Uskaltautuisinkohan minä tänne... Ekan IVF:n tuoresiirrosta plussattiin syyskuussa ja nyt on meneillään rv 8+5. Varhaisultrassa kaikki oli hyvin. Yritän karistaa huolet mutta koko ajan jokin painaa mieltä enkä uskalla olla onnellinen. Eniten pelottaa että seuloissa tai rakenneultrassa todetaan että lapsi on niin pahasti vammainen että joudutaan keskeyttämään raskaus. Aivan sietämätön ajatus. Meillä ei saatu mitään pakastimeen ja hoito oli fyysisesti niin rankka että suhtaudun tähän jotenkin ainoana mahdollisuutena. Ennen plussausta ajattelin aina että raskaana oleminen on varmasti elämäni onnellisinta aikaa mutta niin vaan kaikki ne lapsettomuusajan huolet tunkeutuu tännekin. Entä jos musta ei siltikään koskaan tule äitiä?
Kiva että Ricardinallakin raskaus sai sit kuitenkin alkunsa ja varsinkin että tuo kipukohtaus osoittautui vaarattomaksi! Lueskelen edelleen lapsettomuuspuolen ivf-ketjua ja sieltä jo luin sun onnellisen uutisen.
Pinvillä ihan kamala kokemus! Omassa lähipiirissä on melko samanlainen kokemus ja se oli kyllä koko perheelle iso suru monta vuotta! Heitäkään sairaanhoitohenkilöstö ei jotenkin ottanut tosissaan koska meni muutamalla päivällä alle tuon kuolleena syntymisen rajan ja luokiteltiin näin "vain" keskenmenoksi.
Kiva että Ricardinallakin raskaus sai sit kuitenkin alkunsa ja varsinkin että tuo kipukohtaus osoittautui vaarattomaksi! Lueskelen edelleen lapsettomuuspuolen ivf-ketjua ja sieltä jo luin sun onnellisen uutisen.
Pinvillä ihan kamala kokemus! Omassa lähipiirissä on melko samanlainen kokemus ja se oli kyllä koko perheelle iso suru monta vuotta! Heitäkään sairaanhoitohenkilöstö ei jotenkin ottanut tosissaan koska meni muutamalla päivällä alle tuon kuolleena syntymisen rajan ja luokiteltiin näin "vain" keskenmenoksi.