IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Mä oon säästelly ylijäämälääkkeitä, mm. synarela, zumenon, puregon mahdollista myöhempää (tai luomukiertoyritys-)käyttöö varten, vaikka onhan ne osa jo ehtiny vanhentuakin. Orgalutranista ei tällästä hyötyä taida pelkiltään olla. Joskus ainakin klinikoilla ja poleilla otettiin mieluusti vastaan lääkejämiä, esim. ampulleja muille harjottelutarkotukseen, niin aattelin kysyä oisko niistä siellä vielä jotain hyötyä. Synarela oli sitä varten jos en ois saanu kiinnittymisen avuks gonapeptyliä niin oisin sit käyttäny niitä. Zumenonilla taas voi estää liian aikasen vuodon loppukirrossa punktion jälkeen.

Mulle siirrettiin julkisella Taysissa aina kaks kerrallaan (3 siirtoo), ja kerran on suostuttu laittaan myös yksityisellä.

Pahottelut Bridgelle :cry: toivoisin niin että sullakin tää tuskien taival päättyis lopulta onnellisesti!
 
Siis apua!! Kävin kirjoittamassa parisen viikkoa sitten punktiokuulumiset piiiiitkällä viestillä mutta sitä ei ole missään (n):mad: Näköjään kaksplussa tehnyt jonkinlaiset jökit enkä ollu huomennu ennenkuin vasta nyt kun kyselitte asiasta!!

Noh, otetaan uudestaan :D

Punktio siis oli ma 30.1 eli huomenna tasan kaksi viikkoa sitten. Punktio meni tosi hyvin, en edes ottanut kipulääkettä ja kestin kivun todella hyvin, paremmin kuin aiemmin. Ja ei kuulkaa tullut mitään komplikaatioita!! Yhden yön olin varoksi osastolla mutta niin vaan pääsin kotiin ja kotonakin toipuminen edistyi nopeasti :love: en voi uskoa että sain näin hyvän ja eheyttävän kokemuksen tästä 3.hoidosta kävi sitten muuten miten kävi!

Munasoluja kerättiin 20, joista vaan 11 oli munasolu eli melkein puolet taas tyhjiä.. Noista 11:sta vaan 8 oli lopulta kypsiä ja niitä päästiin icsaamaan. 3 alkiota niistä vaan saatiin :( Meillä on kyllä aina huonot prosentit! Nuo kaikki 3 alkiota on pakastettu 2-päiväisinä, joka sekin on outoa mulle kun aiemmin kaikki on ollu blastoja ja en ole tähän päivään mennessä saanut selitystä miksi nuo on lätätty jo kaksipäiväisinä pakkaseen..että onko se hyvä vai huono asia.

Menkat alkoi jo 6.päivänä punktiosta (tuoresiirtoahan ei siis tehty) ja kun soittelin klinikalle asiasta niin mulle kerrottiin ettei tarviikaan pitää välikiertoa koska tuoresiirtoa ei ole tehty, ja aloitinkin heti letrot kp3 eli tämän viikon tiistaina. Eilen otin vikan letron ja huomenna ultraan kattoon onko saatu ovista aikaiseksi, jos on, niin pääsen tällä viikolla jo ekaan PAS:iin. Ihan hullua ajatella että kaksi viikkoa sitten vasta olin punktiossa ja nyt jo mahku passiin :D nimenomaan mahku, en jotenkin luota että letrot on saanu mitään aikaiseksi mutta pääsipä edes heti yrittämään jotakin.

Semmoista täällä, tunteet on aika sekamelskaa... toisaalta on ollu järkyn hyvä fiilis kun kaikki meni niin hyvin punktion suhteen ja oon leijunu jossain tosi ylhäällä pelkästään sent takia :d toisaalta tulevaisuus pelottaa enemmän kun ikinä, 4 alkiota tähän mennessä siirretty eikä niistä ole lasta tullut, miksi nyt tulisi sitten noista 3:sta mitä saatiin.... Noh, nää on näitä mietteitä, ehkä ymmärrätte!:love:
 
