IVF/ICSI- hoidoista plussaan syksy-13/kevät-14

katiri Toivottavasti pääset kontrolliin vielä oman mielenrauhan takia ennen seuraavaa neuvolaa. Harmi ettei lääkäri mitään kommentoinut, mutta varmaan piti ihan normaalina mittaustulosta :hug:

Tybyliini Tsemppiä ruokavalioon! Toivottavasti ei tarvitse aloittaa insuliineja. Kiva juttu että pikkuisella oli kaikki hienosti :)

Hydrangea Kiva että verikoetulokset oli hyvät :) Varmasti ultrassakin on kaikki hyvin.

Täällä starttasi jo 30. viikko. Olen kärsinyt selkäkivuista viime aikoina öisin, nukkumisasennon löytäminen alkaa olla hankalaa. Lämpöpussiin ja panadoliin on pitänyt turvautua monena yönä. Veikkaan, että ei ainakaan helpota loppua kohden. Maha tuntuu itsestä myös jo tosi isolta ja en tiedä kuinka isoksi se sitten voi kasvaakaan. Onneksi raskausarpia ei ole näkynyt, olen yrittänyt muistaa rasvata joka ilta Bio-oililla tai Bepanthenin raskausarpivoiteella, liekö noista sitten mitään hyötyä...

Vauvan liikkeet on tällä viikolla alkaneet vähän muuttua, alkaa huomata että tila käy pikku hiljaa vähiin. Napakoita potkuja on vähemmän ja enemmän tuntuu yleistä möyrimistä ja välillä mahan pinnassa tuntuu kantapää (veikkaisin) tai peppu kun pikkuinen punkee mahassa. :) Hikkakin on tuntunut pariin otteeseen. Vauvan asentoa kuulemma tunnustellaan jo ensi viikon neuvolassa, tuntuu tosiaan että jalat viuhtoo ylhäällä kylkiluiden välissä.

Ensi viikolla on myös eka perhevalmennuskerta kolmesta. Aiheena taisi olla vauvan hoito ja imetys. Odotan innolla sitä!

aurora 29+0
 
Piti jo eilen tulla toivottamaan skorpparille hurjasti onnea tämän päivän varhaisultraan! Toivottavasti kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Tulethan kertomaan sitten kuulumiset.

Tybiliini, ikävää kuulla, että sulla on selkäongelmia ja supistuksia. Hyvä juttu kuitenkin, että sait sairaslomaa, niin voit lepäillä ja laittaa asioita omaan tahtiin valmiiksi vauvaa varten. :)

IMD, tsempit loppurutistukseen töissä ja ihanaa äippälomaa. :)

katiri, ikävää, jos sf-mitta huolestuttaa. :( Toivottavasti se olisi ensi kerralla jo hienosti käyrällä. Onhan se kai aika yksilöllistä miten masu kasvaa.

aurora, hienoa, että pikkuinen on vilkas ja pääsette pian ekaan perhevalmennukseen. :) Koska sä tunsit liikkeet ekaa kertaa?

Tänään on se päivä, kun pääsen vihdoin lopettelemaan tukilääkityksiä. :) Estradot ja Lugesteron vähenee vähitellen seuraavan muutaman päivän aikana. Hieman kyllä jännittää, miten kroppa tähän reagoi, vaikka tätä päivää olenkin odottanut. Tänään myös alkoi 13. raskausviikko ja keskenmenonriski pienenee. Se on suuri helpotus, mutta tilalle on tullut paljon muita huolia, esim. rakenne-tai kromosomipoikkeavuuksien pelko. Vielä neljä yötä nt-ultraan.

Hydra 12+0
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Artemis ja glimmer! :flower:

Hydra ihanaa, sulla on suurin riskiaika ohi!! :heart:

Meillä oli varhaisultra tänään ja kaikki oli hyvin! :) Pikkuinen oli oikeassa paikassa ja värisi siellä niinkuin kuuluukin :heart:. Mitaksi saatiin 8,6mm, joka vastasi laitteen mukaan viikkoja 6+6. Lääkäri sanoi, että mulla on nyt todellisuudessa 7+1, mutta tuo menee virhemarginaaliin, eikä tarvii huolestua. Ei osannut sanoa mistä vuodot johtuu, ei kuulemma näkynyt mitään hyytymiä tms. Voi kunpa ne nyt pysyisi poissa, koska lääkärin mukaan ylimääräinen vuotelu on aina pieni riski. Varasin neuvolan parin viikon päähän. Hurjaa tämä on ja niin onnellinen olen.

