IVF-hoitoja syksyllä/talvella aloittelevat

Voih... masentavan pitkä odotus siis edessä minulla. Ja ilmeisesti turha haaveillakaan jälkikasvusta ensi vuodelle. :(
Minulla oli itselläni tähystysleikkaus viime viikolla ja lääkärit sanoivat pistävänsä minut suoraan jonottamaan IVF-hoitoja.

Minulla oli munanjohdin täynnä kiinnikkeitä, joten se poistettiin ettei tule kohdunulkoisia enempää. Toisen puolen munanjohdin olisi jätetty, mutta sillä puolen taas ei munasarja pelannut, joten päättivät poistaa siltä puolen sekä munasarjan että munanjohtimen. Halusivat varmistaa ettei sitten hedelmöitetty muna päätä lähteä retkelle sen puolen munanjohtimeen.
 
Nyt Olis yx top-alkio kyydissä... Ja kahdenviikon päästä tietää!!! Pakkaseen saatiin jopa kax kipaletta!!! Ja jos irrotuspiikki olis isketty myöhemmin, ni muniksia olis ollut jotain kymmene enemmän! Lääkärikin vähän tuskaili... Mut näillä mennään ja nyt toivotaan et tarttuu!
 
Onnea sekundamamma!!!

Tännekin omanapaiset kuulumiset, mutta olen ihan puulla päähän lyöty: punktio tehty tänään ja saaliina 16 munasolua!! Siis minulla, joka olen tähän saakka kuulunut huonosti munivien heimoon! Sitähän nyt ei tiedä moniko niistä on kypsä ja käyttökelpoinen, mutta jos hedelmöittyneiden määrä edes jotenkin korreloi solusaldon kanssa, niin tässähän melkein alkaa olla toiveita että jotain saataisiin pakkaseenkin. No sitä täytyy vielä maanantaihin asti jännittää.
 
Mä täällä vaan testailen ovista - toistaiseksi siinä onnistumatta. Tänään tuli haamu. Oletteko huomanneet että testi näyttäisi parhaiten eri kellon aikoina?
Viikolla kävin ultrassa ja oikealla puolella kuulemma tapahtuu ja limakalvokin näyttää hyvältä. En oikein päässyt kärryille siitä, mihin se oviksen oikea ajoitus perustuu... Mumisi jotain alkioden jakautumisesta. Tiistai on kuulemma päivä jolle se ei saa osua.
Pakkasessa on 5 alkiota. (oljissa 2+2+1) Mietinnässä on ottaisiko kaksi vai yksi alkiota kyytiin.

Tsemppiä piinailuihin!
 
  • Tykkää
Reactions: sekundamamma
Untuvikko, mulle tehtiin 2. IVF pitkällä kaavalla, ja siinä sumuja jatkettiin vielä pistosten aloittamisen jälkeen (tosin puolta pienemmällä annoksella kuin siihen asti). Näin pystyttiin estämään solujen ennenaikaista kypsymistä ja irtoamista. Lyhyen kaavan hoidossa samaan tarkoitukseen käytettiin Orgalutran-pistoksia, mutta pitkässä kaavassa nämä tosiaan korvattiin Synarela-suihkeilla.

Kovasti onnea kaikille plussanneille ja haamuilijoille, ja muille tsemppiä hoitoihin! :)
 
  • Tykkää
Reactions: sekundamamma
PP7 meneillään, ei ainuttakaan oiretta ole ilmaantunut. Toisaalta olen yrittänytkin olla kuulostelematta kehoa. Aiemmat kokemukset on osoittanut että Lutinus taitaa ne kaikki oireet aiheuttaa. Olen ollut nyt jotenkin enemmän toiveikas onnistumisen suhteen. Tänään tuli taas korkea pudotus, kun alkoi tuttu kipu iskeä päälle. Mulla alkaa yleensä n. 3-5 päivää ennen menkkoja hartiapistos (johtuen endosta) ja tänään tuttu kipu alko taas muistuttaa istestään. Nyt se kipu oli tosi kevyttä, mut tuli heti tunne et noniin, menkat taitaa tehdä tuloaan. Vielä pitäs viikko malttaa piinailua. Miten muilla menee? :)
 
valoa, voi kun on jännää! :) Toivotaan nyt, että toiveikkuutesi palkittaisiin tällä kertaa.

