Irlanti on veroparatiisi ja siksi se pystyy tekemään reippaasti ylijäämäisiä budjetteja - korkea verotus tuhoaa talouden

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Muut ovat samaa mieltä.

Yle: Suomen verotuotot ovat laskeneet itsestään jo vuosia – yllättävälle ilmiölle on neljä keskeistä syytä
"Hallitus aikoo kiristää joitakin veroja ensi viikon kehysriihessä. Samalla monilta on jäänyt huomaamatta, että verotus on ollut jo vuosia laskevassa trendissä.

Verotuksen kokonaistaso on laskenut vuosien ajan ja samalla valtion saamat verotuotot ovat laskeneet miljardeilla. Veroaste kuvaa sitä, kuinka paljon veroja kaikkiaan kerätään suhteessa Suomen talouden kokoon.

Taustalla piilee kehityskulku, joka on jäänyt monilta huomaamatta: verotus on ollut Suomessa lasku-uralla jo vuosien ajan.

Verotus on keventynyt pääosin itsestään – eli ilman, että poliitikot ovat päättäneet verojen alentamisesta. Samalla valtion kirstuun on kertynyt vuosittain miljardeja euroja vähemmän kuin vielä muutamia vuosia aikaisemmin.

Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan veroasteen lasku jatkuisi myös tulevina vuosina, vaikka verotukseen ei tehtäisi muutoksia.

”Itsestään tapahtuvalle” veroasteen alenemiselle on neljä keskeistä syytä."

Veropohjan rapautuminen lue rapauttaminen on syy holtittomaan valtiovelan kasvuun, joka kasvaa nyt ennätyksellisesti ilman kriisejä Orpon ja Purran oikeistokaudella 152 miljardista ainakin 212 miljardiin. Verorahoitteinen hyvinvointivaltio tarvitsee laajaa veropohjaa.
Keskeytit lainauksesi YLEn artikkelista kohtaan, jossa kerrottiin ne neljä syytä kokonaisveroasteen laskemiseen. Miksi?

Ne olivat
1. Liikenteen päästöt vähenevät
2. Energiantuotanto muuttuu vihreämmäksi
3. Inflaatio leikkaa valmisteveroja
4. Veroluontoiset maksut pienenevät

Kaksi ensimmäistä syytä suoraan Maria Ohisalon ansioiksi luettuja. Kun veroalella houkutellaan kuluttajia ostamaan sähköautoja tai yrityksiä tekemään tuulivoimainvestointeja, ei pitäisi olla yllätys että verotulot niiden osalta vähenevät. Neljäs kohta taas johtuu mm. ennakoitua paremmasta työllisyydestä.

  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Jaakko Kiander: Verotus keveni huomaamatta – “Jos veroaste olisi pysynyt vuoden 2016 tasolla, julkisen talouden tulot olisivat tänä vuonna noin 8 miljardia euroa suuremmat”

Julkisen alan eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kiander kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että
kestävyysvajeen taustalla vaikuttaa myös se, että kokonaisveroaste on Suomessa alentunut selvästi vuoden 2016 jälkeen.

– Jos veroasteemme olisi pysynyt koko ajan vuoden 2016 tasolla eli 44 prosentissa, julkisen talouden tulot olisivat tänä vuonna noin 8 miljardia euroa suuremmat kuin niiden arvioidaan olevan. Tällöin valtiontalous voisi olla lähellä tasapainoa ja julkinen talous kokonaisuudessaan jopa ylijäämäinen. Veroasteen laskulla on siten ollut varsin huomattava vaikutus valtiontalouteen, hän toteaa.

Vaikka kokonaisveroasteen tähän mennessä toteutunut ja edelleen jatkuvaksi ennakoitu lasku on suuruudeltaan merkittävä, ei siitä ole Kianderin mukaan juuri keskusteltu.

Palstan koksupersu luulee olevansa mutuilulla paremmin asioista perillä kuin Kevan toimitusjohtaja
Jos minä olen tuo koksupersu, olen asioista perillä paremmin kuin sinä ja valehtelen paljon vähemmän. Sinä kerroit, että veroja on vuoden 2016 tasosta laskettu 8-10 mrd euron edestä. Ei ole, vaan verokertymä on suurempi. Syyt sille, ettei vielä suurempaa (himoverotuksen aiheutamaa) verokertymää synny, löytyvät tämän ketjun viestistä #76. Syyt löytyvät pitkälti Marinin hallituksen päätöksistä eli ne vähäiset verojen laskemiset olivat Marian Ja Sannan yhteistyötä.
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Hyvät palstan kapitalistit ja sosialistit: asiat ovat monimutkaisempia:
Korkean yritysverotuksen (29-30 %) Saksa porskuttaa, mutta 10 %:n Bulgariat ja Romaniat ei.

En saanut kuvaa laitettua suoraan, katsokaa tuolta:

Totta, toki yhteiskuntakin vaikuttaa. Saksa on yhteiskuntana vakaampi ja luotettavampi kuin Bulgaria tai Romania. Suomi ja Irlanti sen sijaan ovat suurin piirtein samassa kategoriassa yhteiskunnan toimivuuden ja vakauden suhteen, ehkä Irlanti hieman paremmassa tilanteessa. Joten sinällään en näkisi mahdottomana, että Suomikin voisi pärjätä kuten Irlantikin. Toki Irlannissa on englannin kieli iso valtti, joka houkuttelee etenkin amerikkalaisia yrityksiä maahan.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
vierailija

Kyl Suomessakin osataan puhua amerikkaa.
 
Niin ja luonnonvarojen määräkin vaikuttaa. Minkä takia en ottaisi Norjaa ja Saudi-Arabiaa koskaan muiden maiden kanssa vertailuun...
 
Yhteistyössä