isovanhempia ei kiinnosta - mitä sanon lapselle?

[miettivä tapaus]

miten selitän tilanteen lapselleni, kun isovanhempia ei kiinnosta lapsenlapset lainkaan. Toisia isovanhempia ei ole, eli on vain nämä yhdet - omat vanhempani. Vanhempani eivät ole mitenkään kiinnostuneet lapsenlapsista, pikemminkin välttelevät tapaamista/lapsista puhumista ja ovat kyllä heti ihan suoraan ilmoittaneetkin että heitä ei sitten kiinnosta, oma kasvatusvelvoite on jo aikaan lasten kanssa täytetty.

Vanhempani olivat todella huonoja vanhempia, minulla oli rankka lapsuus tunnekylmässä ja ja autoritäärisessä kodissa, joten en usko että heistä olisi isovanhemmiksikaan, enkä siis kaipaile heitä varsinaisesti lapsilleni "lämminhenkiseksi mummolaksi" - tiedän että heillä ei ole siihen kykyä saati halua.

Ongelma nyt onkin se että mitä pitää kertoa lapsille, kun alkaa tulla ikää lisää ja vajaa 3v jo kysyy miksi muilla on mummola mutta meillä ei? Ja miksi naapurin Matti pääsee ukin kanssa uimahalliin mutta me ei? Jotenkin minulla on sellainen "rajoite" eli tunnen olevani jossain lojaalisuusvelassa vanhemmilleni (vaikka järjen tasolla tiedän ettei pitäisi) ja tunnen syyllisyyttä tilanteesta, enkä pysty kertomaan lapsilleni totuutta. En siis voi sanoa lapsilleni että ne on huonot isovanhemmat, eivät välitä teistä, älkää kaipailko sellaisia.

Pitäisikö jotenkin sanoa että mummo on vaikka sairas eikä jaksa tavata, vai mitä ihmettä sanon? Aiemmin tämä ei haitannut lapsia mutta kun ikää tulee niin alkaavat mokomat huomaamaan että muilla on asiat toisin. Mitään muistamisia (lahjat tms) lapseni eivät ole koskaan saaneet, ja käymme vanhemmillani ehkä kerran vuodessa (asuvat kaukana). Silloinkin käynti on heille kova stressi kun heillä talo sotkeutuu ja parketti tärveltyy lasten takia. Meille eivät myöskään halua tulla kun on niin paljon kaikkea "omaa puuhaa ja harrastusta".

Surullista, mutta heidän menetys sinällään. Ainoa huoli tässä on nyt se että miten selitän tämän korrektisti lapsilleni? Jos jollain muulla jotain sopivia vinkkejä, niin kertokaa ihmeessä.

 

[Alessia*]

No älä nyt ainakaan lapsillesi sano, että isovanhemmat eivät välitä heistä! Kun lapset tietävät, että toisten isovanhemmat välittävät, niin voi vaan arvata miten paha mieli siitä tulisi. Kyllä sinun on nyt vaan pakko keksiä selityksiä ja tekosyitä. Että haluaisivathan ne tavata, mutta kun asuvat niin kaukana ja ovat jo niin vanhoja.... Ihan mitä tahansa, mutta ei totuutta!

 

[valehtelijako]

Meillä on minun miehen isä aikaslailla samanlainen. Hänellä ei kiinnosta meidän tai lasten asiat yhtään. Muutenkin hän on vähän viinaan menevä eli ei mitään unelmaisosisä ainesta. Joten miehen kanssa aina lasten kysymyksiin vastataan että pappa on nyt reissussa koska hänellä on tärkeää puuhaa. Että pappa tulee sitten jos reissusta kerkeää. Silloin harvoin kun pappa vaikka synttäreille tulee niin ollaan sovittu että viinaseikkailut hän selittää sillä että on ollut reissussa. Hän ei kyllä ole käynyt nyt meillä kahteen vuoteen... Joten pappa on ulkomailla tärkeässä tehtävässä parin muun papan kanssa Lapset eivät yleensä enempää ole sitten kyselleetkään. Koska se on huippusalaista ehkä sitten itse ymmärtävät isommalla iällä missä pappa oikeasti on ollut. Ei ehkä ole sama tilanne kuin sinulla ap, mutta tässä yksi hyvä sepustus.

