Alkuperäinen kirjoittaja nipsu08:Eilen oli maailmanlopun meininki, koska yöllä tuli tosi kovaa vuotoa. Se muuttui sitten päivän aikana ruskeaksi tuhrutteluksi. Soitin itkien klinikalle ja siellä kehoitettiin ke aamuna tekemään raskaustesti ennen kuin lopetan luget. Tein vitsinä sen jo eilen illalla, ja mitä hittoa, kaksi viivaa! Tein tänään uudestaan ja taas kaksi viivaa. Ei kovin vahva toinen viiva, mutta ihan hyvin erotettava. Nytpä kysynkin: pitääkö niiden viivojen olla tosi vahvat? Tein Aconin herkällä apteekin testillä. Pikkusen heitti pään sekaisin! Mitään vuotoa ei enää tule mutta maha on kyllä tooooosi turvoksissa ja menkkakipuinen. Ei voi tajuta, missä nyt mennään!
En halua masentaa mut mulla on ollut aina niin että tulee kuukautismaista vuotoa, hieman erilaista kuitenkin. Ja välillä loppunut. Testi on näyttänyt TODELLA kauan plussaa. Vaikka olis keskenmeno kyseessä niin silti sitä raskaushormonia voi erittyä vielä kauan virtsaan. Siksi verikoe olisi varmempi testi. Kun käy kaksi kertaa esim viikon välein niin näkee onko arvot nousussa vai laskussa.