Hydra jännä muuten, että tukilääkityksissä on melkoiset erot. Mulla nimittäin aletaan nyt jo vähentää ja parin viikon päästä jää kokonaan pois. Jotenkin jännittää osaako oma keho hoitaa hommaansa nytkään, kun ei aiemminkaan ole osannut : /.
 
IVF/ICSI -hoidoista plussaan syksy-13/kevät-14


HOITOSYYLAMONESKO
Meemir1.ivf/1.passelitt./munajohdinvaurio11.5.1
deseo1.ivf,tuoreselitt10.6.1
RedwingBBrd3. IVF, tuorekeltarauhanen,1ovario17.6.1
InMyDreams5.ivf/tuoretuba factor26.6.1
Krish735.icsi,tuoreselitt.,siittiöiden laatu27.6.1
Robina3.ICSI,tuoresiittiöt7.7.3./1.yht.
TybyLiini1.ivf, tuoreselittämätön/endo8.7.1
aurora*2.icsi,tuorepco, sperman v-a30.7.1
iiris_lorea2.icsi/ivf,tuorekeltahormoni,siittiöt4.8.1
katiri1.ivf,tuoreendo,munanjohdintukos10.8.1
Millyk1.ivf,tuoremunanjohd.vauriot14.8.1
Fyi1.ivf/2.PASselitt6.9.1
LaaL2.icsi/tuorePCO?17.-21.10.1
omanna3.ivf/tuoreendo20.10.1
glimmer1.ivf/2.PASselitt2.11.1
Toive13luomutärppiselitt13.11.1
Hydrangea1.ivf/3.PASPCO28.11.1
Wannawalli1.ivf,tuoreitsellinen24.12.1
skorppari821.ivf/3.PASPCO31.12.-1.1.1
Artemis2.ivf, tuoreselitt5.1.151
[/b]

Neuvolat/ultrat
aurora* 21.5. neuvola
Hydrangea 19.5. nt-ultra, 2.6. neuvola
skorppari82 28.5. neuvolan ensikäynti
Fyi 2.6. lääkärineuvola
Millyk 22.5. neuvola
 
Viimeksi muokattu:
skorppari, onnittelut hyvistä ultrakuulumisista! :)

Hydrangea, hienoa kun olet päässyt turvallisemmille viikoille. :) Niin se vaan taitaa olla että pelot ja huolet vaihtuu aina kuitenkin uusiin :( Mitenköhän sitä osais olla murehtimatta :/ Tsempit nt-ultran odotteluun.

aurora, meilläkin alkaa ensi viikolla perhevalmennus ja sitä odottelen innolla :) Mulla myös on noita selkäkipuja. Öisin on vaikea löytää hyvää asentoa ja töissä tuntuu välillä tuskaiselta... Oon tehnyt neuvolasta saatuja selkäjumppaohjeita ja niistä on ollut jonkin verran apua. Kun vaan muistais/jaksais tehdä niitä säännöllisesti eikä vasta sitten kun selkä alkaa juilimaan.

Mä soittelin tänään neuvolaan ja pyysin kontrolliaikaa sf-mitasta. Terkkari sanoi, että vasta parin viikon päästä kannattaa tarkistaa asia, joten sain nyt 2 viikon päästä seuraavan ajan. Vauvan liikkeet ja potkut on tuntunut eilen ja tänään ihan erilaisilta kuin ennen. Taitaa olla niin päin kääntyneenä, että potkut tulee tonne kohdun takaseinään, kun tuntuu niin paljon vaimeampina, eikä maha hytky samaan malliin kuin ennen. Tuntuu että liikkeitä olis jotenkin vähemmänkin, mutta ehkä nyt vaan hätäilen ton pienen sf-mitan takia... Ja voihan se olla että vauva ottaa jotain kasvuspurttia ja on siksi rauhallisempi. Pitää koittaa malttaa odotella pari viikkoa.

