Ivf hoitoja lapsettomille

Niian ja kissatanssi Ikäviä uutisia teiltä :( :hug: ja voimia <3

iiris_lorea Hienoa että saitte soluja, jospa laatu korvaa määrän :)

Fyi Teillähän melkoinen määrä soluja :D

aurora Teilläkin taitaa olla tulossa melkoinen satsi :) Tsemppiä follien kasvatteluun :)

on. punktio meni ihan hyvin. Toiselle puolelle sattui aika paljon mutta lisälääkkeen ansiosta toinen puoli meni kivuitta. Saalina 6 solua :) Keskiviikkona ois mahd. siirto.
 
Voi vitsit tänään onkin ollut ainakin kolmella punktio. Pidetään peukkuja teidän soluille, että hedelmöittyvät hyvin ja siirrot tuottavat hyvää tulosta!!

Kissatanssi, on tosi tylsää että kuljettiin "samaa" matkaa tämä alku ja molemmilla tuntuu olevan yhtä huono aloitus. :hug:

Mä oon joskus miettinyt että jos meidän ei kuuluisi olla miehen kanssa yhdessä ja siksi emme saa lasta, mutta nyt ei tunnu että lähtisimme erisuuntiin (nekin vaiheet on kyllä eletty). Mutta ikinä ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan.

Mua mietityttää tuo alkioiden laatu, kun meille sanottiin että paras siirrettin silloin ensin. Tänään kun soitin niin kysyin minkä laatuisia meidän pakksessa olevat ovat niin sain vastaukseksi, että oikein hyviä, mutta miten ne sitten on huonompia? Mulle ei ole puhuttu mistään Top alkioista joista te olette täällä keskustelleet, osaako joku selittää alkioiden laadusta mulle jotain?
 
Tervetuloa kaikki uudet! :)

Peukut pystyssä kaikille punktiossa olleille! Toivotaan hyviä tuloksia!

Niian: Kyllä aika kehnosti tämä lähti liikkeelle, mutta ei lannistuta. :hug: Minäkin tahtoisin tietää näistä top-alkioista. Meillekään ei puhuttu niistä mitään, ainoastaan hyvälaatuisista alkioista. Ajateltiin pitää muutama kierto väliä ennen passia.
 
Jahaps.. miepä palailen tänne teidän joukkoon..

Kävin tänään eka ultrassa ja vissiinkin tuulimunaraskaus..
Vähänkö on tyhjä olo :/
Huomenna soitto oysiin ja oottelemaan ens kevättä että pääsee yrittämään uudestaan kun pakkaseenhan ei jäänyt yhtään alkiota :/
Voi jestas että ihan sydäntä riipii tää homma.
 
maui84 pahoittelut! On niin väärin tuo kaiken jälkeen.

Pahoittelut myös kissatanssi ja niian, onneksi teillä on pakkasessa tavaraa.

).( punktioon huomenna! Kylläpä tuli nopeasti eteen, toivottavasti lupaa hyvää että kroppa on reagoinut lääkkeisiin hyvin. 20 rakkulaa, 10 molemmilla puolilla. Onhan tuo reilusti, mut kuitenkin puolet vähemmän kuin viimeksi. Hyvä fiilis jäänyt tästä lyhyestä kaavasta, voin suositella! Kävin vielä akupunktiossakin, nyt pitäis tulosta tulla.
 
Maui84:hug: Harmi juttu..Tsemppiä uuden hoidon odotteluun:flower:
Niian ja kissatanssi Kurja, ettei tuoresiirrot onnistuneet, mutta parempaa onnea tuleviin PASseihin:heart:
Aniraz Tsemppiä punktioon!!


