isien osallistuminen lapsen hoitoon

Meillä mies on asennoitunut siihen että kun olen kotona niin minun tehtäväni on herätä öisin ja aamuisin ja hänen on saatava nukkua pitempään sillä käy töissä. Mielestäni voin ihan hyvin herätä öisin mutta en ymmärrä miksi hänen tulisi nukkua pitkään joka ikinen aamu, onhan se lapsen hoitokin työtä. Mies menee muutenkin 9 tai jopa 10.30 töihin joten mistään superaikaisesta herätyksestä ei ole kyse. Miten teillä hoidetaan aamurutiinit? Onko äitien tehtävä hoitaa aamupuurot, pesut ja pukemiset yms? Vai molempien. Aamuisin mies on tooooosi kärttyinen, ja aina kuulemma väsyneempi kuin minä (mistä muka tietää). On aina valittamassa siitä kuinka väsynyt on, tai milloin mikäkin paikka on jumissa tms. Olen ehdottanut että jättäisi illalla kukkumisen väliin ja menisi aikaisemmin nukkumaan niin olisi aamulla virkeämpi (kukkuu aina yli puolenyön) vauvamme herää siinä 7 maissa. Mutta turhaan...

Miestä pitää olla aina patistamassa... Hoitaa kyllä lastamme tullessaan töistä mutta enemmänkin voisi tehdä. Ulkoile ei juuri ollenkaan lapsemme kanssa ja kun sellaista ehdotan niin minun pitäisi aina tulla mukaan, yksinään ei pääse minnekään (vaikka yleensä ideana on että jäisin kotiin siivoamaan yms.) Minä pesen pyykit ja astiat ja laitan ruoan, mies joskus siivoaa ja hoitaa auton (jota minä en käytä).. Kaikkeen perushoitoon (mitä erikseen pyydetään) osallistuu mutta ei juurikaan leiki lapsen kanssa. Ehkä ei oikein osaa kun lapsi on niin nuori vasta (10 kk)... En tiedä miten voisin kannustaa tähän. Tuntuu välillä että tv ja tietokone olisivat mielenkiintoisempia kuin oma perhe...

Miehen mielestä jäkätän, mutta kun en jäkätä niin ei kuitenkaan laita tikkua ristiin. Minä inhoan valittamista ja tätä ikuista taistelua, miten saisin mieheni tajuamaan että tämä arjen pyöritys on 50-50 eikä niin että kun hän käy töissä niin sen pitäisi hänen osaltaan riittää.

 

Kirjoituksesi voisi olla minun! Eli ihan samoin meillä, tuntuu ettei mies mitään tee pyytämättä/käskemättä/narisematta. Kuitenkaan en haluaisi jankuttaa. Meillä esikoinen 5 kk. Mies kyllä hetkittäin hänen kanssaan leikkii ja touhuaa pyytämättäkin, mutta lyhyitä ovat nuo hetket... Ja jos itse menen vaikka suihkuun ja mies katsoo tvtä niin kyllä saa vauva jokellella yksinään jos ei ihan kunnolla itkemään ala. Ja tosiaan tuntuu että tietokonekin saa enemmän huomiota kuin me... Sievästi olen koettanut puhua tästä useaankin otteeseen, mutta ei tulosta

Kovasti jo nyt pelottaa tilanne sitten kun menen töihin, kun lähes kaikki kotityöt nyt minun niskassani. Sitten kun on päivät töissä niin ei enää illalla kyllä jaksa kotihommia ja pitäähän lapsenkin kanssa seurustella. Tuntuu ettei mies ymmärrä että kyllä ne kotityötkin vaan välillä väsyttävät, vaikka nyt melko hyvin meneekin kun vauva on tyytyväinen ja minä vielä päivisin kotona. Pitää jotenkin itsestäänselvyytenä että minä hoidan hommat. Ja sitten kun tästä puhutaan niin sanoo ettei tietenkään näin, mutta käytännössä ei koskaan missään sitten näy. Ei edes roskapussia monesti vie jos ei erikseen laita valmiiksi oven eteen ja pyydä viemään

Ehkä osa tulee jo miehen kotoa, siellä anoppi aina tehnyt kaiken eikä appiukon tai mieheni ole tarvinnut mitään koskaan tehdä. Tämän anoppinikin myöntänyt (on siis todella mukava ihminen) ja vasta nyt appikin pitkän jäkätyksen ja isomman kriisin (lähes ero) jälkeen alkanut hieman kotihommia tehdä.... Noin kauan en itse haluaisi odottaa (ovat siis jo kohta 6-kymppisiä).

