IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Siida, voimia kovasti! <3 Minäkin mietin, että kannattaisiko teidän pitää seuraavan siirron jälkeen kunnon tauko, tehdä ihan muita asioita jonkin aikaa ja miettiä jatkoa vasta sitten? Joo, tiedän ettei ole ihan helppoa sekään, varsinkaan jos ikää alkaa jo olla, mutta silti... Uskon että se voisi auttaa. Voi kunpa se ihottumakin pian helpottaisi.

MaiMei ja SalamaT, olen pahoillani. :( :cry:
 
  • Tykkää
Reactions: SalamaT
Domi kannatan ajatustasi :) Syyssiivous ja siirto plussanneisiin! Muista että on tissikipuja ja tissikipuja, elä vielä luovuta :love:

Siida, Salama ja kaikki te sinnikkäät naiset, voimia! <3 Välillä sitä on itsekin totaalisen pohjalla. Matka on ollut pitkä ja kivinen.

Klinikalta tuli tänään soitto ja tämän päivän siirto siirrettiin huomiseksi. Oli aika yllättävä puhelu. Yksi alkioista oli tippunut pois ja neljä muuta olivat kasisoluisia ja ihan tasan tarkkaan samanlaisia, jonka vuoksi biologi ja lääkäri halusivat vielä katsoa vuorokauden verran kehitystä. Huomenna nelipäiväisten alkioiden siirto.
 
marrasmai onnea uuden asunnon johdosta! Ja hienoa että olette saaneet askat eteenpäin! (y)
Siida voimia! ❤ teillä on raskas taival takana ja varmasti vielä matkaa edessä!
SalamaT voimia myös sinulle! Teilläkin raskasta aikaa..(n)
Yrittäjä J voihan! Toivottavsti huomenna sitten pääset! Mennään samoja matkoja :D

Elikkäs: tänään pääsin kuin pääsinkin siirtoon ja aluks mainittava että lääkärin mukaan limakalvo täsmälleen sellainen kun kuuluukin ja ovulaatio on tapahtunut. En siis vain vissiin bongannut sitä digiin?? (n):eek:o_O molemmat "pullat" ;) selvisivät sulatuksesta ja toinen oli täydellinen ja kaksi kertaa jo isompi kuin kohtalontoverinsa ja toinen siirtokelpoinen, vaikkei täysin täydellinen. Tyytyväinen olen silti :) eli mut sais päivittää piinailijoihin 2x5(?)pv testipäivä 27.10 :)
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

AdeliinaJosefiina # 04/2015 #2.# 2.ICSI/3.PAS
Adelmiina_ #2012 #1.# vähän endoa/tuhoutunut johdin#3.IVF
Bridge #5/15#1.#matala AMH, ikä#4.IVF/ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI
Hipsunpöpsy#11/11#2.#helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako#2015#1.#siittiöt#2.ICSI
Ilo2010 #06/12#2.#selittämätön#3.IVF
jansku00 #2011#1.#korkea prolaktiini,pco?/simppojen liikkuvuus#1.IVF/ICSI
kalabaliikki #3.#1/15#keskenmenot/ikä?#1.IVF

Karhuemo75 #2013#2.#johtimet tukossa#2.IVF/4.PAS
Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
Lia_#2012#2.(1 enkelivauva)#3.ICSI
love-#2014#1.#siittiöt#1.ICSI/4.PAS
marrasmai #2015#1#selittämätön#3.ICSI

Mamma vaan #1.yht#matala amh/ikä#1.IVF
MaiMei#07/14 #2.# alhainen AMH, ikä # 2.IVF/2.PAS
mishala #2016#1.#mies steril.#1.IVF/1.PAS
Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#1.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/8.PAS (ei tuoresiirtoa)
Nyu # 2012#1.#selittämätön/siittiöt#2.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
Roxanne # 12/14 #1.# ikä/siittiöt # 5.IVF/ICSI
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä# 3.IVF
Siida #?#2.# siittiöt 1.ICSI/8.PAS
Sphinx # 06/13 #1.yht#selittämätön+endo#2.IVF/2.PAS
Toive*#7/13#1.#johtimet tukossa#2.IVF/1.PAS
Toiveikas81 #2014 #1.#endo,siittiöt #1.ICSI/2.PAS

Toivo2016 #3/13 #1.#pco#3.IVF/2.PAS
Valois #2013#1.#matala amh, kork.fsh(POF-ep.)#2.IVF
Vilijonkka_ #2012 #1.#monta syytä#2.IVF/ICSI/1.PAS

vipe1986 # 2013 #1.yht.#siittiöt # 1.IVF/3.PAS
Yrittäjä J #1/13#1.yht.#endo/selittämätön#
2.IVF/ICSI


Piinailijat::whistle:

(testipäivä)
MaiMei 14.10. (2pv/30.9.)