ON: tänään oli siirtopäivä, ja nyt on sitten taas kaksi alkiota kohdussa uiskentelemassa. Alkioita oli saatu yhteensä 11, joista pari oli pudonnut joukosta heti alkumetreillä. Lopuista sitten siirrettiin nyt nämä kaksi ja loput jäivät jatkoviljelyyn. Ne, mitkä jatkavat kehitystään blastokystiksi saakka, pakastetaan. Eli vielä joudun jännäämään saadaanko mitään pakkaseen vai ei... äh, olen siihen vähän pettynyt, kun kuvittelin että pakkaseen saatu saalis olisi selvinnyt jo tänään. Pelottaa,että nuo kaikki seitsemän kuukahtavat ja taas ollaan lähtöpisteessä.

Nyt sitten pitäis saada taas pari viikkoa kulumaan rattoisasti muita juttuja ajatellen...
 
  • Tykkää
Reactions: Lumi72 ja Sadana
hox
Heippa vaan kaikille..täällä sitä taas keikutaan!

Tuttuja nimiä täällä edelleen näkyy olevan, mutta onneksi osa on sentään onnistunutkin. Uusiakin on tullut, tsemppiä kaikille tasapuolisesti.

2.IVF alkaa huomenissa Menopur pistoksilla ja tukea ja turvaa täältä tulin taas hakemaan :) On niin mukava kun muut ymmärtää miltä tuntuu.

Pikainen taustapäivitys: Minä 36, mies 34. Vauvahaaveita takana 4,5 vuotta, hoidoissa 5/2010 lähtien. Clomit x 7, Femarit x 3, Puregon+Pregnyl kokeilu eikä plussan plussaa. Selittämättömiä kait me lähinnä ollaan, vaikka miehen näytteen dg onkin teratozoospermia, normaaleja 10% mutta määrä ja liikkuvuus hyvät. Mulla pitäis kaikki olla kunnossa, aukkari tehty ja labrat ok.

Eka IVF oli helmikuussa, 9 follia, 8 hedelmöitty ja siirtoon päästiin kokonaisella yhdellä 8 solusella 2-3 luokan alkiolla. Mitään ei saatu pakkaseen. Vuotokin alkoi jo pp9 eli ei edes yritystä kiinnittyä.

Nyt lähdetään rapsakasti liikkeelle 262 yksiköllä Menopuria per päivä. Muina troppeina Orgalutran, Pregnyl ja iki-ihanat Luget.

Piinailijoille pitkää pinnaa ja punktiokaveria odotellessa :)
 
Tervehdys kaikille!
Meillä alkaa Synarelalla ensi viikolla ja jännittää ihan hirveesti :). Fostimon pistokset alkaa
viikolla 38 ja punktio olisi sitten viikolla 40 :). Meille on suunniteltu IVF mutta voi muuttua
vielä ICSI:ksi. Kertoisitteko kokemuksia lääkkeiden sivuvaikutuksista ja punktiosta kun
olen ensikertalainen näissä. Tsemppiä kaikille hoitoihin :).
 
