miehen toiveesta laihtua. Mies tykkää hirveästi lonkerosta ja ennen joi varmaan keskimäärin sellainen 5-6 pientä tölkkiä viikossa. About joka ilta yhden. Sitten kun lopetti sen, ja painokin putosi, niin myös seuraavan hoidon yhteydessä siittiömäärät oli nousseet tosi paljon! Eikä sen jälkeen ole halunnut palata lonkeronjuojaksi. Nykyään juo enää satunnaisesti, enemmänkin ruuan kanssa joskus viiniä, ja ennen hoitoja/niiden aikana ollaan molemmat pyritty olemaan nollalinjalla. Mies juo ligh-cokista ja minä vettä.
 
Lady_Gigi kiitos vinkistä :)

Miehen juomisesta olemme sillointällöin keskustelleet ja joskus tuolla on alkoholia kulunut enemmänkin.. Joka viikonloppu väh 6pak (2-3v sitten). Mutta tässä viimeisen vuoden aikana juominen on vähentynyt n. 0-6 annosta/kk ja nyt on meneillään tipaton tammikuu. Vaikka noh, toissaviikonloppuna ilmeisesti oli ottanut muutaman kun oltiin eri osotteissa kyläilemässä. Eli se siitä tipattomasta :D

Mut yleensäottaen sovittiin, että mies miettii itse mitä pitää tärkeänä. Olen mahdollistanut hänelle terveelliset syömiset, juomiset. Laitan vitamiinit valmiiksi aina kun edellinen satsi on otettu, mutta aiemman "vahtimiseni" sijaan olen jättänyt vastuun täysin miehelle. (On muuten toiminut paljon paremmin kuin se vahtiminen).

Nyt olen saanut olla ihan tyytyväinen, kun mies joka aiemmin teki ruuaksi itselleen vain jauheliha-makaronimössöä on myös alkanut omatoimisesti syömään kasviksia ja hedelmiä. Lisäksi sitten on painoansakin saanut vähän alas (miehellä ylipainoa n.8kg).

Jatkosta olen sitä mieltä, että alkoholia voi kohtuullisesti käyttää, mutta mihinkään jokaviikonloppu-rumbaan en suostu. 1krt/kk on ihan ok (jos ihan pakko on).
 
Heippa,

Upeita tuloksia olette saaneet!!! Kiva lukea miten olette niihin päässeet.

Me olemme molemmat tehneet muutoksia pikkuhiljaa, melkein huomaamatta ja varmasti osin alitajuisestikin. Olemme lopettaneet kahvin juonnin kokonaan (juon vihreää teetä), alkoholi minulla on ollut ihan nollassa koko hoitojen ajan, hoitojen välissä saatan jotain juoda, useimmiten sitten punaviiniä ja mies juo hyvin vähän. Hän reissaa paljon työn puolesta ja matkoihin kuuluu usein illanviettoja, mutta hänen tiimissäään on 3 muutakin pariskuntaa IVF-hoidoissa, joten siellä ymmärretään, jos nauttii vain lasin pari (onneksi!). Alkoholinkäytön vähentämistä vahvisti eritoten tuo tutkimus, joka löytyy Felicitaksen sivuilta. Limuja en ole itse juonut, mutta mies juo jonkinverran lightlimuja. Itse muistelen lukeneeni, että lightlimut eivät olisi suositeltavia kiinnittymisvaiheessa ainakaan (älkää kysykö miksi).

Sitten ollaan syöty molemmat Omega-3 tabletteja, joissa A, D ja E-vitamiineja, lisäksi foolihappoja ja mies vielä sinkkiä. Tämän cocktailin lääkäri määräri miehelle kohonneen sperman fragmentaationdeksin vuoksi (voi aiheuttaa vaikeuksia hedelmöittymisessä ja on syynä alkuvaiheen keskenmenoihin). Näitä kaikkia siis vain suositeltu päiväannosmäärä. C-vitamiinia lääkäri pyysi välttämään ainakaan lisinä (tabletteina tai lisättyinä mehuihin), koska sillä voi olla päinvastainen vaikutus spermaan eli voi liiallisena lisätä fragmentaatioindeksiä.

Aamut aloitamme myös hedelmäsmoothiella (banaania, pakastettuja marjoja/hedelmiä, jogurttia ja loraus mehua) ja salaattia/kasviksia löytyy joka aterialta jossain muodossa. Kalaa yritän syödä mahd. paljon, mutta kun mies ei kalaa syö, ei sitä kotona laiteta. Muuten paistan ruuat rypsiöljyssä ja käytämme hyvin vähän kovia rasvoja (mitä nyt joskus pihvin paistan kunnon voissa, nam!), maito on rasvatonta. Karkkia syödään vähän, mutta usein tulee leivottua esim. muffinsseja, joita popsitaan kyllä niin, että napa raikaa. Keksit menevät myös hujauksessa, suklaasta puhumattakaan. Suklaan syöntiä yritän rajoittaa ostamalla 70-80 % tummaa suklaata, sitä ei monta pala voi syödä. Mutta eihän suklaa voi olla pahaksi, eihän? Mies jaksaa huomautella, jos menee ihan mässäilyksi... murrrr...

