Inseminaatio

Sammale321
Ainii ja Sinirusko kuulostaa tosi lupaavalta :) Hyvä, että sinulla saivat kaksi munarakkulaa kypsymään ni aina paremmat mahdollisuudet, että edes toinen hedelmöittyis. Toivon, että itelläkin saatais seuraavassa kierrossa kaks tai kolme johtofollia. Mutta mulla taitaa olla niin pieni hormonilääkitys, että ei taida sillä lähteä..
 
Kiitän vastauksista! Mietittiin päämme puhki eilen, että mitä tehdään!
Päätettiin, että yritetään ensin ihan luomuna. Mulla tosiaan eilen oli jo hailakka ovisplussa kun ultraan menin, joten sen takia pistivät samantien.. kun rakkula oli jo hyvän kokoinen.
Joten eilen heiluteltiin peittoja, ja tänä aamuna sain todella vahvan plussan ovistestiin.. Peukut pystyyn.. kaikille! :heart:
 
Ibu Helsingissä Naistenklinikalla hoidoissa ollaan, tai siis just ekaa kertaa käytiin. Olin kyllä ihan puulla päähän lyöty ja tosi pettynyt, kun ei päästy edes jonoon. Kun yksityinen lääkäri laittoi meille sinne just siks lähetteen, että päästäis ivf-jonoon, ja sitten siellä eivät edes suostu harkitsemaan sitä. Käskevät luomuilla vaan. Lääkäri vaan jankutti, että kun on vuoden sisään jo yksi raskaus alkanut... Niin, meillä tuli tuulimuna toisesta inssistä. Ja nytkö se tuulimuna lykkää parilla vuodella meidän hoitoon pääsyä?! Prkl. Miten voi kahden lääkärin näkemys erota niin paljon toisistaan? Alkaa ihan toden teolla masentaa, kun asioille ei suostuta tekemään mitään. Tietääkö kukaan, mihin julkisella puolella voi ottaa yhteyttä, jos haluaa toisen lääkärin mielipiteen?
 
Sammale321
Kaarne eikö onnistu ihan silleen, että soitat sinne ja pyydät, että voisko saada toisen lääkärin mielipiteen asiaan? Voisin ainakin kuvitella, että meillä hoitus silleen..Ku hoitajat vastaa aina puhelimeen niin ne sit delegoi asioita lääkäreille. En sitten tiedä onko teillä sama systeemi.
 
nöppö: Täällä ei oireilla laisinkaan! Ihan perusolo :) Tsemppiä piinailuihin, kuulostaa hyvälle tuo teidänkin tilanne! Ja eihän tuo inssi "normaalipareilla" sen varmempi raskautumiseen ole kuin luomumeininkikään. Inssissä vaan viedään vikkelät simpat jo lähemmäksi odottamaan irtoavaa munista, siittiöillä ei näin ole pitkä matka aitiopaikalle. Mutta jos miehessäsi ei ole todettu vikaa niin samanlaillahan ne siimahännät on teilläkin jo aitiopaikalle löytänyt :) Nyt toivotaan parasta!
Toivoton88: Kiitos toivotuksista, toivotaan että plussa vahvistuu :) Ilmoittelehan olotilasta ja mahdollisista testauksistasi sitten tänne :) Päästään olemaan jännityksessä mukana!!

ON:
pp8, ei oireita. Haamuviivat kummittelee tikuissa. Ovat siis kuitenkin todella hailukoita, mutta ei ole mitään viivan jälkiäkään. Nyt ei auta kuin odotella vahvistuvatko vai häipyvätkö haamut testeistä! Viimeistään pp12-13 pitäisi jo alkaa kunnolla näkymään! Jaiks :)
 
Sammale321
Adalaine Eikös pregnyl vaikuta jotain viikon verran, vähän ylikin, siis r-testin tulokseen. Saatan olla kyl väärässäkin ja toivon todella, että sinun plussa vahvistuu :heart:

On: Täällä edelleen odotellaan menkkoja alkavaksi..taitaa olla PP16 menossa. Viimeks menkat alko PP17, eli huomenna sitten...
 
Adalaine: Tosiaan miehellä oli hyvä määrä simppoja ja liikkuviakin oli kyllin.. mutta sitten pieni osa taas oli hitaita...Mutta toivon tosiaan että näin luomunakin onnistuisi!