Domi 20.10. (3pv/6.10.)
Toiveikas81 26.10 (3pv/12.10)
love- 27.10 (2x5pv/13.10)

Plussat 2016: :love:
Touko:
Pirunpelto 1.ICSI/1.PAS (3pv)
narana85 1.IVF/ICSI (2x3pv)
Janne91 1.IVF (4pv)
Jenifer 1.IVF (3pv)
Sphinx 2.ICSI (kkm)
Ankkalinna 1.IVF/1.PAS (2x3pv)
Emmiina85 2.IVF (3pv)
Mimmi_83 2.ICSI/1.PAS (5pv)
Kesä:
piipa85 2.IVF (2x5pv)
CherryPie85 3.IVF (2pv)
Xesca 1.ICSI/1.PAS (kkm)
ilo2010 2.IVF/1.PAS (km)
IirisL 1.IVF/1.PAS (5pv)
Elo:
Mamido 2.IVF/ICSI (2pv)
Siida1.ICSI/7.PAS (kem)
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (2pv)
Reuna 1.IVF/1.PAS (5pv)
shelterme 1.IVF (2pv)
Deseo 2.IVF (2pv)
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (3pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Yrittäjä J mulla on ollut samaa vikaa.. ärsyttää ihan hirveesti se valuminen! Tosin en enää huomaa tai sit siihen on jo niin tottunut ettei enää häiritse.. seuraavat kaksi viikkoa tosin kulutan muutaman paketin taas pikkuhousunsuojia :oops::p se voi olla syynä miksei valumista huomaa :ROFLMAO: mut on ne muuten aika rasittavia.. :sick:
 
Täällä epävarmana jännitän että mitäköhän kehossani tapahtuu kun ei noista virtsatestien tuloksista ota selvää..(n) Tänä aamuna Sofi testissä hädin tuskin erottuva haamu ja hieman himmeämpi kuin eilen. Citymarketin Pregcheck testissä kuitenkin haalea viiva, mutta erottuva ja ehkä vähän selkeämpi kuin eilen aamulla. Noihin netistä tilattuihin Sofi-testeihin en kyllä luota yhtään. Pelottaa tietysti nyt että onko tää kemiallinen, tuulimuna tai jotain muuta häikkää... Täytyy huomenna ottaa taas uus testi ja jos ei ota selkoa niin haluan veritestin että sais varmuuden.
Mites teillä muilla, onko eri merkkiset testit näyttäneet toisistaan poikkeavia tuloksia?
 
Salama T ja Siida ymmärrän täysin teidän mietteitä ja ajatuksia. Samoja oon miettinyt itsekkin vaikka meillä vasta 1.icsi menossa. Nää hoidot on niin rankkoja fyysisesti ja henkisesti. Sit tulee kaikenmaailman sivuvaikutuksia ja pahin pelko keskenmeno. Mulla se jätti kyllä semmosen jäljen että en tiedä miten kestän ensimmäiset 14 viikkoa jos uudelleen raskaaksi tuun. Siis tottakai toivon että tulen mutta se pelko ei poistu kun on kokenut jotakin hirveätä. Vielä en kuitenkaan uskalla hanskoja tiskiin heittää. Kyllä se on katsottava kaikki kortit.

ON: en ymmärrä mutta mulla on maha turvonnut kuin potkupallo. Jos olis tuoresiirto niin ymmärtäisin mut kun on pas...olotila ei ole mikään mahtava. Onko kellään tullut vastaavaa pas siirron jälkeen?
 
