IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Mut voi poistaa piinailijoista. Testi edelleen nega ja menkatkin alkoi lauantaina, joten se tästä hoidosta :( Tää pettymys tuntuu taas niin tuskalliselta, vaikka siihen osasi edellisten testien perusteella jo vähän varautua. Niin paljon odotuksia oli tän kovalla työllä saadun yhden alkion suhteen. Tulevassa joulussa on jälleen iso aukko :( Pitää varmaan viettää se ekaa kertaa ihan kahdestaan, kun en jaksa esittää sukulaisilla iloista tärkeimpänä lasten juhlapäivänä.

Mutta kaikesta huolimatta pitää yrittää nauttia niistä monista hyvistä asioista, joita elämässämme onneksi on, että jotenkin jaksaa taas eteenpäin. Ja kyllä sitä varmaan aika nopeasti saa käännettyä katseen tulevaan. Ehkä jo keväällä yritämme todennäköisesti viimeistä kertaa alkiodiagnostiikkahoitoa. Jos ei sekään tuota tulosta, niin siirrymme varmaan käyttämään luovutettuja siittiöitä. Niihinkin ollaan geenivirheen vuoksi jo monta vuotta varauduttu, joten sekään ei ole enää ylitsepääsemätön kynnys.

Kiitos vertaistuesta, jota olen palstalla saanu. Pelkästään tämä kirjoittaminenkin helpottaa vähän oloa. Tsemppiä ja parempaa onnea muille! Toivottavasti me kaikki vielä jonain päivänä onnistumme.
 
MaiMei onnea kyytiläisestä ja tsemppiä piinailuun!

maljakko olen niin pahoillani :cry:
Ymmärrän tuon jouluahdistuksen myös hyvin. Itse olin viime joulunakin itku kurkussa koko ajan kun kaikki vaan ihastelivat lähisukulaisten uutta ihanaa vauvaa ja kyselivät että eikös teillä yhtään tuota vauvakuumetta ole. Eikä tästä joulusta varmaan yhtään kivempi tule... Mielestäni on täysin oikein tällasiessa tilanteessa tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu parhaalta ja esimerkiksi viettää joulu kahdestaan, eikä miten sukulaisten mielestä joulua kuuluisi viettää.

ON. Kovia menkkakramppeja ollut taas eilen aamulla ja illalla, ja aamuyöstä kun heräsin vessaan niin oli kova särky alavatsalla ja erityisesti muniksissa. Aiempiin hoitoihin verrattuna munasarjoja tosiaan särkee käsittämättömän pitkään, perjantainakin tuntui kuin oikea munasarja olisi räjähtänyt kun yskäisin. Turvotusta ei tosin erityisemmin ole, joten tuskin se lievä hyperikään on pahentunut. Saattaa olla kysta taas tullut. :(
Mutta siis joo, ei kuulu menkkoja vielä, mutta koko ajan on sellainen fiilis että alkaa hetkenä minä hyvänsä. Crinone on alkanut vuotaa ulos aiempaa enemmän, eli tuntuu ettei sille ole enää "käyttöä", mutta se se varmaan pitää vuotoa vielä poissa. Mitään raskausoireita ei ainakaan ole, rinnat ei yhtään kipeät eikä minkäänlaista huonovointisuutta. Ei edes pahaa väsymystä. Ainoa mitä nyt etäisesti voisi oireeksi tulkita on se että olen alkanut herätä aamuyöstä vessaan ja että olen nähnyt ihan hämäriä unia viime päivinä. Henkisesti valmistaudun lähes varmaan pettymykseen kuitenkin.

Parempaa onnea muille piinailijoille.
 
Voi Maljakko :cry: Voimia.