AJ: Kiva kun kerroit kuulumisista ja on kyllä mahtavaa, ettei mitään komplikaatioita tullut, ihan huikee juttu! Mutta, siis et ottanut kipulääkettä punktioon ollenkaanko? Menitkö siis täysin luomuna koko jutun :eek: Kai sulla jotain oli kuitenkin? Oon nimittäin itse miettinyt, että kuinkahan kipeä toimenpide se olis ilman mitään lääkkeitä, ku mää en jotenkin yhtään tykkää niistä pöhnälääkkeistä, mutta siedän kyllä kipua jonkin verran. Osaatko kuvailla oliko kipu enemmän viiltävää/pistävää, vai menkkamaista? Viime punktiossa tunsin molemmin puolin lievän tuikkaisun ku neula meni jostain läpi ja sanoin toimenpiteen alkaessa, että pienellä kipulääkeannoksella alkuun......en tiiä oliko perussettiä kuitenkin annos, ku päähän se sujahti aikalailla :D Sulla on kohta piina käynnissä! Onnea hurjasti matkaan❤

Kuutio: Mulle on Tayssissa siirretty vaan yhtä alkiota. Nyt uudelle kierrokselle lähdettäessä kysyin, että voidaanko siirtää kahta, niin sanoivat miettivänsä asiaa. Tiiän, että siellä on siirretty kahtakin alkiota, mutta ilmeisesti vähän tapauskohtaisesti ja tilanteesta riippuen näin tekevät.
 
vein edellisen hoitokierron päätyttyä apteekkiin kaikki mahdolliset lääkkeet (mitä ikinä kotoa löytyi) ja 2 neularoskista (kun ei tuntunut luontevalta niitä roskiin laittaa). Kasa oli sellainen, että sain apteekin keräysastian jumiin ja jouduin pyytämään henkilökunnan avuksi.
 
Siida: kiitos toivotuksista mutta en pääse siirtoon. Ei ole letrot saanut aikaiseksi ovista eikä kohdun limakalvoakaan ollut ollenkaan. Lääkkeitä lisää ja odottelua seuraavaan kiertoon jos siihen satutaan saamaan sitten siirtokelpoinen tilanne. Ei tämä kyllä helppoa ole, aina annetaan pieni toivo kunnes se taas julmasti otetaan pois. Kun nyt vaan sais jotenkin nuo 3 siirrettyä niin sitten ei tartte koskaan enää miettiä. Kävi niin tai näin, lopputulos on se jota eniten odotan, ei meinaa olla voimia tähän kaikkeen muuhun enää.

Siitä punktiosta vielä, Siida, eli alkuun Taysissa saa Oxynorm-nimisen kipulääkkeen esilääkkeenä ja siitä kieltäydyin koska laittaa pään sekaisin ja mulle se olo on vmäisempi kun huimaa ja tuntuu etten ole omassa kropassa ja pää ihan sekas kuin se että sattuu jonkin aikaa. Onneksi uskalsin tällä kertaa sanoa etten ota sitä. Sain sitten vaan panadolin ja primperanin(pahoinvoinnin estolääke) esilääkkeenä. Punktiotilanteessa otin rauhoittavan suonensisäisesti, kun mulla rauhallisena ja rentona pysyminen auttaa kivunhallinnassa. Ja niillä mentiin! Viime punktiossa jouduin kesken kaikenkokoisia ottaa lisää kipulääkettä mutta nyt ei tarvinu. Kuuntelin musiikkia ja keskityin vaan rentona olemiseen, tietty ruudulta seuraten tapahtumia. Sitä kipua on vaikea kuvata, kun mulla se ainakin on niin sellaista ettei muussa tilanteessa sellaista oo. En oikein osaa luokitella sitä, mutta mua ei ainakaan sattunu koko aikaa vaan aina välillä vaan ja sit meni taas ohi. Punktion jälkeen kyllä oli kipua, menkkamaista mutta potenssiin 10, mut meni parissa tunnissa oli. Taysissa litalgin tuli automaattisesti jälkikipuihin tippana ja sen annoin kyllä laittaa. Mut sen jälkeen en tarvinu kipulääkkeitä tällä kertaa toipumisenkaan aikana.
Mulle tää oli paljon parempi kokemus kuin se että pää on sekasin. Se on mulle paljon pahempi juttu kun kipu. Eihän se punktio nyt mitään kivaa tietenkään oo, mutta mulla se oli kestettävissä tällä kertaa. Toki jokainen kertahan on erilainen, niin kivulta kuin muultakin sanoi lääkäri, mutta onneksi omalla kohdallani näin :)
 
AJ! Kiitos vielä kun kerroit punktiosta. Mua niin inhottaa myös se olo ku pää menee sekaisin. Viimeksi oli punktio ihan mielettömän helppo. Yhden pienen tuikkauksen tunsin molemmin puolin ja itse toimitus kesti vain muutaman minuutin. Eihän se toki nyt välttämättä noin helppo ole. Synnytys on saattanu muuttaa rakennetta alakerrassa eikä munasarjat oo niin helposti saatavilla.

