Iso myooma

Kiitos kirjoituksestasi "myös myooma kohdussa". Fyysisesti olen toipunut hyvin leikkauksesta, mutta henkinen toipuminen vie lopun elämää. Riitelen aivan turhasta, olen täysin lamaantunut, en pysty tekemään mitään enkä keskittymään mihinkään. Energiavarat on aivan nollassa. Olen ollut hyvin aktiivinen ihminen ja nyt en viitsi tehdä enää mitään. En yhtään mitään. Mietin vain lapsettomuutta ja sitä, että lasta en tule saamaan koskaan. Haaveilin todella lapsesta ja suorastaan kateellisena olen katsellut vaunuja lykkääviä äitejä ja sitä onnea mikä heillä on. Sitä onnea minä en saa koskaan kokea.

"just joo" olet todella typerä ihminen.

 

Voithan aina harkita adoptiota, siis jos päätät joskus lopettaa itsesi säälimisen ja ns. kaatuneen maidon itkemisen.

 

Niin, kai sinä ap ymmärrät kun et ole enää mikään teini tytönheitukka että elämä ei ole aina reilua ja kaikkea ei voi saada. Olisit onnellinen hyvistä asioista elämässäsi. Turha jossitella menneiden perään ja rypeä lapsettomuudessa loputtomiin. Sure surusi rauhassa pois mutta loppuelämääsi et voi surkutella ja kerjätä sääliä. Et kuitenkaan ole ainoa ihminen maailmassa jolla on murheita.

 

Teille kahdelle edelliselle.

Tiedän aivan varmasti, että en ole ainut ihminen jolla on murheita. En kerjää sääliä, en teidän enkä muidenkaan.
Hienoa, että te pystytte ottamaan asiat noin kevyesti. Helppo on antaa neuvoja ja sanoa mitä saa tehdä ja mitä ei, kuinka kauan surra ja milloin pitää lopettaa. En ole automaatti enkä robotti, mieleni ei muut sormea napsauttaen.
Jos joskus joudutte elämässä vastaavaan tilanteeseen, että teillä tapahtuu sellaista mikä muuttaa lopullisesti elämäänne,niin muistakaa nuo hyvät neuvot. Älkää surko, älkää miettikö, älkääkä murehtiko.

Miten suomalaiset voi olla noin kovia.

 

Luuletko että mulla ei ole ollut murheita? Juuri sen takia voin neuvoa muita koska olen itsekin kokenut kovia, helvetin vaikeita asioita mutta olen edelleen ensinnäkin fyysisesti suht terve ja henkisesti täyspäinen ja perusluonteeltani melko heikko joten jos minä selvisin niin varmasti muutkin selviää!
Oli minullakin myooma mutta se saatiin poistettua ilman kohdunpoistoa. Ensi kerralla voi olla toisin, lääkärin mukaan kun myoomia tulee suht helposti uudestaankin.

 

Muuten ihan vaan pohdinnan aihetta vielä kerran, mistä voit tietää olisitko koskaan tullut raskaaksi vaikka myoomaa ei olisi ollutkaan ja kohdunpoistoa? Lapsettomia ihmisiä on paljon ilman että vikaa löydetään ja myös miehissä on vikaa. On mahdollista että et olisi kumppanisi kanssa edes saanut lasta etkä ole enää kovin hedelmällisessä iässä. Eli älä mieti että leikkauksen takia et saa lasta. Olet hengissä leikkauksen ansiosta!

 

Todennäköisesti alkuperäinen olisi hengissä vaikka leikkausta ei olisi tehtykkään.Harvoinhan myomat on vaarallisia.Sehän on vain helpotus kun ei ole kohtua.ei tartte kiukutella kuukautisten takia ja eipä ole vaaraa tulla raskaaksi.moni mies on onnellinen kun voi naida naksauttaa vapaasti ilman ehkäisyä, eipä vie kukaan ainakaan väkisin vihille.Ilo irti vaan elämästä,elämässä on paljon parempiakin asioita kuin lapset.

 

Jos joskus joudutte elämässä vastaavaan tilanteeseen, että teillä tapahtuu sellaista mikä muuttaa lopullisesti elämäänne,niin muistakaa nuo hyvät neuvot. Älkää surko, älkää miettikö, älkääkä murehtiko.