 

[bgv]

No ei niille lapsille nyt valehdella tarvitse! Tuota en kyllä ymmärrä! Tai ihan mitä sitä itse haluaa, mutta minä en kyllä omilleni niin voi tehdä. Me ei kyllä pukistakaan tarinoida. Itse en vain kertoisi tuossa tilanteessa ihan koko totuutta...

Niille lapsille voi tosiaan sanoa, että kun ne isovanhemmat asuvat niin kaukana ja ovat hyvin kiireisiä yms... Sitten vanhempana sitä voi kertoa vähän tarkemmin. Ei niille lapsille nyt oikeasti niin hirveät traumat siitä tule. En ainakaan koe, että itse olisin jääänyt niin paljosta paitsi... Ei sitä ennen vanhaankaan aina näin pitkään eletty, että olisi sitä uutta polvea keretty näkemään, mutta kyllä sitä on ilmankin selvitty.

 

[niin tai näin aina väärinpäin]

No ei niille lapsille nyt valehdella tarvitse! Tuota en kyllä ymmärrä! Tai ihan mitä sitä itse haluaa, mutta minä en kyllä omilleni niin voi tehdä. Me ei kyllä pukistakaan tarinoida. Itse en vain kertoisi tuossa tilanteessa ihan koko totuutta...

Tämäkin riippuu niin tilanteesta. Pienet valkoisetvalheet eivät tee pahaa kenellekkään... Ja mitä lapset niistä edes kärsisivät? Sitten kun ovat isompia niin ymmärtävät. Itse en esim voisi kertoa lapsille että mummulaan ei voi mennä koska siellä ollaan niin kännissä... Niinkuin he ovatkin. Vaan ollaan sanottu että heillä on nyt kiireitä ja mennään heti kun kiireet helpottaa. Ja tuosta pukista. Kyllä jokaisen lapsen oikeus on uskoa joulupukkiin!

 

[sairaus]

Meidän selitys on sairaus. Koska lapsen mummoa ei kiinnosta tavata ja hän juo paljon ja mielenterveys ongelmiakin tuntuu viinan myötä tulevan, olemma sisarusteni kanssa sopineet, että mummo on sairas ja näin kaikki serkukset saavat saman selityksen, mummo on sairas. Mummon pipi on niin iso, että se ei mene ohi ja siksi ei voi tavata. Näinhän asia on, lapsille vaan pitää selittää ikätason mukaan. Alkoholismi ja mielenterveys vaikeudethan ovat sairauksia sieltä vakavimmasta päästä.

 

[Alessia*]

Me ei kyllä pukistakaan tarinoida.

Eikös sitä sanota, että joulupukin paljastuminen mielikuvitushahmoksi on hyvä tapa opettaa lasta käsittelemään pettymyksiä.

 

[yyttip]

Me ei kyllä pukistakaan tarinoida.

Eikös sitä sanota, että joulupukin paljastuminen mielikuvitushahmoksi on hyvä tapa opettaa lasta käsittelemään pettymyksiä.

No, eiköhän jokainen lapsi niitä pettymyksiä opi ihan muutakin kautta, ei siihen välttämättä mitään pukkitarinoita tarvita

 

[Itse omani kasvattanut]

Vanhempasi ovat tosiaan jo kasvatusvelvollisuutensa hoitaneet. Jos todella ajattelee lapsesi parasta, etkä halua vain isovanhemmista lapsenhoitajaa, niin teet itse lapsesi kanssa niin paljonkaikenlaista, ettei siihen muita kaivata. Kun naapurin lapsi menee ukinkanssa uimahalliin ja lapsesi kysyy siitä niin helointa on se, että viet itse lapsesi uimahalliin. Lapsen kysymykseen on ihan helppo vastaus: Eikös sitä voi vastata että koska haluat itse mennä lapsesi kanssa uimahalliin. Näin lapsi ei ainakaan koe jäävänsä mistään vaille.