Harmi kun sun siirto meni mönkään :( Odottaminen siirtoon on kyllä tosi piinaavaa....tää uuden hoidon ja punktion odottelu ei oo laisinkaan niin hankalaa.
 
Tervetuloa Kuutio mukaan hölisemään ja tsemppiä piinapäiviin :)
Meillä on sellainen tuo hoitokuvio, että kaksi ensimmäistä (jokseenkin täysin mönkään mennyttä) hoitoa tehtiin julkisella puolella täällä asuinmaassamme Ruotsissa, ja sitten päätimme kokeilla josko Suomessa olisi vähän ammattitaitoisempaa tuo meno. Eli tämä kolmas hoito on tehty Fertinovalla, johon olemme kyllä olleet tosi tyytyväisiä vaikka tuoresiirrosta alkanut raskaus päättyikin murheellisesti. Se oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun edes jotain tapahtui. Eli yksityisellä suostuivat kahden siirtoon. Meillä ei alkiot myöskään aivan sitä parasta a-luokkaa ole, joten siksikin varmaan oli heidän mielestä ok tuo kahden siirto.

Täällä menossa PP6 ja oireita ei kyllä ole juuri mitään, mikä tietysti huolestuttaa aika lailla. Pientä nippailua vaan ja pari kertaa tisseissä tuntunut ihan vähän jotain vihlontaa, mutta ei muuta. Hätähousuna tietysti testasin jo tänään, ihan puhdas nega :( Jotenkin kuvittelin että ainakin jos kaksoset olisi tulossa niin näkyisi edes joku pienen pieni haamulainen tänään jo. Ja yhdistettynä tähän oireettomuuteen niin ei oo toiveet järin korkealla. Ruskeaa vuotoa ei ole tullut sen pp1 jälkeen (onkohan edes teoriassa mahdollista että alkiot olisivat tulleet ulos jo silloin saman tien?), mutta vähän pinkkiä ollut Crinonen seassa pp4 ja pp5.

Mites muilla piinailijoilla olot ja tilat? :LOL:
 
Tsempit ja peukut muille piinailijoille ja nyt niitä plussia kehiin! (y)

Täällä tänään testipäivä ja ystävänpäivän kunniaksi testasin tyylipuhtaan negan :unsure:kohti toista icsiä siis tiemme käy. Vuoto kun alkaa niin polille soitto ja suunnittelu käynnille aikaa varaamaan.
 
Hei..Ajattelin liittyä mukaan, kun olen aamusta asti lukenut tätä (erittäin pitkää) ketjua :whistle:

Meillä edessä punktio huomenna, pelottaa niin maan p**kleesti...:sick:

Taustoja, mies vähän alle 30v, minä 32v...Miehellä ei ole ennestään lapsia, minulla useampi edellisestä suhteesta..
Icsi on edessä koska miehellä normaalisti liikkuvia siittiöitä on todella vähänlaisesti (5% hyviä) eikä kokonais määräkään ollut normaali / näyte...eivät pystyneet tutkimaan niiden rakennetta tarkemmin.. :(

No,kuitenkin..kierron alussa pistin elonvan, sitten alkoi orgalutran, kp 7 ultran jälkeen alkoi puregon (kp8) (+ orgalutran jatkui).. ekan ultran jälkeen jouduttiin tekeen lääkemuutoksia, pienennettiin puregonin ja orgalutranin määrää koska munasoluja näkyi ainakin 10 molemmilla puolin ja kokoa oli n. 11-12mm... pregnyl myös vaihdettiin toiseen irroituspiikkiin (en nyt saa sitä päähäni, G:llä alkava) jotta vältyttäisiin hyperstimulaatiolta ja siirto voitaisiin tehdä perjantaina... jos kaikki on ok niin huomenna pistetään pienempi määrä pregnyliä siirtoa varten..huominen ratkaisee...
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

