Isovanhempien velvollisuudesta lapsenlapsia kohtaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FionaFauna
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

FionaFauna

Aktiivinen jäsen
20.05.2008
1 992
2
36
Tökitään vähän muurahaispesää.

Viime aikoina on ollut useampia ketjuja isovanhempien suhteesta lapsenlapsiin, hyvästä sellaisesta tai olemattomasta. Myös isovanhempien velvollisuudesta hoitaa ja osallistua lapsenlapsen elämään on puhuttu.

Olen kuullut monesti sellaisen mielipiteen, että isovanhemmat ovat jo aikoinaan omat lapsensa hoitaneet ja siksi heillä ei ole velvollisuutta tms. hoitaa lapsenlapsia tai osallistua näiden elämään.

Mun mielestäni tämä on aivan käsittämätöntä. Ovatko nämä isovanhemmat tehneet aikanaan lapset velvollisuudentunnosta yhteiskunnalle? Ottaneet lapsen jonakin 18 vuotta kestävänä projektina, jonka jälkeen saa "hengähtää"?

Nyt ei puhuta ongelmaperheistä vaan ns. normaaliperheistä, joiden vanhempien tunnekyky ja muut henkiset ja fyysiset ominaisuudet ovat keskiarvoa tai parempia. Eli puhutaan normaaliälyisistä ihmisistä, joilla on tunteet tallella.

Oma lapsihan on omaa lihaa ja verta, kuten lapsenlapsikin. Omaa lasta rakastetaan - ja sitten lapsenlapset jätetään satunnaisten yhteydenpitoyritysten varaan. Mikä logiikka tässä on?

Omassa tuttavapiirissäni on luonnollista, että isovanhemmat osallistuvat aktiivisesti lastenlapsiensa elämään eivätkä edes mieti, pitäisikö sitä tehdä vai ei - näkevät sen varmasti luonnollisena elämän jatkumona.

Mitä ajatuksia tämä muissa herättää?



 
siis eihän niillä mitään velvollisuutta ole hoitaa lapsenlapsiaan. Jokainen tallaa tyylillään. Meillä onneksi isovanhemmat ovat kiinnostuneita, mutta en pidä itsestään selvyytenä, että hoitaisivat tai lahjoisivat.
 
No en minä elämääni rakentaisi isovanhempien materiaalisen tai muunkaan avun turvaan. Meillä iäkkäät isovanhemmat. Lähinnä yritetään pitää yhteyttä yllä ja suoda heille hyviä hetkiä lapsenlapsen kanssa.

Meillä isovanhempien aktiivinen osallistuminen meidän elämäämme ei ole kyllä kovin konkreettista. Ensinnäkin välimatkat ovat suuret ja toisekseen olisi kyllä välit koetuksella, jos isovanhemmat tulisivat kovin iholle meille, nelikymppisille lapsilleen.

Meille sopii näin.
 
Velvollisuuksia ei mun mielestä ole. Jokainen päättää itse lasten hankkimisesta ja lukumäärästä. Toki tuntuis hirveeltä jos isovanhemmat ei välittäis ja huolehtis, meillä se olis käsittämätön ajatus. En silti koe että heillä on mitään velvollisuuksia!
 
mutta monesti vanhemmat ovat niitä jotka eivät anna nähdä tai olla tekimisissä lapsenlapsen kanssa. Äidit eivät kestä neuvoja, mun mielstä jos haluaa pitää hyvän suhteen niin hymyilee kauniisti kun mamma antaa neuvoja ja tekee kuitenkin itse miten parhaaksi näkee.
 
Joo, olen miettinyt samaa...ja aatellut, että kyllä isovanhempien tulee ottaa omiaan tehdessä huomioon myös se, että saattavat joku päivä olla mummeja ja pappoja. Se nyt kun vaan on niin, että ihmiset tuppaavat lisääntymään.