Niin ja sitten tuo säännöllinen ateriarytmi on yksi asia, josta itse pyrin pitämään kiinni eli syön 3-4 tunnin välein. Vettä pitäis juoda enemmän... harjoittelen.

Sellaista.
 
Hieno saavutus sinulta iloksi!

Tämä ketjuhan on tosi mielenkiintoinen... Olen seuraillut näitä ruoka- ja juomajuttuja ja aloitin tammikuussa karkkilakonkin. Hiilarit maistuu erityisesti leipänä ja herkkuina (keksit, kakut, ym.) mutta nyt olen ajatellut opetella rajoittamaan syöntiä ja samalla opetellut juomaan enemmän vettä. Ei varmaan olis pahitteeksi pudottaa paria kiloakin samalla. Miehen kanssa keskusteltu myös tuosta juomisesta, kun aina välillä on työn puolesta hänellä kosteita illanviettoja, ja lupaili myös ottaa asiakseen rajoittaa/vähentää juomisia..

Mies käyttää mivitotalia ja minä omega-3, foolihappoa ja c-vitamiinia.. Noita menee vanhasta tottumuksesta eli en kyllä ole yhtään ottanut selvää, jos vaikka joku lisäravinne on haitaksi... Pitäis varmaan selvitellä.

Itse en myöskään alkoholia paljon käytä, mutta lasillinen punaviiniä maistuu kyllä ruoan kanssa.. ja sitä tässä olenkin miettinyt, että vieläköhän uskaltaa joskus lasillisen juoda..hoidot tosin alkaa vasta joskus huhti-toukokuussa. Kahvia en myöskään juo, teetä kylläkin, mutta lähinnä vain yrttiteetä, valkoista- tai vihreää teetä. Tämä Suomen pimeä talvi on niin voimille käyvää, että silloin on etenkin vaikea katsoa mitä syö, mutta onneksi on kevät tulossa ja mielikin taas nousussa =)
 
Tuosta kahvin juonnista vielä. En usko että muutamasta kupista on haittaa, mutta itsestä tuntui helpommalta lopettaa sen päivittäinen juominen, kun se maha ei tuntunut tykkäävän siitä. Nykyisin juon mustaa ja rooibos-teetä, iltaisin joskus kamomillaa helpottamaan nukahtamista jos on rauhaton olo.
Miehen juomisesta.. siittiöden muodostuminen kestää muistaakseni n. 72 vrk. Ja mä olen antanut tiukat ohjeet ettei tuona aikana juodan kännejä. Muutama olut viikossa.. Kun miehellä on spermassa vasta-aineita niin sik ukaasit. Vaikka empä tiedä voiko noihin vasta-aineisiin vaikuttaa..
 
Milli ja muut vasta-aineista ja siittiöiden muodostumisesta kiinnostuneet,

sain tuosta granaattiomenamehusta tosiaan vinkin yhdeltä tutulta joka kirjoitti näin:

"We went home and looked up information on Pomegranate juice.... The studies say that it does not necessarily produce more (siittiöitä, lisäys L_G) but it prevents them from dying. Drinking concentrated pomegranate juice male's experience a 48.5 percent decrease in their blood levels of the reactive carbonyl malondialdehyde (MDA), which kills the sperm because sperm have high levels of polyunsaturated fats which a more susceptible to damage from MDA."

Eli hänen löytämiensä tietojen mukaan tuo juurikin vähentäisi veressä jonkin ainesosan pitoisuutta (MDA jota en osaa suomentaa) joka tappaa siittiöitä. Siittiöitä ei tule lisää, mutta koska ne elävät kauemmin, niiden määrä lisääntyy siemennesteessä.

Mitään tarkempaa lähdettä hän ei tähän tutkimukseen antanut, mutta tämä siis lähti siitä että miehensä siemennestetulokset olivat vaihdelleet hurjasti inseminaatioissa sen mukaan, oliko hän juonut mehua vai ei. Ja kertoi serkkunsa miehen saaneen samankaltaiset tulokset, kun oli vinkannut tästä etukäteen. Uskoo ken tahtoo, pelkkää kuulopuhettahan tämä on, mutta kerron jos nyt jotakuta kiinnostaa spekulaatiot luonnontuotteista.

Tässä aika tuoretta juttua englanniksi antioksidanttien vaikutuksista, TOSIN HUOM artikkelissa esitetään myös vastaväitteitä näitä tutkimuksia kohtaan että lukekaa kriittisesti.

Antioxidants May Increase Male Fertility - ABC News

Mä voin sitten parin viikon päästä kertoa henk.koht, miten huimasti miehen siittiömäärät on tämän ihmeaineen johdosta nousseet :D (or not).
 
Meg
Kiva kuulla että muittenkin miehet tekevät jotain hoitojen hyväksi, siis mm. vähentävät alkoholin juontia. Eiväthän ne oikein muuta voi tehdä ja kestää meitä kun ollaan hormoni hirviöitä :D
 

Yhteistyössä