Pp7 ja päivän mittaan menkka jomotuksia.. ja äsken pariin vaaleanpunasta "valkkaria".. :confused: en nyt ihan vielä sentään odottanut.. Vaikka paskankos väliä millon se alkaa jos kerran on alkaakseen. Mut yllätti kyllä silti! Peijooni sentäs! Just päivällä kerkesin miettiä et ei oo vielä puskenut ruusifinni, mikä pamahtaa aina päivä pari ennen menkkoja.. Ei näköjään tämän kk lääkekoktaililla päässyt iskemään..
Onnea love-:love:. Yrittäjälle tsempit huomiseen.. (y)
 
Siida: Kirjoituksesi oli koskettava ja sisälsi hyvin paljon samanlaisia ajatuksia kuin mitä mullakin nyt on! Oon niin väsynyt tähän kaikkeen. Vaikka keräisin kans vielä voimia 3.ICSI:in eli kolmanteen punktioon, ja sieltä saataisikin vielä alkioita, niin en tiedä jaksanko tätä helvetin joka kuukausittaista yrittämistä päästä PAS:iin. Jos tässä ny 7kk sisällä oon saanut yhden ovulaation aikaiseksi niin voi luoja... Ja joka kuukausi on kuitenkin sitä samaa, aloitat jonkun lääkkeen, kestät sivuvaikutukset, yrität nostaa toivon taas uuteen kiertoon, ramppaat klinikalla ultrassa, kuulet jälleen kerran että tässä kierrossa ei yrittään päästä..ja sit sen kerran kun päästään useiden pettymysten jälkeen ni siitä et todellakaan osaa iloita himpun vertaakaan kun alkaa juuri toi mainitsemasi 3kk piina että kesken se kumminkin menee. Itekin käyn melkoista kamppailua että pitäiskö vaan luovuttaa! Meille odottaminen ei ole enää vaihtoehto (ts. "pitäkää vuoden hoitotauko" tms kun iät tulee vastaan, varsinkin miehellä. Halusin vaan sanoa että ymmärrän siis niin täysin ajatuksesi <3

Salamat: Sinun ajatuksiisi myös pystyn samaistumaan täysin, itsekin olen uusioperhekuviosta ja nuo samat ajatukset ja katkeruudet potenut moneen kertaan... Ja että osaakin ärsyttää ne edellisen liiton, helvetin helposti saadut lapset ja sitten itte tahkoot että saatko ensimmäistäkään. Melkoista tunteiden vuoristorataa menneinä vuosina koin. Meillä tilanne päättyi lopulta onnellisesti kun saatiin se yksi yhteinen lapsi näillä hoidoilla 3 vuotta sitten mutta nyt sitten painitaan sekundäärisen lapsettomuuden kanssa.

Josta päästäänkin kätevästi tuohon sekundääriseen lapsettomuuteen kun siitäkin joku tässä lähiaikoina puhui. Muistan kun itse aikoinaan primäärisestä lapsettomuutena kärsivänä olin aika ajoin tosi katkerakin niille jotka sekundäärisestä lapsettomuudesta valittivat. Ajattelin juuri niin klassisesti että " saisipa edes sen yhden niin en paljon valittaisi vaan olisin maailman onnellisin". Ja tottakai olinkin, kun sen ensimmäisen lopulta sai. Mutta täytyy sanoa että ihan yhtä tuskallisiin syövereihin tämä sekundäärinen lapsettomuus vie. Minut ainakin. Tottakai olen onnellinen, että minulla ylipäätään on lapsi, mutta ihan yhtä paljon mua suoraan sanottuna vituttaa silti ne 2 tai 3 lapsiset perheet ja tekis mieli raivota että niin toiset ne saa valita miten monta lasta haluaa ja toiset ei saa sitä toista vaikka kuinka tahtois. Tällä hetkellä en oikeastaan jaksa yhtään katsella useampilapsisia perheitä. Leikkipuistostakin poistun nopeasti jos sinne tulee joku perhe söpösti kahden lapsen kanssa. Joudun oikein pureen hammasta kun raivostuttaa niin paljon. Vaikka eihän se multa pois ole, mutta olen niin herkillä tämän oman tuskan kanssa että kyllä se sattuu. Ihan helvetisti. En olis itekään uskonu, että sattuu näin paljon, "koska onhan mulla se yks". Se ei vaan oikeasti tällä hetkellä niin sanotusti auta mitään. Tätä on tosi vaikea selittää ymmärrettävästi. Ite oon vaan oon ajatunut tosi syvälle tähän sekundääriseenkin tuskaan, sitä yritän sanoa.
 