Mutta siis kohtalotovereita löytyy. Tosiaan siis vauvan hoitojutut ovat minun niskassani (pesut, syötöt, ulkoilut, nukuttamiset). Välillä mies lähtee ulkoilemaan meidän kanssa ja myös ehdottaa sitä itse mutta siis niin että minä lähden mukaan ei niin että menisi yksin. Toisaalta saan kyllä omaa aikaa (esim. kuntosalilla käymiseen) kun vain sanon että nyt menen ja te jäätte kotiin. Silloin pärjäävät hyvin kaksistaan kotona. Mutta heti kun tulen niin vauva työnnetään syliini, vaikka olisi kiva suihkussakin käydä. Hyvä kun edes ulkovaatteita ehtii päältään riisua. Ja kun tästä sanoo, niin kommentti on että käy sitten kun nukahtaa

Jos keksit jonkin keinon "herätellä" miestäsi niin kerro kikkasi minullekin

 

täällä myös samoin. meillä 3v ja 9kk. eipä tuo ukko edes tuota kolmivuotiasta ota mukaansa mikäli hän ei itse ymmärrä pari päivää jankata että haluaa mukaan. täällä maalla kun on noita traktorihommia yms. missä voi hetken kyllä pitää lasta mukana. vauvaa pitää ehkä 1min sylissä mut siihen jää. ihan vastasyntyneenä vaihteli muutaman vaipan mutta lyhyeen sekin loppui. viimeviikolla sain sentään omaa aikaa tunnin ihan miehen käskystä mut eipä ole toistunut vaikka kauniisti pyysin että tunti viikossa tekis hyvää. olikohan mies kipeenä tuolloin.... kertokaa keinot minullekin...

kotitöistä, mies hoitaa autot jos jaksaa(minä käytän toista) ja koti on täysin minun vastuulla. ehkä kerran 2viikossa mies laittaa ruokaa ja lakanoiden vetäminen ennen silitystä on miehen ja minun yhteishomma. sekin joskus kiukuttelun takana, vaikka ei tarvii kuin pari minuuttia seistä ja taittaa kangasta.

muoks....

lisään että esim. pihatöistä mies kyllä koneita yms. käyttää mutta minun on aina korjattava jätteet. esim. edellispäivä pyysin traktoria takapihalle niin olis haravoinnit saanut yhteen kuormaan, ei kuulemma onnistu. eilen ukko sanos että menepä siivoamaan leikatut pensaat, luumupuut yms roskat. ja taas pyysin että saisko sen kauhan siihen hetkeksi. ei kuulemma ehtinyt kun oli muuta hoidettava. tänään sitten vasta ehtisin siivoamaan ja siinä tohinassa sain sitten ulkopukunikin vedenpitävyyden reiitettyä puhki. no, oma vikani kun kiukuspäissäni pihalla touhusin enkä osannut tarpeeksi varoa...

ja meillä on sen verran pyykkikoulutusta ollut että minä en pese pyykkiä mikäli se ei kulkeudu pyykkikoriin asti. ja taskut täytyy olla tyhjät. mikäli löytyy pitkään lojuneita likaisia vaatteita ja ne minua häiritsee niin ne korjaan miehen vaatekaappiin puhtaiden sekaan. tästä hän on oppinut likaiset korjaamaan. ja kokatessaan hän ei korjaa jälkiään. eli mulla menee enemmän aikaa siivotessa kuin se että tekisin ruuan itse. mutta yritän iloita edes siitä että tekee ruokaa.

 

Meillä myös kaikki minun kontollani vaikka mies onkin nyt ollut työttömänä. Hoidan lapset 2v ja 10kk pääasiassa yksin..syötän,käytän pesulla,vaihdan vaipat,puen,riisun ja kaikki muut. Mies saattaa hetken joskus katsoa lapsia/leikkiä niiden kanssa,mutta melko harvoin. Esikoiselle on vaihtanut ehkä noin 5 vaippaa ja toiselle ei kertaakaan. Kodin siivoaminen on myös täysin minun vastuullani ja silti siitä saa kuunnella valitusta,kun ei ole tuota tehty eikä tuota ja lelut pitäisi kerätä ym.ym...Ei laita ruokaa (ei edes voileipiä),ei tiskaa (tiskikone löytyy),ei imuroi,moppaa tai mitään muutakaan. Auton imuroiminenkin on minun hommaa,vaikken omista edes ajokorttia..riittää kun kuljetaan lasten kanssa kyydissä. Korkeintaan pesee auton ja senkin yleensä pikapesussa. Miestä saa myös passata joka asiassa,,täytyy tuoda puhtaat vaatteet,viedä likaiset pyykkiin,tuoda takit ja kengät,kun lähdetään johonkin,laittaa ruoka lautaselle,tehdä leivät ym. Että ei täälläkään aina kovin helppoa ole!! Puhuminen,pyytäminen,käskeminen tai vihjaileminen ei auta..vastaus on vain kärttyilyä tai turhia lupauksia auttamisesta

 

Meillä on poika 3 ja puol kk ja mies ollut apuna alusta asti. Jätkä onkin ihan isin poika. Ottaa esim. pojan välillä hoitaakseen, että mä pääsen tarvittaessa päikkäreille (koitan kyllä ajottaa vauvan uniaikaan) tai kauppaan rauhassa. Hoitaa vaipanvaihtoja, pukemisia yms siinä missä minäkin ja tykkää leikkiä pojan kanssa, lukeekin välillä. Isommat pesut eli suihkussa käyttämisen ja kylvetyksen hoidan minä, mies sitten kuivailee ja pukee eli on siinäkin apuna.

Kotityöt on enimmäkseen mun hommia, roskikset vie lähes poikkeuksetta mies. Pyynnöstä kyllä imuroi yms ja välillä ihan omatoimisestikin pesee vessaa / tyhjentää/täyttää tiskikonetta ja laittaa pyykkejä kuivamaan. Mä olen kotona ja mies käy töissä, joten nyt näin ihan ok... Tosin välillä kaipaan enemmän apuja oman väsymykseni takia. Jatkossa pitää noi kotityöt saada jaettua tasapuolisemmin, että mä en näänny töihin mennessäni.