Hoitolaiset:
Aamukaste77......... 1.IVF/ICSI ....... elo/syyskuu
Amele................. 1.IVF ............. elokuu
amor .............. 1.IVF 1.PAS .......... joulukuu
Anni-78........... 1.IVF 3.PAS .......... loka/marraskuu
Ellie80 ............... 1.IVF 1.PAS......... kesäkuu
Euphonia .......... 1.IVF ................. lokakuu?
Guess82 ........... 2.IVF 3.PAS......... syyskuu?
Haave vain ......... 1.IVF...............huhtikuu
HaaveissaToinen .. 2.IVF...............elo-syyskuu
Hailaiva .......... 1.IVF 1.PAS........... heinä/elokuu
Hautomo76 ......... 1.ICSI 2.PAS...... elokuu
hox ...................2.IVF................. elokuu
jadekivi .......... 2.IVF ................... huhti/toukokuu?
Jepelis ........... 1.IVF 2.PAS............ elokuu?
johkunen .......... 2.ICSI ................ marras/joulukuu
Jonsku88 .......... 1.IVF ................ elokuu?
Katjuska-81 ....... 2.IVF 1.PAS ........ toukokuu
krisuli ........... 2. ICSI .................... maaliskuu
Lippo Lii .......... 1. IVF ................... huhtikuu?
Lumi72 ........... 3. IVF ................... syksyllä?
MiiJane ........... 1.ICSI ................. lokakuu?
Nicci ............. 2.ICSI 1.PAS........... toukokuu
nuppuska .......... 2.ICSI 3.PAS ....... elokuu
onlyer ............ 2.IVF .................. toukokuu
poritar ........... 2.IVF .................. helmikuu
Poutainen.......... 1.IVF................helmikuu
RBAM.............. 1.IVF 1.PAS............elokuu?
Rowan79 ........... 2.ICSI .............. keväällä
sannamary ......... 1.IVF ............... tammikuu?
Scarleth ............ 2.IVF 1.PAS......... elokuu?
simpli ................ 2.ICSI ............. syyskuu
Tammuska .......... 2.IVF ............... elokuu
tarantellah .......... 1.IVF ............... toukokuu
toiveissa86 ........ 1.IVF................ elokuu
Tuuli 1976 ........ 1.IVF 1.PAS......... joulukuu
Ulriikka79 ........ 1.IVF .................. loka/marraskuu
Unelma72 ...........2. ICSI................helmikuu
yrittäjä83 ........ 1.IVF 2.PAS ..........elokuu?
valoa................1.IVF. 2.PAS......... elokuu


Piinailijat:

valoa................1.IVF. 2.PAS......... 3.9





Plussat:

lumileopardi ...... 1.IVF ..........LA?
Ninnu77........ 1.ICSI ............ LA 30.4.2012
Ööpö ........... 2.IVF/ICSI ...... LA ?
kerällä81 ...... 1.ICSI ............ LA 13.6.2012
Nonna76 ....... 1.IVF ............. LA 25.6.2012
ejeba .......... 1.IVF ............. LA 28.6.2012
Jag78 ......... 1.IVF 1.PAS ..... LA 27.7.2012
Kipsu .......... 5.IVF .............. LA ?
Nirppanen ..... 1.ICSI ............LA 7.8.2012
Mirdav...........luomusti...........LA 31.8.2012
Haaveilija 82 ...1.IVF............. LA 29.8.
Tillu79 .......... 1.ICSI 1.PAS ...LA 8.9.
Mangu76........1.IVF 3.PAS......LA 30.9.2012
-nasu-.............1.IVF ...............LA ?
Jensar...........2.IVF................LA 5.10.2012
Susirouva ....... 1.IVF 5.PAS ...LA?
mökkelö ...........1.IVF............LA?
Ronja R..........1.IVF...............LA?
Dreamer74 ....1.IVF 1.PAS .....LA 11.10.2012
linnuton puu.......1. IVF............LA?
joku_raja.......1.IVF................LA 22.10.2012
Felinae..........1.IVF 3.PAS .......LA 2.11.2012
helmi1............1.IVF...............LA?
wishful83........ 1.IVF...............LA?
meema........... 1.IVF ...............LA 14.12.
Rödluvan ........1.ICSI 1.PAS.....LA 20.12.2012
neulatyyny ........2. IVF 1. PAS...........LA ?
Peikko89 ........luomusti...........LA 17.1.2013
onnetonpulu ........1.IVF...........LA ?
Ellix ..............2.IVF 3.PAS.......LA ?.1.2013
susan78 ..............1.IVF...........LA 30.1.2013
hiippis81 ..............1.IVF...........LA 5.2.2013
Emppu2012 ..........2.IVF...........LA 19.2.2013
sintti -79 ..............2.IVF...........LA 20.2.2013
Syys77 ...........1.IVF 4.PAS........LA 27.2.2013
sannamary .......2.IVF 1.PAS........LA 13.3.2013
 
Onnittelut sekundamamma ja haaveissatoinen!!

Ja scarlethilla oli hyvä saalis, meilläkään ei lähtenyt 22 solusta kuin 14 ja ainoastaan yksi pakkaseen ennenkuin jatkoviljelyssä 5, joten älä vielä menetä toivoa!!! saatte varmasti pakkaseen jotain.