On tullut paljon tekstiä, paljon on meneillään meidän porukalla.

Ja paljon ajatuksia teillä, joihin voin itsekin samaistua. Nyt lähdössä 3. ICSIiin ja pelottaa, miten tässä käy. Kahden keskenmenon jälkeen ei enää uskalla ajatella elämää raskaustestin jälkeen. Sekundäärinenhän minäkin, miehelläni ei ole yhtään lasta ja sen surun näkeminen on murskaavaa. Yksi alakouluikäinen aarre minulla on, mutta se ei vie tätä tuskaa pois meiltä kummaltakaan.

3 vuotta yritystä. Viimeinen vuosi mennyt ihan tosissaan hormoonipilvessä, kaikki säästöt menneet hoitoihin, litrakaupalla kyyneleitä, pari täysinäistä neularoskista, loputon määrä mielialan vaihteluita, ahdistusta, turvonneen mahan peittelyä, pakettikaupalla kulutettuja pikkuhousunsuojia, lukuisia valheita sosiaalisissa tilanteissa "joo ihan hyvin menee, mitäs tässä, ihan perusarkea eletään", varaamatta jääneitä ulkomaanmatkoja (koska ikinä et tiedä missä vaiheessa hoitokierto on menossa ja koska rahaa ei voi laittaa mihinkään muuhun kuin hoitoihin) ja mitä on jäänyt käteen: pettymyksiä, pelkoa ja epätoivoa? Ja ne kaksi keskenmenoa.

Hienoa silti on tietää koko ajan, etten ole ainoa. Yhdessä ollaan naiset samassa veneessä :barefoot::love::barefoot: Periksi ei anneta!

Mulle voi päivittää 3. ICSI. Lauantain aloitan Menopur-pistokset. Toistaiseksi toiveikkaana :)
 
Kiitos teille kaikille, oli ihanaa ja liikuttavaa lukea teidän ajatuksia ja sain paljon voimaa❤ Ei ole helppoa lapsettomuus ilman sitä ainokaista, ei varmasti, mutta ei se ole tämäkään....niinku AJ jo kirjoittikin....kumpaakin tuskaa kokeneena, tämä on eritavalla repivää, mutta ei voi sanoa, että helpompaa. Tätä on varmasti hankala ymmärtää, jos ei ole sitä ensimmäistäkään, mutta kyllä minäkin kateellisena katson, kun lapsilla on sisaruksia. Tässä tilanteessa on ensinnäkin oma tuska, kun ei raskaudu ja miehen tuska, mutta myös suru siitä, että lapsi jää ilman sisarusta....yksinäiseksi.

Mamido...oonkin ihan jaksanut olla positiivinen ja ajatella, että on se raskaus kerran onnistunut, niin miksei vielä voisi onnistua, mutta nyt on valjennut se totuus, että kohta 8alkiota on siirretty ja se on kyllä jo aika paljon....kuinka monta siirtoa/epäonnistumista vaaditaan taas onnistumiseen ja viekö se vielä paljonkin aikaa...tuleeko sitä koskaan ja mikä on kaiken hinta.
Kaikkea hyvää sulle raskauteen ja odotukseen sekä paljon enkeleitä kohdun suojiin pienestä huolta pitämään!

Sitten ikä...kyllä sitä alkaa olemaan jo vähintäänkin riittävästi (37), että se seuraavan hoidon lykkääminen ei välttämättä oo hyvä idea, vaikka tekisi todella hyvää pääkopalle heittää hetkeksi kaikki taka-alalle, kuten Domi kirjoititkin.
Sitte en tiiä, että jos tuon viimeisen siirron jälkeen nyt luovuttais?.....Katusko sitä sitten joskus!? Meillä lapsettomuuden syynä on siittiöt ja mies vielä 6v mua vanhempi....hänellä ikä varmasti huonontaa tilannetta entisestään, että päätöksiä täytyis nyt nopeastikkin tehdä.