Meillä harrastetaan puolin ja toisin tota passaamista... Mies hakee mulle lisää vettä mun imettäessä vauvaa ja mä vien miehelle kahvia tai välipalaa sen istuessa pojan kanssa, että mä saan syödä rauhassa välipalani tai muuten vähän hengähtää. Ne passaamiset on osa meidän pieniä arkisia kivoja asioita, jotka hoitaa suhdetta. Riippuu siis paljolti asenteesta, mut toki jatkuva ykspuolinen passaaminen on epäreilua.

Öisin herään minä, koska mies nukkuu sikeämmin ja kun käy töissä. Viikonloppuaamuina kyllä nousee pojan seuraksi, jos mä haluan takas nukkumaan syötön jälkeen. Pullosta syöttää myös mies, mut ne kerrat on harvinaisia (tissimaito riittää ja maitoproteiiniallergian takia koitetaan välttää korvikkeita ainaki lausunnon saantiin asti, kun erikoiskorvikkeet on tosi kalliita).

Välillä tuntuu siltä, että toi työnjako ei toimi ollenkaan ja mä oon koko ajan ylirasituksella, mut taitaa olla hyvin mun asiat teihin verrattuna. :hug: Voimia! Neuvoja voisin antaa kokeiltavaks sen verran, että keskusteleminen aiheesta jatkossakin (niin kauan, että menee perille ja tulee muutosta), vaikka rautalankaa väntämällä ja sit ihan käytännössä havainnollistamalla... Laittakaa mies vaikka päiväks teidän tilalle. Palveluiden lopettaminen on tietty yks. Jos jätätte minimiin sen, mitä normaalisti teette ja näytätte mitä seuraa jos ette kotihommia hoidakaan, niin ehkä eivät enää pidä itsestään selvänä. Jospa tajuaisivat sitten auttaakin enemmän.

 

Meillä poika 5 viikkoa. Mies nukkuu toisessa huoneessa jotta sais yöt nukuttua minkä ymmärrän hyvin. En itekkään jaksaisi töissä käydä jos valvoisin yöt. Viikonloppuisin mies herää aamulla aamusyötön jälkeen seurustelemaan pojan kans ja minä jatkan unia.

Arkisin minä nukun pojan päiväuni aikaan jos siltä tuntuu.

Minä teen yleensä ruuan, jos olen väsynyt mies hakee jotain valmista. Viikonloppuna mies tekee viikkosiivouksen. Pyrin aina auttamaan mut yleensä mies on sen tehnyt jo imetyksen aikana joten en yksinkertaisesti ehdi.
Iltaisin kun mies tulee töistä, on imetyksen välit pojan kans, seurustelee ja vaihtaa vaipan. Kolmena iltana viikossa käy omissa harrastuksissa mut niittenkin jälkeen poika on loppu illan hänen hoivissa.

Täytyy kyllä myöntää että taidan olla onnellisessa asemassa tuon miehen kotihommien teon suhteen. Meillä on melkein niin päin että mies nalkuttaa mulle siivouksesta. Tosin raskausaikana ja nyt ei ole sanallakaan sanonut.

Hän vain näköjään ymmärtää imetyksen ja yö valvomisien rankkuuden.
Ei kai se auta ap kuin yrittää selittää miehelle kuinka rankkaa se on ja jos ei tajua niin lopetat vain tekemisen. Miksi ne sun pitäis tehä jos ei mieskään tee. Sinä takaat hänen lapsensa ruuan saannin joten kyllä jotain hänenkin täytyy tehdä päivätyönsä lisäksi. Sinä teet töitä läpi vuorokauden!!!

 

Meillä mies kylläleikkii pojan kanssa iltoisin hetken. ilta pesut ja vaatetus tehdään yhdessä. Muut ovatkin minun heiniäni aamuisinkin. Tosin hänelle kuuluu pojan kylvetys!!! Meidän taloudessa minä käyn pojan kanssa kaupassa,laitan ruoan, siivoan, pyykkään, laitan tiskit, nypin rikkaruohot, kasvihuonetta hoidan. leikkaisin mielelläni nurmikkoa max kaksi kertaa viikkoon, jos toinen tekisi jotain sisällä. yhteistä autoa en pese,enkä siivoa, koska kohta se on minun hommani ainoastaan. mieheni oli jyskälän ralleissa, auto vieläkin siivottomasssa kunnossa, en laita tikkua ristiin. oman autonsa hän puunaa säännöllisesti, ärsyttävää.Pojan hoito on kokonaan minun hommiani. Mieheni on ma-pe töissä klo 7.00-16.00. Siltikin hänen pitää saada nukkua pitkään aamuisin. Vaikka olisin kuinka usein herännyt öisin, joka aamu meillä alkaa klo 6.00 tai viim 7.00. jos laittaisin kaikki hänelle valmiiksi, kunnes on itse herännyt klo 9.00 niin ei siltikään päästä nukkumaan. Olen kaksi kertaa 10,5kk aikana saanut nukkua pitkät päikkärit tai aamut. Välillä nyppii kotona olo, tämän takia. Mieheni kyllä käy välillä ryyppäämässä ja makaa koko seuraavan päivän, eikä saa häiritä. Minäkö teksin niin ei onnistuisi. Natkutan ja vittuilen paljon hänelle asioista, koska on syytäkin!! Olisi joskus kiva mennä kauppaan ihan yksikseen, sekin reissu kävisi nopeammin. Jos tulee jotain tärkeitä ohjelmia,niin pitää taas olla hiljaa. teen sitä et puhun pojan kanssa kovaa vieressä,tai leikin meluen. eipä haittaa häntä.
Välillä tuntuu niin turhauttavalta ja itsestään selvältä. mutta kun on niin kiltti ihminen!!
Minulla ei ole ketään muuta ketä uskallan vaivata lapsen hoidossa paljon,kuin oma siskoni. anoppia/appiukko en kehtaa vaivata, jos haluan siivota kunnolla, tai hetken levätä. Isäni taas asuu niin kaukana etten pystykkään vaivaamaan häntä. Meidän mies ei ainakaan tee paljoa pojan,perheen, kodin eteen. tosin auton korjaukset ja omat sotkunsa siivoaa pihaltamme. Onneksi on sama kohtalo muillakin

