Vanha asia nousi mieleen. Kerron, että asia jäi tavallaan kesken. Kävimme tapaamisissa ja lopulta se johti siihen, että meidän piti mennä lastenvalvojalle tekemään tapaamissopimus. Sellainen tehtiin. Joka toinen viikonloppu. Lastensuojelu kertoi, että valitettavasti heidän on tehtävä asiasta rikosilmoitus. Minulle sanottiin, että lapsen on sitten ikävä kyllä mentävä kuulusteluun. Sanoin, että ei onnistu, lasta ei enää tällä kiusata. Että tulen tarvittaessa itse. Mitään ei koskaan kuulunut enää mistään suunnalta, ei lastensuojelusta eikä muualta. Pahoinpitelyt loppui siihen ja lapsella on kaikki hyvin.