Tiedättekö muuten, voiko pregnyl lääke näyttää ovisplussaakin pidempään kuin normaalisti? Eilen aamulla ja iltapäivällä sain todella vahvan n. minuutissa ja tänään äsken se näytti edelleen erittäin vahvaa ovisplussaa. Tiedä sitten näistä :)
 
nöppö: Pieni määrä on kai lähes aina hitaita.. Meillä on simpat aika heikkoja, ei taida "luomutehosteista" olla meidän tapauksessa paljon hyötyä..Mutta onnea teidän yritykseen!! Ei vielä mitään raskausoireita.

Adeleine: Eilen illalla tunsin vähän nipistyksiä. Saattais olla kiinnittymistuntemuksia. Toivon kovasti niin. Jotenkin musta tuntuu kuitenkin, että ei se ehkä vielä onnista. Tuli vähän huono omatunto, kun eilen join vähän viiniä ja poltin muutaman tupakan. Mutta jospa se ei siihen tössäis..
 
Sammale321
nöppö ei kai pregnylin pistämisen jälkeen edes kannata ovistestejä tehdä, tai niin minulle sanottiin. Se irrotuspiikki kyl toimii niinku pitääkin, eli ovulaatio tapahtuu lähipäivinä ku pistää pregnylin. Ja kai se pregnyl muutenki sekottaa ovistestit tai jotain...

On: tuhruvuoto alkoi eilen illalla..nyt sit mietin, että soitanko hoitajille vai en. Ku on nää pääsiäisen pyhät välissä...kai se pitää tänään soittaa, ku eiköhän se kunnon vuoto ala viimeistään huomenna..
 
Sammale321
Eipä tarvinnu pähkäillä kauan sitä soittamista ku hanat aukes..eli tänään KP1. Kolmas inssi sit parin viikon päästä. Onpas mahtava olo ku itellä toinen epäonnistunut inssi takana ja vieressä istuu nainen joka on NIIIIIN raskaana, eli jatkuvaa valitusta raskauden huonoista puolista. Töissä siis olen.
 
Heippa jännäilijät & uuden kierron aloittaneet,

Sammale321:
Olet ihan oikeassa tuosta Pregnylistä. Luin että 5000 annoksen poistuminen kehosta kestää max 10pvää ja 10000 annoksen max 11 päivää. Aine puolittuu päivittäin eli jos on pistänyt 5000annosta niin 5000/2, 2500/2 jne.
Toivoton88: Nyt jännätään mitä tuleman pitää! Älä tunne syyllisyyttä, niin kauan kun oikeasti testi näyttää plussaa niin noilla juomisilla ja polttamisilla ei sinänsä ole merkitystä! Plussan jälkeenkin kestää tovi ennen kuin yhteinen verenkierto tulee! Ilmoittelehan koska testailet :) Jännäyksessä 100% mukana!!
nöppö: tuo Pregnyl tosiaan sekoittaa, kun siinä on raskaushormonia ja tuo ovulaatiotestihän myöskin reagoi voimakkaasti korkeaan HcG arvoon! Luota vain, kyllä se Pregnyl hommansa tekee! Nyt vain pupuilua ja jännätään lopputulosta!!

OmaaNapaa:
pp10, ei oireita. Täällä testailtu kovasti :) Yllätys! Eilen ja tänään tuli jo haamuviivat Raskauskeijun puikkotesteihin. Tänään tein ennen reissua varmistukseksi vielä ClearBlue perustestin johon piirtyi pystyviivakin, haamu sekin, mutta jo varsin nähtävissä, ei tarvitse siristellä. Ohjeissa luki että viivan vahvuudella ei ole väliä, raskaana ollaan jos vain tuo pystyviiva tulee! Sain siis jo pp7 noihin Raskauskeijun testeihin haamuviivoja, mutta koska olivat aika voimakkaita haamuja uskon että kyse oli Pregnylistä vielä tuolloin. Viivat haaleni pp8 ja nyt ovat taas voimistuneet pp10. Nyt täytyy vain toivoa että pikkuinen jaksaa sinnitellä. Pidetään tämä salassa mieheni kanssa aina isommille viikoille saakka, koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Keskenmenoja on lähipiirissä hurjasti. Nyt ei auta kuin toivoa että viiva ei ole Pregnylistä. Alla kuva tämän päivän CB testistä.

 
Sammale321
Adalaine Hurjan paljon onnitteluja :heart: :heart: Oli jo aikakin saada tähän ketjuun plussa :) Nyt uskaltaa jo onnitella kun on jo PP10. Toivotaan, että pieni pysyy matkassa mukana.
 