Valolla on jännät paikat, tsemppiä piinailuun!

ON: eilen oli ultra ja tänään ovistesti plussaa... perjantaina on alkion siirto, toivotaan että selviäisivät sulatuksesta! kohta siis piinaillaan!
 
  • Tykkää
Reactions: sekundamamma
Hienoa sekundamamma!!!

Ellie, voi kun se menisikin noin, että edes jotain jäisi pakkaseen... Ne jatkoviljeltävät alkiot ei kai olleet mitään ihan priimakamaa, joten kyllä pelottaa ettei niistä yksikään kehity. Pitkät kaksi päivää vielä odotettavaa, ennen kuin saan tuon tiedon soittaa.

Testasin taas tapani mukaan eilen, näkyykö Pregnyl vielä testissä. Jos vaikka sattuisi plussa pamahtamaan, niin ei sitten tarvitse miettiä onko se vielä Pregnylin aiheuttamaa :) Hassua, mutta tuntuu että vaihtelee kierroittain miten nopeasti se häviää elimistöstä; tällä kertaa siis testissä ei näkynyt mitään, vaikka 10000 IU:n pistämisestä oli vasta viikko. Myöskään tyypillisiä Pregnyl-oireita kuten nännien aristusta ei ole ollenkaan. Outoa.

Hei mutta valoa, mikä meininki siellä? Onko mitään oireita?
 
  • Tykkää
Reactions: sekundamamma
sekundamamma ja haaveissatoinen ONNEA!! Upeeta :)

valoa tsemppiä loppupiinailuihin, toivottavasti onnistaa!

Meillä jälleen kerran PAS kuviot mönkään.. ei ollut progynova taaskaan laittanut munasarjoja lepotilaan, vaikka mentiin isommalla annoksella. Mun kokemus tästä lääkkeellisestä passista on ihan paska. Kolmessa kierrossa jo popsinut ne lääkkeet ja kerran vain lääkkeet toiminut niin, että siirtoon päästy.

Mä en edes ymmärrä miksi mulla tehään tää lääkkeellinen, kun ovuloin normaalisti ja limakalvokaan ei voi ongelmana olla, kun 3 luonnon passia aiemmin tehty.

No anyway.. meidän PAS siirtyy syys-lokakuulle, josko sitten lääkkeet toimisi..
Tsemppiä kaikille, mä oon fiiliksissä mukana ja käyn kurkkimassa teidän kuulumisia :)
 
  • Tykkää
Reactions: sekundamamma
Hei kaikille tänne!
Kovasti tsemppiä ja voimia haluan toivottaa kaikille teille, sekä paljon onnea plussanneille! Itse samassa junassa olleena tiedän miten rankkaa aikaa hoidot ja koko se elämä on..
Meidän hoidot on nyt loppu. Viimeinen hoito oli jo suunniteltu, mutta ero tuli, emmekä tee hoitoa. Lääkkeet ehdimme kuitenkin jo hommata, joten jos jollakulla on tarve, kyselkää. Vievät nyt vain tilaa jääkaapissa ja osa jo 9/12 jopa vanheneekin. Todella todella sääli olisi heittää vain pois (mutta niin pakko tehdä tietysti, jossei kukaan tarvii). Kyselkää ihmeessä mailitse lisää! :) Meille tehtiin yht 5 x ICSI ja monta monta passia.. luovutettuihin oltaisiin seuraavaksi sitten lähdetty.
meira.m(at)suomi24.
 
Heissan! Mulla ei niin mitään oireita!!! Ja viimeeksi vannon tuntevani tosi ilkeän nippaisun mahassani jolloin on varmaan yrittänyt tapahtua kiinnittymistä! Mut 6.9 on verikoe ja tuloksen saan vasta 7.9, eli sinne asti piinaillaan... Kaapissa olis kyllä pari testiä... Tänään tuli Kysistä kirje et jos nyt ei tartu, ni kp12 on ultra ja heti seuraavaan kiertoon pas. Ja jos sieltäkään ei natsaa ni viimeinen hoito aloitetaan kolmepäivää aikaisemmin ja tosi isolla satsille, et kaikki munikset kerkee kypsyä mukaan. Ku nythän osa kypsyi jälkijunassa ja jäi sit raaoiksi! Tällaista täällä...
 