 

[ei niin simppeliä]

Vanhempasi ovat tosiaan jo kasvatusvelvollisuutensa hoitaneet. Jos todella ajattelee lapsesi parasta, etkä halua vain isovanhemmista lapsenhoitajaa, niin teet itse lapsesi kanssa niin paljonkaikenlaista, ettei siihen muita kaivata. Kun naapurin lapsi menee ukinkanssa uimahalliin ja lapsesi kysyy siitä niin helointa on se, että viet itse lapsesi uimahalliin. Lapsen kysymykseen on ihan helppo vastaus: Eikös sitä voi vastata että koska haluat itse mennä lapsesi kanssa uimahalliin. Näin lapsi ei ainakaan koe jäävänsä mistään vaille.

Niin, se vain ei aina ole näin yksinkertaista.... Ei se lapsi välttämättä sitä uimahalliin menoa kaipaa vaan nimenomaan ihmettelee sitä miksi minun ukkini/mummini ei vie minua, kuten naapurin Ville ukki. Varsinkin jos lapsilla on kavereita, joilla on läheisiä suhteita isovanhempiin, se myös ainakin meidän kersoissa herätti kysymyksiä miksei heidän isovanhempansa eivät näy kuvioissa. Ihan pienenähän ne eivät sitä osaa kaivata mutta lähempänä 5 ikävuotta alkoi jo tulla ensimmäisiä kysymyksiä. Valkoista valhetta minäkin suosittelen.

 

[2 lapsen mamma]

Muistan joskus lukeneeni joko Vauva- tai KaksPlus-lehdestä jostain ns varaisovanhempi-toiminnasta Suomessa... Valitettavasti en muista tästä artikkelista enempää, mutta muistaakseni joissain Suomen kaupungeissa toimii palvelu, johon isovanhempi-iässä olevat voivat vapaaehtoisesti sitoitua varamummeiksi tai -papoiksi lapsille, joilla ei jostain syystä ole omia isovanhempia, tai omat asuvat ulkomailla tms.

Tuli vaan mieleen, että jokin tämmoinen olisi varmaan ihana asia lapsillesi?

 

[Ink-eri]

Varamummi ja vaari on hyvä vaihtoehto jos sellaiset vaan löytyy jostain.

Entäs ne muut sukulaiset ja ystävät ja muu verkosto? Voisihan sitä jonkun toisenkin kuin isovanhempien kanssa tehdä jotain kivaa ja ainutlaatuista. Entäs ne kummit, onko ne aktiivisia?

On tosiaan kurjaa kun isovanhemmista ei ole lapselle sitä mitä yleensä edustavat, tukea ja turvaa ja rakkautta ja läsnäoloa yms. Ne vaan pitää löytää muualta.

Itse kyllä jättäisin kertomatta pienelle lapselle koko totuuden. Eivät heidän hartiansa ole vielä riittävän vahvat kantamaan näitä ikäviä totuuksia. Lapselle voi kertoa jonkun totuuden, että ovat vähän liian vanhoja tai kipeitä hoitamaan pieniä lapsia tms. Kun lapsi kasvaa hän kyllä tekee havaintojaan ja kyselee sitten eri tavalla ja sitten voi jo asiasta keskustellakin rakentavasti.

 

[Miinaiina]

Minä sanoisin sinun tilallasi että asuvat niin kaukana ja ovat niin kiireisiä etteivät ehdi käymään. Silloinhan et edes valehtele.