 

Myös meillä oli aiemmin (joskus tietysti vieläkin) erimielisyyksiä työnjaosta niin lapsen (nyt 5kk) kuin kotitöidenkin hoidosta. Mies arvostaa hyvää ruokaa ja kokkaa mielellään, minä hoidan siivouspuolen suuremmilta osin. Lapsenhoito on vielä tässä vaiheessa enemmän minun vastuullani, mutta lapsen isä osallistuu yhä enemmässä määrin sekä hoitoon että leikittää tyttöä.

Aina ei kuitenkaan näin ole ollut. Monen riidan, mutta myös keskusteluhetken tuloksena ymmärrämme nyt paremmin toisiamme; mies oli loukkaantunut kun en koskaan kiinnostunut ruoanlaitosta (en ole todellakaan mikään kokki kolmonen) ja minun mielestäni mies vain sotki paikkoja eikä arvostanut mitä tein viihtyisän kodin eteen.

Summa summarum, olemme yrittänyt löytää omat mieluisat kotityömme, joista kannamme päävastuun, ja minä vaikka kuorin perunat kun mies muuten kokkaa ja hän sitten vuorostaa esim silittää pyykin ja vie roskat (molempia töitä itse inhoan) minun hoitaessa muun siivouksen.

Lastenhoidossa on toiminut se, että olen hiljalleen lisännyt "isi-aikaa". Alussa vauvan kanniskelusta väsyneenä vaatimalla vaadin häntä osallistumaan enemmän, mutta sitten huomasin, että hän pelkäsi jäädä kahden vauvan kanssa. Äidit luonnostaan ovat jo fyysisestikin lähempänä vauvaa, joten meidän on helpompi tulkita vauvan signaaleja kun taas isille tämä ei ole niin helppoa. Ainakin meillä tästä selkeästi johtui alun ongelmat, mies ei tiennyt mikä vauvaa "vaivaa". Yritinkin antaa lapsen isälleen aina hyvän tuulisena ja aluksi olla tukena ja turvana taustalla. Hiljalleen on miehen itsevarmuus näissä hoitoasioissa kasvanut ja nyt ei heti ole tuuppaamassa kiljuvaa lasta takaisin. Positiivinen palaute on myös kova juttu, niin lastenhoitoasioissa kuin kotitöissäkin. Tulisipa joskus se päivä kun meitä naisia muistettaisiin kiittää kun koti kiiltää. No, lehmät varmaan lentää sitä ennen

Tsemppiä kaikille! Toivottavasti kokemuksistani oli jollekin hyötyä.

 

Sanokaa miehillenne asiasta. Tuo ei ole reilua. Minun miehen kanssa on riitoja, niinkuin varmasti kaikilla. Mutta mies herää syöttämään pojan aina. En ole herännyt muutakuin silloin, kun imetin. Poika nyt 2,5 kk, imetin 1 kk. Mies herää aamuisin pojan kanssa ja minä saan jäädä nukkumaan. Paitsi silloin jos mies menee aikaisin töihin. Olen kahtena iltana viikossa jumpassa. Sekä tapaan iltaisin myös kavereitani. Yhdessä kylvetetään ja nukutetaan, vuorotellen. Mies käy joka ilta pojan kanssa kävelyllä n 1 h ja minä jään kotiin jos haluan, lähden kyllä yleensä mukaan jos olen kotona koska se tekee itelle hyvää. Mies osaa hoitaa lasta todella hyvin koska on ollut pojan kanssa paljon kaksin. Ja se on todella hyvä niin. Täytyy lapsen tottua muihinkin kuin omaan äitiin.

 

Meillä mies hoitaa tosi hyvin poikaa. Alusta asti (kun oli meidän kanssa vähän aikaa kotona) mies itse halusi ja minä vielä vähän tyrkytin lasta hänelle hodettavaksi, niin että se tuli hänelle siinä vaiheessa jopa tutummaksi puuhaksi kuin minulle. Olivat paljon kaksin tai isompien lasten kanssa nelistään. Nyt se lapsen hoito on minun "työ", eli kun olen kotona ja mies töissä niin asennoidun näin.

Samoin kodin hoito pääosin on minun "työni". Tosin vain pääosin. Siivoilen sen minkä kerkiän, ja loput hoidetaan yhdessä tai mies hoitaa viikonloppuna.