nuppuska, aika outoa tosiaan - oletko kysynyt mikä järki sitä lääkkeellistä on yrittää, eli onko lääkärin mielestä joku este ettei vois tehdä PAS:ia luonnolliseen kiertoon?

tammuskalle kirjoittelinkin tuolla toisessa ketjussa omia kokemuksiani lääkeannostuksesta samantyyppisessä tilanteessa, eli munasoluja jäi paljon raaoiksi...

pp3 / dpo6 ja jo nyt jännittää ihan kamalasti! Mulla on hyvä kutina tästä hoidosta ;) tai sanotaanko, että ainakin yritän uskoa positiivisen ajattelun voimaan! Huomenna pitäisi soittaa ja kuulla, miten kävi meidän jatkoviljelyyn jääneille alkiolle. Kyllä on pelottava puhelu, en yhtään tiedä millainen henkinen romahdus siitä seuraa, jos mitään ei taaskaan jäänyt pakkaseen... äh, tekisi mieli soittaa jo tänään iltapäivällä!!
 
Mä olen tosi ylpeä itsestäni!

Olin viimeviikolla suunnittelukäynnillä ja syyskuun mensuista saan ilmoittautua IVF nro 2 kierrokselle. Otti todella koville hekisesti marssia taas sinne odotusaulaan ja oikeastaan ahdisti jo lähteä koko sairaalaan. Ihmeesti vaan paniikkihäiriö nosti päätään kun kroppa tajuaa että punktio on taasen edessä ja muu rääkki kaikkine murheineen ja pettymyksineen.

Viime keväänä olin todella surkeassa kunnossa henkisesti. Yritin hakea apua tilanteeseeni mutta en vaan pystynyt. Akupunktio auttoi mielialan heittelyihin ja ajattelin turvautua niihin piikkeihin tulevaisuudessakin, mutta nyt sain rohkaistua itseni.

Otin puheeksi hoidonsuunnittelussa tulevan punktion pelkoni ja paniikkihäiriöni joka on nyt alkanut yhdistyä ihan normaali käynteihinkin. Siinä sitten kun alkoi paniikkihäiriö nostaa päätään ja kyynelkanavat oli jo avattu niin sain suustani ulos myös keskusteluavuntarpeesta. Fiuh... Tulihan se sieltä... mä sain sen sanottua ääneen!!! Hyvä minä!!!

Nyt parin viikon sisällä pääsen ekan kerran juttelemaan aiheesta. Olen innoissani, mutta samalla tuntuu että ahdistus vaan lisääntyy jatkuvasti sisälläni. Eli minun on pakko sanoa että jo toinen ivf kierros näköjään raapii henkistä kanttiani oikeen urakalla, vaikka minä luuin olevani kova ämmä ja kestäväni loppuviimein mitä tahansa. Mitään järjellä ajateltavaa tässä ei ole... Oma mieli on nyt vääristynyt ja sekaisin. Toivottavasti hoitoihin päästään hyvissa aikatauluissa ja tulokset olisivat hyviä.

TSEMPPIÄ koko porukalle!!! Eritoten niille joilla tuntuu myös että nuppi alkaa rakoilemaan....
 
yrittäjä, täältä kyllä nyt niiiiin täydet myötätunnot sinnepäin! Nupin hajoamisen kanssa on nimittäin tämä päivä mennyt ihan täysin. pp4 ja tähän saakka olen sekä tämän hoidon että koko kesän ottanut tosi lunkisti, joten itseäkin vähän hämmästyttää mikä naksahti tänään. Sain ihan totaalisen raivarin aamulla miehelle, joka mun mielestä oli totaalisen empatiakyvytön, maailman ärsyttävin mulkvisti... joo, ehkä jotain yhteyttä tuolla raivoamisella oli siihen, että mulla oli päivällä edessä soitto klinikalle jatkoviljelyyn jääneistä alkioista. Pelkäsin sitä puhelua ihan sikana kun olin niin varma, että niistä yksikään ei oo jatkanut kehitystä ja päässyt pakkaseen saakka. No onneksi toisin kävi; nyt meillä on kaksi blastokystiä pakastimessa odottamassa.