Lisäksi jättäisin myös omasta puolestani sen kerranvuodessa-käynninkin väliin. Miksi suotta mennä sellaiseen paikkaan jonne selkeästi ei kaivata? Ei sinullakaan heidän lapsenaan mitään velvollisuuskäyntejä pakko tehdä.

 

[a-p taas]

Minä sanoisin sinun tilallasi että asuvat niin kaukana ja ovat niin kiireisiä etteivät ehdi käymään. Silloinhan et edes valehtele.

Lisäksi jättäisin myös omasta puolestani sen kerranvuodessa-käynninkin väliin. Miksi suotta mennä sellaiseen paikkaan jonne selkeästi ei kaivata? Ei sinullakaan heidän lapsenaan mitään velvollisuuskäyntejä pakko tehdä.

Niin, tottahan tuo on, miksi ihmseessä raahaan lapseni kyläpaikkaan missä vanhemmat vain vahtivat jokaista naarmua parketissa (ja jos lapsi kaataa jonkun koriste-esineen niin jälkikäteen monta viikkoa jaksetaan marmattaa miten huonosti lapset käyttäytyivät ja miten kamalaa tuhoa aiheuttivat).

Kuitenkin joku syyllisyydentunto (johtuu varmaan kurjasta lapsuudestani) minut sinne on vienyt, tai joku pakko-ajatus että lapsille pitää antaa mahdollisuus tutustua isovanhempiin. Isovanhemmat ovat kyllä muille (ulkopuolisille, naapureille, sukulaisille) vetämässä sellaista roolia että "ollaan niin rakastavia isovanhempia" ja "koko ajan soitellaan ja pidetään lapsenlapsiin yhteyttä". Sitten esitellään lapsenlapsen valokuvaa (se kerran vuodessa -vierailun aikana otettu) ja kertoillaan lapsenlapsen kuulumisia jotka ovat siis omasta päästä keksittyjä koska eivät tietenkään tiedä lastenlasten tilanteesta mitään. Mitään muistamisia ei tule koskaan (enkä nyt tarkoita että pitäisi saada rahaa/tavaraa, joku puhelinsoitto voisi olla edes joskus lapsenlapselle paikallaan) ja kaikenkaikkiaan lapsenlapset ja perheeni on heille ilmaa. Muille kyllä sitten teeskenneellään aivan toista.

Koko lapsuusperhettä on aina vaivannut kulissien ylläpitö, eli vaikka perheen lapset ovat olleet onnettomia ja vanhempien parisuhde surkea niin aina on pitänyt hampaat irvessä näyttää äidin ja isän toimesta että meidän perhe on niiiin hieno, varakas, menestyvä jne.

Itse asiassa mietin että pitäisikö tosiaan jättää tuo velvollisuuskäynti väliin, sillä tavallaan sen suorittamisella ylläpidän itsekin noita kulisseja "rakastavista isovanhemmista". Jos totuus on se että isovanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa niin mitäpä minäkään siinä sitten valhetta sen enempää ruokkimaan...

 

[ModestyB]

Ap, on ihan totta, että suhde isovanhempiin on ennen kaikkea isovanhempien vastuulla, koska he ovat aikuisia isovanhempi-lapsenlapsi-ihmissuhteessa. Vanhempi ei voi pakottaa isovanhempia suhdetta luomaan, eikä pidä toisaalta suhdetta estää, Jos isovanhemmat ovat hengen voimissa sellaista luomaan ja ylläpitämään.

En valehtelisi lapsilleni mitään kiireestä tms., koska se antaa heille kuvan, että syy on oikeasti heissä, he eivät ole yhtä kiinnostavia ja arvokkaita kuin ne kiirettä aiheuttavat asiat. He eivät ole yhtä kiinnostavia kuin naapurin Ville, koska hänen isovanhempansa valitsevat antaa hänelle aikaansa eivätkä käytä sitä aina johonkin muuhun.