ESIKOISTA YRITTÄVÄT IVF-HOITOLAISET
Nimimerkki...........Tuleva hoito..........Ajankohta..........Syy
Valoa..29..................2.IVF/1.PAS........syyskuu.......Endo
Jonsku88..25............1.IVF........... .....syyskuu.......Selitt.
aniraz..32...............2.IVF/ICSI........syyskuu........Selitt.
Helge..31...............2.IVF........... .....syyskuu.........PCO?
Neve.....................1.IVF.......... ......syyskuu.........PCO
Fyi........................1.IVF........ ........syyskuu.........Selitt.
iiris_lorea..31........…1.IVF.. ..........….syyskuu......…siittiö t,keltahormoni
toivounelma..36........1.IVF/2.PAS....syyskuu..........Endo/PCO/astenozoosp.
Aurora*..30..............1.ICSI....... ......syyskuu..........PCO,sperman v-a
Deseo.....................1.IVF......... ......syyskuu..........Selitt.
TybyLiini..33.............1.IVF......... ......lokakuu.........?
Karoliina81..32........1.IVF............ ....lokakuu..........?
Toive13..35............2.IVF?........... ...lokakuu........Selitt.
Snipsu...................1.ICSI......... ......lokakuu..........siittiöt
Nannukka81..31 ………3.ICSI …… ......lokakuu ……......siittiöt
Tähtitomu..............3.ICSI.......... .....loka-/marraskuu
Nocy..30+..............1.IVF............ ...marraskuu........endo,kilppari?
minskuinen..?..........1.IVF. .............marraskuu........?
Helmiina85..27?.......1.IVF............. .marraskuu........siittiö t?
Haikala...25.............3.ICSI...... .......joulu/tammi...siittiöt/endo/tuuba tukossa
piu_pau..30.............3.IVF....... ....helmikuu 2014?........Selitt.
Maui84..29..............2.IVF........ ......kevät 2014..........Selitt.
Niian..27...............1.IVF/1.PAS............?...............Selitt./sekund.
Kissatanssi..33.......1.IVF/1.PAS............?....................Selitt.
ambrosio..31...........2.IVF............ .....?...................PCO
RBAM..31................2.IVF/1.PAS........?
Ainox..28................3.IVF...... ..........?....................Selitt.
Tiuku_2013..34........2.IVF............. ..?
grosjean..31............2.IVF........... ....?
Tarana....................2.ICSI........ .......?...................PCO,siittiöt

PIINAILIJAT
Nimimerkki............Hoito...... ........Alkiot.....Testipäivä.....Syy

PLUSSANNEET
Nimimerkki..................Hoito....... .............Plussauspäivä...Syy
Neela84......................1.ICSI..... .............29.12.12
idealisti.......................välikie rronylläri.......14.1.
Vihervaara..28...........1.ICSI......... ............1.2.
Minnie82..31............1.IVF........... .............29.3.
*keijukainen*..29.......1.ICSI/3.PAS.............11.4.
Neppu_..27.............1.IVF............ .............3.5.
Ameile..36................3.IVF......... ...............6.5.
-strawberry-...............1.IVF.................... .13.5.
milliTU........................1.IVF.... .................16.5.
Haperotta..30.............1.IVF......... ..............19.6. .......Endo
Rachel79....................2.IVF....... .............................Siittiöt
meemir..24..............1.IVF/1.PAS............................Munajoh dinvaurio
Jessica1.................1.IVF.......... .............................Selitt.

TAUSTALLA/TAUOLLA/TIENRISTEYKSESSÄ...
Mohair
 
Maui84 :hug: ja jaksamista <3

iiris_lorea Kiitos :) Toivotaan että molemmat päästäisiin siirtoon ja sitä myötä plussanneiden joukkoon <3 Jos meillä molemmat olisi siirtokelpoisia muttei kovin hyviä niin silloin molemmat, mutta jos olisi hyvä laatuisia niin sitten vain yksi.

aniraz Tsemppiä punktioon :)
 
Kiitos tsempityksistä! Punktio meni hyvin, löytyi 27 follia joista saatiin 20 munasolua. Olo on paljon luottavaisempi ja positiivisempi kuin viimeksi. Perjantaina siirto, ja silloin selviää saataisiinko pakkaseen tällä kertaa. Oih, mikä helpotus se olisi! Punktio teki kipeetä tällä kertaa, mutta olo on nyt ok. Sain rauhoittavan heti klinikalle tullessa, nii vuoroa odotellessa vedin tirsoja. :D eipä turhia jaksanut hermoilla, punktiossakin kivuista huolimatta pysyin rauhallisena.
 
  • Tykkää
Reactions: Nannukka81
Fyi
Aniraz onnea hyvin menneestä punktiosta ja runsaasta saaliista! =) Toivotaan todella, että saisitte pakkaseenkin kunnon satsin.

Iiris_lorealle paljon tarrasukkia matkaan. :heart:Meillä oli kanssa siirto reilun 48 tunnin päästä punktiosta.

