IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Naanaa: Olen käynyt vyöhyketerapiassa ja vyöhykettä on sekä classista että modernia. Minä olen käynyt classisessa ja nimenomaan se missä hierotaan vain jalat nilkoista alaspäin on hyvä ja tehokas. Ite oon käyny aina muutaman kerran ennen passia, mutta en kävis silloin, jos söisin jotain hormonia, kun vyöhyketerapia tehostaa elimistön omaa toimintaa ja jos esim omaa toimintaa yritetään hormoneilla lamauttaa, niin teho voi olla hyvinkin vain hoitoa häiritsevää, eli oma keho pistää annetuille hormoneilla kampoihin. Nyt ajattelin pari kk käydä viikon välein vyöhykkeessä, mutta lopetan sen varmuuden vuoksi siinä vaiheessa kun aloitan pistämään puregonia. Välttämättä siitä ei oo haittaa, mutta otan varman päälle. Samoin enää siirron jälkeen ei kannata vaihtoehtoishoitoja käyttää, koska raskaus ei ole elimistön normaali tila ja esim.vyöhyke pyrkii laittamaan elimistöä normaaliin tilaan. Voi aiheuttaa hallaa alkion kiinnittymiselle. Mutta siis, vyöhyke tehostaa kehon omaa toimintaa ja myöskin hormonitoimintaa, eli tämä kannattaa muistaa kun miettii, missä vaiheessa on hyvä käydä. Jos esim käyttää jotain valmistetta parantamaan munasolujen laatua, vyöhyle on varmasti hyvä tuki rinnalle, mutta jos tarkoitus sammuttaa omaa hormonitoimintaa, niin sitte ei kannata käydä vyöhykkeessä, mutta ei myöskään homeopaatilla tai akupunktiossa. Näistä kolmesta voi olla kuitenkin apua, kun keho on normaalitilassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Toivo2016
Hei kaikille! :) palailen täältä taustalta pikkuhiljaa hoitojen jatkuessa. En millään taas muista kellä oli mitäkin, mutta isot onnittelut plussanneista ja muutenkin onnistumisista ja suuret pahoittelut negoista ja epäonnistumisista.
Tää tulee olemaan omaa napaa, pahoittelut, mutta taas aktivoituessa toki tilanne muuttuu :p

Edellisen hoitokierroksen kemiallisen jälkeen joku taisi kysyä tehdäänkö siirtoa suoraan seuraavaan kiertoon, ei tehty eikä varmaan olisi onnistunutkaan, joulukuussa ei tullut menkkoja. Tai no hieman todella vaaleaa tuhrua viikon verran. :confused: mutta nyt alkoi normaalisti vuoto tänään joten huomenna soitella seurantaultra aikaa polilta ja polku kohti ekan icsin viimeisen alkion siirtoa alkaa :cautious:

Tsemppiä ja onnea matkaan jokaiselle tahollaan! (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Toivo2016
Bridgelle tsemiä, mahtavaa että pääsit piinailemaan!

Naanaa, meidän ovis ja menkat vaihtoi osoitteita? Mulla kp15 mut eilen tuli tuhrua, häh? En oo välivuodoista tms kärsinyt ikinä, mutta kai tässä käydään vielä kaikki haasteet läpi...

Täällä onkin ollut aika hiljaista, ymmärrettävää tossa joulusulkujen aikaan, kiva kun taas aktivoituu. Tai siis no kiva ja kiva -kyllä te tajusitte! Bridgen sanoin, nyt peräkanaa tonne plussaketjuun täältä mars!
 
Kiitti SalamaT, tsemiä kaivataan. Pitkiä ovat päivät, mutta olen onnellinen, kun olen tässä vaiheessa. Tämähän on se paras vaihe: ei pistelyjä, ei ronkkimisia, jotain tapahtuu kohdussa ja raskaus on mahdollinen. Yritän pysyä tyynenä, arvatkaa onnistuuko hyvin?!
Tulkaa pian piinailemaan mun kanssa. Tais olla Jantzulla seuraava siirto, jokos jo tällä viikolla?
 