Meilläkin luisui homma ihan käsistä siinä vaiheessa kun mies meni töihin takaisin. Lasta hoiti kyllä, mutta kotona ei laittanut tikkua ristiin pyytämättä. Ei vaan huomannut että hommat pitää hoitaa. Ihme juttu minusta. Juurikin niin, että roskiksen vei vain, jos se oli oven edessä odottamassa, jos se oli täysi niin ei tajunnut tyhjentää, jätti vain roskat tiskipöydälle. Mikä logiikka siinä on, ihmettelen vaan? Eikä edes tajunnut, että se joku, joka ne hommat sitten hänen jäljiltään teki, olin joka kerta minä. Että jos kahden aikuisen taloudessa ajattelee, että ei mun nyt tarvitse vaivautua, kyllä joku tuon tekee, niin se joku on aina se toinen parisuhteen puolisko. Ja se ei ole reilua. Ja voisi sen kiitoksen sanankin joskus mielellään kuulla, vähän arvostusta sille että arki pyörii ilman hänen panostaan.

Minäkään en halunnut nalkuttaa, vähän aikaa sitä katselin ja kiehuin itsekseni. Sitten riideltiin ja sitten keskusteltiin ja asiat paranivat. Ja keskustellaan uudestaan ja uudestaan kun minusta alkaa tuntua epäreilulta... Mutta miksiköhän se ei tunnukaan nyt kummastakaan nalkutukselta?

Ehkä syy on siinä, että minun täytyy aina vähän pohdiskella, miten esitän asiani niin etten vain syytä ja lannista vaan osaan tuoda esille myös sen, mikä on hyvin. Nyt olen löytänyt sen tavan tässä uudessa tilanteessa. Se otti kyllä aikansa.

Nyt mies tekee kotihommia, monesti ei edelleenkään huomaa itse vaan pitää pyytää. Mutta se ei tunnu enää pahalle, kun koen että tällä hetkellä kodin pyöritys on minun vastuulla ja olen ikäänkuin tämän paikan esimies joka huolehtii että hommat hoituvat, delegoi töitä. Oleellinen parantunut pointti on arvostus, nyt mies huomaa kiittää ja kehua, että onpa siistiä tai kiva kun on taas pesty pyykkiä. Niinkuin minäkin kiitän ja osoitan arvostavani hänen raatamistaan töissä perheen eteen.

Omia menoja sovitellaan aikatauluihin, pari kertaa viikossa käyn jumpassa itsekseni ja kerran pari lenkillä, muuta en nyt oikeastaan kaipaakaan yksin ilman vauvaa pakosti tehdä. Se meilläkin on, että kun tulen kotiin, vauva työnnetään heti minulle, vaikka muuten lapsen hoito menee aika hyvin tasan jos ollaan molemmat kotona. Tämän meinasin seuraavaksi ottaa esille, että ihan niin kuin minä en heti lykkää lasta kotiin palaavan isän syliin ja huokaise helpotuksesta, vaan annan toisen kotiutua ensin rauhassa, niin mieskin voisi antaa minun suihkutella ja rasvailla ja syödä vielä lenkiltä tultua. Taas pitää vähän pohtia, miten sen sanoisi ettei se ryöpsähtäisi suusta, että: " Ja mä en kans IKINÄ saa HETKEN rauhaa, pitääkö sun on AINA työntää toi vauva heti mulle, eksä tajua että mä tarvitsen suihkun, kiva ottaa toi poika tähän hikiseen syliin hei, et säkään mitään kyllä koskaan ajattele."

Sitten on varmaan taas uudet neuvottelut edessä, kun menen itse takaisin töihin ja mies jää hoitovapaalle.

 

No meillä mies lähtee aikaisin töihin eli klo 7 aamulla eli me jatketaan vielä vauvan kanssa unia siinä vaiheessa. Viikonloppuisin herätää yleensä molemmat samaan aikaan, ja mies hoitaa aamutoinet ihan siinä missä minäkin. Muutenkin yhdessä hoidamme lapsiamme eli täytyy sanoa että lähes yhtä paljon, vaikka mies onkin päivät töissä mutta illat hän kyllä pyhittää täysin lapsille, hoitaa aina iltatoimenpiteet syömiset, pesut ja vauvan nukuttamisen.

Itse en osaa edes kuvitella tuota kuvailemaasi tilannetta, enkä hyväksyisi sellaista. Olen vain niin tottunut siihen, että kun yhdessä nämä lapset tehtiin niin yhdessä myös hoidetaan. Ja jos mieheni menisi vasta myöhemmin töihin niin vaikea edes kuvitella että hän haluis vaan nukkua aamun, kun olis mahdollisuus olla vauvan kanssa, edessähän on sitten pitkä työpäivä jolloin ei lapsia näe. Tottakai joskus varmasti meistä molemmat haluaa nukkua pidempään ja sen mahollisuuden toisillemme suomme. Tosin siinä mielessä olemm onnekkaita, että lapsemme eivät ole heräilleet öisin. Kuopus (nyt 8kk) ei ole ikinä herännyt kuin korkeintaan kerran ekoina viikkoina syömään yössä eli nukkui viiden tunnin pätkissä ekan kuukauden. Sitten nukkunut sen 12 tuntia putkeen ja samoin oli esikoisen kanssa. Eli kumpikaan meistä ei ole univelkaisia sen vuoksi.

