Itkettää

[triplamama]

aloittajalla ei taida olla päässä kaikki nyt hyvin, enkä tarkoita tätä pahalla vaan sillä, että omassa lapsuudessa ei vissiin saanu suuttua, ku patoutumia on noin? hajet apua, aikuisten oikeasti. lapsi tarvisee aikuisen hoitamaan, eikä mitään keskenkasvuista murrosikästä. voimia.

 

[Viblsp]

Jos ette voi keskustella ja miehesi ei edes halua, ottaisin eron. Väkivalta korvaa kommunikoinnin teillä ilmeisesti. Se, jos itselles hakisit apua, olisi tietty sekin jotain, mutta miehesi pitäis saada myös apua.

Tiiän kyllä että riidellessä on helppoa ärsyttää toista, tähdätä oikein siihen, että toinen suuttuu ja kunnolla, en tiedä sitten onko se sitä, että tulee itelle jotenkin hyvä olo kun saa toisen reagoimaan voimakkaasti vai mitä, mutta väärin se on silti.

Meidän liitossa se olen minä, joka riidellessä useimmiten ärsyttää toista. Mies taas on uskomattoman ärsyttävä vain jos on juonut. Kyllä silloin tekis mieli hakea paistinpannu kaapista ja kumauttaa toista, mutta ajatustasolle jääny kyllä... :kieh:

 

[Viblsp]

Teki edelleen niin, sanoi, että jos lyön niin hän lyö takaisin. Vein lapsen huoneeseensa ja löin.

No olipa fiksua, kummaltaki...

No eikö ollutkin? Saitko siitä jotain, että totesit näin itsestäänselvän asian?

Juu anteeksi, piti kirjoittaa pitemmin ja paremmin, mutta aikamoinen häslinki oli täällä. Jostain syystä sitten tuli pistettyä noinkin fiksu ja rakentava viesti.

 

[JoosepinÄiti]

Mikä oikeuttaa sinut lyömään miestäsi?

 

[Emilia]

Ymmärrän sua 100 %:sti, olen ollut itse samalla paikalla monia kertoja. Mieheni tietää tasan tarkkaan mistä ärsyynnyn, kaivaa verta nenästään ihan tarkoituksella ja pum, läppäsen kädellä, mäiskin tyynyllä tms. Koska olen niin raivoissani hänelle. Ja vaikka sanon monia kertoja, että lopeta, en pysy kohta enää nahoissani, hän vain jatkaa.
Suhteen alkuaikoina tätä oli useemminkin, nykyään saadaan tilanne melko hyvin rauhoitettua alkuunsa. Ja itsekin pystyn hillitsemään itseäni paremmin, kun tiedän mikä on ongelmani. Silloin lähden muualle tai alan tekemään jotain, jotta saan ajatuksen tilanteesta ja ärsytyksestä pois. Ilman mieheni "ärsyttämistä" en minäkään tekisi mitään tällaista.

Turha minun on sinua tässä haukkua, enhän itseenikään hauku, vaan haluan muuttua. Tottakai jälkeenpäin on kaduttanut ja hävettänyt, mutta usein mies on sanonutkin, että hänen olisi pitänyt olla jo hiljaa. Ota itseäsi niskasta kiinni, anna miehesi löpinöiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tai lähde johonkin muualle. Uskon, että kun hän huomaa, ettet ärsyynny, hänkään ei jaksa enää räkyttää.

Voimia! Älä ole onneton. Hyvä, että tiedostat ongelman. Tee muutos.

 

[Vieras]

Ai sinäkö vain olit väkivaltainen? jos miehes nakkelee sua pitkin lattioit? sanos sille äijälles että ketsoo peiliin ja syvälle sinne!

siis kyllä jos toinen lyö niin saa takaisin laittaa kaksinverroin.

Opetatko noin lapsillesikin?

en mutta aikuiset on eriasia kuin lapset

Jaahas. No missä iässä alat kertoa et lyöminen takasin onkin oikeastaan ihan ok?? Kipeetä. Lyöminen ei ole ikinä ok!

 

[onneton]

Kiitos Emilia! Nykyään olen pystynyt hyvin hillitsemään itseni, mutta toisinaan edelleenkin räjähdän. Mies tosiaan tietää, mistä narusta vetää, jotta saa minut raivonpartaalle. En voi ymmärtää sitä, miksi minua pitää tahalteen ärsyttää, kun tietää, mitä siitä seuraa. Olen nimittäin tosissani yrittänyt, mutta sietokykyni ei todellakaan ole vieläkään hyvä. Ja ei, edelleenkään en tarkoita, että olisin saanut lyödä.