Ihanaa, onneks olkoon!! :heart:
Tosiaan niin vähän aattelinkin Pregnylistä, että saattaa näyttää pitkäänkin mitä sattuu :)
Mutta peittoa on heiluteltu toivottavasti tarpeeksi.. jos sitä jotain tapahtuisi!
Adalaine: Onkos sulla vielä mitään oireita esiintynyt?
 
Heippa ihanat jännäilijät!

Kiitos kaikille onnittelijoille! Ihana nähdä plussa, samalla kuitenkin hieman pelko takaraivossa, mutta sille en anna liikaa tilaa ettenkö nauttisi joka hetkestä :)

nöppö&sinirusko: Oireita ei ole laisinkaan, pientä nippailua masussa jos niitä lasketaan. Nyt alkanut totta kai enemmän kiinnittämään huomiota. Nyt pp11 jälkeen tullut oireisiin sama kuin esikoisesta eli nopeissa ylösnousuissa (tuolilta, sängystä jne) tulee hetkeksi pieni kipu alamahaan. Rintojen aristusta tms ei ole vielä ollut, limoista en osaa sanoa mitään sillä itsellä tosiaan Luget käytössä jotka kuivattavat hurjasti. Laittakaahan omia fiiliksiä, ilmoittakaa aina loppuun vaikka pp päivä niin pysymme hyvin perässä!! Onko ilmaantunut erikoisia tuntemuksia tms?? Ihanaa piinaa, nyt plussia vaan palstalle!

ON:
pp12, aamulla testasin Raskauskeijun liuska sekä puikkotestin ja molemmat näyttivät haaleaa punaista viivaa, tuli näkyviin noin 1-2min jälkeen. Joten vielä aika aikaista, nyt odotellaan viivojen vahvistumista!! Vielä olisi kaksi päivää inssin jälkeiseen viralliseen testipäivään pp14. Tämän jälkeen varaan varhaisultran yksityisellä minua hoitaneelle lääkärille! Täytyy sanoa että tuo lääkäri on taivaan lahja, sillä molemmat ainokaiset plussani olen saanut ensimmäisistä insseistä jotka hän on minulle tehnyt ja kasvatellut hoidoilla muniksia! En osaa häntä tarpeeksi kiittää!! Mutta ilmoittelen kuinka asiat etenevät ja pienellä varauksella ollaan! Ei muuta kuin toivotaan että kaikki etenisi normaalisti!!

Pääsiäisen jatkoja kaikille!
 
Tänne ei mitään ihmeempiä,tänään siis pp6....Eilen alko tissit taas kipeytyä samalla lailla kun viimekierrossakin...=( Jos siihen on uskominen ni ei siis taaskaan tärppiä... :kieh: Pikkuhiljaa alkaa aina kainaloiden puolelta kipeytyä..ja nännit myös arat.
Ihanaa ja jännää piinailua kaikille!! :heart:
 
Pakko käydä tännekin kertomassa, että there is hope for real: toinen inssi onnistui!
En ikinäikinä olisi uskonut sen tehoon, koska ei luomunakaan onnistunut. Pp20 (joo, mä en vaan uskonut millään ettei se täti aio tulla) tuli VAHVA PLUSSA, ja heti toisenlaiseen testiin toinen VAHVA PLUSSA. Ja varhaisultrassa pieni sydän siellä masussa pamppaili..
Olen vielä arkajalka, enkä uskalla mennä odotuspuolelle höyryämään, kun pelkään ihan vietävästi että alkaa jotain kummaa tapahtumaan.
Mutta kaikille täällä onnistuneille ONNEA :heart:
Ja kaikille jotka vielä kulkevat hoidoissa ja yrittävät, myös ONNEA :heart: sitähän kaikki tarvitsee mukaan..
 
Oi, onnea plussanneille <3 Meitä plussaajia oli pieni joukko tuossa ennen joulua ja kiva ku nyt taas alkaa tulemaan uusia <3 Näköjään tulee sitten aina kerralla monta =) Pidetään peukkuja että pieni jaksaa loppuun asti.. Kamala ku rupeaa miettiin että vasta sitä itekki täällä palstalla kiros epäonnea ym. ja nyt jo rv 20+3!! Aika humahtaa melko äkkiä.. Mulla se haamu oli aina haamu ja se riitti =)
 

Yhteistyössä