Tänään vein paastovirtsa näytteen labraan ja siinä ei ollut sokeria niin kuin eilisessä näytteessä neuvolassa. Sen suhteen ei siis onneksi tarvitse mitään kontrollia kun sokerirasituksessa oli niin hyvät arvot.
 
Hei, mulla kanssa selkän kanssa jos jonkinmoisia ongelmia (seisominen ja hidas köpöttely ja pidemmästi normaalikin kävely alkaa poltteleen alaselkää ja vetää jalkaakin alta välillä --> issias-tyyppisesti, istuminen ja makoilu taas kipeyttää ja jumittaa ristiselkää...). Täällä ainakin vähän auttanut selkäkipuihin pienet kävelylenkit päivittäin (ristiselkään) ja se, että pötkötellyt iltaisin piikkimatolla 20-30 min jalat jumppapallon päällä. Piikkimaton avulla saanut nukuttua ainakin alkuyön ja herännyt vasta aamuyöllä jos silloinkaan selän kipuiluun. Ei tietysti välttämättä kaikilla auta tai kaikkiin vaivoihin, mutta kannattaa kokeilla jos mahdollista :)
 
skorppari, mahtavaa :heart: Onnea hyvistä uutisista!

Hydra Ekat liikkeet alkoi tuntua 16+ viikolla (etuseinäistukasta huolimatta). Ensin tuntui pieniä "kuplia" mahassa kun illalla makoili paikallaan, mutta aika pian alkoi tuntua selkeämpiä tökkäisyjä ja pientä möyrimistä! Toivottavasti sullakin alkaa pian tuntua, helpottaa kyllä huolta kovasti sekin. Olet jo hyvillä viikoilla :heart:

katiri Mun pitää kanssa pyytää neuvolasta jotain apuja selälle. Liikuntakin on ollut niin huonoa mulla että en ihmettele että alkaa reistailla. Kyllähän varmaankin tuo vauvan asento, kohdun asento jne vaikuttaa myös sf-mittaustulokseen ja ensi kerralla voi ollakin ihan eri käyrillä taas. Mulla myös vauva on välillä kääntynyt muutamaksi päiväksi niin, että potkii selkärankaa kohti ja liikkeitä saa oikein kuulostella. Välillä on myös hiljaisempia päiviä, varmaan lepäilee että jaksaa kasvaa.

Tybyliini Kiitti vinkeistä, pitää kokeilla! Inhottavaa tosiaan kun yöunet alkaa mennä tuon takia :(
 
Viimeksi muokattu:
Skorppari, ihanaa että oli hyviä uutisia!:flower:

RBB, kiitos että kerroit omista supisteluistasi. Viime yönä tai aamulla en huomannut supistelua, mutta pitää seurata tilannetta.

Hydrangea, niin se vaan on, että joka vaihetta joutuu vähän etukäteen jännittämään, mm. tuota tukilääkkeitten lopetusta, mutta hyvin se menee :) Rauhallista mieltä ultraan.

Katiri, tsempit sulle kun joudut miettimään sf-mittaa. Itsehän en tajua sen päälle vielä mitään, milloin lie mittaavat sen multa eka kerran. Kiva että sait sen kontrolliajan.

Selkävaivaisille jaksuja. Täällä oli jo muutamilla perhevalmennus alkamassa, toivottavasti on antoisaa.