Puhukaa miestenne kanssa, lapset ovat yhteisiä ja niiden kanssa oleminen lähentää suhdetta ja antaa varmasti yhtä paljon kuin ottaa. Ei kai miehenne halua jäädä paitsi niistä aamujen ensihymyistä ja iloisista jokelluksista?! Mikä sen ihanampi alku päivälle =)

 

Ehdottakaapas miehillenne roolien vaihtoa! Menette itse töihin, ja mies jää kotiin lapsen kanssa, ja tekee samat hommat mitä te yleensä olette tehneet. Huomaavat ettei ole helppoa. Meillä mies sanoi, että jos en jaksa, niin hän jää mielellään kotiin lapsen kanssa ja minä voin mennä töihin. Totesin, että olen mielelläni kotona, joten teen sitten kotityötkin. Eli hoidan lapsen (5kk), eläimet (koira, 2 hevosta, 3 lammasta, 5 kania, 2 marsua, ankat ja kanat), siivoan, tiskaan, laitan ruokaa..

Mielestäni tämä on ainoastaan organisointikysymys. Jos suunnittelen päivän ohjelman riittävän hyvin, saan kaiken tehtyä ja vähän istuttua koneellakin Toisaalta poika nukkuu täyden yön heräämättä, joten se helpottaa suuresti. Aamuisin kun poika nukkuu pikku päikkärit aamupalan jälkeen, ehdin laitumelle ja poika nukkuu vaunuissa. Mies hoitaa poikaa kyllä iltaisin jos minulla on menoja, eli osallistuu kyllä lapsen hoitoon todella hienosti.

Jos teillä on paljon yöheräämisiä, niin pitäkää kiinni päikkäreistä! Mutta muistakaa, että miehillänne (jos ovat töissä) ei ole päikkäreihin mahdollisuutta, joten mielestäni on väärin heitä vaatia yöllä heräämään vauvaa syöttämään. Tiedän kyllä ihania miehiä jotka oman terveytensä kustannuksella näin tekevät. Tai sitten ovat niin tossun alla

 

sanoin aikaisemmin miehelleni jollei tyyli vaihdu,niin lähden töihin. Hetken kiristys toimi, muttei enään. joka tapauksessa menen tuuraamaan omaan tai toiseen työhön tammik. miehen i jää kuukaudeksi kotiin, silloinhan näkee mitä kotona olo on.. Mieheni periaate kotoota lähtöisin, et nainen tekee kaiken, mikä on vääryys.
Olisin paljon kiltimpi, jos mieheni olisi osallistuneempi joka suhteessa.
Nykyään olen hiljaa asioista, paitsi sunnuntaina. Pääsen helpommalla niin, kun tiedän hoitavani pojan ja itseni. kodin pidän sekasorrossa aina välillä, et toinen huomaisi. kerran en pessyt hänen pyykkejään lainkaan, siittähän sota tuli. Ihmettelenkin miten hän on pärjännyt yksin ennen lasta, kun olin maailmalla töissä. Ei kait tehnyt mitään, söikin varmasti vanhemmillaan tai ulkona.
Toinen on niin itseppäinen jäärä, ei siihen paljon järkipuhe auta. Saa nähdä muuttuuko kun olen poissa koko tammikuun,jos kaikki suunnitelmat menee niin kuin on ajateltu.

 

Joo, kyllä se varmaan on paljolti niin kuin Naru kirjoitti, että jos vain osaisi positiivisesti esittää asian ja antaa aluksi kiitosta ihan pienestäkin tekemisestä eikä ainakaan syyllistäen nalkuttaa, niin tuloksia tulisi varmasti nopeammin. Se vaan on helpommin sanottu kuin tehty. Itse olen nyt yrittänyt pitää suuni kiinni kun oikein höyry nousee korvista ja sanoa asiasta vasta sitten kun pahin kiukku on laskeutunut, onnistuu sanoa paljon sievemmin. Mutta kyllä siis on opettelemista vielä tuossa kannustamisessa. Kun vaan tuntuu että eihän se mieskään minua kiitä, joten miksi minä sitten sitä? Kun vain pääsisi tästä ajattelusta... No, ehkä pikkuhiljaa.

Ja sen olen kanssa huomannut että kyllä varmasti isää monesti pelottaa vauvan kanssa olla, kun ei tosiaan osaa sillä lailla "lukea" kuin äiti, mikä on tietenkin ihan ymmärrettävää. Tähän olen yrittänyt sitä että kannustan olemaan vauvan kanssa edes pieniä pätkiä, olen itse tarvittaessa tukena taustalla mutta en puutu heidän juttuihinsa enkä huomauttele vaikka hommat ei mene ihan niin kuin minä tekisin (esim. pukemisessa tms), vaan yritän ajatella ettei se tärkeää miten tekee kunhan tekee.

Siinä mielessä odotan omaa töihin menoani (vaikka toisaalta jo hirvittää), että mies pitää silloin isäkuukauden ja on kotona. Olen jo nyt vähän vihjaillut, että odotan sitten samaa kuin hän nyt minulta eli että koti kiiltää ja ruoka höyryää liedellä kun tulen väsyneenä kotiin töistä :kieh: Nähtäväksi jää herättääkö tuo kuukausi huomaamaan minunkin arvoni vai ei...