Mutta tosi hienoa, että sait tuotua avuntarpeesi esille! Onhan nää asiat TODELLA rankkoja, ja hirveän paljon vaadittu että pitkittynyttä hoitoprosessia jaksaisi loputtomasti kantaa henkisesti yksin (nojoo, onhan siinä puoliso mukana mutta ainakin meillä miehen tapa käsitellä asioita on aika erilainen...) Kaikenkaikkiaan tämä tuntuu olevan henkisesti melkoista aaltoliikettä: välillä sitä kuvittelee olevansa vahvoilla ja sitten taas yhtäkkiä tuleekin joku notkahdus. Täytyy vain luottaa siihen, että parempikin aika taas koittaa. Toivon kyllä tosi paljon sinulle tasapainoa näiden juttujen kanssa :hug:
 
Scarleth, En malttanut odottaa maanantaille, vaan testasin jo tänään. Negaahan se näytti. Eilen alko menkkajomotukset jo enteillä testin tulosta, mut pettymyshän se silti oli, suuri pettymys. Jatkan Lutinuksia maanantaille ja vamistan vielä tuloksen. Miten siellä menee?

nuppuska, no voihan piip sun lääkkeellisen pas:n kanssa. Ootko kysyny et miks ei voida yrittää luomukiertoon?

Yrittäjä, Hienoa, että sait avattua suusi ja pyysit apua. On tää matkan taittaminen lapsettomuuden kanssa niin syvältä. Kesätauon aikana tuntu, et sain taas jonkinlaisen tasapainon itteni ja tämän asian kanssa mut ei se näköjään kauaa tarvi et alkaa nuppi hajoamaan. Tämä epäonnistunut pas sai ahdistuspykälää taas askeleen korkeammalle ja mieleen hiipi ajatus että onnistuuko tämä ehkä koskaan. Alussahan tässä ollaan vielä moneen muuhun pariin verrattuna, mut kuinka kauan tätä sontaa kestää. Kuinka sit onkaan valmis tekemään mitä tahansa sen pienen ihmeen vuoksi. Vaikka olen pyrkinyt elämään mahdollisimman normaalia elämää, huomaan että monet päätökset olen tehnyt sillä ajatuksella, et ”jos olen silloin raskaana”, en ole hakenut uutta työpaikkaa, vaikka mieli tekisi kokeilla jotain muutakin, olen jättänyt uuden harrastuksen aloittamatta, koska se ei sovi raskaana olevalle, rakastan liikuntaa ja huomaan että myös se on jäänyt tosi vähälle hoitojen myötä, ettei vain liika liikkuminen vahingoittaisi yritystä. Yleensä melko lääkevastaisena en kyseenalaista yhtäkään hormonia mitä tungen omaan kehooni. Toisinaan se pieni pilkahdus siitä ajatuksesta, että jonain päivänä saan lapsen syliini, saa tämän kaiken tuntumaan vaivanarvoiselta.

ON: Vielä ois kaks satsia pakkasessa. Miten te jo toista tai kolmatta IVF:ää alottelevat. Ootteko saaneet uudet reseptit millon käteenne kun edellinen hoito on loppunut? Mä laskeskelen, et jos saadaan molemmat satsit siirrettyä(jos selviää sulatuksesta) ajallaan, niin lokakuussa ois viimeinen pas. Mä elättelen toiveita, et ehtisin tämän vuoden puolella saada respetit käteen ja hankkia uudet lääkkeet jotta saataisin lääkekatto hyödynnettyä. Menen jo asioiden edelle, mut tällä hetkellä niin epätoivoinen olo noiden loppujenkaan alkioiden suhteen. Ehkä huomenna on parempi päivä. :) Mietin myös sitä vaihtoehtoa, et jos ennen seuraavaa hoitoa tehtäis laparoskopia niin saataisiin selville et minkälaista tuhoa endometrioosi on tehnyt. Lääkärin kanssa siitä oli jo alustavasti puhetta. Minkälaisia kokemuksiä teillä on siitä leikkauksesta?
 

Yhteistyössä