Deseo, miten meni? Toivottavasti saitte pikkuisen kyytiin!

Maui pahoittelut. On se niin epäreilua, että ensin annetaan ja sitten otetaan pois. :|

ON. Meillä tosiaan oli siirto tänään. Pakkaseen meni 15 alkiota, eikä laadussa ollut mitään moittimista. Mistään luokituksista en sen enempää saanut tietoa. Eli nyt vaan jännäämään. =)
 
Aniraz Onnea isosta saaliista :)

iiris_lorea Vau mikä siirto kokemus, toivottavasti pikkuinen tarraa lujasti kiinni :heart: meillä oli siirto 51h päästä punktiosta.

Fyi Hyvän määrän saitta pakkaseen :) Onnea kyytiläisestä ja toivottavasti se tarraa tiukasti kiinni :heart:

on. Eilisen puhelun jälkeen tilanne oli muuttunut että kaikki neljä oli hedelmöittynyt, kolme oli lähtenyt jakaantumaan joista 1 top luokan alkio siirrettiin, 1 hyvä meni pakkaseen ja 1 roskiin kun ei täyttänyt laatu luokituksia. Mutta ollaan onnellisia et saatiin kyytiläinen ja yks huurunenä :heart: :) Testi 1.10 ellei menkat ala ennen sitä.
 
Maui pahoittelut sinulle. Voimia!

Kyytiläisen saaneille onnittelut.

Ja kenelläs oli loistava solusaalis. Kateeksi käy!

Oma napa. Ultran mukaan tilanne hyvä, siirtoon voidaan mennä näillä näkymin. Siirto ensi viikon torstainan mikäli sulatusonnistuu.

Suunniteltiin jo varuiksi myös uutta hoitojaksoa, koska pakastin tulee tämän toisen passin jälken tyhjäksi. Pitkällä kaavalla mennään jos tarpeen mennä. Ajoittuu sitten tammikuulle tuo punktio.

Mutta nyt siis odotellaan ensi viikkoa ja siirtopäivää.
 
ESIKOISTA YRITTÄVÄT IVF-HOITOLAISET

Nimimerkki...........Tuleva hoito..........Ajankohta..........Syy
Valoa..29..................2.IVF/1.PAS........syyskuu.......Endo
Jonsku88..25............1.IVF........... .....syyskuu.......Selitt.
aniraz..32...............2.IVF/ICSI........syyskuu........Selitt.
Helge..31...............2.IVF........... .....syyskuu.........PCO?
Neve.....................1.IVF.......... ......syyskuu.........PCO
toivounelma..36........1.IVF/2.PAS....syyskuu..........Endo/PCO/astenozoosp.
Aurora*..30..............1.ICSI....... ......syyskuu..........PCO,sperman v-a
TybyLiini..33.............1.IVF......... ......lokakuu.........?
Karoliina81..32........1.IVF............ ....lokakuu..........?
Toive13..35............2.IVF?........... ...lokakuu........Selitt.
Snipsu...................1.ICSI......... ......lokakuu..........siittiöt
Nannukka81..31 ………3.ICSI …… ......lokakuu ……......siittiöt
Tähtitomu..............3.ICSI.......... .....loka-/marraskuu
Nocy..30+..............1.IVF............ ...marraskuu........endo,kilppari?
minskuinen..?..........1.IVF. .............marraskuu........?
Helmiina85..27?.......1.IVF............. .marraskuu........siittiö t?
Haikala...25.............3.ICSI...... .......joulu/tammi...siittiöt/endo/tuuba tukossa
piu_pau..30.............3.IVF....... ....helmikuu 2014?........Selitt.
Maui84..29..............2.IVF........ ......kevät 2014..........Selitt.
Niian..27...............1.IVF/1.PAS............?...............Selitt./sekund.
Kissatanssi..33.......1.IVF/1.PAS............?....................Se litt.
ambrosio..31...........2.IVF............ .....?...................PCO
RBAM..31................2.IVF/1.PAS........?
Ainox..28................3.IVF...... ..........?....................Selitt.
Tiuku_2013..34........2.IVF............. ..?
grosjean..31............2.IVF........... ....?
Tarana....................2.ICSI........ .......?...................PCO,siittiöt

PIINAILIJAT :popcorn:
Nimimerkki............Hoito...... ........Alkiot.....Testipäivä.....Syy
Deseo.....................1.IVF......... ......1.........1.10..........Selitt.
iiris_lorea..31........…1.IVF.. ..........…1..........1.10.…....siittiöt,keltahormoni
Fyi........................1.IVF........ ........1..........??...............Selitt.