JoosepinÄiti, luitko kirjoittamani viestit? En missään kohtaa koe olevani oikeutettu lyömään KETÄÄN. Tämä on ongelma, jonka tiedostan. En voi sille mitään, kun mennään liian pitkälle niin silloin vaan napsahtaa.

 

[Viblsp]

Ai sinäkö vain olit väkivaltainen? jos miehes nakkelee sua pitkin lattioit? sanos sille äijälles että ketsoo peiliin ja syvälle sinne!

siis kyllä jos toinen lyö niin saa takaisin laittaa kaksinverroin.

Opetatko noin lapsillesikin?

en mutta aikuiset on eriasia kuin lapset

Jaahas. No missä iässä alat kertoa et lyöminen takasin onkin oikeastaan ihan ok?? Kipeetä. Lyöminen ei ole ikinä ok!

Itsepuolustuksena on. Jos ei pakoon pääse.

 

[JoosepinÄiti]

Kiitos Emilia! Nykyään olen pystynyt hyvin hillitsemään itseni, mutta toisinaan edelleenkin räjähdän. Mies tosiaan tietää, mistä narusta vetää, jotta saa minut raivonpartaalle. En voi ymmärtää sitä, miksi minua pitää tahalteen ärsyttää, kun tietää, mitä siitä seuraa. Olen nimittäin tosissani yrittänyt, mutta sietokykyni ei todellakaan ole vieläkään hyvä. Ja ei, edelleenkään en tarkoita, että olisin saanut lyödä.

JoosepinÄiti, luitko kirjoittamani viestit? En missään kohtaa koe olevani oikeutettu lyömään KETÄÄN. Tämä on ongelma, jonka tiedostan. En voi sille mitään, kun mennään liian pitkälle niin silloin vaan napsahtaa.

Mutta löit kuitenkin! Kyllä aikuisella ihmisellä pitää olla sen verran itsehillintää, että pystyy oleen lyömättä vaikka toinen sanois mitä. Siitä tilanteesta voi lähteä pois, jos tuntuu että kohta räjähtää.

 

[Emilia]

Jossain perheissä lentää astiat, kun raivostutaan. Tässäkin tapauksessa raivo puretaan johonkin. Itse olen joskus jopa mätkinyt itseäni, jotta en mätkisi miestäni. On vain jotenkin pakottava tarve saada se raivo purettua johonkin. Nykyään mies tietää asian, ollaan puhuttu siitä, olen kertonut, mitä minusta tuntuu ja määrätyssä vaiheessa riitaa hän meneekin mykäksi. Se rauhoittaa tilanteen, koska mätkimisen syy häviää.

 

[Oletko se äiti sinä, olenko se lapsi minä?]