AdeliinaJosefiina # 04/2015 #2.#3.ICSI
Blob # ? # 1.yht. # siittiöt # 1.ICSI
cherrychoko #7/13#2.#matalat horm. tasot+ siittiöt # 1.IVF/ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI/2.PAS
jansku00 #2011#1.#korkea prolaktiini,pco?/simpat#1.IVF/ICSI/1.PAS
Jantzu #09/15#1.#siittiöt#1.ICSI/1.PAS
kalabaliikki #3.#1/15#keskenmenot/ikä#1.IVF/2.PAS

Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
KuuBe #2013# 1. #selittämätön#1.IVF/1.PAS

Kuutio # ? # 1. # selitt.#2.IVF
love-# 2014# 1. # siittiöt# 1.ICSI/6.PAS
MaiMei#07/14 #2.#alhainen AMH, ikä#2.IVFI/3.PAS
maljakko #12/13#1.#siittiöt#2.ICSI/1.PAS
marrasmai # 2015 #1. # siittiöt # 3.ICSI/1.PAS
Mimmivaan#2011#1. yht# selt./ei ovul.#1.IFV
Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#2.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/9.PAS
Nyu # 2012#1.#munasolut#4.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
Roxanne # 12/14 #1.# ikä/siittiöt #6.ICSI
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä#3.IVF
Siida #?#2.#siittiöt#2.ICSI
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#2.ICSI
Toivo2016 #3/13#1.#pco#3.IVF/3.PAS
Zoona#7/2016# 2. # selittämätön # 2.IVF/1. PAS

Piinailijat::whistle:
Domi 17.2 (3pv/3.2)
marrasmai 22.2 (2x3pv/8.2)
kalabaliikki 24.2 (5pv/13.2)


Plussat 2016: :love:
Heinä:
Xienna 1.IVF (kkm)
Elo:
Mamido 2.IVF/ICSI (2pv)
Siida1.ICSI/7.PAS (km)
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (km)
Reuna 1.IVF/1.PAS (5pv)
shelterme 1.IVF (2pv)
Deseo 2.IVF (2pv)
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (ku)
Yrittäjä J 2.IVF/ICSI (2x4pv)
love- 1.ICSI/4.PAS (kem)
Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)
Siida 1.ICSI/8.PAS (kem)
Vilijonkka_ 2.IVF/ICSI/1.PAS (3pv)
Joulu:
marrasmai 3.ICSI (kkm)
Kesäheinä-78 6.IVF (kem)
Talvi82 (luomu)
Toivo2016 3.IVF/3.PAS (km/ku)
Roxanne 5.ICSI/1.PAS (kem)
cindra 1.IVF/1.PAS (5pv)

:love: Plussat 2017 :love:
Tammi:
Bridge 5.ICSI (tm)
Naanaa (luomu)
Helmi:
vipe1986 2.IVF/ICSI/1.PAS (2x3pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Tervetuloa uusille! :) Lisäilin tietonne listalle, korjatkaahan jos meni jotain väärin. Kuutio, kiinnostaisi että tehtiinkö teillä jotain eri tavalla toisessa hoidossa (kaava, lääkitys), kun tulos oli noin paljon parempi? Blob, teillä on hieno saalis tulossa, tsemppiä punktioon! (y)

Lovelle pahoittelut ja halaus. :cry:

Onkos Domi jo testaillut? :whistle: Kaikille piinailijoille muistuttaisin taas siitä, mitä olen täällä ennenkin toitottanut, että oireettomuus voi itse asiassa olla ihan hyvä merkki. Ja ehtiihän niitä oireita sitten myöhemmillä raskausviikoilla tulla. ;) Peukut on pystyssä!