Mulla on ensi viikolla toinen neuvola ja kolmen viikon päähän yritän saada rakenneultran. Sinänsä neuvolakäynneiltä en odota paljoa, kun neukkutätinä on työkaveri, saa nähdä tuleeko lätistyä muita juttuja pakollisten punnistusten ym. jälkeen.
Luulen, että olen nyt parin viikon ajan tuntenut vauvan liikkeitä. Taukoa voi välissä olla vaikka vuorokausi, joten välillä iskee epäilys, että onkohan ne sittenkään olleet potkuja. Kerran menin sängylle makaamaan ja lauloin vauvalle kovalla äänellä ja sitten tuli oikein potkusarja. Liekö ollut sattumaa, mutta mukavalta tuntui :)

omanna 17+3
 
skorppari, ihan mahtavaa, onnea! :heart: Äläkä tosiaan noin pienestä erosta huolestu. Kun pikkuinen on vielä vasta jokusen millin pituinen, niin mielestäni ei ole ihmekään, jos heittoja tulee. Toivottavasti pystyt nyt huokaisemaan helpotuksesta edes hetkeksi. :) Tosiaan näissä tukilääkkeiden käyttöajoissa on huimat erot riippuen klinikasta. En oo taitanut kuulla, että kukaan muu olisi joutunut käyttään näin pitkään molempia tukilääkkeitä, kun itsen joudun. Vähän jännittää kyllä niiden lopettelu, mutta kropassa pitäisi olla jo riittävästi omaa hormoonituotantoa raskauden jatkumiseksi. Sitäpaitsi käsittääkseni kuitenkin istukka ja napanuora hoitaa hommansa jo nyt.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos onnitteluista, on kyllä huojentunut olo! :)

Tsempit selkäkipuilujen kanssa! Vielä näin alussa kaikki vaivat on niin mieluisia, että esim jatkuva pahoinvointi ei haittaa yhtään. Mutta varmasti raskasta, jos esim. yöunet jää kipuilujen takia heikoiksi.

Katiri toivottavasti parin viikon päästä mitta on hyvä, eikä tarvii siitä enää huolehtia.

Omanna voi ihana tuollainen vuorovaikutuksen tunne pikkuisen kanssa! :heart:

Hydra juu, ilmeisesti lääkityskäytäntöjä on monenlaisia. Lohduttelen itseäni lääkkeitä pois jättäessä sillä, että varmasti istukka jo toimii, ja jos ei toimi oikein niin varmaan raskaus päättyisi huonosti jokatapauksessa. Eihän noilla lääkkeillä raskautta ylläpidettyä saa, jos ei muuten keho ole touhussa mukana. Varmasti molemmilla menee hyvin! :) Hei sulla on jo maanantaina ultra ja pääset taas näkemään pikkuisen, toivottavasti kaikki on loistavasti! :)
 
skorppari, mä sain dopplerin rv 8+4 ja sain sillä heti sydänäänet kuuluviin. Ihan joka kuuntelukerralla en aluksi löytänyt tai etsimiseen meni aikaa. Anturia sai liikuttaa milli kerrallaan ja yleensä sydänäänet kuului istukan viuhunan taustalla. Nyt kun viikkoja on jo 12+1, niin sydänäänet kuuluu selvemmin ja ylempää. Tilasin omani Raskauskeijusta. Se on se Angelsoundsin diginäytöllinen malli.
 
Tervetuloa kaikille uusille :)

Aurora harmilisia noi selkäkivut kun vaikuttavat joka asiaan :/ Toivotaan että pienet apukeinot auttaa ja saa yöllä nukuttua. Siellä jo viikolla 30, nopeasti se aika menee!
Tuo punkeaminen eri asentoihin on aika hassua. Välillä maha on ihan vinossa, etenkin aamuisin jos on nukkunut oikealla kyljellä, niin oikealla puolella on kova möykky ja maha epäsymmetrinen. :D Olen miettinyt, onkohan siinä kohti selkä, peppu vai pää.

Katiri toivotaan että kasvukäyrä olisi sitten parin viikon päästä jo sopivissa rajoissa. Huolestuttaahan tuollainen kyllä.. Mutta hyvä että pikkuinen liikkuu vilkkaasti :)
Itselläkin oli keskiviivan ja alaviivan välissä ja painoa oli tullut vähemmän viikossa, mitä olisi "kuulunut" tulla. Ei tosiaan terkkari mitään sanonut, että pitäisi huolestua. Katsotaan ensi viikolla uudestaan kun terkkari käynti tulee.