Sanoisin, että isovanhemmat ovat sairaita, minusta tunnekylmyys ja välinpitämättömyys omista läheisistä on yhdenlaista mielensairautta. Vakuuttaisin, että syy ei millään tavalla ole lapsissani, isovanhemmat eivät vain omista puutteistaan johtuen pysty osallistumaan heidän elämäänsä. Lasten kasvaessa kertoisin vähän tarkemmin, että he ovat mieleltään ja tunne-elämältään rajoittuneita, eivätkä osaa ylläpitää terveitä ihmissuhteita perheeseensä.

Jos olisi tiedossa omien vanhempien taustaa heidän lapsuudestaan jne., kertoisin tottakai myös lieventäviä asianhaarjoja isommille lapsille, miten tällainen käytös voi johtua suvun henkisestä perinnöstä ammoisista ajoista lähtien, eikä välttämättä ole isovanhempien pahantahtoisuutta. He eivät vain muuta ole oppineet ja pystyneet.

En valehtele lapsilleni myöskään joulupukista enkä toisen vnahempani alkoholismista, kerron ikätason mukaan.

 

[Kuuntele sydäntäsi ja katso lapsiasi]

Ap, luulen että susta tulisi paljon onnellisempi kun lopettaisit ne käynnit kokonaan.

Minä tein niin. Terapeuttini neuvoi kirjoittamaan kirjeen vanhemmilleni (mutta sitä EI KUULU LÄHETTÄÄ). Kirjoitin sitä monta päivää (tai yötä). Siinä oli paljon vihaa, mutta myös anteeksiantoni, vaikkei kukaan ole anteeksi pyytänytkään. Säästin kirjettä ja luin sen aina kun kaduin päätöstäni (olla olematta yhteydessä). Sitten lopulta kävin repimässä kirjeen ulkoroskikseen. Sen jälkeen ajatukseni olivat selkeitä ja vaikka olin surullinen että en enää mennyt, niin tiesin etten ole itse heidän käytöksestään vastuussa. Olen aikuinen ihminen ja päätän itse miten haluan elämäni elää. Päätän myös millaisen aikuisen mallin lapseni saavat.

Sinä teet kuten koet oikeaksi. Kuuntele sydäntäsi. Se kyllä kertoo. Mutta huomaa ero syyllisyyden- ja velvollisuudentuntoon, ja ajattele lapsiasi. On surullista, ettei lapsellani ole läheisiä isovanhempia, mutta kylmät ja tunnevammaiset isovanhemmat ovat vain pahaksi, eikä heidän kanssaan yhdessä olo korvaa sitä menetystä, ettei lapsilla ole niitä ihania lämpimiä isovanhempia. Minusta ei ollut valehtelemaan tai keksimään tekosyitä, ja vanhempana lapseni olisi itse nähnyt ja kokenut kuinka sairas ilmapiiri lapsuudenkodissani on. Sitä en halunnut.

 

[simppeli vastaus]

No, ihan simppeliähän tuo on kun asiasta ei tee liian monimutkaista. Kai sitä nyt voi lapselle opettaa että ihmisiä on erilaisia, niin myös mummoja ja vaareja on erilaisia. Jollain on jopa tätejä ja setiä jotka käyvät lasten kanssa uimassa, toislla ei ole ensimmäistäkään tätiä tai setää. Maailmaan mahtuu erilaisuutta. On eri kulttuureist atulevia ihmisiä, on eri tulotasoisia ihmisiä on yhden vanhemnman perheita jne. Kaipa sitä voi leapselle opettaa suvaitsevaisuutta pienestä pitäen ja sitä et perheet ja suvut ovat erilaisia. Ei meilläkään ole mersua vaikka naapurilla on.

"Miks meijän mummo ei, vaikka toisten mummot kyllä.." Elämä on.

 

[eiköhän se siitä]

Minusta vähän tuntuu että ap kyllä osaa selittää lapselleen oikealla tavalla ja luulen myös että lapsi aika pian lopettaa kyselemisenkin kun suhde mummoon ja vaariin jää niin etäiseksi.