Ivf hoitoja lapsettomille

Hei kaikille piiiitkästä aikaa :) nyt on taukoiltu puoli vuotta kohdunulkoisen jälkeen, on pohdittu myös parisuhteen jatkuvuutta, hoitojen jatkuvuutta, aivan kaikkea. Vielä mietitään hetki miten jatketaan, julkisella olisi paikka nyt ja voisin toiselle hoitokierrokselle lähteä seuraavasta kierrosta, vaan parisuhde sillä mallilla että vielä pitää miettiä, erottu ei kuitenkaan olla, joten voisko tästä vielä nousta. Jää nähtäväksi. Jos tästä selvitään, niin selvitään mistä vaan :)

Paljon on tullut uusia palstalaisia, tervetuloa ihan jokaiselle.

Ja olipa ihana huomata miten vanhat tutut ovat täällä plussanneet, paljon onnea! <3
 
  • Tykkää
Reactions: Nannukka81
Toive13, kiitos listalle lisäämisestä.

deseo, "kiva", että täällä on vanhoja tuttuja. Sä pääsetkin pian testaileen. Pidän peukkuja! :)

Oli yksi viikkonäytöllinen menossa vanhaksi (heh!), niin päätin sitten käyttää sen aamulla, kun tänään oli virallinen testipäivä. Se lohduton "ei raskaana" siihen sitten ilmestyi. Niukkaa rusehtavaa vuotoa tullut jo nyt kaksi päivää ja tänään en jaksa enää laittaa Lugeja, joten eiköhän uusi kierto käynnisty viimeistään maanantaina. Lääkäriinkin soittelin, että pitäkää vaan se suunnittelu varattuna. Hoitaja pahoitteli ja sanoi, että ei luovuteta vielä. Itkuhan sitä sitten taas tuli. Ehkä tässä taas toiveet nousee uudelleen, kun päästään näissä asioissa alkuun.
 
Tännekö pääsee vaan jos esikko toiveissa? Mun miehelle olis meidän tuleva vauva esikoinen mutta itsellä 17vuotias tyttö. Mun kohdun rakennevian vuoksi suositellaan IVF hoitoa mutta ennen sitä pitää painon puodota vielä 5kg..
sen enempää en viitsi jutella jos en saa liittyä joukkoon:p
 
miltsu76 tämä pino on tarkoitettu esikoista yrittäville. Muista pinoista löytyy varmasti sopiva. =)

helgeR kiva kuulla susta. :wave: toivottavasti saatte parisuhdeongelmat selvitettyä.

deseo piinaillaan täälläkin. Aivan mieletön oireiden kirjo, menkkakipuja, munasarjanippailua, nivuskipuja, jomotusta...ei oo oiretta mikä puuttuis! :D ja nää esiintyy jatkuvasti vuorotellen eri päivinä. On kyllä pirun ärsyttävää ainetta tuo Lutinus, ei saisi ihmistä näin kiusata.
 
  • Tykkää
Reactions: HelgeR
Tervetuloa uusille, mukavaa, kun tämä ketju pysyy niin aktiivisena!:)
Kuten jo aniraz muistutti, niin tämä ketju on perustettu nimenomaan lapsettomille.

HelgeR Mahtavaa kuulla sinusta ! Olen usein miettinyt mitä sinulle kuuluu :) ! Mukava kuulla, että asiat alkaa selviämään. Nämä on kyllä sellaisia asioita että tarvii oikeesti aikaa ajatella :heart: Täällä ei toinenkaan icsi tuottanut tulosta ja luultavasti tammikuussa alkaa meidän kolmas hoito, SE pelottava VIIMEINEN julkisen tarjoama hoito.

Monella on taas jännät paikat täällä :popcorn: Jännittelen tapahtumianne vaikka en nyt niin aktiivisesti olekaan kirjoitellut :heart: Täällä kerätään voimia tulevan talven koitoksiin. Yritetään etsiä onnea ja ilon aiheita arjesta ja yhdessä olosta. Tärkeintä on kuitenkin se, että meillä on toisemme :heart: Yritetään muistaa se kaikki, silloin kun on vaikeaa.
 
  • Tykkää
Reactions: HelgeR
Pitäkää ketjunne! Taitaa hoitoa saavat olla ketjuissa kauheen nihkeitä muutenkin niin pysyn omassa ihanassa ketjussani :). Ja mut oikeestaan lasketaan ensi synnyttäjäksi kun ollu noin pitkä väli siitä kun sain tyttäreni. Mä ainakin oon onnellinen että muut saa apua tai onnistuu saamaan lapsen/lapsia.
 
Lapsettomuus voi koskettaa ihmistä missä vaiheessa elämää vain. Mutta väitän että lapsettomuus tuntuu erilaiselle jos ei ole yhtään lasta, kuin se että lapsettomuus koskettaa toista tai kolmatta lasta yrittäessä.

Itsekin välillä mietin että olenko oikeastaan kaikkien mielestä tähän ketjuun kuuluva, koska olen ollut raskaana kahdesti. Tosin yhtään lasta en ole synnyttänyt, koska ovat molemmat kuolleet kohtuun...tai keskenmenoiksihan ne lasketaan koska viikkoja oli toisessakin "vain" 15+4.

Ensisynnyttäjäksi laskeminen pitkän synnytysvälin johdosta on myös eriasia kuin lapsettomuus tai esikoisen yrittäminen. Tuo "ensisynnyttäjäksi" uudelleen laskeminen tapahtuu kai jos synnytysten väli on jotain 5-6 vuotta ja silloin puhutaan kyllä ihan fyysisesta puolesta esim. avautumisen jne vuoksi.

Ei pidä vetää herneitä nenää jos ei kuulu johonkin ketjuun. Turha on 20 vuotiaan mennä yli 35-vuotiainen esikoistaan yrittävien ketjuun jutteleen. Ideahan on se että saa vertaistukea samassa tilanteessa olevilta ihmisiltä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nannukka81
Hei mun oli pakko tulla kommentoimaan kun kuin toivounelman pohdintaa. Itse olen lapseton ja viimeistä hoito rumbaa aloittamassa, mutta en ole tähän ketjuun pahemmin kirjoitellut ja ollut mukana koska olen pohtinut kuulunko tähän ketjuun. Itse olen saanut kokea alkuraskauden jo muutaman kerran (keskenmenot ja tuulimuna) ja siksi en ole uskaltanut tänne tulla. Koen että olen eriviivalla kuin sellaiset jolla ei ole raskautta alkanut. Koen että olen myös erilainen kuin nämä joilla on ennestään jo lapsi. Miten te joilla ei ole koskaan plussaa testiin tullut koette meidänlaiset lapsettomat?
 
Mä vähän korjaan omia tietojani tähän listaan. ;) Kauhistuin että mut oli jo laitettu 36 vuotiaaksi. Se lukema tulee täyteen vasta marraskuussa. :p Ja testipäivän lisäsin.

ESIKOISTA YRITTÄVÄT IVF-HOITOLAISET
Nimimerkki...........Tuleva hoito..........Ajankohta..........Syy
Valoa..29..................2.IVF/1.PAS........syyskuu.......Endo
Jonsku88..25............1.IVF........... .....syyskuu.......Selitt.
Neve.....................1.IVF.......... ......syyskuu.........PCO
Helge..31...............2.IVF........... .....lokakuu?.........PCO?
TybyLiini..33.............1.IVF......... ......lokakuu.........?
Karoliina81..32........1.IVF............ ....lokakuu..........?
Toive13..35............2.IVF?........... ...lokakuu........Selitt.
Snipsu...................1.ICSI......... ......lokakuu..........siittiöt
Nannukka81..31 ………3.ICSI …… ......lokakuu ……......siittiöt
Tähtitomu..............3.ICSI.......... .....loka-/marraskuu
Hydrangea..............1.IVF............ ......marraskuu......PCO
Nocy..30+..............1.IVF............ ...marraskuu........endo,kilppari?
minskuinen..?..........1.IVF. .............marraskuu........?
Helmiina85..27?.......1.IVF............. .marraskuu........siittiö t?
Haikala...25.............3.ICSI...... .......joulu/tammi...siittiöt/endo/tuuba tukossa
piu_pau..30.............3.IVF....... ....helmikuu 2014?........Selitt.
Maui84..29..............2.IVF........ ......kevät 2014..........Selitt.
Aurora*..30..............2.ICSI....... ...........?..........PCO,sperman v-a
Niian..27...............1.IVF/1.PAS............?...............Selitt./sekund.
ambrosio..31...........2.IVF............ .....?...................PCO
RBAM..31................2.IVF/1.PAS........?
Ainox..28................3.IVF...... ..........?....................Selitt.
Tiuku_2013..34........2.IVF............. ..?
grosjean..31............2.IVF........... ....?
Tarana....................2.ICSI........ .......?...................PCO,siittiöt

PIINAILIJAT
Nimimerkki............Hoito...... ........Alkiot.....Testipäivä.....Syy
Deseo.....................1.IVF......... ......1.........2.10..........Selitt.
iiris_lorea..31........…1.IVF.. ..........…1..........1.10.…....siit tiöt,keltahormoni
Fyi........................1.IVF........ ........1..........30.9..............Sel itt.
aniraz..32...............2.IVF/ICSI........2.............2.10.......... ....Selitt.
toivounelma..35........1.IVF/2.PAS......1...........10.10..........End o/PCO/astenozoosp.

PLUSSANNEET
Nimimerkki..................Hoito....... .............Plussauspäivä...Syy
Neela84......................1.ICSI..... .............29.12.12
idealisti.......................välikie rronylläri.......14.1.
Vihervaara..28...........1.ICSI......... ............1.2.
Minnie82..31............1.IVF........... .............29.3.
*keijukainen*..29.......1.ICSI/3.PAS.............11.4.
Neppu_..27.............1.IVF............ .............3.5.
Ameile..36................3.IVF......... ...............6.5.
-strawberry-...............1.IVF.................... .13.5.
milliTU........................1.IVF.... .................16.5.
Haperotta..30.............1.IVF......... ..............19.6. .......Endo
Rachel79....................2.IVF....... .............................Siittiöt
meemir..24..............1.IVF/1.PAS............................Munajoh dinvaurio
Jessica1.................1.IVF.......... .............................Selitt.
Kissatanssi..33.......1.IVF............. .............19.9.........Se litt.

TAUSTALLA/TAUOLLA/TIENRISTEYKSESSÄ...
Mohair
 
HelgeR voimia sinne :hug:

iiris_lorea Eikös tänään oo vasta pp10 :confused: Jos se laskettiin nii että siirto on pp0 jne. Ainaki minun laskun mukaan :D mehän mentiin samalla aikataululla =) Minunkin tekisi mieli testata mutta en taida uskaltaa yhden viivan pelossa,elätellään vielä toiveita plussasta : /

aniraz Ompas sullakin oireita :LOL: Tsemppiä piinailuun <3

simpli ja toivounelma samaa mieltä anirazin kans =)

Hydra pahoittelut negasta :( tuo kyseinen testi on kyllä niii "julma" ku siihen paukahtaa ne sanat ei raskaana. mut jospa sitä sais joskus sen yhden sanan siihen <3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: HelgeR
Fyi
Iltaa kaikille!

Hauska lukea täältä muiden piinailijoiden "oireita". Öisin ja aamuisin vaivaa tissikipu (turvotusta), aamuisin noin 15 minuutin ajan polttelee alavatsassa (ollut koko viikon) ja munasarjoista nipistelee. Eli eipä näitä voi tulkita suuntaan tai toiseen. :p Lutinus, tulevat menkat ja kaikki muut mahdolliset syyt - no, maanantaina nähdään. :whistle:

Onneksi ei ole vielä mitään vuotoa näkynyt (paitsi lutinus :p). Nyt siis pp 10.
 
iirislorea oikein, kyllä miehetkin tässä rumbassa koville joutuu.

).( huoh yöllä heräsin kunnon menkkakipuihin. Tuli sellanen "eiköhän tää ollu tässä"-fiilis. Sitte tietty lähipiirissä taas yksi vauvauutinen lisää. Kyllä mä oon omassa lähipiirissä harvinaisuus. Kavereilla on suunnitelmissa jo toinen...argh..sori, masentaa huoh...

Mies lohdutteli ja sanoi et kyllä me suunnataan sinne luovutettuihin munasoluihin jos tarve on ja rahat saadaan kasaan jotenkin. Ihana mies <3
 
Fyi Teetkö kotona testin vai käytkö verikokeessa? Täällä peukut pystyssä että plussa tulis :)

iiris_lorea Harmi se nega mut jos se siittä vielä iloks muuttus :hug: Hienoa että miehesi sai puhuttua. On tämä kuitenkin niin aika rankkaa aikaa.

aniraz älä vielä luovuta :hug: Mun tuttava piirissä myös raskaus uutisia kuulee harva se viikko, ja lisäksi vielä vahinko raskauksia suurin osa, kyllä elämä on epäreilua :stick: Paras kaverini saa myös esikoisensa n. kuukauden päästä, alussa otti koville mutta kyllä siitä nyt osaa iloita. Hän on tietää meidän tilanteen ja ihanasti osannut lohduttaa/kuunnella.
 
Fyi
deseo veritestiin menen huomenna. Pääseepähän heti pois epävarmuudesta, koska se on sitten saletti. Huh, oikeastaan vasta tänään alkoi toden teolla jännittämään. Peukut pystyssä sinnekin - plussa-aalto käynnistyköön! =)

aniraz odottele nyt vielä testiä - sen jälkeen vasta aika iloita tai masentua. Menkkatuntemukset todella yleisiä ennen raskautta, joten niistä tai niiden puuttumisesta ei voi päätellä mitään varmaa. Mutta ymmärrän kyllä erittäin hyvin fiiliksesi. :hug:

iiris_lorea pp 10 on vielä aika varhainen ajankohta testata, odottele sinne veritestiin, sieltä saat lopullisen varmuuden. Kaikki on vielä mahdollista! =)
 
Okei siispä heittäytynyt rohkeasti mukaan.
Meillä takana jo pitkä taival. Päätettiin lokakuussa 2006 että lapsi saa tulla ja jätettiin kaikki ehkäisy pois. Seuraavana keväänä taisi jo olla kun hakeuduimme lääkäriin katoavien kuukautisten vuoksi. Tuolloin tutkimuksissa selvisi että minulla on PCOS ja ensimmäinen siemenneste näyte ei ollut järin hyvä, joten saimme lähetteen lapsettomuuspolille. Olin hajalla jo pelkästä ajatuksesta ja hartaasti toivoin ihmettä. Aloitin opiskelut ja puoliso päätteli omansa ja tapahtui paikkakunnan vaihdoskin. Kävimme melkein vuoden katsomassa etelän meininkiä jonka jälkeen palasimme takaisin sinne mistä muutimme pois. Ajatuslapsesta kalvoi ja haaveilin ja toivoin. Puolisokin puhui aina siitä kun hän saa oman pojan niin sen kanssa hän sitten tekee sitä ja tätä ja tuota. Aikaa kului ja syksyllä 2010 lähdimme lapsettomuushoitoihin uskoen että pian meillä olisi perhe. Aloimme rakentamaan taloa edellisenä kesänä ja ensimmäinen inseminaatio meni nopeasti kuin huomaamatta ohi. Itse en uskonut että ekalla tärppää ja niin kävi että kohta olinkin jo toista inseminaatiota jo tekemässä. Toisen inseminaation lopputuloksena kun oli nega tuntui että hajoan palasiksi ettei tästä tule mitään. Lääkäri suositteli että odotetaan seuraavat kuukautiset ja aloitetaan IVF/ICSI. Tapahtui muutto omaantaloon. Helmikuussa 2011 aloin ihmetellä kun kuukautisia ei näy, tuli merkillinen tunne siitä että olisin pieniin päin. En huomannut olossani mitää erilaista kuin että ihan kuin kuukautiset olisi tulossa. Koska omasin pitkän kierron ajattelin sen olevan sitä. Mutta kun oireita oli jatkunut yli viikon sanoin ukolle että tuo testin, siitähän meinasi tulla väittely kun kulta ei halunnut tuhlata rahaa testiin joka ei kumminkaan olisi positiivinen. Noh kun hän vihdoin toi minulle testi oli testin loppu tulos järkytys. Olin tullut luomusti raskaaksi. Minä joka olin jo siirtänyt kaikki toiveet hoitojen varaan. Sitä iloa ei kestänyt kauaa kun ultrassa sitten todettiin kyseessä olevan tuulimuna. Meni keskeytystä varten sairaalaan ja itkin silmät päästäni kipujen ja menetyksen tuskan vuoksi. Olin kiitollinen että sain oman huoneen jossa sain itkeä suruani. Päätimme kesään asti hakea henkistä jaksamista ennen kuin jatkaisimme taas hoitojen parissa ja lääkärit toitottivat että kyseessä oli hieno juttu kun luonnollisesti raskaus oli kumminkin saanut alkunsa. Kun syksyllä 2011 palasimme hoitoihin ja meille suoritettiin ensimmäinen IVF/ICSI hoidon loppu tuloksena negat ja lääkärin ihmeeksi huonosti toimiva ICSI. Toinen IVF suoritettiin jo seuraavana syksynä jonka tuore siirron plussa valui testipäivää seuraavana päivänä viemäriin. Pas siirroista ei alkanut mitään. Nyt odottelemme alkavaksi 3. ja sitä kuuluisaa IVF kertaa. Punktio on alustavasti suunniteltu loka-marraskuun vaihteeseen mutta katsotaan miten käy. Nyt edetään varoen sillä hyberiä on yrittänyt pukata päälle joka ainoan kerran. Pelottaa jos nyt ei onnistu enää mikään. Mutta samalla myös usko onnistumiseen on jo ihan loppu.

Ja anteeksi pitkä sepustus. Liityn siis joukkoon tummaan...:D
 
iiris_lorea, suuret pahoittelut. :'(

simpli, tervetuloa. :)

deseo, ajattelitko malttaa testailujen kanssa testipäivään asti? Onko oloja? :)

Fyi, tsempit verikokeeseen. :)

Tsempit piinailijoille! :)

).( Täällä alkoi uusi kierto tänään ja suunnitteluun mennään ensi viikon maanantaina. Ultrataanko suunnittelukäynnillä? Pistättekö te jarrupiikin mahaan vai reiteen? Lueskelin juttuja mahdollisista lääkkeistä ja tuosta jarrupiikistä sanottiin, että se voitais pistää reiteenkin. Itse olen inssien yhteydessä pistänyt kahdessa kierrossa Menopuria, yhdessä Puregonia ja kahdessa Gonalia (siis 5 kertaa yritettiin inssiin, mutta vain kolmesti sinne päästiin, kun Puregonilla kasvoi 5 follia ja yhdessä kierrossa ovis livahti etukäteen). Eipä ole oikeastaan väliä, mitä pistän nyt hoitojen yhteydessä, mutta onko joku noista yleisempi lääke kuin toiset? En malttaisi millään enää odottaa viikkoa, että nää asiat selviää... Kiitos, jos joku viitsii opastaa vasta-alkajaa. :)
 

Yhteistyössä