Iso penis - lahja vai kirous?

  • Viestiketjun aloittaja Metriheikki
  • Ensimmäinen viesti
Onnistuva mies.
Mielestäni emättimessä on ainakin 3 vaihetta josta voisi sen tiukkuuden määritellä.
Kertokaa nyt mikä on se oikea hetki todeta onko tiukka vai väljä.

Silloin kun nainen ei ole vielä kunnolla kiihottunut, niin emättimensuu on kiinni.
Tuolloin se ainakin on ahdas.
Tuossa vaiheessa ei pidäkään työntyä vielä sisälle, vaikka määritellä voikin kaikki tiukoiksi.
Kiihottumisen myötä se avautuu toisilla enemmät mitä toisilla vähemmän.
Tuolloin voi helpostikin määritellä tiukkuutta ja väljyyttä, mutta on eriasia onko määrittelyn ajankohta oikea.
Kiihotuksen edetessä lähelle orgasmia, niin viimeistään silloin aukko jälleen supistuu, mukavasti peniksen ympärille.
Tuota vaihetta arvioidessa ei pimpissä ole väljyydestä tietoakaan.

Lopputulema, orgasminaikaan ei pimppi ole väljä laisinkaan.

Onko myös muunlaisia kokemuksia?
 
abc

en nyt tiedä ymmärsinkö kirjoituksesi oikein, mutta ei sitä tiukkuutta emättimen suustakaan (emättimen aukosta) arvioida, vaan lantionpohjalihaksista. Ne eivät sijaitse emättimen aukossa, vaan siellä sisempänä.

Kun on tiukka, emätin puristuu koko peniksen ympärille, ei siis purista ainoastaan siitä emättimen ulkosuun kohdalta. Näitä lihaksia voi sitten supistaa koko yhdynnän aikana, esim. jos tuntee, että mies alkaa veltostua, niin voi saada lisää aikaa, kun puristaa lihaksia peniksen ympärille. Helposti laukeava mies tosin laukeaa sitten tuossa helposti, joten ajoituskin pitää olla oikea. Monet miehet kutsuvat tätä liikettä "lypsämiseksi".

Naisille tarkoitetut treenikuulatkin laitetaan ihan sinne emättimen sisälle ja jos on harjoittanut lihaksiaan paljon, niitä kuulia voi liikutella sisällään ylös ja alas. Liike tehdään juuri niillä lantionpohjalihaksilla, ei suinkaan emättimen aukolla.

minä en nyt ole ihan vakuuttunut siitä, että emättimen suu jotenkin aukeaa enemmän ollessani kiiihottunut. Enemmänkin häpyhuulten paisuvaiskudos aiheuttaa häpyhuulten paksunemisen ja erkaantumisen ja emättimen aukko tulee paremmin näkyviin. Mutta enpä tuota puolta ole koskaan ihan tutkimalla tutkinut.
 
Viimeksi muokattu:

Kiitos valaisevasta vastauksesta.
Kai minun tästälähin pitää sanoa, kyllä väljiä pimpit on, koska kuvaamaanne lantionpohjanlihasten puristusta en ole milloinkaan kokenut.
Voin kuitenkin sen tuntuvan hyvältä.
No se aukon puristus on tähänasi riittänyt, ja varmasti riittää jatkossakin.

Mihin se sitten perustuu, kun miehellä on tarve liikuttaa penistä edestakaisin, ja ehkä nainenkin pitää siitä liikkeestä?
Itse kuvittelen liikkeen tarpeen tulevan juuri siitä, kun se aukon puristava tunne siirtyy eri kohtiin pitkin peniksen vartta.
Samoin se tunne kun kalu työntyy ahtaasta reiästä sisälle.
Kuvittelen myös naisen pitävän, kun aukosta kulkeutuu jotakin sisälle.

Silloin kun naisen lantionpohjan lihakset puristelee penistä, niin tarvitaanko silloin tuota edestakaista liikettä laisinkaan.
Eli voiko mies käyttäytyä lahnamaisesti?

Kuvitelmani emätinaukon avautumisesta naisen kiihottuessa tulee siitä, kun penis menee hyvin helposti sisälle.
Tietysti sekin auttaa asiaa, kun liukkautta on tuossa vaiheessa riittävästi, ja naisen halu päästää sisälle.
Sormilla sinne mentäessä mahtuu kaksikin, vaikka ensin yksikin tuntuu tiukalta.
Juuri tuota helposti sisälle pääsy vaihetta luulin miesten mittailevan silloin, kun kertovat pimpin olevan väljä.
 