Skorppari Onnittelut ihanista ultrakuulumisista! :heart:

Neuvola olis 22.5. Jos joku osaisi lisätä listaan hyvin taas :)
 
Olen lueskellut teidän juttuja paljon. Itse raskauduin PAS:sta syyskuussa ja nyt siis loppumetreillä mennään. Katiri, sinulla on sf-mitta alakäyrällä. Minulla sama juttu. Alussa se oli koko ajan lähes yläkäyrällä. Sitä selitettiin että lapsi on perätilassa ja kasvattaa sen vuoksi mittaa. Lapsi olikin perätilassa aina viikolle 31 tai 32 asti ja ultrien mukaan keskikokoinen lapsi tulossa. Sitten oli kääntynyt huomaamattani pää alaspäin. Tällöin myös sf-mitta notkahti keskikäyrälle ja sanottiin että asento vaikuttaa. Sitten tällä viikolla mitattiin täsmälleen sama tulos kuin kaksi viikkoa sitten ja koska sf-mitta ei ole muuttunut mutta viikot on, niin nyt ollaan sitten aivan alakäyrässä. Terkka sanoi ettei aihetta huoleen....mutta en voi itselleni mitään. Samaan aikaan tiedossani on se että kolme ja puoli viikkoa sitten kun kävin liikehälytyksen vuoksi synnärillä, todettiin ultralla että lapsen painoarvio on alakäyrällä. Noh, nämä kaksi asiaa yhdessä - jo aiemmin todettu painon alakäyrällä olo ja nyt sf-mitan kasvamattomuus. Jep, huolestuttaa. Sain kyllä lähetteen äitiyspolille, mutta saa nähdä koska tulee. Soittelin synnärille ja kätilön kanssa juttelin. Ainakaan TAYS ei pidä sf-mittaa kovin luotettavana tietona. Sanoi että se vaihtelee tosi paljon riippuen lapsen asennosta ja mittaajasta. Että toki se koko raskausajalta kertoo jotain, mutta ei parin viikon välillä vielä "mitään". Ultra on kuulemma se mihin TAYS luottaa. Mutta sanoi että jos on alakäyrällä niin ole huoletta vaan. (juupa juu...helppo homma).

En nyt huomannut katsoa Katiri paljonko sinulla on viikkoja, mutta tiedäthän että rv 20 jälkeen saa olla yhteydessä synnytyspäivystykseen (ainakin Täysissä on näin). Eli jos tuntuu että virka-ajan ulkopuolella huolestuttaa tms. niin yhteys sinne.

Minulla tuon käyrän alarajan lisäksi tosiaan vauva pieni ja liikkeet tuntuvat todella heikosti. Varmasti etuseinämä istukka vaikuttaa osansa, mutta silti pelko valtaa mieltä välillä, jos kaikki ei olekaan hyvin.

Tsemppiä teille kaikille odotukseen. Muutama tuttu nimi täällä onkin tuolta kuumepuolelta.
 
Fyi
Onnea ja tervetuloa uusille! :flower:

Hydralle onnittelut alun piinasta pääsylle ja rennompia odotuspäiviä jatkossa (tosin olet jo huomannut, että huolenaiheet vaan vaihtuvat uusiin ;)). Liikkeitä sitten odotellessa. Mulla istukka edessä ja ensimmäiset kuplat tuntuivat rv 16+. Päivittäiset potkut rv 18+.

Skopparille onnea hyvin menneestä ultrasta. Meillä oli alkio -3 pv pienempi AR-ultrassa, mutta jo np-ultrassa vastasi päivälleen. Rakenneultrassa oltiinkin jo hieman keskikäyrän yläpuolella.