AJ, hienoa että kolmas punktio meni niin paljon paremmin kuin edelliset. :) Kurjaa että siirto lykkääntyi, kyllä tämä vaan kärsivällisyyttä vaatii... :mad:

Kalabaliikki, mä en tiedä Dextran luokituksista sen enempää eikä mulle ole koskaan edes kerrottu omien alkioideni luokituksia (enkä ole niitä sitten kysellytkään, koska olen ajatellut että tieto lisää tuskaa). Sen verran mullekin on kyllä sanottu, että luokituksilla ei loppujen lopuksi niin paljon väliä ole ja että kromosomeiltaan terveet alkiot ei useinkaan edes ole niitä ulkonäöltään kauneimpia blastoja. Joten sinuna koittaisin vain unohtaa nuo tutkimustulokset ja luottaa siihen, että terveeksi todetulla alkiolla on varmasti oikein hyvät mahikset onnistua. :)

ON: Täällä haudotaan muniksia. Ekassa ultrassa näkyi ihan mukava määrä folleja molemmin puolin, mutta vielä ei ole varmaa, lähteekö kaikki pienemmätkin kunnolla kasvamaan. Seuraavan ultran jälkeen ollaan taas viisaampia. Punktio luultavasti ensi viikolla välillä ke-pe.
 
  • Tykkää
Reactions: kalabaliikki
No en oo Roxanne testannut, en tahdo tuijottaa negaa. Usko onnistumiseen aikas 0. Odottelen tuhrua huomiseksi, viim. to. Siis oireita ei tosiaan juurikaan ole. Mutta tosin ei ollut siinä kun ne kemiallisen viivat sain ni myöskään joten sinällää minäkin sitä hyvänä pidän. Mutta sit silti olettas et ees jotain tissi osastolla olis jos. Ja sit taas toisaalta tässä vaiheessa se enteilisi menkkoja myöskin.. eli kaikki tiet vei menkkoihin :(
 
Domi: Roxannen kanssa oon kyllä samaa mieltä, että ei niitä oireita välttämättä ole. Mulla itselläni niitä tulee miltei heti ja yleensä voimakkaina, jopa kemiallisista on tullu ja mitä useamman kerran on raskaus yrittänyt alkaa tai alkanut, niin oireet on vaan voimistuneet, MUTTA se ei oo mukavaa!! Niitten oireitten kans menee ihan hulluksi koko homma ja niitä kyttää ja panikoi ja testejä kuluu...sitte ku ne loppuukin oireet ja viivat, niin mieli on täysin romuna :( Et tiiä kuinka paljon arvostan sinunlaisia piinaajia, jotka voi siihen testipäivään tai lähelle sitä olla testaamatta!!!! Voimia loppupiinaan, pidetään lippu ylhäällä, kaikki on vielä mahdollista❤

Blob: Tervetuloa kirjoittelemaan!

Love: Olen niin pahoillani :( halaus

Kalabaliikki: Tayssissa käsittääkseni ei enää luokitella alkioita lainkaan. Kertovat kyllä suullisesti alkion laadusta kun oon siirtohetkellä asiaa kysynyt, mutta kai se niin on, ettei niistä voi ikinä tietää, mikä loppujen lopuksi on se sinnikäs, joka sieltä ponnistaa.

Roxannelle tsemppiä hautomispäiviin. Onnea punktioon ja toivotaan että saatte monta hyvää alkiota❤
 
Roxannelle tosiaan hyvää hautomista :)
Ja uusille tervetuloa!
Marrasmaille ja kalabaliikille piinailu malttia..
Näin taas unta vuodon alkamisesta (ekana kerran siis jo varmaan viikko sitten) mutta nyt luulen että tänään tosiaan myös alkaa... Tuli aamulla yksi siihen viittaava kolotuskin kohtuun..
 
Kalabaliikki sen mitä olen kuullut (en tosin Dextralta itseltään, jossa itse olin myös asiakas), että heillä taitaa olla tosi tiukat määreet luokituksille. Ilmeisesti heillä tuskin kukaan saa AA luokitusta esimerkiksi.

Blastojahan ei voi luokitella läheskään niin helposti ulkonäön puolesta kuin 2-3 päiväisiä alkioita kun blastoissa on niitä soluja jo niin hurjan iso määrä (vrt 4-8solua mitä nuoremmissa alkioissa).
Mulla oli itsellä B:tä ja C:tä alkiot (eikä niistä yksikään ollu ainakaan 6) en muista missä järjestyksessä/yhdistelmissä enkä edes tiedä mikä niistä sulatetuista sitten toi lopullisen onnen.
 
  • Tykkää
Reactions: kalabaliikki
Heippa , ja kiitos kun pääsi mukaan...

Punktio tehty, ja kipeä olen.. eniten kyllä harmittaa ja vähän itkettää.. siirtoon ei päästä tässä kierrossa :unsure:
Soluja oli jopa 26 (en tiedä vielä kypsien määrää), lääkärin mielestä liian iso riski hyperstimulaatioon . Huomenna saan tietää hedelmöittyneiden määrän ja sen kauanko viljellään ennen pakastusta.
Ensi kuussa sitten lääkkeellinen PAS.. zumet ja lutinus käyttöön...

Mies taas tempaisi ihmeen, siittiöitä oli tuplamäärä verrattuna kuukauden takaiseen näytteeseen vaikka alku näytteestä meni ohi purkin. :love:
 
Blob: Tiedän että se tuoresiirron lykkääntyminen harmittaa, mutta mitä kipeämpi on punktion jälkeen, sitä rasittuneempi keho on. Oon ite miettinyt nyt, kun uus rundi lähestyy, että viimeksi tuoresiirrosta tuli kkm, niin haluako sitä ollenkaan vaan odotanko suosiolla yhden kierron. Tottakai siihen vielä vaikuttaa moni tekijä, mutta paremmat mahikset on onnistua passissa tutkimusten mukaan ja on se mielestäni ihan loogistakin kun keho käy aikas kovilla vielä pitkään piikitysten jälkeen.
 
Voi ei love, olen tosi pahoillani :(

Mites Domi, onko vuoto pysynyt vielä poissa? Mulla oli plussakierrossa todella monena päivänä sellanen olo että menkat alkaa muuten ihan just hetikohta, että jospa tämä kaveri olisikin nyt se kaikkein sinnikkäin sissi :)

Vaikka paraskin puhuja olen, itsellä on usko ja toivo mennyt jo aika lailla täysin. Eilen oli pieniä kramppeja kohdussa, mutta ei lähimainkaan sellaista mitä plussakierrossa. Tänään onkin ollut sitä perinteisempää menkkafiilistä, eli ilmakuplia alavatsassa. Jostain syystä mulla tulee niitä aina ennen menkkoja. Yhtään mitään samoja oireita ei ole kuin plussakierrossa. Muutama tippa kirkasta vertakin vuoteli, saa nähdä aukeeko hanat lääkkeistä huolimatta jo piankin. Nyt siis pp7 vasta kuitenkin, mutta ihan ekassa hoidossa taisi menkat tulla Crinonen läpi joskus näillä main. Aamun testit (CB ja Predictor Early) tietysti puhdasta negaa. Nyt on tili sitten tyhjä ja syli tyhjä, eli pitänee odottaa seuraavaa siirtoa jonkin aikaa että ehtii säästää kasaan jonkin verran.
 
Siida: kiitos :) en tiennytkään tuota,vaikka periaatteessa pitäisihän se kyetä päätteleen...:ninja:

Mulla oli toinen munasarja vaikeammin "saatavilla" ja kyllä se hoitaja aika kovakouraisesti paineli mahaa (itseasiassa vähän niinkuin puristamalla nosti ylemmäs) että munasarja nousi sieltä takaa..häjy tunne... vissiin neljä kertaa lisäsivät kipulääkettä,mutta ei se kyllä edes mennyt päähän (kehuivat niin kuinka se lääke kyllä "humahtaa") :rolleyes:
 
Purnausta luvassa❤ Tiedättekö tunteen ku kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta ote lipsuu, siis ku on päättäny olla syömättä herkkuja, (vehnä, sokeri yms) JA KUN SIITÄ PÄÄTÖKSESTÄ KOKO AJAN LIPSUU. Joka maanantai aloitan uudelleen:D

Sitte, ku on päättäny harrastaa liikuntaa, mutta lunta ei oo, ei latuja ja minä kyllä hiihtäisin!! Uudet sukset odottanu LUNTA!!! Ensi viikko ollaan lomalla pohjoisessa, niin jospa pääsisi vihdoin ladulle. Tokihan koirien kanssa ulkoilen lähes päivittäin, mutta se ei oo samaa asia kuin airobinen hikiliikunta.