Viimeksi muokattu:
abc
Mihin se sitten perustuu, kun miehellä on tarve liikuttaa penistä edestakaisin, ja ehkä nainenkin pitää siitä liikkeestä?
Minulla se perustuu ihan vain liikkeen tuomaan nautintoon: liikkuva penis itsessäänkin "hieroo" emättimen seinämiä ja kyllä sen tuntee. Samoin, jos mies soremttaa, niin ainakin minä huomaan osuuko sormet emättimen mihinkin osaan.

Itse kuvittelen liikkeen tarpeen tulevan juuri siitä, kun se aukon puristava tunne siirtyy eri kohtiin pitkin peniksen vartta.
Ehkä tässä on yksilöllisiä tekijöitä.

Samoin se tunne kun kalu työntyy ahtaasta reiästä sisälle.
Kuvittelen myös naisen pitävän, kun aukosta kulkeutuu jotakin sisälle.
hmmm.. en tietysti voi puhua kuin omasta puolestani, mutta nautin ehkä muista hetkistä enemmän. Tietysti silloin, jos on ollut pitkä kuiva kausi takana, niin sitä nauttii jo melkein ajatuksestakin, että kohta saa... mutta noin yleisesti ottaen pidän eniten siitä kohdasta yhdyntää, kun penis on saatu sisälle ja se osuu tuon kiistellyn g-pisteen kohdalle. Olipa g-pistettä olemassa tai ei, niin siinä kohdalla on selvästi paljon hermotusta ja etenkin kun terska osuu siihen ensi kertaa, niin se on paras tunne (orgasmin huippukohdan jälkeen tietenkin). Yksi kaverini tykkää siitä jos on mukana hieman kipua, eli on meissä naisissakin eroja tässä suhteessa.

Toki se tunne on ihana, kun penis työntyy sisälle, mutta minulla ainakaan se ei kohdistu emättimen aukkoon.

Silloin kun naisen lantionpohjan lihakset puristelee penistä, niin tarvitaanko silloin tuota edestakaista liikettä laisinkaan.
Eli voiko mies käyttäytyä lahnamaisesti?
jos minulta kysyt, niin kiitos ei (voihan tosin olla, että niitäkin naisia on, jotka sellaisesta nauttisivat?). Liike stimuloi oikeita paikkoja. Tietysti sitten yhdynnän jälkeen, jos mies jää vielä laukeamisensa jälkeen sisälle ja maataan vaan sylikkäin, niin se on kyllä myös mukava tunne, jos tuolloin puristelen penistä lihaksillani (kuitenkin emätin "sykkii" vielä jonkin aikaa orgasmin jälkeen ja on mukavaa, kun siellä on tuossa vaiheessa vielä jotain vastusta), mutta en nyt koko yhdyntää jaksaisi nin, että mies olisi lahnana.

eräs entinen kumppani tapasi ottaa lisää liukastetta purkista siinä vaiheessa yhdyntää, kun aloin käyttäämään lantionpohjalihakasia. joskus kysyin häneltä miksi hän niin tekee, ja hän sanoi, että tunsi emättimen seinämät, joten se merkitsi että en ollut tarpeeksi kostea. Jos sitten oikein tietoisesti rentoutuin kaikki lihakset alapäässä, enkä tehnyt mitään koko yhdynnän aikana, niin hän kehui miten upeaa seksiä oli. Hän sairasti (tämän miehen tapauskessa ujous vaikutti enemmän sairaudelta) ujoutta, hällä oli pari pakkoneuroosia ja taisi olla herkkä laukeamaan (ainakaan käsillä ei oikein sanut häntä hoitaa), joten ehkä tuo ajatuksensa ylimääräisen liukastuksen tarpeesta oli tapa estää äkillinen laukeaminen. tai sitten hänellä oli vain niin huonot tiedot näistä asioista. Se suhde ei kestänyt pitkään.

En nyt tarkoita, että sinulla olisi näin, mutta jäin miettimään tuota aihetta, että näissä asioissa taitaa olla se kuuluisa "toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä" ilmiö.
 
Viimeksi muokattu:
Onnistuva mies.
Nythän minä sain vastauksia enemmän, kun uskalsin edes odottaa, kiitos niistä.
Ja kun ne oli naisen näkökulmasta, niin vielä parempi.
Nyt on taas helpompi kuvitella miltä vaimosta tuntuu ja mitä hän haluaa minun tekevän.
Vaikka ei ne kaikki ohjeet mene yksyhteen, mutta saan niistä hyviä vihjeitä.

Lahna ei kannata, vaan pitää liikkua ahkerasti, ja yrittää osua siihen g-pisteeseen.