Tämä syksy ja Joulun lähestyminen mulla nyt vetää vöhä synkäksi....mulla pitäis olla nyt loppusuora menossa ja Jouluihme kohdussa...en oo näin voimakkaasti jääny keskenmenoja miettimään ja oon ihmetelly itekki, että miksi tuota vatvon, kun ei se takasin tuu, mutta se keväinen jäi tuonne jonnekkin...

Sitte se Aloe vera..Domi kysyit siitä. Ja mulle TODELLAKIN saa sanoa vinkkejä....alkaa olemaan omat ja muiltakin kuullut konstit vähissä. Oon kokeillu ja geeli tuntuu pahentavan tätä, mutta se perus aloe lotion on toiminu kohtalaisesti. Se on nyt loppu ja pitäis tilata lisää. Tämä ihottuma on ihan kummallinen. Ihan ihme asiat pahentaa, esim juhannuksena rätkin itseäni saunassa koivuvastalla....ai hirveetä mik reaktio siitä tuli...uneton yö oli edessä ja ne kohdat, joita olin vastonut, meni ihan punaiseksi ja polttavaa kutisevaa ihottumaa täynnä...onneksi se meni vuorokaudessa ohi, mutta siis ihan ymmälläni oon mistä tämä milloinkin riehaantuu. Syömiset ei näytä juurikaan vaikuttavan. Lähes kolme kuukautta olin vähähiilarisella ja kaikki valkoinen sokeri oli pois, mutta hunajaa ja intiaanisokeria vähän käytin makeuttamaan leivonnassa, kiisseleissä yms....en kyll huomannu muuta vaikutusta, kun että parempi olo fyysisesti ittellä. Mutta, nyt siis ollu parempi iho muutaman päivän ku piiiiiiitkään aikaan. Edelleen tulee järjettömiä kutituskohtauksia sormiin, mutta iho sormissa lähes normaali ja ne kohtauksetkin lievempiä. Oon käyny vyöhykkeessä, syöny tuota rautaa paljon, juonu yhtä ninxia juomaa ja en tiiä mikä noista ensin pahensi tätä ihan järkyttävästi, mutta nyt helpottanu. Jatkan noita kaikkea ja katotaan mitä käy.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt tulee avautuminen...on se kumma kun hoidot ei voi mennä putkeen. Joko tulee nega tai sit keskenmeno. No nyt sit pas siirrosta oon sairaalassa osastolla. Helvetinmoiset alamahakivut ja maha turvonnut. Pahoin pelkään että oon saanut jonkun pöpön kohtuun siirron aikana. Verkokeita on otettu ja oottelen tietoa että mikä vaivaa. No se on selvää et tää siirto oli tässä...kipulääkettä on mennyt suoneen joten tuskin hyvä juttu...että mua raivostuttaa, vituttaa, oon pettynyt. Kun tämmösiä hoitoja joutuu tahkomaan niin toivois et ei tulis komplikaatioita...mutta minkäs teet. Nyt helpotti kun sain avautua ja pahoittelut tästä purkauksesta.
 
Toiveikas81 ei taas oo totta.. Sitä kun luulis että ne riskit nyt aikalailla siinä punktiossa on.. (ihan v´tusti varmaan lohduttaa, sori) Kuten sanoit miksi pitää vielä kaikkea ylimääräistä :poop: tulla. Eikö tämä suo ole jo ilman niitä aivan kohtuuttoman syvä kahlata? Ja meidän elämästä tehty muutenkin niin epäinhimillistä sontaa että..
Täällä minä vaippa pöksyssä odotan kunnon vuotoa, eipä ollut taas mitään apua ainakaan omasta osastokeikasta, sitä jotenkin ajattelee et kai sitä on joskus jotain hyvääkin tultava tasapainoksi vaan ei!!! Voimia sulle toivottavasti ei ole mitään kauhean vakavaa ja kivut hellittäisi ja pääsisit pois..
 
