epätietoinen
40-vuotiaana äitinä pääsen kuulema viikolla 12 istukkanäyteeseen.Onko kellään kokemusta kannaataako mennä
Alkuperäinen kirjoittaja 09.08.2005 klo 23:34 Leija kirjoitti:Tietenkin kannattaa, jos tarvitset niitä tietoja johonkin. Minä ajattelin , että koska en keskeyttäisi joka tapauksessa enkä halunnuti pilata odotusaikaa ylimääräisillä huolilla, en mennyt myöskään testeihin. Keskenmenon vaara on tosi pieni, mutta sukulaiseni suree yhä lapsivesipunktion jälkeistä keskenmenoa. Kukaanhan ei tiedä vaikuttiko tutkimus asiaan, mutta silti.
Ihmettelen populistista kommenttiasi. Tapasin juuri perinnöllisyys asioihin erikoistuneen lääkärin. Tieto ja luulo ovat aivan eri asioita. On parempi keskustella lääkärin kanssa kuin vetää johtopäätökset järjettömistä yleistyksistä ja pelotteluista. Olen käynyt 3 kertaa kolmen vuoden aikana istukka tai lapsivesi tutkimuksissa. Tutkimuksessa etsitään useita kromosomien poikkeamia. Keskenmeno prosentti on 0,5% eli todella pieni.Alkuperäinen kirjoittaja 10.08.2005 klo 18:58 jes kirjoitti:Ei sentään istukkabiopsian perusteella saa varmuutta lapsen terveydestä! Siinä näkyy pari yleisintä kromosomivikaa. Suurin osa kromosomvioista ei näy, kuten ei näy moni muukaan sairaus tai vamma. Kannattaa miettiä ottaako riskiä melko vähäisen informaation takia.
Päätös on sinun. Turha siinä mielessä kysellä täällä, että kannattaako, koska saa monenlaisia vastauksia ja mielipiteitä.Alkuperäinen kirjoittaja 05.08.2005 klo 22:02 epätietoinen kirjoitti:40-vuotiaana äitinä pääsen kuulema viikolla 12 istukkanäyteeseen.Onko kellään kokemusta kannaataako mennä
Tämä on vain minun mielipiteeni, vastaan siis omalta kannaltani.Alkuperäinen kirjoittaja 14.08.2005 klo 14:41 kysyisin vaan kirjoitti:mikä siinä down-lapsessa (tai muuten vammaisessa) on niin kamalaa? Varmasti jokainen lapsi on vaativa omalla tavallaan ja eihän terveistäkään koskaan tiedä mitä elämä tuo eteen. Voimavaroista ei koskaan tiedä, mutta eiköhän niitä tule sitä mukaa kun tarvitaan.
Tavallaan vaan luulisin että vanhempina lapsen saavilla on enemmän elämänkokemusta ja ymmärrystä erilaisuutta kohtaan. Ja kun tietää ettei niitä mahdollisuuksia ole välttämättä edessä niin paljon kuin nuoremmilla.
Itse vaan ajattelen, että jos lapsen haluan, niin otan vastaan sellaisen mikä minulle suodaan. Monesti kuulee sanottavan että vammainen lapsi on vanhemmilleen aivan erityinen lahja, suurempi kuin terve lapsi. :heart:
Onnittelut kuitenkin kaikille raskaana oleville ja toivotaan että asiat sujuvat parhaimmin päin! =) :flower:
Alkuperäinen kirjoittaja 14.08.2005 klo 16:08 vastaan kirjoitti:\Tämä on vain minun mielipiteeni, vastaan siis omalta kannaltani.Alkuperäinen kirjoittaja 14.08.2005 klo 14:41 kysyisin vaan kirjoitti:mikä siinä down-lapsessa (tai muuten vammaisessa) on niin kamalaa? Varmasti jokainen lapsi on vaativa omalla tavallaan ja eihän terveistäkään koskaan tiedä mitä elämä tuo eteen. Voimavaroista ei koskaan tiedä, mutta eiköhän niitä tule sitä mukaa kun tarvitaan.
Tavallaan vaan luulisin että vanhempina lapsen saavilla on enemmän elämänkokemusta ja ymmärrystä erilaisuutta kohtaan. Ja kun tietää ettei niitä mahdollisuuksia ole välttämättä edessä niin paljon kuin nuoremmilla.
Itse vaan ajattelen, että jos lapsen haluan, niin otan vastaan sellaisen mikä minulle suodaan. Monesti kuulee sanottavan että vammainen lapsi on vanhemmilleen aivan erityinen lahja, suurempi kuin terve lapsi. :heart:
Onnittelut kuitenkin kaikille raskaana oleville ja toivotaan että asiat sujuvat parhaimmin päin! =) :flower:
Minulla on kaksi nyt jo täysi-ikäistä lasta, olin siis hyvin nuori kun heidät halusin. Nuorin on vielä vaipoissa. taapero. Olin vähän alle 40 v kun hänet sain.
Kävin istukkabiopsiassa. ihan omaehtoisesti.
En olisi ollut valmis vastaanottamaan vakavasti sairasta tai down-lasta.
Vammainen lapsi vaatii todella paljon paitsi vanhemmilta myös yhteiskunnalta. On kuntoutusta, fysioterapiaa, puheterapiaa ja erityispäiväkotia sekä erityiskoulu.
Vammainen lapsi ei itsenäisty ikinä. Hän on aina riippuvainen vanhemmistaan, vanhemmat ovat aina kiinni lapsessa, hoitaen pientä lasta vielä 70 vuotiaanakin.
Yhteiskunnan tarjoamat tuet ovat tiukilla, kun kunnilla menee niin kehnosti. Ne pitää osata ja tietää, ne pitää vaatia ; siisä mitä ja millaista ja sitten tapellaan lapsen oikeudesta saada ne.
Myös kodilla ja vanhemmilla on lapsen kehityksen kannalta paljon merkitystä, eli vaaditaan paljon paneutumista ja sitoutumista. Kuntoutusta niin liikunnan kuin puheenkin kannalta tehdään myös kotona, aivan kuin kaiken muunkin peruasoiden opettamisessa.
Toki myös nk. tervettä lasta kannustetaan ja opastetaan ja neuvotaan myöhemmässä elämänvaiheessa, kuin silloin lapsenakin, mutta se on ihan erilaista. Lähtökohdat, kyky oppia ja luontainen itsenäistymisenb ja omppimisen tarve/halu on aivan erilaista kuin kehitysvammaisen kohdalla.
Suvussani on kehitysvammainen, joka on edelleen täysin peräänkatsottavissa. Vanhemmat ovat edelleen sidottuja kotiin ja lapsen hoitoon, vaikka "lapsi" on aivan aikuinen.
Eikä tämä lapsi koskaan mene naimisiin, tee omia lapsia; ei ole siis mummon ja papan osaa odottamassa, ei lapsenlapsia. Suku ei jatku.
Tottakai on aina olemassa mahdollisuus että lapsi sairastuu vakavasti, vammautuu. Fyysisesti tai henkisesti tai molempia. Vanhemman rakkaus lapseen ei silti siihen lopu, ei minunkaan. Mutta en myöskään tietoistesti yritä saada lasta vammautumaan tms. Turvaistuin on laadukas, fillaroidessa on kypärä, portaikossa portti yms. Siis tarkoitan: eihän kukaan pyri siihen että terveenä syntynyt jotenkin vammautuisi.. plääh, en osaa selittää tätä kohtaa. Mutta JOS, ei rakkaus katoa, ei huolenpito - edetään sitten niillä eväillä mitä on. Mutta se on JOS.
EI minun arvomaailmani ole se että vain kauniit ja nuoret ja menestyneet ja rikkaat ovat ihmisiä - ihmisarvo on kaikilla ! Jokainen ihminen on tärkeä ja erilaisuus on rikkauttta, maailmaan kuuluu mahtua erilaisia ihmisiä, myös vammaisia.
Mutta minulla ei ole resursseja hoitaa vammaista, ei omaa, ei toisten. Minulla on sitä elämää elettynä takana, ja tiedän omat rajani. Tiedän, etten veny siihen. EN pysty, minusta ei ole siihen. Ikävä kyllä. Ja juuri ikä on se, juuri elämänkokemus on se, että uskallan sanoa näin.
Ei, jos voin valita. En silti koe, että mitään jumalaa leikkisin vaikka biopsiassa kävinkin. Onneksi minun ei tarvinnut vailita, siis en joutunut aborttiin. Hölmöltä tuntui kun piti valita sektiopäivämäärä. Silloin tuntui että "leikin jumalaa", ei silloin kun kävin biopsiassa. Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin.
Olenko sitten huonompi ihminen kun "teen valinnan" ja tunnustan suoraan, ettei minusta ole vammaista lasta synnyttämään? Miksi minua katsotaan kieroon kun sanoin, että kävin biopsiassa? Rodunjalostustako? - jokainen on tavallaan "rodunjalostajana" kun valitsee tuleville lapsilleen isää/ äitiä, sillä lapsi ja vanhemmuus halutaan semmosen ihmisen kanssa, jolla on jotain "ominaisuuksia". Onhan monet olleet kovinkin rakastuneita, kumppani kaikin puolin ok, mutta "en tekisi lapsia sen kanssa".
Ihanasti ja kauniisti kirjoitettu Madicken04 :heart: Mietinkin eilen viimeksi mitä teille kuuluu. Mukava kuulla, että yllättäväkin matkakohteen muutos voi tuoda niin paljon onnea, iloa ja rakkautta mukanaan. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi nyt ja tulevaisuudessa! :hug:Alkuperäinen kirjoittaja 15.08.2005 klo 18:36 Madicken04 kirjoitti:Tuohon lentosuunnitelma-tarinaan viitaten. Olen yksi niistä joiden matkakohde muuttui yllättäin ja vasta perillä sain huomata olevani Hollannissa.
Haluan jo tässä vaiheessa korostaa sitä, ettei tarkoitukseni missään tapauksessa ole moralisoida niitä jotka kuultuaan lentosuunnitelman muutoksesta, eivät halua astua koneeseen. Jokainen meistä on oma yksilönsä ja meillä omat haaveemme. Varmasti jokainen unelmoi Italiasta (niin minäkin!) ja kun ennen koneeseen nousua saa kuulla joutuvansa jonnekin aivan muualle, on vaikean tilanteen edessä. Kaikille tulee varmasti hetkeksi tunne ettei voimat riitä matkaan. Joku päättää jättää matkan väliin, toinen lähtee epävarmana kokeilemaan millaista uudessa paikassa olisi.
Vaikeuksista joihin Hollannissa voi törmätä, saamme lukea joka paikasta. Lista on pitkä ja pelottava, tuntuu ettei siitä voi ikinä selvitä. Toivon että silti saan hieman kertoa omasta, toistaiseksi vielä lyhyestä kokemuksestani Hollannin elämänmenosta.
Kun kuulin määränpäästämme, en ehkä osannut olla tarpeeksi pettynyt. Olin unelmoinut matkasta jo pitkään ja kun olin aiemmin kokenut lennon peruutuksen, halusin lähteä matkaan vaikkei määränpäästä varmaa tietoa olisikaan. Jälkikäteen olen ollut onnellinen etten tiennyt lentosuunnitelman muutoksesta etukäteen, suotta olisin vaan pohtinut pärjäämistäni vieraassa maassa.
Itseasiassa lentokoneen laskeuduttua luulin hetken olevani Italiassa. Edessäni avautunut maisema oli kauneinta mitä ikinä olin nähnyt. =) Nautimme mieheni kanssa matkastamme täysin siemauksin, kunnes seuraavana päivänä matkanjohtaja tuli kertomaan epäilevänsä että olisimmekin saapuneet Hollantiin. Hetkeksi se pysähdytti. :\| Kun katselin ympärilleni, aloin huomata seikkoja jotka muistuttivat Hollantia. Matkanjohtaja korosti ettei ollut täysin varma mihin olimme päätyneet, mutta ymmärsin pian että olimme todella Hollannissa. Kun varmistus asiaan tuli seuraavana päivänä, se tuntui jo helpotukselta. tiesimme missä olimme ja koska emme muutakaan voi, aloimme tutustua Hollannin elämäntapaan.
Näiden vajaan viiden kuukauden aikana olemme joutuneet kohtaamaan Hollannissa asioita, jotka olisimme Italiassa välttäneet. Kuitenkaan en koe niitä negatiivisina, enemmänkin opettavaisina. Olemme saaneet ihanat oppaat mukaan matkallemme ja heille olen ikuisesti kiitollinen!!! :heart: Uskon että heidän avullaan tulemme pärjäämään mainiosti.
Kyllä, olen tietoinen että moni ihana Italialainen nähtävyys jää meiltä väliin. Joskus kirpaisee kun kuulee toisten kertovan matkoistaan. Mutta kun katson ympärilleni, ymmärrän saaneeni jopa enemmän kuin he. Sain mahdollisuuden tutustua tähän ihanaan maahan ja tänne päädyttyämme olen löytänyt paljon uusia, upeita piirteitä paitsi ympäristöstämme, myös miehestäni (johon olen rakastunut lukemattomia kertoja uudestaan :heart: ) sekä läheisistämme. Erityisesti läheistemme osallistuminen matkallemme on todella lämmittänyt sydäntäni!
Olen ehkä lapsellinen ja sellaisena haluan pysyä. Minulta puuttuu se elämänkokemus joka sanoisi etten pärjää Hollannissa. Jos vielä seuraavan kerran matkaan pääsen, toivon tietysti päätyväni Italiaan. Mutta jos tälläkin kertaa joudun muualle, ei se minua enää samalla lailla pelota. Avoimemmin mielin olen valmis tutustumaan uuteen maahan ja ottamaan matkastani irti kaiken sen ilon ja kauneuden mitä ympäristö tarjoaa. Ja -uskokaa tai älkää- mutta kun löytää Hollannista joitain Italialaisia rakennuksia, niitä osaa varmasti arvostaa enemmäin kuin jos ne näkisi keskellä Roomaa!! =)
Pitkä tarina, mutta toivottavasti joku jaksoi sen lukea. Profiilissa pala kauneinta Hollantia... :heart: =)
Alkuperäinen kirjoittaja 15.08.2005 klo 18:36 Madicken04 kirjoitti:Tuohon lentosuunnitelma-tarinaan viitaten. Olen yksi niistä joiden matkakohde muuttui yllättäin ja vasta perillä sain huomata olevani Hollannissa.
Haluan jo tässä vaiheessa korostaa sitä, ettei tarkoitukseni missään tapauksessa ole moralisoida niitä jotka kuultuaan lentosuunnitelman muutoksesta, eivät halua astua koneeseen. Jokainen meistä on oma yksilönsä ja meillä omat haaveemme. Varmasti jokainen unelmoi Italiasta (niin minäkin!) ja kun ennen koneeseen nousua saa kuulla joutuvansa jonnekin aivan muualle, on vaikean tilanteen edessä. Kaikille tulee varmasti hetkeksi tunne ettei voimat riitä matkaan. Joku päättää jättää matkan väliin, toinen lähtee epävarmana kokeilemaan millaista uudessa paikassa olisi.
Vaikeuksista joihin Hollannissa voi törmätä, saamme lukea joka paikasta. Lista on pitkä ja pelottava, tuntuu ettei siitä voi ikinä selvitä. Toivon että silti saan hieman kertoa omasta, toistaiseksi vielä lyhyestä kokemuksestani Hollannin elämänmenosta.
Kun kuulin määränpäästämme, en ehkä osannut olla tarpeeksi pettynyt. Olin unelmoinut matkasta jo pitkään ja kun olin aiemmin kokenut lennon peruutuksen, halusin lähteä matkaan vaikkei määränpäästä varmaa tietoa olisikaan. Jälkikäteen olen ollut onnellinen etten tiennyt lentosuunnitelman muutoksesta etukäteen, suotta olisin vaan pohtinut pärjäämistäni vieraassa maassa.
Itseasiassa lentokoneen laskeuduttua luulin hetken olevani Italiassa. Edessäni avautunut maisema oli kauneinta mitä ikinä olin nähnyt. =) Nautimme mieheni kanssa matkastamme täysin siemauksin, kunnes seuraavana päivänä matkanjohtaja tuli kertomaan epäilevänsä että olisimmekin saapuneet Hollantiin. Hetkeksi se pysähdytti. :\| Kun katselin ympärilleni, aloin huomata seikkoja jotka muistuttivat Hollantia. Matkanjohtaja korosti ettei ollut täysin varma mihin olimme päätyneet, mutta ymmärsin pian että olimme todella Hollannissa. Kun varmistus asiaan tuli seuraavana päivänä, se tuntui jo helpotukselta. tiesimme missä olimme ja koska emme muutakaan voi, aloimme tutustua Hollannin elämäntapaan.
Näiden vajaan viiden kuukauden aikana olemme joutuneet kohtaamaan Hollannissa asioita, jotka olisimme Italiassa välttäneet. Kuitenkaan en koe niitä negatiivisina, enemmänkin opettavaisina. Olemme saaneet ihanat oppaat mukaan matkallemme ja heille olen ikuisesti kiitollinen!!! :heart: Uskon että heidän avullaan tulemme pärjäämään mainiosti.
Kyllä, olen tietoinen että moni ihana Italialainen nähtävyys jää meiltä väliin. Joskus kirpaisee kun kuulee toisten kertovan matkoistaan. Mutta kun katson ympärilleni, ymmärrän saaneeni jopa enemmän kuin he. Sain mahdollisuuden tutustua tähän ihanaan maahan ja tänne päädyttyämme olen löytänyt paljon uusia, upeita piirteitä paitsi ympäristöstämme, myös miehestäni (johon olen rakastunut lukemattomia kertoja uudestaan :heart: ) sekä läheisistämme. Erityisesti läheistemme osallistuminen matkallemme on todella lämmittänyt sydäntäni!
Olen ehkä lapsellinen ja sellaisena haluan pysyä. Minulta puuttuu se elämänkokemus joka sanoisi etten pärjää Hollannissa. Jos vielä seuraavan kerran matkaan pääsen, toivon tietysti päätyväni Italiaan. Mutta jos tälläkin kertaa joudun muualle, ei se minua enää samalla lailla pelota. Avoimemmin mielin olen valmis tutustumaan uuteen maahan ja ottamaan matkastani irti kaiken sen ilon ja kauneuden mitä ympäristö tarjoaa. Ja -uskokaa tai älkää- mutta kun löytää Hollannista joitain Italialaisia rakennuksia, niitä osaa varmasti arvostaa enemmäin kuin jos ne näkisi keskellä Roomaa!! =)
Pitkä tarina, mutta toivottavasti joku jaksoi sen lukea. Profiilissa pala kauneinta Hollantia... :heart: =)