Yksikseni nautin sitten siitä vaiheesta, kun terska työntyy ahtaasta emättimen aukosta sisälle.
Pidän siitä niin paljon, että vedän peniksen ulos kokonaan kesken yhdynnä, jotta voi taas mennä uudelleen sisälle.
Nyt meni harkintaan kannattaako välillä tulla ulos, jos se ei naista miellytä.
 
kysy vaimolta kummasta tavasta hän enemmän tykkää. me naiset emme (onneksi) ole samanlaisia

(ja on sekin tapa joskus todella kivaa, että mies vähän kiusaa, työntyy sisään, ottaa ulos, työntyy sisään, ottaa ulos ja kiusaa siihen pisteeseen että tuntuu ettei enää kestä ja sitten kohta jo anelee miestä kokonaan sisään. mutta nämäkin ovat makuasioita ja tuossakin se "pitäminen" on minulle sitä, että seksi ei muutu tasapaksuksi kerran viikossa saunan jälkeen lähetyssaarnaajassa - osioon.)
 
Kyllähän minä kysyä voisin, mutta kun vastausta ei tule, niin turha on kysyä.
Suoraa kysymystä ei ainakaan voi tehdä.
Hän kuuluu sarjaan naisia, joille seksistä puhuminen ei ole luontevaa.
Tuosta syystä on minulle arvokkaita asialliset vastaukset täällä netissä.
Joskus kysyn pitääkö hän enemmän siitä, jos silittelen vakoa siitä ulkopuolelta, vai sisältä.
Vastaus oli, en tiedä, ja tuommoista ei saa naisilta kysellä.
Mikähän virhe tuossa kysymyksessäni oli?

Tämän ketjun aiheena oli peniksen koko, joten mieleeni tuli uusia ajatuksia.
Nyt kun olen saanut selville kuinka ja missä vaiheessa lantionlihakset puristuvat peniksen ympärille, niin ensin kysyisin.
Puristuuko ne jotenkin automaattisesti, vai onko taito pitänyt opetella?
Varmaan niitä voi puristella ihan tietoisestikin.
Saanhan minä itsekin niillä lihaksilla liikettä aikaan, ja kivalta tuntuu.
Reagoiko nainen siihen, jos mies antaisi pienen vastanyktähdyksen?

Ajatellaan tilannetta missä naisen lihakset on puristuneena miehen peniksen ympärille, niin onko sillä merkitystä minkä kokoinen penis on?
Voiko ohuenkin ympärille puristautua, ja tuntuuko se yhtähyvälle?
Ja voiko ne lihakset puristaa omaa g-pistettä hoivaamaan?

Itse ainakin tykkään puristella lihaksiani.
Tuntuu hyvälle siellä jossakin alavatsassa.
 
Viimeksi muokattu:
abc
Kyllähän minä kysyä voisin, mutta kun vastausta ei tule, niin turha on kysyä.
Suoraa kysymystä ei ainakaan voi tehdä.
Hän kuuluu sarjaan naisia, joille seksistä puhuminen ei ole luontevaa.
Tuosta syystä on minulle arvokkaita asialliset vastaukset täällä netissä.
Joskus kysyn pitääkö hän enemmän siitä, jos silittelen vakoa siitä ulkopuolelta, vai sisältä.
Vastaus oli, en tiedä, ja tuommoista ei saa naisilta kysellä.
Mikähän virhe tuossa kysymyksessäni oli?
Ei kai mikään. Ehkä naisesi vain kokee häpeää seksistä. Suomessa seksi on monelle edelleen tabu.

Ehkä sinun naisesi on täysin tyytyväinen nykyiseen seksielämäänne ja hänelle osaat olla juuri se täydellinen seksikumppani, jota hän on aina ajatellut, eikä osaa sitten itse ajatellakaan mitään muuta.

minulle oli yllätys oman entisen kumppanin kanssa miten neuroottisia miehetkin voivat olla. Hän puhui tunteistaan sen jälkeen kun oli pohtinut niitä monelta kannalta ja vasta siten kun varmistui, että toinenkin tunsi samalla tavalla. Hänelle olisi ollut häpeällistä huomata, että toinen ei tunnekaan siten, kun hän ajatteli (tai oli tulkinnut), että toinen tuntisi, mutta ennenkaikkea se, että olisi jäänyt kiinni siitä, että hän tykkää, mutta toinen ei. kaikki ihmissuhteisiin liittyvät asiat olivat muutenkin hyvin vakavasti otettavia. mutta se siitä, totesin omalla kohdallani etten osaa olla hänen kanssaan ja sillä sipuli.

jäin tuossa miettimään, että oletkohan lukenut Kari Heusalan kirjaa "naisen orgasmi". jos et, niin kannattaa.