Jos haluatte yhdessä vielä yrittää, niin kyllä teidän kummankin on osallistuttava avun hankintaan. Et sinä yksinäsi tappele, ja kyllä miehesi käytös on uhkaavaa, vaikkei hän olekaan se, joka ensin käy käsiksi. Olen lapsena elänyt perheessä, jossa vanhemmat eivät osanneet selvittää välejään kovinkaan järkevästi. Poliisitkin kävivät meillä rauhoittelemassa tilannetta. Se on lapselle järkyttävä kokemus. Minut ja siskoni on ihan samalla lailla viety toiseen huoneeseen kuuntelemaan kun seinän takana tappelu yltyy sellaiseksi, ettei lasten sovi nähdä. Ei se paljoa auta, kun on korvat päässä. Teidän lapsi ymmärtää tasan tarkkaan mitä teidän välillänne tapahtuu ja pelkää yksin huoneessaan, että kohta jompikumpi teistä on vainaa. (Usko pois, pienikin lapsi, joka ei ole koskaan kohdannut kuolemaa osaa silti pelätä sitä) Meidän perheen onni oli, että vanhempani hakeutuivat perhekouluun minun ollessa pieni. Sieltä he löysivät uusia tapoja ratkaista kiistatilanteita ja korjata myös luottamusta meihin lapsiin. Vanhempani ovat edelleen yhdessä, ovat olleet naimisissa jo 32 vuotta. Äitini, joka nuorena oli aika lailla kyykytettävissä, seisoo nykyään tukevasti omilla jaloillaan ja uskaltaa sanoa mielipiteensä. Ja isäni puolestaan kuuntelee ne suivaantumatta. Minun on heidän lapsenaan helppo olla heidän kanssaan. Mutta jokin minua edelleen pelottaa: En kestä tappeluita, en sitä, jos joku korottaa ääntään. Alan itkemään heti. Pulssi nousee ja minun on pakko päästä tilanteesta pois. Vasta nyt, ollessani raskaana, olen joutunut "opettelemaan" tappelemisen "jalon taidon", koska ei kaikista kiistatilanteista voi poiskaan kävellä. Avomiehelläni on ikävä tapa suutuspäissään alkaa pilkkaamaan minun taipumustani itkeä (siis oikein todella lapsellisesti matkii nyyhkimistäni ja vääntää naamaansa, pilkkaa), ja alkuraskauden hormonimyrskyssä edellä mainitusta käytöksestä suivaantuneena olen minäkin tarttunut häntä niin kovaa kiinni että kynsi upposi ihon läpi. En edes tajunnut tehneeni niin. Eikä kyllä mieskään sen puoleen. Itse illalla huomasin että hänellä oli haava siinä kohtaa mistä olin ottanut kiinni. Minulle tuli tapahtuneesta järkyttävän paha mieli, ja luonnollisesti olin tapahtuneesta todella pahoillani. Kuten hänkin aina leppyneenä on pahoillaan minun pilkkaamisestani. Kerta jäi viimeiseksi ja meillä molemmilla on halu muuttua paremmiksi ihmisiksi. Jos meille joskus tulee sellainen olo, ettemme tähän keskenämme pysty, niin varmasti haemme apua yhdessä. Ei se riitä että vain toinen on halukas muuttumaan, jos kysymys on kuitenkin parisuhteesta. Lapsesi tähden, suostuttele miehesi hankkimaan apua kanssasi, jossei häntä asia kiinnosta niin ehkä on parempi jatkaa elämää ilman riitapukaria.

 

[Edellinen]

..ja tuo silmää iskevä hymynaama ei kuulu tuonne.

 

[äiskä06]

En halua kuulostaa mitenkää julmalta tai jotain.. Kirjotit tuolla aikasemmin jotenki näin: Jos erootte sun unelmat särkyy?
Kuuluuko sun unelmiin elää parisuhteessa jossa lyödään kun riidellään?

 

[RouvaRajatapaus]

Ai sinäkö vain olit väkivaltainen? jos miehes nakkelee sua pitkin lattioit? sanos sille äijälles että ketsoo peiliin ja syvälle sinne!

siis kyllä jos toinen lyö niin saa takaisin laittaa kaksinverroin.

Ja höpöhöpö.

 

[onneton]

En halua kuulostaa mitenkää julmalta tai jotain.. Kirjotit tuolla aikasemmin jotenki näin: Jos erootte sun unelmat särkyy?
Kuuluuko sun unelmiin elää parisuhteessa jossa lyödään kun riidellään?

Ei todellakaan kuulu. Ja siksi haluaisin ennemmin jostain apua tähän tilanteeseen, kuin heti erota. Jos tähän enää mitään apuja löytyy.

Koskettava oli tuo kirjoitus, jonka kirjoittaja on joutunut kuuntelemaan vanhmepiensa tappelua. En halua, että meidänkään lapset sitä kokevat, enää ikinä.

 

[äiskä06]

Jos mies on muuten kiva ja ihana, niin yrittäkää tehdä asiallenne jotain myös lasten takia..
Tuo oli kyllä todella koskettava "tarina" joka kertoo hyvin lapsen näkökulmasta tilanteen.

Itse olen ollut sivusta seuraajana kun läheinen tappelee miehensä kanssa useasti kun ovat ottaneet alkoholia.. Lapset aina menevät jonnekin muualle kuin kotiin yöksi ettei heidän tarvitse katsoa/kuunnella kun vanheemat tappelevat.

Voimia!

 

[RouvaRajatapaus]

En halua kuulostaa mitenkää julmalta tai jotain.. Kirjotit tuolla aikasemmin jotenki näin: Jos erootte sun unelmat särkyy?
Kuuluuko sun unelmiin elää parisuhteessa jossa lyödään kun riidellään?

Ei todellakaan kuulu. Ja siksi haluaisin ennemmin jostain apua tähän tilanteeseen, kuin heti erota. Jos tähän enää mitään apuja löytyy.