Katiri tosiaan harmillista, että jouduit huolestumaan, mutta nyt täytyy vaan luottaa ammattilaisiin ja siihen, että he kyllä huolestuvat, jos aihetta on. :hug:

Millyk, tuo punkeaminen kuvaa niin hyvin sitä kun yhtäkkiä maha muuttuu epäkeskon näköiseksi ja johonkin kohtaan ilmestyy kohouma. Siinä sitten on kiva arvailla onko kyseessä peppu vai pää. :)

Täällä ei mitään sen kummempaa. Ristiselkä on hieman alkanut vihoittelemaan ja paino noussut himpun verran liikaa, joten pitäisi lisätä liikuntaa ja vähentää herkuttelua. Potkut ovat jo todella voimakkaita ja varsinkin iltaisin on käynnissä sellaiset potkutteluharkat että oksat pois. :)


FYI rv 24+0
 
toivounelma, kiitos vastauksestasi. Jotenkin se helpottaa tietää, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Eihä tuo sf-mitta kai ole mitenkään kovin luotettava, kun mittaustulos voi vaihdella mittaajasta, vauvan asennosta ja ties mistä riippuen. Silti se pistää huolestuttamaan kun kaikki ei ole ihan niin keskiarvoilla kuin pitäisi. Samaan aikaan vauvan liikkeet on vähentyneet ja muuttuneet erilaisiksi, kun potkii ilmeisesti kohdun takaseinään, niin siksikin huolestuttaa. Ilmeisesti vauvan unirytmi myös muttuu juuri näihin aikoihin selkemmäksi, ja välillä tuntuu että maha on pitkän aikaa ihan hiljainen. No, kuitenkin liikkeitä tuntuu päivittäin, joten en nyt vielä oo ottanut yhteyttä äitipolille.

Kiitos myös muille tsemppauksista! :)

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua. :)

katiri 27+6
 
katiri sf-mitta voi tosiaan vaihdella niin monesta syystä, että ei kannata olla siitä huolissaan :) Tässä siitä yksi hyvä esimerkki, miten itselleni kävi.

Minulla oli viikoilla 21+4 sf-mitta 20, ja kun sama terkkari otti sf-mitan viikoilla 25+4, niin hän sai mitaksi alle 20. Oli kyllä itsekin vähän ihmeissään, ja mittaili moneen kertaan, mutta aina sai saman tuloksen.
Hän laittoi sitten kuitenkin äitiyskorttiin mitaksi 20 mikä oli ollut silloin 4 viikkoa aikaisemmin, kun ei oikein pienempääkään voinut laittaa, kun käyrät olis menny sitten ihan kuinka sattuu :D
Tuon jälkeen ei ole nyt mitattu, kun ei ole ollut käyntiä neuvolassa, mutta kävin pari päivää sitten ultrassa, kun olen tarkemmassa seurannassa radin takia. Ultran mukaan vauva kasvaa keskikäyrällä ja painoarvio oli 1238g, eli kaikki on juuri niinkuin kuuluukin olla :)

blackangel 28+2
 
Katiri, mun huoli muuttui niin kovaksi että menin päivystykseen. Liikkeet oli taas niin vähäisiä ja mun pää ei kestänyt. Samalla tehtiin kokoarvio ja meidän vauva on kasvanut edellisestä arviota täysin normaalisti. Painoa on tullut kolmessa viikossa n. 600 g joka on siis ns. normaali kasvunopeus. Meidän vauva on siis alakäyrällä, mutta on kasvanut tasaisesti. Helpotti kyllä mieltä. Niin ja kuulemma pää on jo alhaalla, joka selittänee tuon sf-mitan jämähtämisen meillä ainakin.
 
toivounelma, hyvä että siellä oli kaikki hyvin ja teidän vauva on kasvanut tasaisesti. :) Kyllä se ultrassa käyminen vaan aina rauhoittaa mieltä kun saa tietää että pienellä on kaikki hyvin.

blackangel, hyvä että sielläkin vauva on kasvanut tasaisesti :) rauhoittavaa kuulla että muillakin toi sf-mitta on heitellyt ja silti kaikki on ollut hyvin.

Täällä vauva on tänään liikkunut pitkin päivää jonkin verran ja nyt illalla potkutellut aktiivisemminkin, joten eiköhän täälläkin kaikki oo kunnossa. :) Koitan nyt malttaa siihen seuraavaan neuvolaan.
 