Tämän ketjun aiheena oli peniksen koko, joten mieleeni tuli uusia ajatuksia.
Nyt kun olen saanut selville kuinka ja missä vaiheessa lantionlihakset puristuvat peniksen ympärille, niin ensin kysyisin.
Puristuuko ne jotenkin automaattisesti, vai onko taito pitänyt opetella?
Kyllä se aika automaattisesti tapahtuu,varsinkin orgasmin h-hetkellä on todella vaikea edes yrittää hallita sitä. Mutta voi (ja jokaisen, joka haluaa lisätä omaa seksuaalista nautintoaan) sitä opetellakin. Itse ainakin olen opetellut ja aion jatkaa opettelua. Orgasmista saa niin paljon terveyshyötyjäkin ettei kannata jättää väliin.

Varmaan niitä voi puristella ihan tietoisestikin.
Saanhan minä itsekin niillä lihaksilla liikettä aikaan, ja kivalta tuntuu.
Reagoiko nainen siihen, jos mies antaisi pienen vastanyktähdyksen?
Kyllä sen ainakin huomaa, ja voihan siihen reagoidakin. Tuntuuhan se hyvältä, jos mies osaa itsekin järjestää liikettä peniksellään. Eihän sitä kalua muutenkaan tarvitse liikuttaa sisään-ulos liikkellä, vaan voi vaihdella työntökulmia yms. Sellainen tuo mukavaa vaihtelua.

Ajatellaan tilannetta missä naisen lihakset on puristuneena miehen peniksen ympärille, niin onko sillä merkitystä minkä kokoinen penis on?
Voiko ohuenkin ympärille puristautua, ja tuntuuko se yhtähyvälle?[/QUOE]

En tiedä, ei ole kokemusta ohuista peniksista, mutta miksi ei voisi tuntua yhtä hyvälle.

Ja voiko ne lihakset puristaa omaa g-pistettä hoivaamaan?
En tiedä. En ainakaan minä osaa.

Itse ainakin tykkään puristella lihaksiani.
Tuntuu hyvälle siellä jossakin alavatsassa.
Monet miehet eivät osaa tuota, mitä sinä osaat...
 
Viimeksi muokattu:
Onnistuva mies.
Oikein mukavaa luettavaa oli tullut.
Nyt veroilmoituksen täyttökin tuntuu mukavalle, jota tässä tänään olen kirjoitellut.

En ole Heikalan kirjaa lukenut.
Kai se sitten pitäisi lukea, mutta missä ja milloin onkin erijuttu.

Hyvä kun olette sitämieltä, että olen vaimolleni täydellinen.

Tässä mietiskellessä selvisi yksi asia jota olen aina ihmetellyt.
Eli sitä miksi terskan takareunassa on paljon karheita pieniä nystyröitä.
No niillähän kutitetaan naisen g-pistettä.
Ainakin silloin kun ne naisen lihakset painavat terskan vasten geetä, niin kyllähän ne nystyt liikkuessaan kutkuttavat kivasti.
Ja kyllä mieskin siitä tykkää.

No missä vaiheessa se emätin palloutuu.
Ainakin virallisissa ohjeissa kerrotaan palloutumisesta.
Juuri tuosta syystä olen kuvitellut ettei puristusta synny kuin aukon suulla.

Kiitos ja kaikkea hyvää, oli kiva jutella.
 
Xy1
Mielenkiintoista keskustelua. Vaimollani on erittäin voimakkaan sisemmät lantionpohjan lihakset tai ilmeisesti aina ollut ylikireät, nykytermein ilmaistuna. Kun tähän yhtälöön vielä on halukas nainen, niin siinä on pakkaus. Hänenkin emätin on aluksi tiukka, eikä sormellä ole sinne asiaa ennen kiihoittumista. Riittävän nuolemisen jälkeen sormellä pääsee jo sisältä hieromaan. Ensin emätin laajenee palloksi sisältä ja sormelle tulee väljää. Kaksi sormea mahtuu juuri sisään, mitä nyt reunoista ahistaa. Kun kiihoitusta jatketaan, niin mitä lähemmän orgasmia mennään sen tiukempi vanne puristuu sormia vasten ja orgasmia ennen, emätin puristuu sormia vasten. Kun orgasmi sitten tulee, niin puristus on suurta sormia vasten, eikä niitä saa kunnolla edes liikutettua. Jos on menty suoraan asiaan, niin emätin puristuu voimalla siitintä vasten ja orgasmin aikana on mies nalkissa. Uskoisin, että tästä on kyse, kun puhutaan oravapilluista. Ravistus ja puristus siitintä kohti on totaalinen, eikä mies pääse liikkumaan. Nuorempana tähän törmäsin jatkuvasti, mutten osannut tuota analysoida.
Nykyisin suuseksillä ensin ensimmäinen orgasmi ja sen jälkeen aletaan vasta naimaan. Välillä oli vuosia, jolloin emätin oli vähemmän tiukka, mutta nyt vanhemmiten emätin jää halukkaaksi ja tiukaksi suuseksin ja sormettamisen jälkeen. Tiukka tarkoittaa sitä, että kahdentuuman levyisen kalun joutuu tai saa työntää tuuman reikään, joka haukkaa halukkaasti kalusta kiinni. Emätin puristaa siten kokonaisvaltaisesti koko kalun mitalla kiinni. Vaimon antama suuseksi ei mitenkään pärjää tuolle nautinnolle. Varsinkaan, kun monesti vaimo saa vielä uuden orgasmin ja mankeloi kalun turraksi. Ei voi valittaa. :)
 