Koskettava oli tuo kirjoitus, jonka kirjoittaja on joutunut kuuntelemaan vanhmepiensa tappelua. En halua, että meidänkään lapset sitä kokevat, enää ikinä.

Hakekaa apua jostain. En tiedä mistä, mutta toivon sydämestäni että saatte asiat kuntoon. :hug:

 

[pumps]

Kiitos Emilia! Nykyään olen pystynyt hyvin hillitsemään itseni, mutta toisinaan edelleenkin räjähdän. Mies tosiaan tietää, mistä narusta vetää, jotta saa minut raivonpartaalle. En voi ymmärtää sitä, miksi minua pitää tahalteen ärsyttää, kun tietää, mitä siitä seuraa. Olen nimittäin tosissani yrittänyt, mutta sietokykyni ei todellakaan ole vieläkään hyvä. Ja ei, edelleenkään en tarkoita, että olisin saanut lyödä.

JoosepinÄiti, luitko kirjoittamani viestit? En missään kohtaa koe olevani oikeutettu lyömään KETÄÄN. Tämä on ongelma, jonka tiedostan. En voi sille mitään, kun mennään liian pitkälle niin silloin vaan napsahtaa.

Mutta löit kuitenkin! Kyllä aikuisella ihmisellä pitää olla sen verran itsehillintää, että pystyy oleen lyömättä vaikka toinen sanois mitä. Siitä tilanteesta voi lähteä pois, jos tuntuu että kohta räjähtää.

täällä äiti joka kanssa lyö joko sanan säilällä tai nipsasee kunhan jotain. se sisäinen raivo ja kuumotus. jos tunnistan merkit ajoissa lähden kävelylle. tai loukkaan miestä sanallisesti. eilen halusin purkaa itseäni ja tehdä kotitöitä. ja sen oli pakko tulla repimään pyykkikorista puolet pyykistä. rauhallisesti selitin 5 kertaa et älä tee noin, ja sitten se vissii uskoi kun lopetti. sitä tilannetta on vaikea selittää, mutta tapahtumahetkellä ei edes naurata. nyttenkin vaikea on selittää tätä ihmisille jotka ovat "täydellisiä". tämänkin kun saa väännettyä vaikka miten päin.

se ei ole vihaa miestä kohtaan, kun tietäisi mitä se on. meillä menee hyvin kunnes jokin asia saa mut täysin raivon partaalle.

 

[tinttamari]

Mies uhkailee, että ottaa lapset itselleen. Se on yksi ja iso syy, miksen uskalla tästä puhua...

...mene ihmeessä puhuun ensiksi vaikka neuvolaan ja sitten olisi hyvä jos varaisit itselles/teille molemmille ajan perhekeskukseen.ei se sinun miehesikään käyös kyllä kovin fiksua ole jos vielä yllyttä kun tietää mihin se johtaa.se on oikeesti hienoa että puhut siitäedes sitten vaikka täällä niin on helpompi puhua siitä neuvolassa.
olen itse kasvunut perheessä missä vanhemmat on tapellu koko mun ja siskoni lapsuuden ja kokemuksesta sanon että lapseste muistaa aika pinenäkin tapahtuneita asioita.välillä isä oli humalassa ja ärsytti äitiä ja ja toisin päin.joskus taas tapeltiin niin että puheliemet ja kaukosäätimet lenteli ja toisiaan haettiin äitiä sairaalasta kun kylkiluut oli poikki (kaatunut muka rapuissa,niin lapsille sanottiin).lapset muistaa kauheita asioita ja alkaa ajatteleen että heisä on syy miks tapellaan aina.muuta... en voi muuta sanoa kun voimia ja halauksia.ja nyt ensi töiksesi soitat apua itsellesi ja perheellesi. ASIOILLA ON TAIPUMUS JÄRJESTYÄ KUN NIILLE ENSIN ANTAA VÄHÄN VAUHTIA!!!

 

[Yap]

Mulle tuli sellainen olo että miehesi haluaa sinun lyövän että pääsee itse mäiskimään. Ja sitten voi syyttää sinua niinkuin itsessä ei olisi vikaa.

Joka tapauksessa lapsenne on viaton ja hänen ei kuuluisi altistua tälläiselle. Sinuna hakisin ammattia apua tai eron. Tilanne ei voi jatkua ja miehesi on turha uhkailla lapsien viennillä hän on ihan yhtä iso osa ongelmaa...jos ei peräti isompi.