Tänään itsellä PP9. Tekis mieli testailla, mutta ainokaisen testin annoin miehelle piilotettavaksi :D Luulen että odottelen keskiviikkoon. Tiistaina miehen vanhemmat tulee meille ja he kun tietävät tilanteen, niin en halua negan tietäen nähdä heitä. Joten parempi kun en tiedä, voin sanoa että vielä ei tiedä miten on käynyt. Helpompi sitten ilmoittaa viestillä. Lisäksi mun isä on meillä ja en halua romahtaa hänen edessään. Joten menköö keskiviikkoon testailu. Olo on oikeastaan sellainen että joo, oireita vois olla, mutta ne on kuitenkin Lugejen ja tuon olleen hyperin seuraamuksia. Munasarjat kipeä, kohtu painaa... Rintojen arkuus on vähentynyt, joten sekin merkkaa negaa.

Koitan sitten negan jälkeen vaan keräillä itseni ja jatkaa arkea ja Joulua kohti marssimista. Tällä mennään mitä annetaan.
 
Toivo2016 nyt vasta huomasin että sinullakin on kyytiläiset matkassa. Tsemppiä piinailuun! :)

Illan Crinonea laittaessa tunsin että kohdunnipukka on niin alhaalla että oli jo vaikeuksia saada lääke tungettua mestoille. Inhottavaa että joutuu vielä kolme päivää tunkemaan turhia lääkkeitä kun nega sieltä kuitenkin tulee. :(
 
  • Tykkää
Reactions: Toivo2016
Pp10 ja oireet katoilevat pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Vähän sama kuin marrasmailla, ärsyttävää tunkea turhia lääkkeitä edelleen.
Nyt haluaisin sen miehen piilottaman testin. Saisin oikeastaan sen negan vastaanotettua jo nyt. Ei tarvitsisi enää toivoa muuta.

Koitan koko ajan keksiä juttuja päähän että ei se nega olisi niin masentava. Mutta vaikka nyt ollaankin vasta alussa näissä hoidoissa (kauaa ei kylläkään jatketa) ja olo pessimistinen alusta saakka, silti se toivo on siellä korkealla, vaikka kuinka taistelee vastaan ja sitten se nega sattuu. Blääh!
 
Tsemppiä Kalabaliikki! Lisäpiinaa sulla piisaa.

Menin sitten tekemään testin... Pp10, keskellä päivää, tunnin kerkis rakko täyttyä. Ihan puhdas nega. Ei kai sitä muuta voi odottaakaan. Puolikas sanoo että tyhmä kun testasit nyt jo ja tuollaiseen aikaan päivästä. Toinen puoli sanoo että se on nega ja plussa ois jo näkynyt. Paska! Tyhmä minä.
 
  • Tykkää
Reactions: kalabaliikki
Aika paha, Naanaa :( Tunti on aika vähän, ja vielä keskellä päivää. Ehket vielä luovu toivosta?

Pahoittelut, Maljakko, jaksamista!! Marrasmai, ikävä tilanne sulla, kun se Pregnyl siellä kummitellut kuitenkin. Kalabaliikki, milloin saat taas tietoa? Onpa jännää! Kaikkia hyviä ajatuksia alkioille! Hieno määrä kyllä tähän mennessä, älyttömän hieno!

Toivo, nyt toivot peliin ja tarrat ja liimat, onnea matkaan!

Täällä pp5, ja liian samanlaista kuin aina ennenkin. Niin samaa kaavaa tuntuu menevän, ei mitään piristävän poikkeavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Toivo2016
Kalabaliikki onnittelut hienosta solusaaliista! Toivottavasti mahdollisimman moni selviää diagnosoitavaksi ja lopulta siirrettäväksi asti. Toistaiseksi näyttää hyvältä, peukut pystyssä!

Marrasmaille edelleen peukut pystyssä, että viivanen olisi sitä itseään, eikä Pregnyliä. Ei kai sekään nyt ihan loputtomiin näy, semmonen miniannos vielä? Vai miltä ne testit nyt näyttää?

Ajaakohan se disperin muuten saman asian kuin Klexane, jota mulle määrättiin? Niistähän voi olla apua (kai) jos on tukostaipumusta. Mulle ei ole moista tutkittu, mutta kun useampi kemiallinen ja km on taustalla niin lääkäri pyynnöstäni määräsi Klexanen.

Naanaa voi ei :(. Mutta olisko kuitenkin ollut liian aikaista vielä testailla, ja noin lyhyellä pidätyksellä? Testaa huomenna aamulla uudelleen? Minkäs ikäinen alkio sulle siirrettiinkään? Blasto varmaan näkyisi pp10, mutta nuoremmat välttämättä ei.

Maljakolle ja Ilo2010:lle pahoittelut negasta, on se vaan aina yhtä rankkaa :(.

MaiMeille ja Toivo2016:lle hyviä piinailuja!

Täällä pp6 ja on kyllä yhtä hemmetin piinaa. Niin kuin olen itelleni aiemmissa hoitokierroissa luvannut että EN anna itselleni lupaa tulkita kaikenmaailmaan kolotuksia ja nippailuja raskausoireiksi, niin eikö mulla taas ole KAIKKI mahdolliset oireet etomisesta paleluun ja päänsärystä repäisykipuihin. Voi huokaus.

Mutta sitten taas mietin että jos ne aiheutuu lugeista niin miksei ne alkaneet silloin heti kun aloitin luget punktion jälkeen eikä vasta useamman päivän päästä siirrosta... Tai että aiheuttaako luget muka pahoinvointia, kun sitä ei mainita pakkausselosteessa edes harvinaiseksi sivuvaikutukseksi... Ja sitten annan itseni taas toivoa!

On tää kyllä sellaista tunteiden vuoristorataa että huhhuh. Välillä olen ihan varma onnistumisesta ja välillä taas ryven epätoivon suossa. On vaikea keskittyä mihinkään (esim. töihin), mutta toisaalta tekeminen saa ajatukset välillä muualle. On tää kyllä niin väärin että tämmöstä joutuu käymään läpi. Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

AdeliinaJosefiina # 04/2015 #2.#3.ICSI?
another #3/15#2.#PCOS#1.IVF
Bridge #5/15#1.#matala AMH, ikä#4.IVF/ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI/1.PAS
Ilo2010 #06/12#2.#selittämätön#3.IVF
jansku00 #2011#1.#korkea prolaktiini,pco?/simpat#1.IVF/ICSI
Jantzu #09/15#1.#siittiöt#1.ICSI
kalabaliikki #3.#1/15#keskenmenot/ikä#1.IVF

Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
KuuBe #2013# 1. #selittämätön#1.IVF/1.PAS

Lia_#2012#2.(1 enkelivauva)#3.ICSI
marrasmai #2015#1.#siittiöt#3.ICSI

MaiMei#07/14 #2.#alhainen AMH, ikä#2.IVFI/3.PAS
maljakko #12/13#1.#siittiöt#2.ICSI/1.PAS
Naanaa #2014#2.#selitt.#1.IVF
Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#2.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/9.PAS
Nyu # 2012#1.#selittämätön/siittiöt#2.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
Roxanne # 12/14 #1.# ikä/siittiöt #5.ICSI/1.PAS
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä#3.IVF
Siida #?#2.#siittiöt#1.ICSI/8.PAS
Talvi82 #-08# 1.#selittämätön#1.IVF/2.PAS
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#1.ICSI/2.PAS
Toivo2016 #3/13#1.#pco#3.IVF/3.PAS
Xienna #1/14#2.#siittiöt#1.IVF/2.PAS

Piinailijat::whistle:
(testipäivä)
Jantzu 5.12 (2pv/23.11)
Naanaa 9.12 (2pv/25.11)
Xienna 10.12 (3pv/26.11)
Kesäheinä-78 ? (5pv/29.11)

MaiMei 15.12 (2pv/1.12)
Toivo2016 16.12 (2x3pv/2.12)
Domi 19.12 (3pv/19.12)

Plussat 2016: :love:
Heinä:
Xienna 1.IVF (kkm)
Elo:
Mamido 2.IVF/ICSI (2pv)
Siida1.ICSI/7.PAS (km)
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (km)
Reuna 1.IVF/1.PAS (5pv)
shelterme 1.IVF (2pv)
Deseo 2.IVF (2pv)
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (ku)
Yrittäjä J 2.IVF/ICSI (2x4pv)
love- 1.ICSI/4.PAS (kem)
Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)
Siida 1.ICSI/8.PAS (kem)
Vilijonkka_ 2.IVF/ICSI, 1.PAS (3pv)
Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Kiitos tsempeistä MaiMei, Naanaa ja Kesäheinä!

En ole testannut perjantain jälkeen ollenkaan, tuli jotenkin tarve pitää kiinni onnistumisen illuusiosta edes muutama päivä. Huomenna se on kai mentävä siihen verikokeeseen kuitenkin, vaikka ahdistaa niin että tuntuu ettei henkeä saa. Vuoto ei siis edelleenkään ole alkanut, mutta mulla menee edelleen Crinonea kolme kertaa päivässä klinikan määräyksestä. Kävi kyllä mielessä että voikohan pelkkä Crinone pitää menkkoja poissa näin kauan? Kokemusta kenelläkään?

Naanaa, älä vielä luovuta, laihasta pissasta ei välttämättä vähemmän herkkä testi saa viivaa aikaiseksi vaikka siellä olisi sellainen tulossakin. Pidän peukkuja!

kalabaliikille tsemppiä, toivotaan että saisitte mahdollisimman monta laadukasta kaveria nyt tästä hoidosta!
 
  • Tykkää
Reactions: kalabaliikki
Pp 12, tyylipuhdas nega.
Itku raivarit sain jo silloin edellisen kerran, pari päivää sitten. Nyt tuntuu lähinnä tyhjältä. Edelleen alakerta kipeä, odottelen että menkat alkaa, josko se siitä. Luget tekisi mieli lopettaa heti, mutta pää ei anna periksi. Testaan pe aamuna vielä täyden varmuuden ja sit ne mömmöt saa jäädä.

Että näin täällä. Pieni ketutus päällä kokoajan. Josko se tästä sit taas.
 
Pahoittelut negan saaneille on tää vaan niin raastavaa :(

kalabaliikille tsemppiä ja toivotaan että saatte monta hyvää kaveria.

Minäkin eilen kyselin klinikalta että ku määräsivät seuraavaan siirtoon sen kortisonin et otanko sitä vaan niin sanovat et siinä samalla disperiini 100mg. No nyt on molemmat ostettu mut joutuvat odottelemaan kaapissa tammikuulle sillä eilen oli se puntio ja nestettä jo havaittavissa vaikka yritettiin ehkästä 2 gonapeptylillä eli tuoresiirtoa ei tehdä. No saalis oli kuitenki 21 solusta löyty 17 munasolua ja niistä 10 oli normaalista hedelmöittynyt. kokeiltiin viidelle tehdä icsi niin niistä kaikki oli aamulla hedelmöittynyt. (viime kerralla oli niin moneen päässyt useampi siitiö)
Huomenna sitten kuulen uudelleen tuloksia montako on vielä jatkanut jakautumista.
 
Isot pahoittelut negoista. Marrasmai, toivon että se sun viiva olis muutakin kuin Pregnyliä. Vipen saalis kuulostaa hienolta, toivottavasti jatkavat yhtä kivasti.

Joku kyseli Litalginista -mulle paikallisen yksityisen lääkäri sanoi, että on aivan turvallinen, siirron jälkeiseen supisteluun kun kyselin. Sehän ei ole ihan riskitön lääke, mutta lyhyessä käytössä ei pitäisi olla ongelmaa.

Meidän toisen enkelin laskettu aika on tänään. Olen oikeastaan vaan itkenyt, ei jaksa muuta. Huomenna olisi eka folliultra, sekin pelottaa ihan älyttömästi. Aika turvonnut olo jo (6 päivää menopuria 375 annoksella...), mutta sehän ei mulla tarkoita mitään.
 
Salama :( Puit niin sanoiksi minunkin fiilikset. Keväinen km on ollu vahvana mielessä ja tyttö siitä mua vielä viattomuuttaan muistuttanut, kun alkanut nyt kaivata leikkiseuraa ja puhkeaa lohduttomaan itkuun, jos jää leikkeineen yksin. Sitte on itketty molemmat. Meillä olis la ensi viikolla, jos jouluvauvasta ei olisi tullut jouluenkeli. Näitä on niin turhaa miettiä, niin äärettömän turhaa edes kirjoittaa tänne, kun mitään ei takaisin saa. Se pieni elämä on pois, eikä takaisin tule.

Meillä on suunnittelukäynti vielä ennen Joulua. Punktio näillä näkymin helmikuussa. En tiiä miksi, mutta punktio pelottaa nyt jo ihan hirveesti. Viimeksi kaikki meni tosi hyvin, eikä sattunut yhtään. Nyt pelottaa, että tulee joku hirvittävä verenvuoto. Mulla on ollu 3litraa verta vatsaontelossa ja siitä jääny kyllä kammotus :eek:

Voimia teille, joilla se yksi armoton, ilkkuva ja pilkkaava viiva on testiin piirtynyt...jaksakaa vielä uskoa parempaan huomiseen❤

Onnea kaikille piinailijoille, sekä jokaiselle teille omiin vaiheisiin.
 
  • Tykkää
Reactions: SalamaT
Kiitos tsempeistä Vipelle ja kaikille muillekin. Hyvältä näyttää ainakin määrän suhteen, 5. päivän blastoiksi on jaksanut 9 alkiota ja vielä yksi kuulemma voisi jaksaa 6. päivän blastoksi. Nämä kaikki lähtevät kromosomien tarkistukseen, seuraavat viikot odotellaan tuloksia. Jospa määrän lisäksi löytyisi laatuakin edes yhden alkion verran...

Ymmärsinkö oikein, että icsi tehtiin sulla niille soluille, jotka eivät muuten hedelmöittyneet? Kysyin ennen hedelmöitystä tästä mahdollisuudesta klinikalla, ja vastasivat että eivät tällaista tekisi. En sitten tiedä, onko mun tilanteessa ollut jotakin tämän estävää, mutta kiinnostavaa kuulla, onko tämä jossain muualla/muussa tilanteessa mahdollista.
Ei vaan mulla viime ivf oli ongelma siinä että soluun pääsi useampi siittiö kerrallaan niin nyt icsi tehtiin kaikille kypsän näköisille soluille jolla estettiin se että useampi kaveri pääsisi sisään. muut laitettiin maljalle kun siellä saivat lisäaikaa hedelmöittymiseen. Näin se jotenkin selitti toivottavasti ymmärsit :)
 
  • Tykkää
Reactions: kalabaliikki

Naanaalle
ja muille neganneille lämmin halaus.

Kalabaliikin alkiosaalis näyttää hyvältä! Toivotaan, että vähintään yksi mutta vaikka useampikin selviäisi siirtoon asti.

Salama ja Siida, samoja ajatuksia täällä. Kesken mennyt raskaus on mielessä jatkuvasti ja toistuvat epäonnistumiset kasvattavat pelkoa siitä, että tämä ei onnistu ikinä. Itsellä onneksi pahin tuska keskenmenosta hälveni siinä vaiheessa, kun kaikki “virstanpylväät” (neuvola-ajat, laskettu aika ym.) oli kertaalleen käyty läpi. Mutta kokonaan se ei tunnu poistuvan, ennen kuin ehkä sitten jos/kun onnistuminen näissä hoidoissa tulee.

Nyt se ei tosin taida tulla. Tänään pp9 ja aamulla vaaleanpunaista pyyhkiessä :cry:. Pettymys ja suru on valtava. Epätoivokin saattaisi nostaa päätään, mutta onneksi meillä on tällä kertaa reilusti niitä pakkasukkoja tallessa...
 
Voi Kesäheinä, voi kun olisi väärä hälytys... olis jo oikeasti teidän vuoro.

Ultrassa käyty, paistaa se päivä joskus risukasaankin: 10 follia!!! Ei voi käsittää :D Kuusi niistä 15-16mm, pari 14 ja loput 12mm, eli mukavasti noita isompia tasakokoisia. Maanantaina punktioon! Lääkärikin oli ihan ihmeissään, että mistä noi nyt ilmestyi. Pitkästä aikaa jossain määrin toiveikas olo :love:
 
SalamaT ihania uutisia (y)

Mullekin puhelu klinikalta tuli kaikki 10 olivat lähteneet jakautumaan ovat siis paripäiväisiä tänään ja vaihtelevasti 3-6 solusia ovat ja 1ja 2 luokkalaisia. mikä se luokka oli millonka ne oli roskiskamaa tai lähinnä onko se vielä hyvä jos on 2 luokan :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: SalamaT
Kesäheinä, voi kurjaa :( Pahoittelut! Oliko sulla luonnolliseen kiertoon? Mietin juuri tänään tuota, että jos on lääkkeellinen kierto eli kroppa ihan nollattu, niin menkat ei varmaan voi alkaa ennen kuin luget on loppunu? Niinno mullahan jatketaan lugeja ylimääräinen viikko, että saa seuraavan kierron osumaan hyvin, joten toivon tosiaan noin!

Hienoja uutisia, Kalis, Salama ja Vipe! Siida, meil on pojalla 5v kova vauvakuume! Hänen joka ikisellä noin kahdeksalla kaverilla on vauva tai taapero kotona. Päiväkodista kun haen, poika on leikkimässä 1-vuotiaan pikkuisen kanssa... Onneksi meillä on hoitovauva, joka tulee taas huomenna muutamaksi tunniksi!

Toivo, onko mitään fiiliksiä? Me mennään muistaakseni ihan samoissa, kun sulla oli 3-päiväiset. PP7 tänään, ja koska en aio testata, ei oikein tuntemuksistakaan ole kärryillä. Etova olo on, mutta on myös vähän flunssaa, ja ekasta siirrosta muistan myös etovan olon sekä satunnaista huonoa oloa muista siirroista. Luget on alkanu valua enemmän (huono merkki) ja lämpötila tuntuu alhaiselta (huono merkki, toivon 37,4 iltalämmöksi mutta aina se on 37,1...). Epämääräisiä tuntemuksia vatsassa, ei osaa määritellä. Aiemmin olen tässä vaiheessa jo testannut negan eli sen jälkeenhän piut paut antaa kaikille tuntemuksille, niitä ei siis ole enää. Uuh, viikko vielä!
 
  • Tykkää
Reactions: SalamaT
Harmi vipe ettet pääse siirtoon, mutta hieno saalis (y) toivottavasti saatte monta pakkaseen.
Pahoittelut kaikille taas pettymyksiä kokemaan joutuneille. Ja tsemppiä piinaavassa epätietoisuudessa olijoille..
Kiva Salama että siellä on positiivinen vire..
Mulla ei nyt oikeen mee nää hommat enää putkeen, vaan onko sillä niin väliä, jos sillonkaan ei onnistu kun aina on ollut kaikki niiiin hyvin ja plaaplaa.. Eipähän ole turhia toiveita. Ajotusta sotki vähän itsenäisyyspäivä, oli siirto sit ma. Pregnylillä ovis (pistin to kun oli ovistesti nega) veikkaan et ei ois ollut vielä ees seuraavana päivän plussalla.. En tiiä johtuiko siitä vai mistä, kun sit siirrossa sanoi et ei näytä keltarauhaselta, vaan ennemminkin kystalta?? Limakalvo kuitenkin näytti hyvältä (luterialisoituneelta) ja siis siirto tehtiin, nyt sit luget jatkus vaikka plussa (ollut kyllä se ohjeistus muutenkin) Nyt sit "vähän" mietityttää et oliko sit ihan turha ees siirtää.. onko kenelläkään ollut tollanen tilanne? Onko edes mahdollista et raskaus alkas/jatkuis (no siis ilmeisesti kun ei kai ne olisi siirtänyt muuten ) Mutta jos ois jollain positivinen, kannustava kokemus, kuulisin mielelläni! Myös itse siirto oli vähän hankala, kysyinen lääkäri ei ollut mulle pitkään aikaan siirtäny, muut on jo ihan oppinut pääsee läpi kun menee oikeasta kohdasta, nyt meni vähän sullonnaksi, mutta lopulta onnistui ilman lisäohjainta.. tänään pistin gonapeptylin.. itseasiassa heti siirto iltana tuli vähnä rusehtavaa, mut luulen et johtu siitä "sullonnasta". Mutta myös eilen oli lugen mukana aavistus pinkkiä, tuskin enää siirrosta, mutta eipä vielä voi olla 3 päiväsellä kiinnittyminenkään.. joo ei siis juuri toiveita ole. Akupunktiossa kävin edellisenä iltana ennen siirtoa, senkin piti eka olla 2 päivää aijemmin mut sit siirtykin, eli ei kai optimaalinen ajotus siinäkään.. Ai joo ja sit mulla on nyt se kortisoni (pelkästään, ei disperiiniä) ja siinä oli et annostus puolittuu siirrosta, otin sit siirto aamuna vielä isomman annoksen, mut olisikin pitänyt jo pienentää sillon.. hups.. Joten täällä ei oikein mikään oo mennyt nyt ihan niin justiinsa.. mut jotenkin on vaan lannistut olo kohtaloon, ei jaksa ressata, kun v`tuikshan se aina menee kuitenkin..:oops::rolleyes:
 
Salamalla ja Vipellä hienoja uutisia! Salamalle siis tsemppiä punktioon ja Vipelle onnea hyvästä solusaaliista!

Maimei mulla on siis alla IVF:n tuoresiirto eli ei tää kaiketi mikään järin luonnollinen kierto ole. Tai no, siis, mulla oli kyllä lyhyt kaava, eli en ole ottanut sumuja tai muutakaan lamaavaa, vaan lääkitykset on aloitettu oman luonnollisen kierron mukaan, mutta ovulaatio on tehty lääkkeellisesti. En muutenkaan oikein tiedä että pitääkö noi luget mulla menkat poissa vai ei, mulla kun on kokemusta enemmän plussasiirroista kuin negasiirroista enkä muista miten niissä negakierroissa on käynyt vuodon suhteen.

Domille tsemppiä piinailuun! Mulla ei ole kokemusta sun tilanteesta, mutta toivotaan että ajoitus oli oikea.

ON Vaaleanpunainen jäi siihen yhteen aamuiseen pyyhkäisyyn, mutta mahassa on kyllä niin tuttu menkkamainen turvotus ja jomotus, että ihmettelisin kovasti jos tää olis jotain muuta kuin menkkoja enteilevää oloa. Testipäivä on lauantaina ja odotan luultavasti tässä pienessä toivonkuplassani sinne asti, en halua pettyä yhtään aiemmin kuin on pakko.
 
  • Tykkää
Reactions: SalamaT
Voi Naanaa, olen todella pahoillani :(

SalamaT ja Vipe1986 hienoja uutisia! (y)

Domi huh kylläpä meni säätämiseksi teillä! Mutta en kyllä millään usko että olisivat tehneet siirtoa jos ei mahdollisuuksia olisi. Pidän sormet ja varpaat ristissä!

ON. Hämmentää... Mitään raskausoireita ei pientä jurnuttavaa päänsärkyä lukuunottamatta ole, tissit aikast löpöt, ei kipeät. Ei mitään menkkaolojakaan kyllä sen puoleen. Verikokeen tuloksia saa jännätä huomiseen, kun terveyskeskus oli niin tukossa eilen etten päässyt labraam, plaah. Mutta: Multa otettiin samalla raskaustesti myös pissasta kun kävin labrassa, ja lääkäri soitti tuossa hetki sitten että se on positiivinen. SIIS WHAT??? :eek::eek::eek: Mutkunkunkun ei oo yhtään raskaana oleva olo! No, huomenna näkee sit onko hcg-arvot tarpeeksi korkeat viikkoihin nähden, mutta ainakin siellä jotain kiinnittymisyritystä on tällä kertaa, mikä on huomattava parannus joka tapauksessa aiempiin. Eli vaikka ei jäisi nyt pysyväksi plussaksi, niin kai tämä tarkoittaa sitä että minut saa siirtää plussanneisiin. :eek::love:o_O:eek::love::confused:
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

AdeliinaJosefiina # 04/2015 #2.#3.ICSI?
another #3/15#2.#PCOS#1.IVF
Bridge #5/15#1.#matala AMH, ikä#4.IVF/ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI/1.PAS
Ilo2010 #06/12#2.#selittämätön#3.IVF
jansku00 #2011#1.#korkea prolaktiini,pco?/simpat#1.IVF/ICSI
Jantzu #09/15#1.#siittiöt#1.ICSI
kalabaliikki #3.#1/15#keskenmenot/ikä#1.IVF

Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
KuuBe #2013# 1. #selittämätön#1.IVF/1.PAS

Lia_#2012#2.(1 enkelivauva)#3.ICSI
MaiMei#07/14 #2.#alhainen AMH, ikä#2.IVFI/3.PAS

maljakko #12/13#1.#siittiöt#2.ICSI/1.PAS
Naanaa #2014#2.#selitt.#1.IVF
Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#2.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/9.PAS
Nyu # 2012#1.#selittämätön/siittiöt#2.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
Roxanne # 12/14 #1.# ikä/siittiöt #5.ICSI/1.PAS
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä#3.IVF
Siida #?#2.#siittiöt#1.ICSI/8.PAS
Talvi82 #-08# 1.#selittämätön#1.IVF/2.PAS
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#1.ICSI/2.PAS
Toivo2016 #3/13#1.#pco#3.IVF/3.PAS
Xienna #1/14#2.#siittiöt#1.IVF/2.PAS

Piinailijat::whistle:
(testipäivä)
Naanaa 9.12 (2pv/25.11)
Xienna 10.12 (3pv/26.11)
Kesäheinä-78 ? (5pv/29.11)

MaiMei 15.12 (2pv/1.12)
Toivo2016 16.12 (2x3pv/2.12)
Domi 19.12 (3pv/5.12)

Plussat 2016: :love:
Heinä:
Xienna 1.IVF (kkm)
Elo:
Mamido 2.IVF/ICSI (2pv)
Siida1.ICSI/7.PAS (km)
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (km)
Reuna 1.IVF/1.PAS (5pv)
shelterme 1.IVF (2pv)
Deseo 2.IVF (2pv)
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (ku)
Yrittäjä J 2.IVF/ICSI (2x4pv)
love- 1.ICSI/4.PAS (kem)
Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)
Siida 1.ICSI/8.PAS (kem)
Vilijonkka_ 2.IVF/ICSI, 1.PAS (3pv)
Joulu:
marrasmai 3.ICSI (3pv)
Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Mikä oli Jantzun piinailun lopputulema? Poistin piinalistalta, kun testipäivä jo mennyt. Onko mulla vaan mennyt ohi kuin kävi? Mielellään plussanneisiin lisätään.. :)
Marrasmaille hurjasti onnea!
Äh jäi lisäämättä kesäheinän testipäivä..
 

Yhteistyössä