Olen jo oman vastaavan tilanteen läpikäynyt, siksi kehotankin sinua jäämästä vapaaehtoisesti tuleen makaamaan. Sain 22-vuotiaana sinkkutyttönä tietää, että endometrioosi on tehnyt minusta lapsettoman. Suruaika oli mikä oli, mutta eipä tuo asia nyt enää 5 vuoden jälkeen hetkauta. Lapsia ei tule, selvä. Sitten tehdään jotain muuta - mitä minä sellaista asiaa enää alkushokin jälkeen murehtimaan ja surkuttelemaan, mihin en voi millään tavalla vaikuttaa ja joka ei murehtimalla muuksi - ainakaan paremmaksi - muutu?

 

Niin väsyneelle:

Ymmärrän murheesi, sillä olen ollut aivan samassa tilanteessa. Kohtuni poistettiin todella isojen myoomien takia. Ja lapsia minulla ei ole eikä tule.

Suremisen määrää, laatua eikä syvyyttä voi toiset arvostella. Mutta silti sinun kannattaisi kuitenkin miettiä myös hyviä asioita elämässäsi ja keskittyä siihen mitä sinulla on! Kiukuttelu ym."hankala" käytös on ymmärrettävää, mutta koeta katkasista negatiivinen kierre. Negatiivisuus lisää negatiivisuutta; saatat pian huomata, että miehesi on kyllästyy kiukutteluusi ja sitä rataa...

Tapahtuneelle et voi mitään, mutta tulevaan voit vaikuttaa. Ja se on sinusta itsestäsi kiinni!

Nokka kohti tuulta vain, kyllä elämä vielä hymyilee. Usko pois!

 

Sinulla on oikeus surra ja olla maassa tapahtuneen jäljiltä. On hyvä, että annat niiden tunteiden tulla nyt etkä paina niitä väkisin 'hyvän alle'. Jos vaikka jotkut (tähänkin ketjuun kirjoittaneet) pääsevät vaikeiden asioiden yli nopeasti ja helpolla, mielestäni jokaisella on oikeus surra niin kauan kuin sellaisia tunteita on. Etkä tässä vaiheessa (vasta reilun 2 kk:n päästä) todellakaan ole rypenyt itsesäälissä tai surrut kauaa!!! Ikäkin varmaan vaikuttaa - eli on erilaista olla 22 tai +40 kohdun menettäessään. Voimia ja lohduttajia!

 

Mitä enemmän luen tätä ketjua, sitä enemmän mua ihmetyttää että mitä sä täältä oikein haet. Mitä tahansa neuvoja annetaan, mikään ei kelpaa. Kaikki sanoo kaiken väärin tai antaa vääriä neuvoja. Ei ole ylipäänsäkään helppoa antaa tuntemattomalle ihmiselle neuvoja, saati noin hankalalle kuin sinä. Älä tule tänne itkemään jos et kestä saamaasi palautetta (Josta suurin osa on ollut hyvin asiallista) Me ei kukaan voida sille enää mitään että sulle on käynyt ikävästi.

 

Luulen, että kaikki ketjun lukijat tunnemme myötätuntoa sinua kohtaan. Olet kokenut ison menetyksen ja pettymyksen.

Kuitenkaan asialle et voi enää mitään. Elämässä tapahtuu vähemmän kivoja asioita, joille me emme voi mitään. Ne joutuu ottamaan vastaan, halusipa tai ei. Jokainen rämpii suonsa läpi omalla tavallaan, joku ylittää suot nopeammin ja vaivattomammin kuin muut. Ymmärtänet tämän järjen tasolla, mutta mielesi ei sitä niin helposti hyväksy.

Koet, että olet saanut täällä ikävien ihmisten arvosteluja osaksesi. Olet masentunut ja luulen, että sinun on vaikea nähdä nyt missään asiassa hyvää. Synkkien ajatustesi vastaiset kommentit koet jotenkin syyttävinä ja loukkaavina. Vaikka suurimmalla osalla meistä on vain tarkoitus saada sinut näkemään asioissa laajemmasta näkökulmasta. Et saa lasta, mutta muita hyviä asioita voit saada elämässäsi!

Jos olosi tuntuu kovin vaikealta, voisit keskustella näistä asioita ammatti-ihmisen kanssa. Siitä saattaisi olla sinulle apua ja helpotusta.

 

Mitä enemmän luen tätä ketjua, sitä enemmän mua ihmetyttää että mitä sä täältä oikein haet. Mitä tahansa neuvoja annetaan, mikään ei kelpaa. Kaikki sanoo kaiken väärin tai antaa vääriä neuvoja. Ei ole ylipäänsäkään helppoa antaa tuntemattomalle ihmiselle neuvoja, saati noin hankalalle kuin sinä. Älä tule tänne itkemään jos et kestä saamaasi palautetta (Josta suurin osa on ollut hyvin asiallista) Me ei kukaan voida sille enää mitään että sulle on käynyt ikävästi.

Minä "itken" täällä ihan niin paljon kuin minua huvittaa ja siihen en sinulta kysy lupaa. Jos pinnasi on noin lyhyt ja olet noin kovin kärkäs, niin älä lue tätä ketjua. Sillähän sinä minun "itkusta" pääset. Ei kannattaisi olla noin röyhkeä, koska ei koskaan tiedä millaisia "itkuja" sinä tulet vielä itkemään. En ole sinua enkä ketään muuta syyttänytkään siitä mitä minulle on tapahtunut. Muista olla yhtä kova ja välinpitämätön jos joskus ikävät asiat tulevat sinua vastaan. Ei muuta kuin hymyile ja unohda.

 

Kyllä mä hymyilen - nimittäin sinulle. Ensin kommentoit ettet enää lue näitä juttuja mutta kas kummaa täällä sitä ollaan. Nyt et enää tiedä, kerjäisitkö vielä hiukan sääliä vai tyrmäisitkö vielä hiukan lisää muiden kannustavia viestejä. Sua on turha tsempata kun mikään ei kelpaa. Saanko ehdottaa, mene kotiin ja itke miehellesi - niin kauan kuin sellainen sulla vielä on. Mä en itke ongelmiani netin palstoilla vaan omien ystävien kanssa ihan kasvotusten. Onneksi sellaisia on.

 

AP:lle: Olet saanut täällä kaikenlaisia vastauksia. Kannustavia ne näin ulkopuolisen silmissä ovat olleet; osa toki hieman kärkevästi sanottuja. Mutta jos malttaisit hieman lukea ja syventyä niihin, ehkäpä niistä kriittisimmistäkin löytyy myös totuudensiemen.

Olet masentunut ja tummat pilvet ovat ympärilläsi, mutta siitä huolimatta elämä jatkuu. Ihan hyvässä hengessä sanon tämän, mutta aika kärkkään ja lyhyt pinnaisen kuvan joistain sinun viesteistäsi saa. Tuntuu, että hyväksyt vain omien ajatukstesi mukaiset viestit, muut -kannustavatkin- viestit tyrmäät itkien, ettei sinua kukaan ymmärrä ennen kuin samalainen kohtalo omalle kohdalle sattuu. Aivan kuin toivoisit meille käyvänkin niin.

Luulen, että sinua ja tilannettasi ymmärtää täällä aika moni. Mutta sitä, että sinun on niin vaikea ottaa vastaan mitään kannustavaa, on meidän vaikea ymmärtää.

Toki voit vetää peiton päällesi ja kiukutella kaikille ja kaikesta; sehän on sinun valintasi. Mutta usko ja luottamus siihen, että asiat järjestyvät vielä parhainpäin, saattaisi helopttaa omaa ja läheistesi oloa.

 

"just joo" olet todella typerä ihminen.

Hyvä kun kerroit minullekin. Enpä sitten enää ehdottele adoptiota kenellekään..


Mutta itseäni tässä toistan, lapsettomanakin voi elää aivan täysipainoista elämää. Sulla on nyt vain alkuvaiheen shokki. Sinulla on kuitenkin (?) miesystävä, ole siitä onnellinen.

 

Leikkasu on nyt ohi ja sen myötä myömaja kohtu. Muuta hyvää siinä ei ollut kuin se, että kyseessä ei ollut syöpä. Lasta en tule saamaan koskaan ja adoptiolasta en edes halua. Joten se siitä.

Kiitos teille kaikille avusta ja neuvoista.

Hei väsynyt, olen seuraillut tarinaasi ja olen todella onnellinen kun sinulta ei löytynyt syöpää.
Menetin siskoni kaksi vuotta sitten munasarjasyöpään, hän oli 53 vuotias. Hän ei ikinä saanut
biologista lasta endometrioosin vuoksi, koeputkihedelmöityskään ei onnistunut. He kuitenkin
päättivät adoptoida....saivat pienen tyttösen josta sisareni kirjoitti vauvakirjaan, että rakastan
sinua kuin omaani vaikka et olekkaan rintani alla kasvanut.