Voi Toiveikas :cry: Toivottavasti nyt saat avun edes sieltä... ei tähän tosiaankaan enää mitään lisätakapakkeja tarvittaisi. Toivolle vahvistumista toivon:)

Kiitos myötäelämisestä kaikille. Täytyy myöntää, että tuo sekundäärisen tuska on jotain, johon on vaikea täysin samaistua... kun edes sen yhden joskus... Toki itse suren myös sitä, että jos joskus sen yhdenkin saisin, hän on varmasti ainoa jo ikäni (36) takia. Hänellä ei myöskään koskaan voi olla normaalia perhettä -anteeksi nyt vaan, mutta ei nämä uusperheet minusta ole normaaleja (vai mitä AJ...)

Siida, ymmärrän jouluahdistuksesi täysin. Viime jouluna toivoin hartaasti, että se olisi viimeinen surullinen joulu. Tästä joulusta tulee vielä paljon pahempi -oli kaksikin mahdollisuutta käydä toisin, mutta ei. Tänä jouluna on vielä miehen lasten vuoro olla meillä. En saisi viedä hänen iloaan omistaan mutta en vaan käsitä miten ikinä kestän.

Ja Sphinx, tuo kirjoituksesi hormonihuuruista, aikatauluista, peloista... sitähän tämä on. Olen miettinyt, että alanko vastaamaan niihin "mitä kuuluu" kysymyksiin niin kuin asiat on?

Me puhuttiin lahjasoluista ja kyllä niihin voidaan lähteä. Suuri helpotus, mutta miksi silti tuntuu ihan älyttömän toivottomalta ja surulliselta? Mies sanoi eilen, että hänen elämäänsä nyt vaan kuuluu ne kolme ja se on ehdoton asia. Niinhän sen pitää mennä, se on itsestään selvyys. Se vaan ei helpota minun oloani yhtään -minä olen se jolla ei ole sitä toista vaihtoehtoa, ehdottomuuksia, mahdollisuuksia. Minä olen se joka jää täysin yksin.
 
Hänellä ei myöskään koskaan voi olla normaalia perhettä -anteeksi nyt vaan, mutta ei nämä uusperheet minusta ole normaaleja (vai mitä AJ...)
Sori, mutta tähän on pakko takertua. Miksi uusperheet eivät olisi normaaleja? Ymmärrän oikein hyvin, että puolison lapset edellisestä elämästä voivat kirpaista pahastikin, varsinkin jos omien saaminen on epävarmaa, mutta uusperheiden leimaaminen lähtökohtaisesti epänormaaleiksi on minusta aika ikävää. Ne tilanteet kun harvoin ovat kaikilla samanlaisia. Esim. Oma siskoni kamppailee painajaismaisen uusperhekuvion kanssa eikä tule lainkaan toimeen vanhemman lapsipuolensa kanssa. Oma tilanteeni taas on täysin päinvastainen, ja tytärpuoleni on minulle äärimmäisen rakas. Kyllä tuntuisi todella pahalta, jos siskoni oman tilanteensa takia väittäisi minun perhettäni epänormaaliksi.

Joka tapauksessa jaksamista vaikeaan tilanteeseen. Ei nämä tunnemyrskyt mitään helppoja ole.
 
  • Tykkää
Reactions: Yrittäjä J
Pussipiru, minulle normaali perhe = ydinperhe, jossa ei tarvitse näitä sun vai mun vai kenen kysymyksiä ratkoa. Kestää järkyttävää exää, huonosti kasvatettuja lapsia, lomien sumplimista, juhlien säätämistä, milloin milläkin uhkaamista... Uusperhe ei voi ikinä toimia niin kuin ydinperhe toimii. Hienoa, jos sulla on todellinen sääntöjä vahvistava poikkeus -sallinet kuitenkin minun määritellä itse käsitykseni normaalista perheestä?
 
Juu, anna palaa vain.
Nuo ovat valitettavan tuttuja asioita myös meille. Vastapuoli on vähintäänkin tasapainoon ja tekee kaikkensa vaikeuttaakseen elämäämme, mutta hän ei perheeseemme kuulukaan. Pidän perhettäni täysin normaalina, vaikka lapsen äiti onkin jostain mustasta aukosta karannut paholainen.
 
No niin kohtutulehdushan sit mulla. Et tosiaan pasista voi huonolla tuurilla saada kohtutulehduksen. Jep jep antibioottikuuria naamariin. Kyllä se tässä oli tämä hoitokerta. Ei tietoa milloin 2.icsi. Ehkä ensi vuonna. Toisaalta tauko paikallaan kun tää vuosi on ollut niin surkea hoitojen suhteen. Jospa saisi vaikka vähän painoa pudotettua...ja muuta ajateltavaa...
 
Voi ei, Toiveikas, tuo tuntuu jo kohtuuttomalta. :( Voimia sinne ja pikaista paranemista. <3

Domille isot pahoittelut, jos vuotoa jo pukkaa. :( Miten ihmeessä tää voi olla näin vaikeeta??

Sphinxille tsemppiä ja onnea uuteen hoitoon! (y)

Minä myös jaan täällä saman tuskan ja epätoivon, josta monet on edellä kirjoitelleet. Koko ajan sitä sortuu ajattelemaan, että ehkä ensi jouluna/uutenavuotena/kesänä sitä voisi olla raskaana... Ja sitten kun se ajankohta tulee eikä mitään ole jäänyt käteen, onnistuminen näyttää vaan entistä epätodennäköisemmältä ja ikää on aina vain enemmän... se tuntuu todella ahdistavalta ja lohduttomalta. :cry:

Toivon kaikille täällä voimia jatkaa yrittämistä ja pitää toivoa yllä. :love: Jokainen (hoito)kierto on kuitenkin aina uusi mahdollisuus.

ON: Menkat tuntuisi viimein olevan tuloillaan, joten uusi hoito pääsee kohta starttaamaan täälläkin. Odotukset on aika vähissä, mutta kai sitä ihmeitäkin joskus tapahtuu?
 
Toiveikas...miten tuo voi olla mahdollista!?!? Ihan tuntuu kyllä uskomattomalta! Näköjään ei ikinä voi tietää, mitä mistäkin voi tulla! Voimia äärettömästi ja toipumista.

Voin vain laidasta yrittää kuvitella, kuinka raastavaa on oman lapsitoiveen keskellä, yrittää jaksaa vielä toisen lapsia. Lasten vika se ei ikinä ole ja he eivät saisi siitä kärsiä, mutta onhan se selvä, että toisen lapset on aina toisen lapsia. Heistä kyllä voi välittää ja miksei rakastaakin, mutta ujsioperheessä on niin paljon haastavia osa-alueita, että harvoin ne menee kaikki kivuttomasti ja lasten kannalta hyvin. Eniten noissa kuvioissa sivusta on vaikeaa seurata lasten aitoa ja vilpitöntä rakkautta biologisia vanhempiaan kohtaan. Sieltä helposti nousee esiin kiltteydestä kipeitä lapsia...läheltä olen seurannut omassa työssäni tilannetta, että eronnut äiti katkeruudessaan (joka sekin täysin ymmärrettävää) avoimesti lasten kuullen haukkuu entistä puolisoa ja lapset juuri olleet isällä "lomalla"....itku oli herkässä, kun lasten surua joutui seuraamaan. He eivät tienneet kenen puolella pitäisi olla. Tähän kuvioon kun vielä lisätään uusi mies ja lapsia, joiden täytyisi kaikkien tulla toimeen kaikkien kanssa ja vihaiset exät...monet isovanhemmat, jotka haluavat lapsia nähdä ja heidän arjessaan olla. Joo, en minäkään ihan normaalitilanteesta puhuisi, mutta kyllä tämä koktaili on haastavaa saada toimimaan. On niitäkin, joilla se toimii, mutta lasten ja vanhempien elämä on varmasti kuormittavaa ja kun siihen lisätään vielä lapsettomuus ja samalla täytyy yrittää jaksaa toisten saamia "tekemiä" lapsia, jotka ovat syntyneet ehkä sormia napsauttamalla, niin täysin inhimillisiä on kaikki tunteet mitä pieni pää läpi käy ja Salamalle lähetä voimia ja lämpimän halauksen jaksaa kaiken tuon keskellä!
 
Siida: Kirjoituksesi oli koskettava ja sisälsi hyvin paljon samanlaisia ajatuksia kuin mitä mullakin nyt on! Oon niin väsynyt tähän kaikkeen. Vaikka keräisin kans vielä voimia 3.ICSI:in eli kolmanteen punktioon, ja sieltä saataisikin vielä alkioita, niin en tiedä jaksanko tätä helvetin joka kuukausittaista yrittämistä päästä PAS:iin. Jos tässä ny 7kk sisällä oon saanut yhden ovulaation aikaiseksi niin voi luoja... Ja joka kuukausi on kuitenkin sitä samaa, aloitat jonkun lääkkeen, kestät sivuvaikutukset, yrität nostaa toivon taas uuteen kiertoon, ramppaat klinikalla ultrassa, kuulet jälleen kerran että tässä kierrossa ei yrittään päästä..ja sit sen kerran kun päästään useiden pettymysten jälkeen ni siitä et todellakaan osaa iloita himpun vertaakaan kun alkaa juuri toi mainitsemasi 3kk piina että kesken se kumminkin menee. Itekin käyn melkoista kamppailua että pitäiskö vaan luovuttaa! Meille odottaminen ei ole enää vaihtoehto (ts. "pitäkää vuoden hoitotauko" tms kun iät tulee vastaan, varsinkin miehellä. Halusin vaan sanoa että ymmärrän siis niin täysin ajatuksesi <3

Salamat: Sinun ajatuksiisi myös pystyn samaistumaan täysin, itsekin olen uusioperhekuviosta ja nuo samat ajatukset ja katkeruudet potenut moneen kertaan... Ja että osaakin ärsyttää ne edellisen liiton, helvetin helposti saadut lapset ja sitten itte tahkoot että saatko ensimmäistäkään. Melkoista tunteiden vuoristorataa menneinä vuosina koin. Meillä tilanne päättyi lopulta onnellisesti kun saatiin se yksi yhteinen lapsi näillä hoidoilla 3 vuotta sitten mutta nyt sitten painitaan sekundäärisen lapsettomuuden kanssa.

Josta päästäänkin kätevästi tuohon sekundääriseen lapsettomuuteen kun siitäkin joku tässä lähiaikoina puhui. Muistan kun itse aikoinaan primäärisestä lapsettomuutena kärsivänä olin aika ajoin tosi katkerakin niille jotka sekundäärisestä lapsettomuudesta valittivat. Ajattelin juuri niin klassisesti että " saisipa edes sen yhden niin en paljon valittaisi vaan olisin maailman onnellisin". Ja tottakai olinkin, kun sen ensimmäisen lopulta sai. Mutta täytyy sanoa että ihan yhtä tuskallisiin syövereihin tämä sekundäärinen lapsettomuus vie. Minut ainakin. Tottakai olen onnellinen, että minulla ylipäätään on lapsi, mutta ihan yhtä paljon mua suoraan sanottuna vituttaa silti ne 2 tai 3 lapsiset perheet ja tekis mieli raivota että niin toiset ne saa valita miten monta lasta haluaa ja toiset ei saa sitä toista vaikka kuinka tahtois. Tällä hetkellä en oikeastaan jaksa yhtään katsella useampilapsisia perheitä. Leikkipuistostakin poistun nopeasti jos sinne tulee joku perhe söpösti kahden lapsen kanssa. Joudun oikein pureen hammasta kun raivostuttaa niin paljon. Vaikka eihän se multa pois ole, mutta olen niin herkillä tämän oman tuskan kanssa että kyllä se sattuu. Ihan helvetisti. En olis itekään uskonu, että sattuu näin paljon, "koska onhan mulla se yks". Se ei vaan oikeasti tällä hetkellä niin sanotusti auta mitään. Tätä on tosi vaikea selittää ymmärrettävästi. Ite oon vaan oon ajatunut tosi syvälle tähän sekundääriseenkin tuskaan, sitä yritän sanoa.
Mä niin samaistun tähän sun kirjoittamaan sekundaarisen lapsettomuuden käsittelyyn. Mulla on 1 ihana lapsi mutta silti sen toisen kaipuu on kovin suuri. Ja joka kerta kun hoito ei tuota tulosta, sitä vaan romahtaa henkisesti aika kovaa. No nyt lähdetään vimoselle kierrokselle hoitoihin niin sitten se meidän saldo on se minkä luoja on suonut, ja siihen on tyydyttävä....
 

Yhteistyössä