 

[mustelma]

Harmaannuin ihan tätä vastausta varten, vaikka yleensä kirjoitan aina mustana. Tämä asia on kuitenkin niin häpeällinen ja henkilökohtainen, etten halua sitä omalla nikilläni tunnustaa.
Mulla on siis sama ongelma kuin ap:lla, eli väkivalta. Lisäksi mun kohdalla siihen liittyy alkoholi, eli käyttäydyn väkivaltaisesti vain humalassa. Jostain syystä se tekee tästä ongelmasta vielä häpeällisemmän. Tietyssä humalatilassa kaikki mieltä painavat huolet, parisuhteen ongelmat, paha mieli, loukatut tunteet ja muut möröt purkautuvat kaikista kauheimmalla tavalla. Ja tätä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin, muiden miesten kanssa, vain tässä nykyisessä suhteessa.
Osa syy ongelmaan on miehessä: hän ei halua puhua ongelmista, kaikki negatiiviset tunteet on kiellettyjä, aina pitää olla iloinen ja reipas vaikka sydäntä revittäis irti. Olen oppinut nielemään pahan olon ja olemaan kiltisti hiljaa (ja mahdollisimman iloinen myös), mutta humalassa kontrolli pettää, ja kaikki padotut asiat räjähtää ulos. Lyön, potkin, puren, revin miestä hiuksista, yritän satuttaa häntä fyysisesti niin paljon kuin pystyn. Mies puolustautuu, mutta ei varsinaisesti lyö minua koskaan, saattaa esim. ottaa käsistä kiinni tai heittää pois läheltään.

Haluaisin hakea apua, mutta en tiedä mistä. En tiedä, miten kehtaisin ikinä kenellekään oikeasti tätä tunnustaa.

 

[Hullu]

En osaa järkytykseltäni kertoa, miten kaikki meni. No, sanotaan niin, että mies ärsyttää minut siihen pisteeseen, että olen väkivaltainen, jonka jälkeen hän itsekin on. Sanoo aina, että minä löin ensin, joten kaikki on minun syytäni. Totta se on, minä lyön aina ensin, mutten ikinä, ellei mua ärsytettäisi siihen pisteeseen. Silloin, kun sanat loppuvat (ja niitä sanoja kyllä löytyy) niin alkaa sitten riiteleminen muilla keinoin.

Erosta ollaan puhuttu. Onko se ratkaisu kaikkeen? Hyvinä aikoina menee hyvin. Perheneuvolassa on kuulemma niin pitkät jonot, ettei kannata edes jonoon laittaa?? Jos olisimme viime talvena jonoon menneet niin emmeköhän olisi pian jo sielä käyneetkin...

Riita ei tavallaan alkanut tuosta puuron syöttämisestä... Tavallaan alkoi...

Kuulostaa niiiiiin tutulta ...Meillä ei lyödä, koska mies lopettaa ärsyttämisn ku sanon, että lyön, jos ei lopeta. Olen lyönyt häntä kerran joskus 5 vuotta sitten ja kerran potkaisin niin, että ikuiset arvet on jalassa. Aivan kamalaa...:,(.

Kun muut keinot loppuu, minä lyön. Tosin en ole lyönyt vuosiin, mutta se uhka on aina olemassa. Mies tuskin pelkää, mutta minä pelkään itseäni. Hän ei kuitenkaan lyö koskaan, eikä ole yhtään uhkaava. Hän ansaitsisi niin paljon paremman vaimon kuin minä.

Lyöminen on niin kehittymätöntä, mutta minkäs teet. Mies kokee olevansa alistettu, koska aina riitatilanteessa päädymme siihen tilanteeseen, että minä huudan ja käsken lopettaa jotta en käy käsiksi...kamala tilanne . Yritän koko ajan tehdä itseni kanssa töitä, mutta olen niin temperamenttinen/hullu, että pelkään tekeväni jotain pahaa ku päässä sumenee.

Olen sanonut miehelleni, että annan hänelle eron, jos haluaa. Mutta tosia-asia on kuitenkin se, että ei meillä käytetä väkivaltaa ja ei me tapella ku harvoin, mutta omassa päässäni takoo nuo vanhat jutut, jotka tapahtuneet ennen lapsia. Meillä on yleensä todella mukavaa ja viihdymme yhdessä. Riitatilanteet niitä kamalia.

Pitäisi antaa itselleenkin anteeksi ja myöntää ongelmansa. Mutta tosiassa minä pelkään aina sitä, että suutun todella paljon.