Passaamisesta: meillä kans minä passaan huomattavasti enemmän miestä kuin hän minua. Jotenkin en vaan jaksa toistuvasti pyytää... No, kyllä välillä hänkin minulle pieniä juttuja tekee, mutta vähemmän. Enkä ole sitä mieltä että kaiken pitää koko ajan tasan puoliksi jaettu, mutta jotain kohtuullisuutta kuitenkin.

Kaikenkaikkiaan siis sanoisin että kehityskelpoinen mies, mutta minkä ihmeen takia sen kehittymisen pitää olla niin isotöistä?? Ehkä tässä tietenkin vaikeinta onkin muuttaa itseään ja omia toimintatapoja...

Mutta lohduttavaa kuitenkin tietää ettei ole ainoa näiden asioiden kanssa kamppaileva ja vielä lohduttavampaa että joku on jopa saanut tuloksia aikaan. Jaksamisia meille kaikille! :hug:

 

ollaan yritetty ja hyvin paljon onnistuttukin, tapaa fifty/fifty ja peesaan täysin Umbrella78:a että lapsi on yhdessä tehty ja se myös hoidetaan yhdessä...toivottavasti vapaaehtoisesti molempien puolelta. Surullista jos jompikumpi ei hoksaa lapsen kanssa olemisen hyvää puolta ja tärkeyttä.
Mun mielestä kotona olevan työpäivä on tuntimäärissä sama kuin kodin ulkopuolella työskentelevän ja kaikki loput jaetaan sopivalla tavalla puoliksi. Myös yösyömiset, - sillä mitenkäs sitä kotona olevalla olisi yhtään enempi resursseja valvoa ja hoitaa hommia sitten päivällä jos yöt valvoo..... :/
Meillä mies ainakin tässä vaiheessa kyllä enempion omissa menoissaan vielä, mutta uskon että kun vauva kasvaa niin pääsen ihan samalla tavalla harrastuksiin jos haluan.

 

Meillä hoidetaan myös hommat tätä nykyä aika hyvin puoliksi. Myös yösyötöt. Meillä tyttö 7,5 kk ei edes nuku päikkäreitä, kun 25 min kerrallaan, joten eipä siinä itse ehdi unten maille asti.
Meilläkin kyllä käytiin muutama riita ja sitämyöten "kehityskeskustelu" näistä työnjaoista. Mies oli kyllä lapsen syntymän jälkeen todella paljon hoitoapuna ja varmaan pari ensimmäistä viikkoa vaihtoi melkein kaikki vaipatkin. Tyttö on heräillyt alusta asti 5-6 kertaa yössä eikä ole oikeen koskaan nukkunut päikkäreitä, joten kun vielä imetin oli itse tosi poikki eikä yhtään ainutta kotityötä kyllä ehtinyt/jaksanut kotona tekemään.
Muutaman kunnon keskustelun kautta asiat kuitenkin paranivat, ja olen samoilla linjoilla Narun kanssa: kehuilla tulee aina enemmän valmista kuin haukuilla. Eli koitan myös aina kehua miestäni pienistäkin tehdyistä hommista ja kyllä sitä pikkuhiljaa on alkanut kuulla kehuja itsekin. Yhteinen yrityshän tämä koti ja lapsi on.
Voimia teille kaikille, joilla kotityöt kaatuu niskaan. :hug:
Ehdottaisin myös, että koitatte joskus vaihtaa osia vaikka edes päiväksi. Sekin jo pelkästään avartaa miehille kummasti tuota kodin arkea!

 

Meillä myös kaikki minun kontollani vaikka mies onkin nyt ollut työttömänä. Hoidan lapset 2v ja 10kk pääasiassa yksin..syötän,käytän pesulla,vaihdan vaipat,puen,riisun ja kaikki muut. Mies saattaa hetken joskus katsoa lapsia/leikkiä niiden kanssa,mutta melko harvoin. Esikoiselle on vaihtanut ehkä noin 5 vaippaa ja toiselle ei kertaakaan. Kodin siivoaminen on myös täysin minun vastuullani ja silti siitä saa kuunnella valitusta,kun ei ole tuota tehty eikä tuota ja lelut pitäisi kerätä ym.ym...Ei laita ruokaa (ei edes voileipiä),ei tiskaa (tiskikone löytyy),ei imuroi,moppaa tai mitään muutakaan. Auton imuroiminenkin on minun hommaa,vaikken omista edes ajokorttia..riittää kun kuljetaan lasten kanssa kyydissä. Korkeintaan pesee auton ja senkin yleensä pikapesussa. Miestä saa myös passata joka asiassa,,täytyy tuoda puhtaat vaatteet,viedä likaiset pyykkiin,tuoda takit ja kengät,kun lähdetään johonkin,laittaa ruoka lautaselle,tehdä leivät ym. Että ei täälläkään aina kovin helppoa ole!! Puhuminen,pyytäminen,käskeminen tai vihjaileminen ei auta..vastaus on vain kärttyilyä tai turhia lupauksia auttamisesta

Sama juttu meillä. Minä hoidan kaiken! Ei ole vaihtanut kertaakaan vaippaa reilun 6 kk aikana. Välillä ottaa kyllä päähän!