Kiitokset kaikille tasapuolisesti tsempeistä tähän uuteen hoitoon :) Täällä edelleen odotellaan menkkoja (nyt kp36) joten alkaa hermot kiristyä :D Oon tässä nyt viimeiset 10 päivää varmaan laskenu että "jos menkat alkaa tänään niin sitten punktio on tona ja tona päivänä todennäköisesti...." argh! Hulluksihan tässä tulee :D

Bridgelle tsempit piinailuun! Mulla vielä menee tovi ennenkuin alkion kanssa pääsee piinaileen. Jos ja kun niitä saadaan niin mullehan ei tehdä tuoresiirtoa sen hyperin riskin vuoksi joten jouun odottelemaan ekaa PASia johonkin maalis-huhtikuulle.
 
pikaisesti taas kurkkimassa mitä tänne kuuluu :)

Bridgelle onnittelut kyytiläisestä ja tsempit piinailuun.

Mullaki ois tässä kuussa pas jos nyt menkat suvaitsis alkaa. ikinä ei oo ollut myöhässä niin eikö nytten sitten oo jo kp31 (n) No jospa tällä viikolla kuitenkin alkasivat niin pääsis kokeilee onnaisko zumenon+aspiriini+kortisoni koktaililla.
 
Bridgelle isot tsemit piinailuun! Peukut pystyssä että kaveri tarraa lujasti! (y)

SalamaT jatkuko tuhru vai jäikö vaan siihen? Aika jännää tommonen.. omalle kohdalle ei oo vielä osunut o_O

AdeliinaJosefiina toivottavasti vuoto alkaa piakkoin! Joo tuo laskeminen! :D kun tietää itse miten aiemmin tehty/millä kaavalla menty niin se päivien laskemimem käy melkein työstä :rolleyes:

vipe1986 toivottavasti sinunkin vuoto alkaa pian! Onko sulla miten pitkä kierto normaalista, jos saa kysyä? :) ja toivottavasti tuo koktaili toimii! (y)

ON: sain varattua ajan polille ensi viikolle. Tästä tää taas lähtee.. melkein ihan jännittää :D
 
Tästähän nämä vähitellen käynnistyy taas kuviot itse kullakin! Tuntuu noi menkat vaan tehneen joukkopaon :sneaky:

love- Polia odotellessa :) Ei se tuhru onneksi jatkunut. Pari päivää oli ihan menkkoja enteilevät kivut ja turvotus (sellainen jäätävä koko kehon täyttävä pöhnä) mutta sitten nekin hävisi. Mitä lie -periaatteessahan oviksesta vois tulla pientä vuotoo, mutta kun mulla ei ollut ovista... tai jos oli, se oli täysin oireeton (normalisti tunnistan helposti) ja tikuiltakin piilossa.

Meillä olis vähän reissukuume, mutta huomaan heti miettiväni, että entäs jos sitten siirto osuisikin just yhtä aikaa ja jouduttaisiin lykkäämään ja ja ja... Ihan typerää. Tää uhkaa muutenkin viedä kaiken energian ja järjen ja elämän, pitäis vaan lähtee koska se tekisi mielelle niin hyvää. Olis jotain kivaa mitä odottaa -eikä ne tyypit siellä pakkasessa miksikään mene, vaikka yhden kierron skippaisi.
 
Salama: Mut ihmettä sun keho sekoilee.....onko teillä luomutärppi mahdollista? Mitä jos jos jos.....:D

Hei, voimia teille kaikille ihan hirmuisesti. Kävin tänään vyöhyketerapiassa pidemmän tauon jälkeen ja on ollu parempi olo sen jälkeen. Tämä vanhempi mies jonka luona käyn, on samalla niin ihana psyykkari. Kysyy aina niin sydämellisesti kuulumisia ja sitte lopuksi ku kysyin, että tunsitko jaloissa mitään ihmeellistä, hän sanoi että ei mitään suurempaa, mutta olet jotenkin alakuloinen. En tiennyt että se näkyy :( Mutta, olen ollut ihan oikeasti vähän masentunut. Huomaan sen siitä, että en jaksa mitään ylimääräistä. Ei ole kyllä mulle luonteenomaista siirtää hoidon aloitustakaan tällä tavalla ja vieläkään en tunne ku hetkittäin innostusta koko asiaan. Tämä terapeutti sanoi minulle, että nyt ylös ulos ja lenkille. Ensi viikolla aion kyllä alkaa taas tsemppaamaan itseäni parempaan elämän. Tein ystävän kanssa tänään pienen diilin, että ennen kesää ei käytetä viljoista kuin kauraa ja vaalea sokeri kokonaan pois. Terveellisiä makeuttajia on paljon korvaamaan sokerin. Nyt vaan joulun jälkeen on ihan järkyttävässä koukussa kaikkeen. Liikkumisen aion aloittaa myös ensi viikolla. Joka toinen päivä revin itteni ulos. Lunta odotan ku kuuta nousevaa, että pääsisi hiihtämään. Pirkanmaalla sitä ei oo juuri yhtään :( jollain tämä melankolia on selätettävä.

Voimia ja onnea vaiheisiiinne! Bridge ja muutkin olevat ja tulevat piinailijat, nyt plussatkaa joohan❤
 
Nyt on monella hoitojen alkuodottelua, pääsette sitten yhdessä tositoimiin. Täällä aika matelee, PP4 nyt. Testaukset jo mielessä ;) Siirrosta lähtien oli pari päivää kunnon sukkapuikkovihlaisuja n. 10 kappaletta kerralla, nyt vain lieviä tuikkailuja. Oliko nuo sukkapuikot supistuksia? Toivottavasti kohtu vain reagoi siirtoon, eikä torju alkiota. Mitäs oletta mieltä?
Oireiden seuranta jatkuu... joka sekunnilla.
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

AdeliinaJosefiina # 04/2015 #2.#3.ICSI
another #3/15#2.#PCOS#1.IVF
Bridge #5/15#1.#matala AMH, ikä#5.ICSI
cindra#kevät/14#1.#selittämätön,(PCO)#1.IVF/1.PAS
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI/1.PAS
Ilo2010 #06/12#2.#selittämätön#3.IVF
jansku00 #2011#1.#korkea prolaktiini,pco?/simpat#1.IVF/ICSI
Jantzu #09/15#1.#siittiöt#1.ICSI
kalabaliikki #3.#1/15#keskenmenot/ikä#1.IVF

Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
KuuBe #2013# 1. #selittämätön#1.IVF/1.PAS

MaiMei#07/14 #2.#alhainen AMH, ikä#2.IVFI/3.PAS
maljakko #12/13#1.#siittiöt#2.ICSI/1.PAS
Naanaa #2014#2.#selitt.#1.IVF
Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#2.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/9.PAS
Nyu # 2012#1.#selittämätön/siittiöt#2.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
Roxanne # 12/14 #1.# ikä/siittiöt #5.ICSI/1.PAS
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä#3.IVF
Siida #?#2.#siittiöt#2.ICSI
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#1.ICSI/2.PAS
Toivo2016 #3/13#1.#pco#3.IVF/3.PAS

Piinailijat::whistle:
Bridge 21.1 (3pvä/8.1)

Plussat 2016: :love:
Heinä:
Xienna 1.IVF (kkm)
Elo:
Mamido 2.IVF/ICSI (2pv)
Siida1.ICSI/7.PAS (km)
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (km)
Reuna 1.IVF/1.PAS (5pv)
shelterme 1.IVF (2pv)
Deseo 2.IVF (2pv)
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (ku)
Yrittäjä J 2.IVF/ICSI (2x4pv)
love- 1.ICSI/4.PAS (kem)
Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)
Siida 1.ICSI/8.PAS (kem)
Vilijonkka_ 2.IVF/ICSI/1.PAS (3pv)
Joulu:
marrasmai 3.ICSI (kkm)
Kesäheinä-78 6.IVF (kem)
Talvi82 (luomu)
Toivo2016 3.IVF/3.PAS (km/ku)
Roxanne 5.ICSI/1.PAS (kem)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Hurjasti onnea matkaan, kalabaliikki! (y) Peukut ja varpaat on pystyssä!

Bridge, oletkos jo aloittanut testailun...? :whistle: Mä kuvittelisin, että kohdun supistelu tuntuisi enemmänkin menkkamaisina jomotuksina kuin tuikkailuina, mutta tiedä näistä sitten... :rolleyes: Toivotaan että nuo oireet lupaa hyvää. :)

Tsemppiä ja onnea kaikille muillekin hoitoa tai PAS-siirtoa odotteleville! :) Ja kiitos kaikille myötätuntoisista sanoistanne. :love:

ON: Kävin eilen klinikalla suunnittelemassa uutta hoitoa. Lääkäri oli ensin miettinyt toisenlaista kaavaa, jossa soluja herkistellään letroilla ennen pistosten aloittamista, mutta luovuttiin sit siitä ajatuksesta, koska siinä kuulemma osa soluista voi valikoitua ja osa pudota pois matkasta. Mulla ensisijainen toive olisi nyt saada mahdollisimman paljon soluja, kun kato on joka tapauksessa kova - silloin olisi suurempi todennäköisyys saada siirrettävää. Viime hoitohan todisti sen, että pienempi solumäärä ei mulla tuonut yhtään parempaa laatua. :( Seuraava hoito siis tehdään samalla lääkekombolla (Elonva + Pergoveris) kuin yksi aiempi hoito elokuussa. Silloin saatiin sentään kaksi blastokystiä ja oltais voitu saada enemmänkin, jos kaikki solut olisi icsattu (puolet niistä pantiin maljalle jossa ei hedelmöittynyt yksikään). Uusi hoito alkaa seuraavasta kierrosta eli luultavimmin helmikuun alussa - palailen sitten taas vähän aktiivisemmin tänne pulisemaan. :)
 
Bridgelle ja kalabaliikille hurjasti tsemppiä piinailuun! :) Jospa nuo Bridgen oireet olisi hyvä merkki. Mulla tuntuu supistelut enemmänkin menkkajuilintana, mutta erilaisia tuntemuksia varmaan on jokaisella.

Täällä alkoi menkat tänään ihan puskista vaikka odotin niitä aikasintaan maanantaille o_O Tietenkin alkoi vieläpä niin, etten enää ehtinyt hoitajalle soitella, joten maanantaihin menee sekin. Olen aika varma, että viime kierrossa ei ollut ovista, joten johtuiskohan siitä tuo aikainen vuoto. No, oli miten oli, toivottavasti päästään siirtoon tässä kierrossa.
 
  • Tykkää
Reactions: kalabaliikki
Kiva, kun tulit kalabaliikki piinaileen mun kanssa. Sulla on nyt todella hyvät mahdollisuudet, onnea! Itsekin tekisin PGSn jos tulis edes kolme alkiota. Saitko muuten tietää sukupuolen? Pyydä nähdä tulokset, niissä voi olla. Plussataan sit suunnilleen samaan aikaan :)
Roxanne, taisin jo aloittaa ;) mutta vielä lakananvalkoista. Testejä riittää yllinkyllin, tilasin netistä 10 sentin kappalehintaan. Hyvä, kun sullakin menee asiat eteenpäin. Vaadit sitten ICSIä kaikille soluille.
Onnea Kuubelle ja Vipelle matkaan. Pikkuhiljaa monella uus yritys käynnistyy. Olkoon se viimeinen.
Vipe, minä sain miniaspiriinin punktiosta seur päivänä. Jotkut kyllä aloittaa jo aiemmin, mutta sitä ei muistaakseni ole hyvä ottaa päivää paria ennen punktiota verenvuodon riskin takia.
Tuikkailut vähentyneet ja lieventyneet, nyt ehkä 3-5 tuikkailua päivässä. Pissattaa armottomasti, yölläkin täytyy mennä vähintään kerran. Johtuuko progesteronista (palleroista) tietääkö joku? Väsymystä oon odotellut, mutta en kyllä oo sen kummemmin kuin normaalistikin. Vaikuttaako kortisoni uneen? Otan sitä aamulla ja illalla. Heräilen usein ja välillä valvon.
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

AdeliinaJosefiina # 04/2015 #2.#3.ICSI
another #3/15#2.#PCOS#1.IVF
Bridge #5/15#1.#matala AMH, ikä#5.ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI/1.PAS
Ilo2010 #06/12#2.#selittämätön#3.IVF
jansku00 #2011#1.#korkea prolaktiini,pco?/simpat#1.IVF/ICSI
Jantzu #09/15#1.#siittiöt#1.ICSI
kalabaliikki #3.#1/15#keskenmenot/ikä#1.IVF

Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
KuuBe #2013# 1. #selittämätön#1.IVF/1.PAS

MaiMei#07/14 #2.#alhainen AMH, ikä#2.IVFI/3.PAS
maljakko #12/13#1.#siittiöt#2.ICSI/1.PAS
Naanaa #2014#2.#selitt.#1.IVF
Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#2.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/9.PAS
Nyu # 2012#1.#selittämätön/siittiöt#2.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
Roxanne # 12/14 #1.# ikä/siittiöt #5.ICSI/1.PAS
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä#3.IVF
Siida #?#2.#siittiöt#2.ICSI
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#1.ICSI/2.PAS
Toivo2016 #3/13#1.#pco#3.IVF/3.PAS

Piinailijat::whistle:
Bridge
21.1 (3pv/8.1)
kalabaliikki 24.1 (5pv/13.1)

Plussat 2016: :love:
Heinä:
Xienna 1.IVF (kkm)
Elo:
Mamido 2.IVF/ICSI (2pv)
Siida1.ICSI/7.PAS (km)
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (km)
Reuna 1.IVF/1.PAS (5pv)
shelterme 1.IVF (2pv)
Deseo 2.IVF (2pv)
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (ku)
Yrittäjä J 2.IVF/ICSI (2x4pv)
love- 1.ICSI/4.PAS (kem)
Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)
Siida 1.ICSI/8.PAS (kem)
Vilijonkka_ 2.IVF/ICSI/1.PAS (3pv)
Joulu:
marrasmai 3.ICSI (kkm)
Kesäheinä-78 6.IVF (kem)
Talvi82 (luomu)
Toivo2016 3.IVF/3.PAS (km/ku)
Roxanne 5.ICSI/1.PAS (kem)
cindra 1.IVF/1.PAS (5pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Bridgelle vain pikaisesti huikkaisen, että mua ainakin neuvottiin ottamaan kortisonit aina aamulla just siksi, ettei ne häiritsisi yöunia. Mitä oireisiin tulee, niitä ehdit kyllä saada vielä lisää. :) Sitä paitsi esim. mulla plussaan johtaneet siirrot on olleet kaikkein oireettomimpia...
 
Toivotaan parasta Bridge ja Kalabaliikki. Koita Bridge tosiaan ottaa aamulla ne kortisonit, jos helppais.

Siida on meillä luomu periaatteessa mahdollinen, mutta eiköhän se ollut jotain hoito/endosekoilua. Juilii jo menkkoja enteilevästi, mulla kivut alkaa helposti viikkoa ennen vuotoa. Luulen myös että PAS siirtyy, parisuhde on taas tämön kaiken paskan keskellä tosi kriisiytynyt, eikä mies halua edetä. Sanoo ettei vauva tätä ratkaise ja oikeassa varmaan osittain onkin. Multa se vaan vetää maton lopullisesti alta. Oon niin loppu etten enää jaksais kuin nukkua.

Palailen ehkä jossain kohtaa, ehkä en. Raskautukaa kaikki!
 
Salama, ainahan voi ihme tapahtua....paitsi ittelle ne ei kyllä tapahdu. Paljon helpompi on uskoa muiden Ihmeisiin. Meillä kyllä ei oo seksiäkään ku joskus ja jouluna (tämä johtuu minusta) niin hankala se on senkään vuoksi luomusti tärpätä...tosin eipä oo kyllä sen suhteen juuri toivoa annettukaan. Oiskohan se jo tätpännyt ku tänä vuonna tulee 10v yritystä täyteen. Yksi syy meilläkin hoitojen siirtämiseen oli juurikin parisuhde. Eroamassa ei onneksi olla, mutta tietyt ongelmat pitäis saada jo pian aisoihin. Tarttis varmaan käydä pariterapiassa opettelemassa ihmisyyttä. On kyllä niin harmi, että teilläkin on vaikeaa :( Ja se vauva, ei varmasti parisuhteessa olevia ongelmia poista. Ei meillä ainakaan poistanut. Lapsi teki minusta tietysti äitiyden kohdalta ehyemmän ja varmasti mies kokee samoin isyyden, mutta kyllä ne tietyt jutut on ikävä kyllä pysynyt. Tosin niitä ei ehkä enää ota niin raskaasti, kun jokin osa itsestä on lapsen myötä täydempi, mutta kyllä nämä hoidot aina vaan syö naista ihan sikana. Enkä minä osaa sanoa onko tämä nyt yhtään sen helpompaa ku ennen lasta. Nyt on tuntunut eri tavalla raskaalta, että ob ollu paljon masentuneempi, mitä kyllä oo koskaan ennen ollut, jotenkin hirveen väsynyt ja uupunut henkisesti. Lapsikin sairastellut paljon ja hänen sairastelut usein vie osastolle. Sekin väsyttää ja kuluttaa....heti kauhea hätä ja huoli ku flunssa tulee, että koska taas pitää lähteä jos alkaa ahdistamaan. Tietysti ollu hoidoissa suuria pettymyksiä useita viime vuoden aikana. Valivalivali....ehkä mun pahin ominaisuus on se, etten juuri kenellekkään osaa sanoa miltä tuntuu. En edes aina omalle miehelle. Sitte se patoutunut ahdistus purkautuu aika ajoin kunnon yhteenottona ja tuntuu ettei siitä selvitä, kunnes kuitenkin selvitään :D Salama, toivon todella, että teilläkin asiat selviäisi ilman että hoidot jäisivät kesken. Se olis kyllä tosi raskas paikka sinulle. Harmillista, että hän sanoo noin, ettei halua edetä. Jospa tilanne tasaantuisi ja asiat järjestyisi. Voimia teille ja lämmin halaus❤


Onnenkantamoisia eritoten piinailijoille. Voimia taisteluun jokaikiselle❤ Saataispa tälle puolen kunnon palstan tyhjennys käyntiin nyt alkuvuonna ja plussanneisiin armoton ruuhka!!!!!

Ja onneksi on tämä.palsta, jossa näitä tuntemuksia saa oksentaa. Helpottaa jo se, kun on saanut asiat kirjoitettua päästä ulos. Nyt voin alkaa kevyemmällä mielellä nukkumaan. Väsyttääki kyllä ihan järkysti!
 
Viimeksi muokattu:
Täällä taas. Jälleen oon käynyt lueskelemassa kyllä teidän kuulumisia.

Siida, kiitos tuosta vyöhyketerapiajutusta. En ole saanut aikaiseksi pohdittua. Vähän olen selvitellyt kuka voisi täällä suunnalla tehdä, yhden hyvän entuudestaan tiesin. Mutta hänkin on sitten ilmeisesti jo eläkkeellä.

Bridgelle ja Kalabaliikille, tsemppiä piinailuun. Aloittakaapas te sitten tämä plussa-aalto. :)

Salama T tsemppiä! Vaikea tilanne varmasti!!

Omassa navassa ei kyllä tapahdu mitään. Menkat varmaan alkaa tällä viikolla, kun se ovis oli kyllä tosi selkeä silloin reilu viikko sitten. Nyt vaan sitten kierto on jo päälle 40 päivää. Viimeksi kysyin polilta mitä tehdään kun on nyt heitellyt kuitenkin hieman, niin ei haittaa. Luonnolliseen kiertoon kuulemma mennään. Tiedä sitten muuttuuko ääni kellossa kun kuulee näin pitkästä heitosta. Mun tuurilla tämä kierto jätetäänkin välistä ja odotellaan seuraavaa... Pitäisiköhän soittaa jo nyt etukäteen, ennen menkkoja että voisivat pohtia asiaa etukäteen? Josko muutettaisiin suunnitelmaa.

Hitsi kun ihmisen pitää näin vanheta. Tuntuu että jokainen kuukausi vie asiaa liian pitkälle. Ei tällaista tunnetta ollut silloin ekalla kertaa kun ikää oli alle 30.
 
  • Tykkää
Reactions: kalabaliikki
Tsempit tasaisesti piinailijoille!:love:

Oma mieli taas jälleen kerran täysin maassa, kp42 eikä menkkoja näy.. on se kumma miten vaikeeta voi olla yrittää päästä edes punktioon! Ja kyllähän se taas mielessä käy että mitä mä sitten niilä mahdollisilla alkoilla teen kun tää kropan toiminta on mitä on... tai siis toisin sanoen kun sitä ei ole! Pääseekö sitä koskaan edes siirtoon asti... Noh, turha kai sitä on vielä murehtia mutta jos jo alku tässä kolmannessa hoidossa on näin vaikeeta niin väkisinkin käy kaikki mielessä ja iskee masennus!
Kai se on huomenna polille soitettava ja kysyttävä kauanko vielä odotellaan vai voiko nyt aloittaa vielä näillä päivilä Primolut Nor -lääkkeen.. mutta en kyllä tiiä voiko niillä enää käynnistellä vuotoa kun yleensä ne aloitetaan n.kp14-16 jotta sitte"normiaikaan" vuotaisi...
 
Heippa kaikille!
Tovin olen lukenut ketjua taustalla ja nyt ajattelin itsekkin availla suutani kun kaveripiiristä ei juurikaan kohtalon tovereita.
Aluksi vähän taustatietoja:
Minä 26v., Mies 37v. Mulla edellisestä liitosta yksi lapsi, 7v.
Yritystä meillä nyt takana yhteensä kuusi vuotta. Syynä selittämätön lapsettomuus, ja mulla ei ovulaatiota tule ollenkaan.
Simpat priima luokkaa.

Nyt on puolen vuoden jonotusaika pikkuhiljaa ohi ja eilen käytiin tekemässä hoitosuunnitelmaa ensimmäiseen ivf-hoitoon.

Tsemppiä kaikille tähän vuoteen!
 

Yhteistyössä