En sitten tiedä, missä luuraa kiintymys näitä tätä jälkikasbua kohtaan. kyllähän se lievää tunteettomuutta osoittaa, ettei lapsenlapset vaan kiinnosta...
Joku trauma siinä on pakko olla taustalla.
 
Isovanhemmuus ei ole velvollisuus, kuten monet tuoreet vanhemmat sen välillä tuntuvat kokevan. Isovanhemmat varmasti useasti ovat halukkaita auttamaan joskus lapsenlapsensa hoidossa, mutta rajansa kaikella. Olen nähnyt tapauksia, joissa vanhemmilla on niin "kiire" ja omien menojen pitää lapsen saamisen jälkeenkin pysyä lähes samanlaisina, jolloin helposti käytetään kilttejä isovanhempia hyväksi.

Mielestäni jokaisen henkilön pitää jo lasta harkitessaan ymmärtää, että lapsi muuttaa elämää. Omista menoista pitää karsia ym. Toki isovanhempien apu on tervetullutta, mutta ei tulisi mieleenkään viedä lasta jatkuvasti hoitoon pois omien menojen tieltä. Pitää muistaa myös isovanhempien jaksaminen. Toiset ovat hyvässä kunnossa, toiset taas eivät.
 
Niin, mutta moniko lapsi ajattelee ikääntyneitä vanhempiaan? Kai sitten menee niin, että jos isovanhemmat aktiivisia, ollaan heidänkin suuntaansa aktiivisia? Joskus taas tuntuu, että isovanhemmilta odotetaan paljon, mutta heitä ei huomioida mitenkään.

Itse olen ollut aktiivisesti toimimassa kumpaankin suuntaan. Huomioin niin paljon kuin pystyn myös ex-anoppia, koska hänen poikansa on katkonut suhteet siihen suuntaan. Minä lähetän valokuvia, käyn kylässä, jutellaan puhelimessa. Omille isovanhemmilleni ja isoisovanhemmilleni kävin kaupassa, vaihdoin petivaatteet, siivosin, laitoin ruokaa ja toimin seuraneitinä petipotilaille. En siltikään voinut koskaan heitä tarpeeksi kiittää siitä huomiosta, jota pienenä heiltä sain.

Jos minusta tulee isoäiti jonain päivänä, olen varmaan hieman erilainen mummo, mutta jossain suhteessa aktiivinen lastenlasten suuntaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meillä:
puututaan liikaakin ja hoidettaisiin joka viikko. En pidä liiallisesta sekaantumisesta.. ja vanhemmat saavat päättä milloin menee hoitoon ym. Eivät isovanhemmat!

No kyllä meillä ainakin kysytään millon sopii, jos on jotain menoa että tarvii hoitajaa, en voi velvoittaa omia menojaan jätettävän väliin mun menojen takia.
 
Velvollisuus kuulostaa kovin ikävältä..
Kyllä tuon pitäisi olla sisäsyntyistä, omat vanhempani tai mieheni vanhemmat eivät juurikaan ole hoitoapua tarjonneet, saatikka yhdessä leipneet, viettäneet aikaa, muuten kun jos on ihan pakko. Naapurin mummo sen sijaan pyytää lähes päivittäin lapsiamme kylään, leipoo, opettaa kutomista, askartelee lasten kanssa, ei siksi että hänen olisi pakko vaan siksi että hän pitää lapsista.
Valitettavasti ihmiset ovat liian itsekkäitä, liian usein.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Niin, mutta moniko lapsi ajattelee ikääntyneitä vanhempiaan? Kai sitten menee niin, että jos isovanhemmat aktiivisia, ollaan heidänkin suuntaansa aktiivisia? Joskus taas tuntuu, että isovanhemmilta odotetaan paljon, mutta heitä ei huomioida mitenkään.

Itse olen ollut aktiivisesti toimimassa kumpaankin suuntaan. Huomioin niin paljon kuin pystyn myös ex-anoppia, koska hänen poikansa on katkonut suhteet siihen suuntaan. Minä lähetän valokuvia, käyn kylässä, jutellaan puhelimessa. Omille isovanhemmilleni ja isoisovanhemmilleni kävin kaupassa, vaihdoin petivaatteet, siivosin, laitoin ruokaa ja toimin seuraneitinä petipotilaille. En siltikään voinut koskaan heitä tarpeeksi kiittää siitä huomiosta, jota pienenä heiltä sain.

Aivan samaa mieltä olen. Näkisin luonnollisena kiertokulkuna sen, että ensin omat vanhemmat hoitavat meidät aikuisiksi. Mummot ja papat hoitavat lapsenlapsia vanhempien työskennellessä (näin se homma meni ennen päivähoitojärjestelmää ). Mummojen ja pappojen ollessa raihnaisia heidän lapsensa ja lapsenlapsensa hoitavat heitä kuolemaan asti.
Näinhän sen periaatteessa "kuuluisi" mennä, nykymaailma tietysti asettaa omat haasteensa.
 
Jos isovanhemmat kokevat lastenlapset velvollisuudeksi, on parempi että pysyvät poissa kokonaan.

On niitäkin perheitä, joissa mummoja ja pappoja hyödynnetään kuin työvoimaa, mutta enemmän nykyään on isovanhempia, jotka ei ole mitenkään lastenlastensa elämässä läsnä. Ei kiinnosta, ei ole aikaa. Tai ostetaan läjäpäin tavaraa lapsille, aikaa ei omisteta yhtään.

Suomi on sairas maa, lähisukukin on jotain velvoitetta ja kaikki saavat olla omillaan. Mutta ei täällä hyvin voidakaan.
 
En pitäisi isovanhempia automaattisesti lapsenvahteina tai lahjojina. Kuitenkin täydellinen kiinnostuksen puute hämmästyttää. Miksi ei lasten lapset kiinnosta? Omaa sukua kuitenkin, luulisi että kiinnostaisi.

Itse olen todella onnellinen että omilla lapsillani on rakastavat isovanhemmat jotka pitävät yhteyttä. Ja toki se helpottaa elämää että mielellään tarjoavat lapsenvahtiapua jne. Omat isovanhempani taas eivät ole milloinkaan olleet kiinnostuneita meistä lapsenlapsista, ja se aiheutti pahaa mieltä minussa koko lapsuusajan. Nyt aikuisena olen päässyt siitä yli, mutta mitään yhteyttä en sinne suuntaan pidä, eikä sisaruksenikaan. Se on heidän menetyksensä, ei enää minun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Niin, mutta moniko lapsi ajattelee ikääntyneitä vanhempiaan? Kai sitten menee niin, että jos isovanhemmat aktiivisia, ollaan heidänkin suuntaansa aktiivisia? Joskus taas tuntuu, että isovanhemmilta odotetaan paljon, mutta heitä ei huomioida mitenkään.
.

Olen hoitanut äidin kotona ja ukkia ja mummia autoin niin kauan kuin pystyin. Hyvin harvinaista tuntuvat tällaiset ratkaisut olevan ikäluokassani (olen 30v), vanhemmissa ikäluokissa sitä näkee enemmän. Heillä on ehkä työuran (vuorotteluvapaa ym) ja muun elämäntilanteen puolesta siihen paremmat mahdollisuudet, ja vanhempana perheen merkitys nousee uuteen arvoon. Kun on pienet lapset, asuntolainat ja opinnot vasta takana, ei niin vaan ollakaan omaishoitajia. Mutta oikeassa olet, vähäisempikin auttaminen on käynyt harvinaisemmaksi.

Omalle perheelleni en sitten olekaan saanut apua, omillaan pärjätään. Elossa olevat isovanhemmat muistavat kyllä joulupaketit, mutta muuten on kiire matkustella, käydä konserteissa, teattereissa ja ylipäänsä tehdä mitä tahansa muuta kuin tylsistyä lasten kanssa :(
 

Yhteistyössä