Isovanhemmat

Kuinka paljon olette tekemisissä vanhempienne kanssa? Soittelevatko ja tulevatko he käymään teillä ja kuinka usein itse käytte heillä?
Odottatteko että isovanhempien pitäisi olla kiinnostuneita lapsenlapsistaan ja kysellä kuulumisia vai soitatteko yleensä itse heille? Hoitavatko he lapsianne tai tarjoutuvatko he hoitamaan?

 

omien vanhempieni kanssa olen ainakin puhelimitse tekemissä lähes päivittäin, viikottain näemme joskus useamminkin kerran, hoitavat paljon lapsiamme, appivanhempien kanssa (luojalle kiitos) emme ole tekemisissä ollenkaan, mies saattaa soittaa pari kertaa vuodessa. anoppia ei kiinnosta.

 

Mun vanhempien kanssa ollaan tekemisissä viikottain - soitellaan ainakin joka toinen päivä mutsin kanssa. Tulevat noin kerran viikossa käymään ja yleensä päästään silloin miehen kanssa asioille. Mutsi tekee usein ruokaa ja aina tuovat jotain herkkuja kassikaupalla tullessaan. Ottavat trion silloin tällöin viikonloppukylään, jolloin meillä on miehen kanssa laatuaikaa... Itselläni on erittäin lämmin suhde omiin vanhempiini.

Miehen vanhemmat asuvat Ruotsissa ja ovat eronneet. Anoppi soittaa ehkä pari krt kuussa ja me nähdään 2-3 krt vuodessa (yleensä käydään pari krt Ruotsissa ja sit anoppi tulee lomallaan muutamaksi päiväksi meille). Anopille oli kova isku, kun muutettiin Ruotsista Suomeen pari vuotta sitten ja taitaa sulatella sitä yhä. Appiukkoa nähdään ehkä kerran vuodessa Ruotsin lomallamme - on jo hiukan dementikko ja hänen avokin ansiostaan lapsenlapsia muistetaan hienoilla lahjoilla merkkipäivinä. Soittaa, kun kyselee lahjatoiveita. That´s it.

 

Omien vanhempieni kanssa olen tekemisissä useamman kerran viikossa, joko soittaen tai sitten silmästä silmään tavaten. Appivanhempien luona tulee vierailtua noin kerran kuussa. Välillä vierähtää pidempäänkin! Ja kaikki asumme samalla paikkakunnalla...!
Ei vaan ole niin läheiset välit miehen vanhempiin kuin omiini...

 

\

Omien vanhempieni kanssa olen tekemisissä useamman kerran viikossa, joko soittaen tai sitten silmästä silmään tavaten. Appivanhempien luona tulee vierailtua noin kerran kuussa. Välillä vierähtää pidempäänkin! Ja kaikki asumme samalla paikkakunnalla...!
Ei vaan ole niin läheiset välit miehen vanhempiin kuin omiini...

Näin myös meillä. Omien vanhempieni kanssa ollaan yhteydessä, mutta appivanhempien kanssa ollaan vähemmin tekemisissä paitsi tietenkin mieheni on taas heidän kanssaan tekemisissä lähes päivittäin. Anoppikokelas soittaa enää hyvin harvoin minulle lapsenlapsestaan tai kyselee voiko tulla käymään. Poikani puolesta vähän sääli, mutta itselleni todellinen helpotus. En jaksa sitä lässyttävää hössöttäjää :ashamed:

 

oman äitini näen ehkä kerran kahes vuodessa,enkä ole pahoillani.anopin ja apen kanssa yhteyksis päivittäin asuvat naapurissa.lapset saa olla siel niin paljon ku tahtovat.apua saan millon tarviin,lasten hoidos ja muutenkin.

 

Aika vähäistä on kanssakäyminen, mikä johtuu pääasiassa välimatkasta. Mun vanhemmat asuu espanjassa ja miehen guernseyllä, kanaalisaarilla. Kummatkaan ei lisäksi ole mitään perinteisiä mummopappa-tyyppejä. Sohvalta käsin jutustelevat lasten kanssa, mutta eivät juurikaan heittäydy lapsen tasolle. Mun vanhemmat kyllä espanjassa vieraillessamme haluavat osallistua lastenhoitamiseen, mutta lähtevät aina mielellään omalle asunnolleen tyyliin "huh huh, kylläpä lastenhoito on rankkaa..." Miehen vanhemmat eivät suostu enää olemaan lasten kanssa keskenään, ovatkin jo aika vanhoja.

Eipä tämä tilanne liikoja haittaa, kun ei etukäteen ollut vääriä odotuksia mistään muunlaisestakaan. Olisihan se silti ihanaa, jos lapsilla olisi läheiset suhteen isovanhempiinsa, mutta kun ei, niin turhaapa tällä on itseään stressata. Jonkun sortin varamummo olisikin perheellämme tilauksessa, kun vain saisin aikaiseksi alkaa tiedustella ja etsiä =)

Olkaa te onnellisia, joilla lähellä asuvat mummot ja papat, jotka haluavat ottaa lapsia syliin heitä nähdessään =) :hug:

 

Melkein joka päivä näkevät, koska tyttö on hoidossa mummolassa. Ja mielellään isovanhemmat (minun vanhemmat) hoitavatkin tyttöä, on heidän varsinainen silmäterä. Miehen vanhemmat eivät ole enää elossa. Ukki kun oli pari viikkoa pois, niin soitteli joka päivä ja kyseli tytön kuulumisia ja mummo lähetteli kännykällä kuvia tytöstä ukille. Olen todella tyytyväinen, että isovanhemmat haluavat olla niin paljon mukana ja itsekin muistan omasta lapsuudestani, miten mukavaa oli olla isovanhempien luona. Olemme saaneet todella paljon hoitoapua heiltä, joskaan yhtään yötä ei ole raaskittu olla tytöstä erossa, vaikka väsymys painaa.

 

Miehen vanhemmat hoitavat ja huolehtivat lapsistamme hyvin.Anoppi tulee meille kotiin hoitamaan tarvittaessa ja välillä viedään lapset mummolaan yökyläänkin.Appivanhemmat ovat vielä työelämässä,joten se rajoittaa hiukan hoitamista.Mut olen ihan tyytyväinen tähän.
Mun omat vanhemmat ei juuri ole kiinnostuneita hoitamaan lapsia,meillä on kyllä välimatkaakin monta sataa kilometriä..mut tuskinpa huolehtisivat vaikka asuttaisiin lähempänä.He eivät hoida veljeni lapsiakaan ja heillä valimatkaa 2 km. :\|

 

Me ollaan paljon tekemisissä isovanhempien kanssa.
Äiti käy meillä viikonloppuisin jeesaamassa, jos isäntä on töissä.
Isännän vanhempia tavataan ainakin joka sunnuntai, jolloin käydään heillä syömässä.
Yökylässä ja hoidossa poju on ollut molempien luona mutta itselleni on luontevampaa jättää poju äitini hoivaan.

 

Asumme 700km päässä molemmista isovanhemmista.suhteet ovat etäiset ja ajoittain vaikeahkot.Yhteydenpito lepää melkeinpä vain meidän harteillamme.olen tehnyt pari vuotta pätkätöitä, jolloin lomia ei juurikaan kerry, esikoinen on koulussa, jonka loma-ajat rajoittavat myös perheemme matkustelua.isovanhemmat puolestaan ovat eläkkeellä.tuntuu hieman kohtuuttomalta että he edellyttävät vain meidän pitävän yhteyttä loma-aikoina, kun toisinaan käy mielessä että heidän olisi paljon helpompaa lähteä aikuisina ihmisinä matkaan kun edes työ ei rasita.en tiedä kuinka ääretöntä rakkaus onkaan lapsenlapsia kohtaan kun tavatessa pari päivää jaksetaan esittää täydellistä isovanhempaa ja teatraalisesti huokaillaan kuinka ääretöntä rakkaus voikaan olla.Mutta sitten vierailujen välillä saattaa mennä puolikin vuotta ettei olla lainkaan kiinnostuneita lapsenlapsista.eivät soita tai osoita muutenkaan aktiivisuutta suhteessa lapsenlapsiinsa.Nyt olenkin antanut itselleni oikeuden viettää ajoittain lomia ihan vain kotona perheeni kanssa.on tarpeeksi raskasta yhdistää lapset, työ, parisuhde ym arjessa ja sitten pitäisi vielä kantaa suhde isovanhempiin kun toiset eivät lainkaan yritä.olen sitten vaikka itsekäs jos joku niin haluaa sanoa, mutta muuten en jaksa.Olemme kunnialla hoitaneet vuosikausia lapsemme vailla ulkopuolista apua tai tukea,välillä on venytty todella äärimmille, mutta onpa vaan selvitty.en tiedä onko muilla tälllaisia kokemuksia mutta tämä on meidän perheen tarina.

 

omat vanhempani käy meillä aika usein, vauvaa etenkin katsomassa. mut anoppi käy harvemmin, onneksi :kieh: ja ei halua ottaa vauvaa edes syliin aivan outo tapaus koko anoppi :kieh:

 

Anoppi käy usein aamuisin viemässä lapsia hoitoon, jos ollaan molemmat jouduttu menemään aikaisin töihin. Hoitaa lisäksi muutenkin lapsia, jos meillä on menoa. Anoppi on eläkkeellä. Ei kuitenkaan itse pyydä koskaan lapsia hoitoon, mutta tosi mielellään hoitaa, jos mies kysyy. Joskus ajattelin, ettei halua hoitaa, kun ei koskaan pyydä itse, mutta olemme keskustelleet ja hän ei halua tuputtaa apua. Kurinpito on anopilla olematonta ja pienempänä muksuilla oli jopa turvaton olo sen takia.
Appi kuoli pari vuotta sitten.

Mun vanhemmille on matkaa 250km ja nähdään parin kuukauden välein.
Usein viedään tai haetaan lapsia sieltä. Vanhempani siis pyytävät lapset sinne ja matkan takia ovat aina noin viikon kerrallaan. Kerran olivat jopa 2 vkoa. Itse en jaksa vanhemmillani kyläillä, menee isääni hermot.
Lapsilleni ovat aivan unelmaisovanhemmat, touhua riittää, syömiset kohtuullisen terveellisiä, unta riittävästi ja kurikin pysyy. Lapset viihtyvät tosi hyvin.

 

Tosi paljon ollaan tekemisissä molempien isovanhempien kanssa. Toisinaan rassaa, etenkin anoppi. HÄnen viimeisin vetonsa:

"kun jään eläkkeelle kesällä, aion keskittyä lapsenlapsiini ja puutarhan hoitoon"

OK, mutta mieheni siskon lapsi on 17,5 v joten "lapsenlapset" on mun lapsia ja ovat myyneet viime vkl ok talonsa ja ostaneet kerrostalo-osakkeen n 1 k meiltä, joten puutarha on mun puutarha. :headwall:

Tuo ei kuulosta yhtään kivalle suunnitelmalle, etenkin kun minun on tarkoitus olla kotona 1,5 v vielä. Kun olen töissä sit saa majailla meillä just niin paljon kun huvittaa. Nyt en jaksasi sitä perästä hiihtämistä.

 

\

Kuinka paljon olette tekemisissä vanhempienne kanssa? Soittelevatko ja tulevatko he käymään teillä ja kuinka usein itse käytte heillä?
Odottatteko että isovanhempien pitäisi olla kiinnostuneita lapsenlapsistaan ja kysellä kuulumisia vai soitatteko yleensä itse heille? Hoitavatko he lapsianne tai tarjoutuvatko he hoitamaan?

Meillä on vanhanaikainen järjestelmä, asun mieheni anopin kanssa samassa talossa ja samassa taloudessa jo vuuesta 1991, ja anoppi auttaa aina tarvittaessa mut ei puutu kasvatukseen jos ei pyydetä erikseen ja hoitaa aina kun on tarvis.

Äiteeni kanssa meillä ei ole ollut 4 vuoteen mitään tekemistä toistemme kanssa, välimme on totaallisesti poikki mut isäpuoleni käy joka viikko katsomassa "tyttärensä poikaa" ja meillä on hyvät välit hänen kanssaan.

 

Käydään ihan liian harvoin mun äidillä nyt, kun olen töissä. Anoppi hoiti joka päivä Onnia, nyt joka kolmas viikko. Enempi nähdään anopin kanssa kuin äitini.
Isäni on kuollut ja appiukon olen nähnyt kerran vuosia sitten.

 

Ollaan molempien sekä miehen että minun vanhempien kanssa tekemisissä viikottain. Yleensä käydään kyläilemässä. Miehen vanhemmat eivät soittele ja luulisin että jos emme olisi päättäneet pitää näinkin tiiviisti yhteyttä emme olisi paljoakaan tekemisissä. Omat vanhempani soittelevat ja ovat paljon aktiivisempia ja kiinnostuneempia. Mielestäni lapsellamme pitää olla hyvät suhteet molemman puolen isovanhempiin. Päätin silloin kun lapsemme syntyi että olen itse aktiivinen ja luon läheiset suhteet kaikkiin, koska isovanhemmat ovat lapselle suuri rikkaus. Jo tässä vaiheessa huomaa (tyttö nyt 7 kk) että tämä ajattelutapa ja toiminta kantaa hedelmää. Ei aina kannata jääräpäisesti odottaa isovanhemmilta yhteydenottoja, sinä voit tehdä niin ja luoda suhteelle sillan. Ja mielestäni välillä voisi appivanhempienkin haukkumisen jättää tekemättä, koska jokainen voisi mennä itseensä ja miettiä omia tekemisiään tai suhtautumistaan asioihin. :heart:

 

\

Asumme 700km päässä molemmista isovanhemmista.suhteet ovat etäiset ja ajoittain vaikeahkot.Yhteydenpito lepää melkeinpä vain meidän harteillamme.olen tehnyt pari vuotta pätkätöitä, jolloin lomia ei juurikaan kerry, esikoinen on koulussa, jonka loma-ajat rajoittavat myös perheemme matkustelua.isovanhemmat puolestaan ovat eläkkeellä.tuntuu hieman kohtuuttomalta että he edellyttävät vain meidän pitävän yhteyttä loma-aikoina, kun toisinaan käy mielessä että heidän olisi paljon helpompaa lähteä aikuisina ihmisinä matkaan kun edes työ ei rasita.en tiedä kuinka ääretöntä rakkaus onkaan lapsenlapsia kohtaan kun tavatessa pari päivää jaksetaan esittää täydellistä isovanhempaa ja teatraalisesti huokaillaan kuinka ääretöntä rakkaus voikaan olla.Mutta sitten vierailujen välillä saattaa mennä puolikin vuotta ettei olla lainkaan kiinnostuneita lapsenlapsista.eivät soita tai osoita muutenkaan aktiivisuutta suhteessa lapsenlapsiinsa.Nyt olenkin antanut itselleni oikeuden viettää ajoittain lomia ihan vain kotona perheeni kanssa.on tarpeeksi raskasta yhdistää lapset, työ, parisuhde ym arjessa ja sitten pitäisi vielä kantaa suhde isovanhempiin kun toiset eivät lainkaan yritä.olen sitten vaikka itsekäs jos joku niin haluaa sanoa, mutta muuten en jaksa.Olemme kunnialla hoitaneet vuosikausia lapsemme vailla ulkopuolista apua tai tukea,välillä on venytty todella äärimmille, mutta onpa vaan selvitty.en tiedä onko muilla tälllaisia kokemuksia mutta tämä on meidän perheen tarina.

Muuten kuin "meidän tarina",mutta matkat vain kymmenissä kilometreissä!Ja siltikään niitä ei kiinnosta!

 

\

Mielestäni lapsellamme pitää olla hyvät suhteet molemman puolen isovanhempiin. Päätin silloin kun lapsemme syntyi että olen itse aktiivinen ja luon läheiset suhteet kaikkiin, koska isovanhemmat ovat lapselle suuri rikkaus. Jo tässä vaiheessa huomaa (tyttö nyt 7 kk) että tämä ajattelutapa ja toiminta kantaa hedelmää. Ei aina kannata jääräpäisesti odottaa isovanhemmilta yhteydenottoja, sinä voit tehdä niin ja luoda suhteelle sillan. Ja mielestäni välillä voisi appivanhempienkin haukkumisen jättää tekemättä, koska jokainen voisi mennä itseensä ja miettiä omia tekemisiään tai suhtautumistaan asioihin. :heart:

Tuo on ihan hyvä periaate =) Aina se ei ole kuitenkaan omasta halusta tai päätöksistä kiinni. Minä todella haluaisin, että lapsillamme olisi hyvät ja läheiset suhteet kumpiinkin isovanhempiin, ja olemme miehen kanssa yrittäneet ja yritämme edelleen. Miehen vanhemmat ovat vain todella erikoisia ja voin vakuuttaa, he ovat oikeasti vaikeita ihmisiä. Mutta lasten kuullen isovanhemmista ei tietenkään puhuta ikävään sävyyn.

Kerronpa lyhyesti millaisia tyyppejä nuo mun appivanhemmat ovat =) Kun he tulivat meille vuosi sitten keväällä viikoksi, en kertaakaan sen viikon aikana saanut kiitosta mistään ruoasta tai mistään muustakaan. Naama nurinpäin olivat ensimmäiset päivän jälkeen koko loppuviikon. Kun anopilta kysyy haluaako se vaikkapa kahvia, se vaan kohauttaa olkapäitään ja naama menee sellaiseen hälläväliä ilmeeseen, suupielet vähän alaspäin. Siis haluaako vai ei... en tiedä. Mutta parasta on tarjota kuppi eteen kuitenkin,koska appi tulee pian ja kyselee onko vaimolla kaikki hyvin ja jos sillä ei ole jotain juotavaa edessä, se menee itse keittiöön ja hakee sieltä rouvalleen mielenosoituksellisesti lasin vettä.

Rouva ei itse pese hiuksiaan, vaan pesettää kampaamossa. Varasin sille ajan omalle kampaajalleni, joka oli sen mielestä hirveän vanhanaikainen. Varasin sille ajan toiselle kampaajalle ja sen jälkeen anoppi oli vähän aikaa tyytyväinen, mutta loppupäivä oli kuitenkin pilalla, kun tukka lässähti, se kampaaja oli pilannut sen laittamalla liikaa hoitoainetta. Anoppi kulkee mustissa nahkahousuissa (72v), ottaa säännöllisesti botoxia ja kaikenkattavia korjaavia kohennusleikkauksia ja arvostelee kaikkia vastaantulevia ihmisiä junteiksi. Ei arvosta pätkääkään asuinpaikkaamme tai mitään suomalaisuuteen liittyvää (on siis englantilainen). Valittaa, ettei saa täällä ollessaan yöllä nukutuksi,koska patterin pieni punainen valo häiritsee sitä. Ei arvosta kuvia mitä lähetän, koska sillä on jo niiiiiin paaaaaaljoooon kuvia uhhuhuh.... Kerran meidän valitsemassamme ravintolassa se ei syönyt alkupalasta ja pääruoasta kuin keitetyn porkkananpalan, koska muuten ruoka oli syötäväksi kelpaamatonta. Alkupalakeittoa se ei edes maistanut.

Entäs appi sitten. Se yrittää pistellä ja provosoida mua mm. haukkumalla suomea ei-sivistysvaltioksi verrattuna englantiin. Se on ylimielinen eikä kuuntele ketään muita kuin itseään. Yhteenkään mun lähettämään emailiin näiden vuosien aikana en ole saanut vastausta. Jos jotain kerrot, on vastaus "really?" mutta äänensävy evvk. Ja samasta aiheesta voidaan puhua jo hetken kuluttua eikä ukko muista mitään. Se kohtelee myös mun isää nöyryyttävästi, kaksi kertaa ovat tavanneet. Appi lähetti miehelleni joululahjaksi vanhoja valokuvia, joita se oli polttanut cd:lle. Ensimmäisenä komeili mun miehen leveäsi hymyilevä ex-vaimo bikineissään, nainen, josta appi ei pitänyt, kuten ei pidä tyttärensä miehestä tai toisen poikansakaan vaimosta (eikä pidä anoppikaan) ja jonka kanssa sillä oli aina jonkinlaista suukopua. Lapset on sille kamala kiusa. Sitten kun he oppivat pelaamaan golffia, sitten niiden kanssa voi puhua jotain.

Ja näitä tositarinoita mun appivanhemmista riittää.

Mutta kummankin kanssa tullaan toimeen silti. Aurinkoisesti hymyilen kun nähdään. Appiukon kanss yhteinen keskustelunaihe on digikamerat, joista annan se paasata mulle kaiken. Se nauttii kun saa opettaa. En ole huomaavani piikkejä ja muita epäkohteliaisuuksia ja ehkä he pitävät mua vähän yksinkertaisena. Se ei haittaa, en alennu riitelemään moisten kanssa. Miehen kanssa ollaan onneksi samoilla linjoilla hänen vanhempiensa suhteen. Eivät he olekaan juuri miestäni kasvattaneet, mies vietti lapsuutensa kaikki viikonloput ja useat illat omien isovanhempiensa kanssa. On varmasti hyvä niin, mies on täysin erilainen kuin kumpikaan vanhempansa :heart:

<br><br>

 

Minun anoppini asuu n. 20 km. päässä meistä,mutta en ole hänen kanssaan nykyään tekemisissä kun vaan pakollisissa tilanteissa. Poika on 1v. 10 kk,mutta hän ei ole hoitanut tätä kertaakaan,uusi vauva syntyy koska tahansa,mutta eipä ole edes onniteltu..pappa on jo vähän höppänä,enkä häneltä edes hirveästi odottele. Olemme olleet yhdessä 6 vuotta,naimisissa 1.5 eikä ainutkaan tapaamiskerta ole mennyt niin etten olisi kuullut jotain mieheni ex-avovaimosta.. ja heidän poikansa ovat kaikkikaikessa,15v. ja 13v. En ole enää katkera,enkä pidä itseäni huonona ihmisenä,annan asian olla ja välttelen häntä parhaani mukaan. Minun mielestäni tappio on hänen,ikää kun on jo 80v. eikä siitä nuorene!
Eli pojalla on 1 mummo joka asuu 350 km. päässä,mutta joka soittaa melkein päivittäin ,käymme hänen luonaan kuukausittain ja rahallinen apu on aina varma jos on hätä-ja hoitaa vaan jos jaksaa,sillon kun ollaan siellä,ikää on sielläkin 80v. Isäni on kuollut valitettavasti jo 3 vuotta sitten.
Olkaa vaan kiitollisia jos on mummot ja papat kuvioissa mukana !
Säälittää omien lapsien puolesta!

 

Meillä poika on mun äidillä hoidossa joten usein nähdään. Jos ei ole hoitopäiviä niin soitellaan melkein joka päivä. Ja hoitaa poikaa mielellään muutenkin jos halutaan miehen kanssa käydä jossain kaksistaan.. Anoppilassa käydään n.ehkä kerran viikossa tai kahdessa, tai sit ne käy meillä, harvakseltaan. Poikaa en sinne halua viedä yksistään vaikka kuulemma ottaisivatkin ku on toi anoppi niin hössö etten kyl luota sen vahtimisiin.. Jos puhelin soi niin anoppi sanoo puhelimeen "ai hei ja läpä läpä läpä..." ja sen jälkeen poika voi olla vaikka pää takassa tai jotain.. Siis tätä rataa. Muuten ei anopissa sinänsä mitään vikaa ole mutta pieni luottamuspula on kummiskin sen lastenhoitotaitoihin. (Aina ihmetelläänki miehen kanssa että miten se ja sen veli on kummiski selvinny lapsuudesta hengissä näinkin pitkälle tolla vahtimisella.. )

 

Omien vanhempieni kanssa soittelen päivittäin ja nähdäänkin vähintään kerran viikossa. Appivanhempienkin kanssa nähdään vähintään viikottain. En tykkää kauheesti anopistani, joten minusta on ärsyttävää, että hän soittaa mulle eikä pojalleen, kun kyselee meidän kuulumisia. Se on ehkä minulta typerää, mutta hermo menee, kun se on aina tietävinään kaikki asiat paremmin.

Omien vanhempien kanssa on helpompi olla, kun heille voi sanoa, jos tekevät jotain mielestäni väärin. Lähinnä lapseen liittyen. Eikä sanomista paljon ole, sillä äitini noudattaa samoja linjoja kuin me mieheni kanssa.

Anoppi sen sijaan lellisi lapsen täysin piloille. Mitään ei häneltä saisi kieltää eikä mistään torua. Ruokapöydässäkin saa pelleillä tai heitellä ruokailuvälineitä kuinka paljon vaan. Anoppi vaan nauraa. Ja sehän tietenkin kannustaa tyttöä lisäämään sähellystä entisestään. Jos appi ei olisi niin tiukka kuin on, en uskaltaisi viedä anoppilaan hoitoon ollenkaan.

 

Omat vanhemmat ovat kuolleet. Appivanhempia näemme muutaman kerran vuodessa. Se on ihan tarpeeksi. Eivät hoida ikinä lapsiamme, koska en halua anoppia ja appea lastenhoitajiksi. Lapset eivät ole hoidossa mummolassa, koska en pidä anoppilan tavoista ja lastenhoidosta. Appivanhempien ei tarvitse auttaa meitä kotitöissä.

En soittele anoppilaan, kun ei ole sinne mitään asiaakaan. Mieheni soittaa vanhemmilleen joskus. Anoppi ja appi soittelevat meille, kuullakseen uusimmat perheasiat, joita voi taas juoruta suvussa eteenpäin.

Kiva kun asutaan kaukana ja saa olla omassa rauhassa.