pah

aina te ukot nuolette. Saatte kurkkysyövän. Ite en tykkää semmosesta. Mikäli vaimo synnyttää, kyllä ne paikat vähä löystyy.
 
Viimeksi muokattu:
Rambo Llong jOHN
Minulle kaikki ovat olleet suhteellisen tiukkoja ison letkun takia. Aasialaiset ovat suorastaan olleet mahdottomia, mutta paskaako minä välitän. Tärkeintä on, että saa omat himot tyydytettyä. Aasialaisille akoille olen tehnyt selväksi, että minähän panen kakkoseen jos huvittaa.
 
Onnistuva mies.
Onhan se tietysti mahtavaa, jos pimppi puristaa penistä koko pituudelta.
Mutta ei pimppiä voi löysäksi kuvailla, jos se aukonsuu puristuu kivasti.
Tietysti peniksenvarsi ei ole yhtä herkkä kuin mitä terska on.
Mutta mikä estää asettelemasta terskaa siihen renkaan kohdalle.
Eikä pieni liikekään pahitteeksi ole.

Naiset kertovat pimpin laajentumisentunteen olevan ihanaa, niin onko se juuri tuo puheenaollut rengas?
 
ööh
Viimeksi muokattu:
tietty on
Alkuperäinen kirjoittaja ööh;11597449:
Eikös se ruskea reikä ole tiukempi?

Onhan se persereikä tietysti aina tiukempi varsin näillä etelän hetelmillä. Kyllähän sitä se kulli lopulta saatiin survastua sinne Sivanin kireään B-reppuun.
 
Kermanen
Iso penis on lahja.

Kaupan kassajonossa tai harrastuksissa jos tapaa naisen, joka on ihana luonteeltaan, oman älyn tasolla keskustelussa, kaunis ja hyvin pukeutuva sekä ilmeisen lapsirakas niin hänelle kannattaa heti kertoa, että minulla on komea iso kalu, jota haluaisin rusikoida naisen suklaasilmään.

Ai että oliko muka provosoiva kannanotto.

No niin olikin, eihän tuollaisia naisia oikeesti ole olemassa
 
Kiakkoviaras
Onhan se tietysti mahtavaa, jos pimppi puristaa penistä koko pituudelta.
Mutta ei pimppiä voi löysäksi kuvailla, jos se aukonsuu puristuu kivasti.
Tietysti peniksenvarsi ei ole yhtä herkkä kuin mitä terska on.
Mutta mikä estää asettelemasta terskaa siihen renkaan kohdalle.
Eikä pieni liikekään pahitteeksi ole.

Naiset kertovat pimpin laajentumisentunteen olevan ihanaa, niin onko se juuri tuo puheenaollut rengas?
Mä olen eri mieltä. Heppini on vain keskikokoinen mutta harvassa ovat löysät pillut olleet vaikka olenkin kyntänyt satoja vakoja ikään ja rotuun katsomatta.

No joo, aukonsuun puristus on ihan hyvä mutta jos puristaa liian kovaa tai puristaa terskasta niin en nauti lainkaan ja joskus jopa sattuu. Itselle parasta on sellainen kevyt puristus varresta mutta terska saa liukua suht vapaasti siellä kanavassa. Ei ole löysiä pilluja, on vain huonoja kemioita ihmisten välillä...

Anaalijuttuja en harrasta, mielestäni se on homojen ja arabien touhua. Useamman kerran on joku nainen pyytänyt panemaan tai sormeilemaan kakkosta mutta en pysty. Nuorena halusin olla mieliksi mutta ne hajut... yäk, fiilikset loppuvat kuin seinään.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä