[QUOTE="...";25321217]en oikein tiedä miten sinua yrittäisin auttaa kun itse olen ollut joskus masentunut ja tiedän ettei silloin ei pysty näkemään tulevaisuutta, eikä varsinkaan usko että siitä olotilasta joskus selviää...ja tiedän että jos itsellä on todella paha olla ja joku vaan toitottaa että pitäis ajatella muita, miltä muista tuntuu, entäs jos siihen ei pysty, entä jos on niin syvällä ettei pysty ajattelemaan muita... minulla paraneminen oli neljän vuoden prosessi, missä minun piti muuttaa koko ajatusmaailma ja päästä irti vallitsevasta ajatusmaailmasta missä jossittelin ja pelkäsin tulevaisuutta enkä uskonut ikinä selviäväni... kävin läpi koko elämäni ja kaikki tapahtumat ja käsittelin asioita uudestaan, mitkä jo luulin käsittelleeni... se ihminen mikä joskus olin on "kuollut" ja voin sanoa vaikka tämä kuullostaa kliseeltä nii olen nykyään aivan uusi ihminen...
yksi asia mikä minulla oli se lopullinen apu oli se kun lopetin minua auttavien ihmisten (hoitohenkilökunnan ja tiimin joka minua auttoi) arvostelun ja kyseenalaistamisen ja lopulta annoin ohjat minua hoitaville ihmisille ja otin nöyränä vastaan kaiken avun minkä sain ja se oli kauhea helpotus! ja lopulta se lääkitys minkä lääkäri minulle määräsi oli loppujen lopuksi aivan oikea ratkaisu vaikka sitäkin venklasin ja tuomitsin...
sinä olet mielestäni siinä pisteessä ettei sinulta voi tällä hetkellä vaatia mitään, et pysty olemaan äiti sanan oikeassa merkityksessä ennenkuin olet kunnossa ja et pysty olemaan vaimo sanan oikeassa merkityksessä ennenkuin olet sinut itsesi kanssa.
onko mitään mahdollisuutta, että harkitsisit sairaalaan lähtöä? tai jos se ei tunnu oikeialta paikalta nii miltä sinusta tuntuisi olla yksin vähän aikaa paikassa, jossa sinun ei tarvitsisi kantaa huolta millaisena lapsesi sinut näkevät ja voisit keskittyä itseesi ja selvittää miksi sinä olet nyt tuossa pisteessä, mitkä asiat siihen johti jne.. ota seuraavat askeleet hitaasti ja pienin harppauksin ja hyvä alku on sellainen, että alat ajattelemaan niinpäin, että kyllä minä tästä selviän, et tiedä vielä miten, mutta anna ajan näyttää. kukaan ei väitä että se olisi helppoa, mutta kokemuksesta voin sanoa että KUN siitä helvetistä selviää on sinulla sellainen voimavara loppuelämäksi että selviät mistä vain.[/QUOTE]
Hieno kirjoitus. Kiitos siitä. Ja onnea sinulle että olet saanut "uuden sinän"
Minä saan omaa aikaa milloin vain. Mieheni ymmärtää. Hakeudun aika useinkin omiin oloihini. Mökille tai sitten mies ja lapset lähtee mökille ja minä jään kotiin. Pääsääntöisesti RAKASTAN sitä. Kun minun ei tarvitse olla läsnä kelleen, ei vastata kelleen. Saan herätä kun haluan, saan olla kuten haluan.
Olen paska, tiedän sen. En osaa arvostaa perhettäni, tahdon vaan rauhaa heistä. Ja tämä ei ole mitään pikkulapsi väsy-aikaa, lapseni ovat jo isoja koululaisia, 11 ja 9v.