Hän joutui leikkaukseen kasvaimien vuoksi, leikkauksen jälkeen selvisi että oli kyseessä muna-
sarjasyöpä, toisen munas. takaa löytyi vauvan pään kokoinen kasvain mitä ei ollut näkynyt ultrassa. Hoidot alkoivat tukka lähti päästä leikattiin taas imusolmukkeet pois kaikki piti olla pois. Oli vuoden verran hiljaa sitten levisi keuhkoon ja vuosi siitä kaikkien mahdollisten sytostaattien jälkeen kuoli pois.

Halusin vain kertoa tästä että kuinka onnekkaita saamme olla kun olemme terveitä. Olen menossa itse myooman/kohdun poistoon ja haluan että munasarjatkin viedään pois, tosin olen ollut siinä suhteessa onnekas että minulla on kolme lasta että en niillä värkeilä enää mitään teekkän.

Toivottavasti olosi on jo vähän parempi, hyvää kevättä kaikille!

 

Eräs ystäväni oli ollut jossain "kokouksessa" jossa oli ollut ulkomaalainen lääkäri. Hän oli sanonut, että koskaan ei saisi poistaa kohtua jollei ole AIVAN PAKKO. Kun kohtu poistetaan, niin se on valtavan suuri rasite maksalle, haimalle ja muille sisäelimille. Hän oli sanonut myös, että kohdun poiston myötä tulee naisille paljon muita ongelmia (kroonisia selkäkipuja yms). Ja, että kohtu poistetaan nykyään aivan liian helposti. Kun kuulin tästä, soitin eräälle puolitutulle kätilölle ja hän sanoi, että kyllä lääkäri on ollut oikeassa. Kohdunpoiston jälki "juttuja" vähätelllään ja ehkä myös salaillaan. Itselläni on kohdunpoiston jälkeen verenpaine aivan huimissa lukemissa samoin myös jatkuva selkäkipu. Kumpaakaan ei ole ollut koskaan aiemmin. Jos sairaalan puoskarit olisivat kertoneet asiasta rehellisesti, niin kohtua eikä myoomaa olisi poistettu. Taisi olla niin kuin se idiootti gyne sanoi, että kyllä meidän lääkäri on onnellinen kun pääsee leikkaamaan näin ison kasvaimen. Uskon siihen, että lääkäri ajatteli vain itseään ja taisi saada suuren kiksin kun sai poistaa kohtuni. Olen aivan varma, että kohtu olisi ollut säästettävissä ja varmasti niin olisi tehtykin jos olisin ollut poliitikko.

 

Vai on meidän sairaaloissa puoskarit valloillaan ja gynet idiootteja... Ettäs kehtaat. Itse et tiedä oman kehosi toimintoja ja katsot oikeudeksesi solvata niitä, jotka varmasti ovat parhaansa terveytesi eteen tehneet. Toivottavasti puolitutut ja ystävät sun muut tietäjät auttavat sinua jatkossa ja olet poissa ruuhkauttamasta terveydenhoitopalveluita, joissa sinulle vain tehdään kiusaa... Tiedätkö ja ymmärrätkö sanonnan "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten" merkityksen?

 

Niin väsyneellä oli todella iso myooma + epäilys pahanlaatuisesta kasvaimesta, joten eipä muuta vaihtoehtoa ollut kuin poistaa kohtu. Ei niitä kukaan lääkäri huvikseen poista. Niin väsynyt ei vaan nyt halua ymmärtää totuutta....

 

se on kyllä ihan totta että ei kohtua lähdetä huvin vuoksi, tai lääkärin leikkaushalujen vuoksi poistamaan, että lääkäri saisi siitä jotkut kiksit. yhtään väheksymättä alkuperäisen tilaa ja vaivoja, niin on kuitenkin törkeetä väittää sellasta, koska niin ei todellakaan tehdä.

 

Ristiriitaisen tuntein olen lukenut tätä ketjua. Minulla on kohdun poisto edessä, enkä ymmärrä sitä mitenkään pelätä. Olen 48 v. Myooma on arvioitu noin 8 cm kokoiseksi. On pissavaivaa ja vuoto ongelmia. Odotan tosissani että pääsisin pikaisesti leikkaukseen ja näistä vaivoistani eroon. Minä luotan lääkäreihin. He tekevät parhaansa, uskon niin. Leikkauksiin ei hepposin perustein ryhdytä. Olen saanut oikein hyvää hoitoa tähän asti sairaalassa käydessäni. Aina on huolehdittu hyvin ja asiat on sujuneet. Levollisin mielin nyt vain odotan sitä leikkausaikaa, näistä jutuista täällä huolimatta. Elämä on joskus arvaamatonta. Siksi on syytä nauttia joka päivästä, hetkestä. Onneksi on lääkäreitä jotka tekee parhaansa. Minä luotan siihen, edelleen.

 

minä vaan. Minulle on tehty kohdun- ja munasarjojen poisto yli 10 vuotta sitten ja olen ollut enemän kuin tyytyväinen elämääni sen jälkeen. Ei se toimenpide noita vaivoja aiheuta, kyllä se on muusta kiinni! Leikkaus päästää vaivoista.

Hoida itsesi hyvään fyysiseen kuntoon tässä odotellessa, niin olet muutamassa päivässä reipas tyttö leikon jälkeen. Kudokset arpeutuvat normaalisti 3 viikossa, jonka jälkeen kaikki asiat elämässä ovat sallittuja. Minä poimin sairaslomallani (3 vko) puolukoita. Kupsehdin viikon kuluttua jo mättäiden välissä pienen ämpärin kanssa, tokihan en isoja kantamuksia kantanut vielä silloin.

Tiedän, että sain taas tämän ketjun naisia ärsyyntymään, täällä kun ei saisi kertoa hyvistä kokemuksista. Niitä vain kuitenkin valtaosa on!

 

Minulta on myös poistettu kohtu ison myooman takia; vaivoja ei niin mahdottomasti ollut - tai niin luulin- , mutta koska myooma kasvoi vain kasvamistaan, lääkäri totesi leikkauksen olevan edessä joka tapauksessa. Katsottiin yhdessä parhaimmaksi leikata se, kuin jäädä odottamaan sen kasvua. Leikkaus on sitä hankalampi, mitä isommista myoomista on kyse. Myooma oli leikkaushetkellä halkaisijaltaan 10 cm ja paino hieman alle 0,5 kg.


Leikkaus oli ja meni. Olin jonkin aikaa aika surkea, mutta kyllä se elämä voitti. Olin niin tottunut vuosien varrella epämääräisiin alavatsavaivoihin, etten osannut pitää niitä minään. Mutta nyt leikkauksen jälkeen olen huomannut, että kylläpä olo on paljon parempi. Ei vuotoja, ei kipuja. Mitään "uutta" vaivaa kohdunpoisto ei ole mukanaan tuonut. Olen nyt 42-v, ja leikkauksesta on aikaa 2,5 vuotta. Minut oli jo aiemmin todettu lapsettomaksi, joten kohdunpoisto oli kuin piste. Koin sen helpotuksena, sillä se tavallaan piste koko lapsensaantiasialle. Ei enää ollut mitään mahdollisuutta eikä toivetta asian suhteen - oli jollain lailla helpottavaa, ettei asiaa tarvinnut enää mitenkään miettiä. Myös lähipiiri lopetti kyselemiset lapsista, sekin oli helpottavaa. Ja sama nainen olen kuin ennen leikkausta; päinvastoin nyt vaivat eivät estä naiseuden toteuttamista...


Toki joillekin kohdunpoisto voi olla iso juttu, eikä sitä pidä mitenkään vähätellä. Mutta kun sinulla on nyt noita vaivoja, pääset niistä leikkauksen myötä eroon. Toipumisen jälkeen sinua odottaa uudenlainen elämä ilman kipuja ja vuotoa!
Luottavaisin mielin vaan leikkuulaudalle!

 

Olipa mukava lukea positiivisa asioita. Noin olen itsekkin ajatellut, että hyvä yleiskunto on etu. Leikkauksesta toipumiseen. Kyllä minäkin ymmärrän, että jolle kulle kohdun poisto on iso juttu. Sehän riippuu niin paljon ihmisen elämän tilanteestakin. Minun ikäiselleni nyt ei enää tällä poistolla merkitystä. Enkä jaksa uskoa, että en olisi sama "iloinen" itseni kuin ennenkin. Minulta on jo muutama muukin "elin" viety/leikattu, että mitäs tuosta jos kohtu viedään. Olen viisastellut, että sisältä päin tyhjentävät pikkuhiljaa. Ei tämä ole naurun asia muuta kuin minulle, enkä halua ketään loukata. Oma kokemus on aina jokaisen oma ja suru on jokaiselle oma. Silti olen sitä mieltä, että pitäisi jaksaa iloita tästä päivästä.