Sitte, oon luvannut itselleni ottaa sännöllisesti vitamiinejä (tässä vähiten lipsunut) mutta silti täydelliseen suoritukseen on vielä matkaa.

Sitte, oon käyny vyöhyketerapiassa, mutta kun ei sekän yksistään riitä. Menkat alko ja 4viikkoa olisi enää aikaa skarpata elämäntapojen kanssa.

Kuinka te naiset olette valmistautuneet punktioon? Eka kerralla sitä oli jotenkin niin noviisi ja keltanokka, että pisteli piikit nahkaan ja meni punktioon :eek: Sen jälkeen on niin paljon tapahtunut asioita, tullit kokemusta hoidoista ja tietoa. Kaikki tuntuu nyt paljon monimutkaisemmalta. Onko tästä tehnyt itselleen tarpeettomankin rankkaa ja pelkästään jo itselleen asettamat vaatimukset takaa niissä epäonnistumisen...siis liian kovat odotukset. Vedän stressiä ku sain viime syksynä itseni ihannepainoon mutta Joulu vei hyvän tatsin mennessään enkä oo piuhasta kiinni enää saanut. Sitte toisaalta miettii, että oikeesti +3kg, tuskin se ihan oikeasti vie maata merelle!!!!?

Terv. Luuseri :(
 
Viimeksi muokattu:
Roxanne, sitä mäkin ihmettelen, miks nyt näin..sanoivat että hoito vaan onnistui hyvin ja solut lähti "ihan eri lailla jakautumaan". Muuten ihan sama lyhyen kaavan hoito Menopur-pistoksilla...

Mulla on PP7 (marrasmai !) mutta en tiedä 'lasketaanko' blastokystin kanssa eri lailla kun verikoe on jo PP12 eli ens ma, eikä PP14 niinku ollut 3-päiväisen siirrossa.. meninkin tyhmä testaamaan jo eilen päiväpissasta jollain OneStepillä ja näytti negaa..koska periaatteessa kait pitäisi jo näkyä? Marrasmai onko meillä nyt muka toivo mennyt.. Olen ihan suruissani :unsure: yritän elää kuitenkin vielä pienessä toivossa että hcg nousee hitaasti. Mitään vuotoa ei ole vielä muttei kyllä oireitakaan, niinku Domi ei sullakaan vissiin.. ! Flunssa iski vkloppuna mut se ei taida olla oire...

Kalabaliikki me ollaan Felicitaksessa ja niillä taas joku ihan eri luokitus (n) mulla oli joku 1A1 ja 1AB tai joku ton tyyppinen luokitus..en muista nyt tietty yhtään.

Oon ollu muutaman päivän pois kun mies hermostui eilen kun koko ajan luen ja googlaan.. jestas ku hermostuttaa:confused:

Oliko täällä siis joku piinalista jossain? Kuka menee missäkin..
 
Viimeksi muokattu:
Kuules Siida elä ressaa noilla liikaa, minä olen todella paljon skarpannut ruokavaliota (ennen elin pelkällä pastalla ja karkilla, eikä ollenkaan mitään vihanneksia, muuten kun sillon tällön salaattia) jo siis vuoden aika hyvin mennyt, toki sunnuntait on herkku päiviä millon jotain herkkua ja ehkä pitsaa jne. mutta muuten pysynyt hyvin erossa "kielletyistä". Siis ei mitään töisin karppausta tai muuta, josku pala leipää ja kerran viikossa pasta ihan ok. Vitamiineja oon vedellyt niin saakutisti et vararikko varmaan kohta sen(kin) takia. Akupunktiossa käynyt ja liikkunutkin ihan ok (nyt vähän vähemmän kun kipeenä olin ym (seliseli)) mutta ylipainoa ei toki ole ollutkaan (ei kyllä alikaan) JA mistään ei oo paskankaan hyötyä ollut!!!! :poop::poop::poop: Mietin täällä jo et onko vähän liian mustaahuumoria laittaa kuva punasesta viivasta pöksyisä (pikkuhousunsuojassa) kun ei saatana siihen tikkuun niitä viivoja saa..:unsure: :D:cry:
No joo vielä ei oo alkanut, mutta kyllä ne sieltä tulee, nyt vihloo mahaa tai oikeestaa vasemman munasarjan tienoo..
 

Yhteistyössä