M
Mipsa
Vieras
Onpas täällä oltu ahkerina. Me ollaan oltu koko päivä liikkeellä. Lapset pääsi ihmettelemään lehmiä. Ja kuinka lypsyrobotti toimii. Oli siinä katselemista. Olisivat olleet siellä vaikka kuinka pitkään.
Vielä siitä prolaktiinista. Niin en nyt ole ihan varma, mutta ei kai sen ihan maitoa tartte olla?! Voi olla, että olen ihan väärässä. Mikäs kiertopäivä sulla on menossa? Voihan se olla plussa, pidän peukkuja. Eikös jotku plussaa vasta kun menkat ties kui paljon myöhässä.
Mäkin kuvittelin itelleni vaikka mitä oireita. Etenkin rinnat oli tosi arat ja se ei tosiaankaan ole mulla ollut ikinä mikään raskausoire.
Huomenna on kuurin viimeinen päivä. Sitten menkkojen pitäisi alkaa muutaman päivän sisällä. Toivon tosiaan niin. Helpottas jos "ongelma" menee ohi noin helpolla. Ja sitten voi taas "tosissaan haaveilla".
Viimeksi sain hyvän äitiyspäivärahan, kuopus täyttää kuitenkin ensi vuonna kolme. Joten enää ei ole kauan aikaa tärppiin. Liekö ihan mahdotonta?! kun nyt tuli tuokin. Paineet kasvaa. No kaipa sitä minimiäitiyspäivärahallakin pärjäisi. Ja menee jo vähän turhan suunnitelmalliseksi. Mutta pakko tuotakin vähän miettiä ku ei se raha puussa kasva.
Valistakaas nyt tyhmää. Mikä on suljettu?
On muuten tosi kiva lukea teidän juttuja. Ootte aika persoonia;-)