Nt-ultrassa käyty ja kaikki oli hyvin. :heart: Niskaturvotukseksi saatiin 1,77 mm ja riskiluvuksi tuli 1:1600. Kaikki rakenteet, mitä tässä vaiheessa pystyi katsomaan, näytti normaaleilta. Pikkutyyppi vastasi viikkoja 12+3, kun siirtopäivä ja alkion ikä huomioiden pitäisi käsittääkseni olla rv 12+4. Sydän sykki hurjasti 167 bpm ja vauveli muutenkin vilkkaalla päällä. :) Mitta päästä peppuun oli 59,4 mm. Laskettu aika pysyi samana kuin vu:ssa jo määritettiin, siis 28.11. Rakenneultra on 21.7.
 
aurora, kiitos. :) Juu, päästiin näkemään 3D/4D kuvaa ja saatiin muutama sellainen tavallisten kuvien lisäksi mukaankin. :) Ihan vauvalta masutyyppi näyttää jo kuvissa, tosin aika hoikalta vielä. Mutta eiköhän se siitä tulevien viikkojen aikana pulskistu. :)

skorppari, kiitos! :)

Nyt alkaa jo vähitellen uskomaan tähän raskauteen. Otin tän päivän varmuuden vuoksi vapaata, niin kävin sitten ultran jälkeen shoppailemassa pari pikkuista bodya. :)
 
  • Tykkää
Reactions: aurora*
Millyk Tosiaan välillä maha näyttää aika hurjalta kun vauva punkee itsensä toispuoleisesti tai sitten punkee sitä peppua ulos. Me saatiin tänään neuvolassa vahvistus että peppu ja jalat viuhtoo tosiaan siellä missä oon ajatellut... Sain itsekin kokeilla missä tuntuu pää ja missä peppu mutta en olis kyllä itse noita erottanut :D

Fyi Tsemppiä selän kanssa, täällä samaa ongelmaa. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. Mulla myös paino on noussut aika reippaasti mutta neuvolassa on (toistaiseksi) suhtauduttu siihen aika huolettomasti, itse enemmänkin oon vähän huolissaan...

Hydra Oi ihanaa! :) Mä olen ihan hullaantunut pikku vaatteisiin ja on ihana käydä hypistelemässä niitä, aika paljon on tullut ostettuakin :)


Meillä huomenna poksuu 30+0! Kymmenisen viikkoa jäljellä ja reilut 4 viikkoa töitä. Työjutuissa alkaa jo miettiä mitä pitäisi saada valmiiksi ja mitä kannattaa enää aloittaa, kiirettä pitää varmasti viimeiset viikot.

Tänään kävin neuvolassa ja kaikki oli ihan ok, sain tosiaan vahvistuksen että vauva majailee pää alaspäin (RT?) jo aika alhaalla. Kuulemma sirolta/keskikokoiselta vauvalta vaikuttaa :) Syke vauvalla oli 145.

Mulla paino on jatkanut nousua tasaista tahtia reilun puolen kilon viikkovauhdilla ja nyt tullut jo n 11 kg. Neuvolan hoitaja arveli että nyt alkaa turvotuksiakin tulla niin ei ollut huolissaan asiasta. Sormukset saa kohta ottaa pois kun sormet on sellaiset nakit ja jalat turpoaa aina päivän mittaan näillä helteillä. No ainakin on energiaa sitten imetykseen kun paino on noussut reippaammin ja toivottavasti lähtee sillä hyvin tippumaan. Painoindeksi oli mulla ennen raskautta n. 20.

Eilen oli myös eka perhevalmennus aiheena vauvan hoito ja imetys. Aika paljon oli kertausta siihen mitä oli jo lukenut mutta uusiakin juttuja tuli ja hyviä käytännön vinkkejä vauvan päivittäisiin hoitotoimiin, rutiinien muodostamiseen, imetysasentoihin jne. Ainoa harmillinen juttu oli että ryhmä oli tosi iso, varmaankin 30-40 henkeä, siellä oli kaikki kesän lasketut ajat/ensisynnyttäjät samassa ryhmässä. Eli eipä paljoa tullut kyseltyä vaikka olisikin tullut jotain mieleen.
 

Yhteistyössä