 

Tuossa aiemmin oli puhetta siitä, että miehellä ei olisi mahdollisuutta päikkäreihin ja kotona olevalla on...asia ei aina mene niin, varsinkin kun vauva on alle puolivuotias. Monet pienet vauvat eivät nuku pidempiä päiväunia ollenkaan ja rytmin löytäminen kestää kauan. Olen monista kirjoituksista lukenut kuinka äidit puolikuolleena väsymyksestä jaksavat aina vaan, joten mun mielestä on ihan oikein , jos tilanne on sellainen kotona, niin jakaa myös yöheräämisiä. Sitten kun päiväunet onnistuu kotona olevalta vauvan rytmin tasoittuessa ja nukkuessa vähän pidempään tilannetta voi katsoa uudestaan. On ihan hyvä, että mieskin tietää millasta on väsyneenä työskennellä, ymmärrys lisääntyy....
Mies ei mun mielestäni ole ollenkaan tossun alla, jos pystyy ottamaan huomioon naisensa väsymyksen ja kotitöiden/ulkopuolella tehtävien töiden tasaveroisuuden, vaan empatiaan kykenevä ja oikeudenmukainen ihminen :flower:
Meillä juteltiin jo raskausaikana näistä asioista ja keskustellaan edelleen...molemmat kyllä ilmaisevat, jos on liikaa hommia ja väsy painaa liiaksi..silloin mietitään yhdessä että mitä asialle voi tehdä. Joskushan toinen on ylipäätään virkeempi ja haluaa touhuta ja tehdä...ei se tasapuolisuus aina tarkoita kirjaimellisesti sitä, että tasan jaetaan joka homma viivottimen kanssa, vaan just resurssien mukaan, mutta tuntuu että monet naiset unohtavat oman väsymyksensä ja pitävät kotona tehtävää työtä jotenkin vähempi rasittavana.

 

Ohhoh.. ompas meitä näköjään aika paljon, joilla on sama juttu miesten kanssa.. Meillä kans mies ei paljoa vauvan hoiteluun osallistu... Vain jos käyn kaupassa tai pesulla tai täytyy laittaa ruoka ja kattaa pöytä. Mutta siinäpä se oikeastaan onki. Syyskuun vauvalehdessä oli myös samankaltainen ongelma eräällä äidillä, jossa kaikki hommat oli äidin tehtävä... tässä pääpiirteittän, mitä asiantuntija neuvo:

Ajankäytön suunnittelu on lapsiperheessä haastavaa hommaa, mutta ei mahdotonta. Teillä on epätasa-arvoiset roolit: miehesi tekee mitä hän haluaa, sinä teet mitä täytyy tehdä. Mielestäni miehelläsi pitäisi olla enemmän aikaa sekä lapsille, että sinulle. Pienten lasten vanhemmilla on vähän omaa aikaa ja sitä pitää jakaa tasa-arvoisesti.
Suosittelen, että tekisitte selvät sopimukset ajankäytöstä. Voisitte kokeilla vaikka Väestöliiton suosittelemaa 2x2x2x2 -ajankäyttömallia. Siinä viikkoittainen vapaa-aika jaetaan seuraavasti: molemmilla vanhemmilla on kerran viikossa kaksi tuntia omaa aikaa, ja sen lisäksi vanhemmilla on kaksi tuntia yhteistä aikaa lasten nukkumaanmenon jälkeen ja kaksi tuntia yhteistä aikaa, jolloin lapsenvahti hoitaa lapsia. Tämän mallin mukaa, molemmille jää viikossa kuusi tuntia omaa aikaa. Tässä mallissa on erityisesti huomioitu parisuhde, jota on tärkeää hoitaa viikottain.

Jutussa oli myös muuta...mutta en ehdi nyt kaikkea kirjottaa. Toivottavasti tuosta mallista vois jotenki "räätälöidä" semmosen, että se sopii... Mie laitoin, tuon jutun vasta miehen nenän eteen ja käskin lukea, ja oli asiasta samaa mieltä... Saa nyt nähä sitte, että toteutuuko tämä käytännössä...

 

Meillä on niin että kun mies tulee kotia hän kaappa 4kk tytön itselleen. Haluaa olla tytön kanssa mahdollisimman paljon ja nyt kun on pulloruokinnalla ei anna mun antaa ruokaa vaan hoitaa senkin puolen.

Kun imetin ja tyttö heräs ainakin sen kerran yössä, niin mies halus aina nousta vaihtaan vaipan, vaikka aloitti työt niin halus jatka akun yritin ehdottaa että minä voisin välillä myös vaihtaa vaipan niin että mies ees välillä voisi nukkua koko yön. Kun miehen tosiaan pitää herätä aikasin ja me jäätiin aamusta viel nukkumaan.
Mutta ei niin ei. Ja täytyy sanoa että kyllä se on helpottanut koska tyttö imi öisin tosi pitkään enkä ite saanut kunnolla sinä aikana nukuttua. Imetin siis makuultaan.

Joskus jos tyttö on aamusta hereiläl ja oon ihan rätti väsynyt mies ottaa tytön aamutoimiin kanssaan ja kun lähtee töihin tuo tytön nukkumaan mun kanssa.

Monesti oon miehelle sanonukki että on tosi iso apu kun hänkin tekee. Joskus melkein jo ärsyttää kun "kaappaa" lapsen multa (aivan kun lapsi olisi yksin mun) =)
mutta tosiaan lapsen hoito on työtä ja kyllä miehen kuuluu auttaa..

ÄitiysLOMA on ehkä harhaan johtava sana!!!