PLUSSANNEET :heart:
Nimimerkki..................Hoito....... .............Plussauspäivä...Syy
Neela84......................1.ICSI..... .............29.12.12
idealisti.......................välikie rronylläri.......14.1.
Vihervaara..28...........1.ICSI......... ............1.2.
Minnie82..31............1.IVF........... .............29.3.
*keijukainen*..29.......1.ICSI/3.PAS.............11.4.
Neppu_..27.............1.IVF............ .............3.5.
Ameile..36................3.IVF......... ...............6.5.
-strawberry-...............1.IVF.................... .13.5.
milliTU........................1.IVF.... .................16.5.
Haperotta..30.............1.IVF......... ..............19.6. .......Endo
Rachel79....................2.IVF....... .............................Siittiöt
meemir..24..............1.IVF/1.PAS............................Munajoh dinvaurio
Jessica1.................1.IVF.......... .............................Selitt.

TAUSTALLA/TAUOLLA/TIENRISTEYKSESSÄ...
Mohair
 
Onnea kaikille kyytiläisistä, toivon että pääsen perjantaina myös piinailemaan.

deseo samoin ajatuksin, jos edes yksi saataisiin siirtoon ja pari pakkaseen niin oisin onnesta soikeena.

fyi teidän pakkasjoukko on mieletön, onnea!

iirislorea Missä ootte hoidossa? Onpa palvelua, kun kuvatkin saa alkioista mukaan.

).( En todellakaan oota liikoja, viimeks kun isosta alkiomäärästä huolimatta ei pakkaseen saatu mitään monitumaisuuden takia. Kyllä tässä sydän syrjällään oottaa perjantaita.
 
Maui, pahoittelut ja jaksamista! :(

Täällähän on ollut tapahtumarikas tämä viikko! Toivotaan koko joukolle plussa-aaltoa! :heart: Hienosti on mennyt kaikilla punktiot ja seuraavat pari viikkoa saisikin mennä sitten nopeasti =)

Meillä huomenna punktio, alkaa jännittää minkälaista saalista saadaan, vai saadaanko..
 
anirazOmpa teillä ollut huonoa tuuria, jospa se nyt kääntyisi :hug: <3

aurora tsemppiä punktioon :)

Viisaammilta kyselisin et miten nuo pp jutut lasketaan? :) en oo vielä tajunnut tota :D
 
Viimeksi muokattu:
Lisäisikö joku kiltti mut piinailemaan, testi 2.10.?

).( 2. hoidon saldo on nyt kyydissä, 1 nätti alkio ja 1 huonompi siirrettiin. Pakkaseen ei taaskaan mitään. Soluja tulee hyvin, hedelmöittyy hyvin mutta...sitten alkaa kato käymään ja se monitumaisuus myös. Harmittaa niin paljon, mutta ei voi mitään. Mutta mä toivon että nää 2 palluraa tois meille vauvan tai kaksi. :)
 
  • Tykkää
Reactions: deseo ja Nannukka81
Fyi
aniraz onnea kyytiläisistä ja sormet & varpaat ristiin, että ainakin toinen tai tietty molemmat tarraavat kiinni. =) Erikoista kyllä tuo monitumaisuus - se lienee syynä siihen miksei luomuna ole onnannut?

ON. Olo aika turvonnut edelleen, housunnappia saa pitää auki. :p

ESIKOISTA YRITTÄVÄT IVF-HOITOLAISET

Nimimerkki...........Tuleva hoito..........Ajankohta..........Syy
Valoa..29..................2.IVF/1.PAS........syyskuu.......Endo
Jonsku88..25............1.IVF........... .....syyskuu.......Selitt.
Helge..31...............2.IVF........... .....syyskuu.........PCO?
Neve.....................1.IVF.......... ......syyskuu.........PCO
toivounelma..36........1.IVF/2.PAS....syyskuu..........Endo/PCO/astenozoosp.
Aurora*..30..............1.ICSI....... ......syyskuu..........PCO,sperman v-a
TybyLiini..33.............1.IVF......... ......lokakuu.........?
Karoliina81..32........1.IVF............ ....lokakuu..........?
Toive13..35............2.IVF?........... ...lokakuu........Selitt.
Snipsu...................1.ICSI......... ......lokakuu..........siittiöt
Nannukka81..31 ………3.ICSI …… ......lokakuu ……......siittiöt
Tähtitomu..............3.ICSI.......... .....loka-/marraskuu
Nocy..30+..............1.IVF............ ...marraskuu........endo,kilppari?
minskuinen..?..........1.IVF. .............marraskuu........?
Helmiina85..27?.......1.IVF............. .marraskuu........siittiö t?
Haikala...25.............3.ICSI...... .......joulu/tammi...siittiöt/endo/tuuba tukossa
piu_pau..30.............3.IVF....... ....helmikuu 2014?........Selitt.
Maui84..29..............2.IVF........ ......kevät 2014..........Selitt.
Niian..27...............1.IVF/1.PAS............?...............Selitt./sekund.
Kissatanssi..33.......1.IVF/1.PAS............?....................Se litt.
ambrosio..31...........2.IVF............ .....?...................PCO
RBAM..31................2.IVF/1.PAS........?
Ainox..28................3.IVF...... ..........?....................Selitt.
Tiuku_2013..34........2.IVF............. ..?
grosjean..31............2.IVF........... ....?
Tarana....................2.ICSI........ .......?...................PCO,siittiöt

PIINAILIJAT
Nimimerkki............Hoito...... ........Alkiot.....Testipäivä.....Syy
Deseo.....................1.IVF......... ......1.........1.10..........Selitt.
iiris_lorea..31........…1.IVF.. ..........…1..........1.10.…....siit tiöt,keltahormoni
Fyi........................1.IVF........ ........1..........30.9..............Seli tt.
aniraz..32...............2.IVF/ICSI........2.............2.10..............Selitt.

PLUSSANNEET
Nimimerkki..................Hoito....... .............Plussauspäivä...Syy
Neela84......................1.ICSI..... .............29.12.12
idealisti.......................välikie rronylläri.......14.1.
Vihervaara..28...........1.ICSI......... ............1.2.
Minnie82..31............1.IVF........... .............29.3.
*keijukainen*..29.......1.ICSI/3.PAS.............11.4.
Neppu_..27.............1.IVF............ .............3.5.
Ameile..36................3.IVF......... ...............6.5.
-strawberry-...............1.IVF.................... .13.5.
milliTU........................1.IVF.... .................16.5.
Haperotta..30.............1.IVF......... ..............19.6. .......Endo
Rachel79....................2.IVF....... .............................Siittiöt
meemir..24..............1.IVF/1.PAS............................Munajoh dinvaurio
Jessica1.................1.IVF.......... .............................Selitt.

TAUSTALLA/TAUOLLA/TIENRISTEYKSESSÄ...
Mohair
 
Viimeksi muokattu:
aniraz peukkuja täältäkin. Mä oon kuullut kun ivf-hoitaja on puhunut että kahden kyytiläisen siirroissa se toinen voi tukea toistaan ja siten alkio kiinnittyy paremmin kuin yhden siirrossa.

Pahoittelut ettei pakastimeen saatu yhtään.

Meillä siirtopäivä on tulevana torstaina jos kaikki menee hyvin.
 
Onnea kaikille piinailijoille ja tuleville sellaisille, toivotaan parasta :)

Minun tilanne on kääntynyt päälaelleen. Viime viikonloppuna alkoi ruskehtava vuoto, joka sitten loppui täysin yllättäen alkuviikosta. Kunnon vuotoa ei sitten tuntemuksista huolimatta tullutkaan. Tein raskaustestin neljä päivää sitten, joka oli kuitenkin neg. Vuoto pysyi edelleen poissa, mutta sitten eilen sain raskaustestissä haamuplussan. Verikoe varmisti, että näin todellakin on. Aivan käsittämätöntä! Nyt vaan odotellaan ja piinaillaan kolme viikkoa, jonka jälkeen nähdään onko siellä elämää. Kyllä nyt pelottaa ja jännittää onko kyseessä tuulimuna, kohdun ulkoinen vai sittenkin elämää. :)
 

Yhteistyössä