Inseminaatio 2014

Tervetuloa maikki1985 ja Kitta85!

Kovin pääkipuisena nyt vaan omanapailua, kun ei oikein ajatus tahdo kulkea. Negaa testattu. Nyt uutta kiertoa odottelemaan. Sitä tämä pääkipuilukin on kyllä tuntunut hieman osoittavan.
 
Hei, Kitta85! Mulle on tehty kaksi kertaa inseminaatio, molempia ennen varmistettu munasolun irtoaminen Pregnylillä. Oliko sulla lääkitystä tai muuta keinoa sopivan ajoituksen löytämiseksi?

1. inssissä ns. irrotuspiikki pistettiin inssikäynnin yhteydessä. Kuukautiset alkoi vajaat 17 vrk myöhemmin eli todennäköisesti dpo 15, kuten mulla muulloinkin, kun olen ovulaation bongannut. Yleisin luteaalivaiheen pituushan on 14 vrk.

2. kerralla piikitin inssiä edeltävänä iltana. Kuukautiset alkoi jälleen vajaat 17 vrk myöhemmin eli 16 pv inssistä ja dpo 15.

Inssipäivää tärkeämpi tieto on mielestäni ovulaatiopäivä. Kun kiertosi on normaalisti pitkä, se pitkä osuus on ymmärtääkseni juuri pitkästä alkukierrosta johtuva. Ovulaation jälkeinen aika on suht' vakio. Tämä käsitys mulla on, mutta en ole hoitoalan ammattilainen.

Joka tapauksessa, sinun saappaissasi alkaisin olla tässä vaiheessa kuukautta jo melko täpinöissä! :) Toivottavasti pääsiäinen tuo tullessaan ilouutisia!
 
Mursu83: Kiitti tiedosta :) Mulla oli tässä kierrossa mukana Letrozole (jolla kierron pituus saatu aiemmin lyhenemään 30pvään) ja päivä ennen inssiä pistin Ovitrellen eli lääkärin mukaan ovis olisi pitänyt tapahtua juuri inssipäivän aikana.

Juu kyllä pikkuhiljaa alkaa uskaltaa jo ehkä vähän toivoa että jospa nyt olisi tärpännyt, mutta kummittelee kuitenkin mielessä että aiemmin on niin monta kertaa pettynyt.

Noh odotellaan vielä muutama päivä jos sitten testailis :)

Meilläkin tosiaan tilanne jossa ei olla kerrottu inseminaatiosta edes parhaille ystävillemme, joten kiva täällä päästä lukemaan/jakamaan kokemuksia.
 
Kitta85: Mulla alkoi ensimmäisen inseminaation jälkeen (ilman irrotuspiikkiä) vuoto 14 päivää inssistä ja 15 päivää ovulaatioplussasta. Toisella ja kolmannella kerralla mukana oli irrotuspiikki ja vuoto alkoi 10 päivää inseminaation jälkeen. Ei ollut tukilääkitystä.

ON: Mua on alkanut jännittää tiistain folliultra oikein olantakaa. Tänään menen ostamaan uusia ovulaatiotestejä ja niitä tarttee sitten alkaa tehdä sunnuntaina (kp 9) ja toivoa, ettei vaan mene positiivikseksi ennen tiistaita jolloin on follikkeliultra.

Päivitystä sen verran, että tämä nykyinen on vasta
4. inseminaatio meillä oli viime kierto taukoa.
 
Kittallahan on jännät päivät :eek:

Minulla on myöskin luteaalivaihe ollut aina 14 vrk niissä kierroissa, joissa ovulaatio on ollut. Muuten kierron pituus on vaihdellut, mutta se on johtunut tosiaan joko ovuloimattomuudesta tai siitä, että ovulaatio on ollutkin vähän myöhemmin.
 
Uskaltauduin yöllä herätessäni tekemään testin ja kaksi viivaa sieltä tuli!! Ihan uskomaton olo, en sitten kovin montaa tuntia saanutkaan nukuttua :)

Eli mun visiitti täällä jäi melko lyhyeksi, mutta hirveästi tsemppiä kaikille yritykseen ja plussaonnea! :)
 
Onnea Kitta!

Spirit ei keretty inssiin,tänää vasta tuli hymynaama digiin mut pitää toivoa et kotikonstit auttaa :) toivotaan teille tärppiä ja tsemppiä piinailuun!

Mulle ei siis inssiä tähän kiertoon joten omilla toimilla mennään,tänää kerkeekin vielä kotona puuhailla mut huominen voi olla jännä ku lähetää anoppilaan viikonlopuks :D
 
Kitta85 Onnea oikein paljon :)

Täällä pää täynnä tukkoista oloa, tulin sitten ihan kipeäksikin. Samalla luonnollisesti olotilojen maksimoimiseksi siirryttiin uuteen kiertoon. No, häntä pystyyn silti, on luvannut aurinkoista pääsiäistä =)

Päivitystä siis kp1, folliultra 25.4.. Otettiin jo tuohon perjantaille kartoittamaan tilannetta ennen viikonloppua.
 
Tuutunen80: Pahoittelut uudesta kierrosta. :( Käsittämätöntä, että tämän pitää olla niin vaikeaa... Ja flunssakin vielä, mikä ihana yhdistelmä. :/ No mutta sisulla eteenpäin!

Karminille mukavaa ja tuottoisaa anoppilareissua! ;D
 
Eilen testattu puhtaasti negatiivinen raskaustesti.

Mut voi nyt siis poistaa täältä listoilta. Käyn kyllä varmasti välillä lueskelemassa mitä teille kuuluu. Tsemppiä kaikille, eikä lannistuta! :) Kesä mennään varmaan ihan luomuyrityksillä. Jospa sitten syksyllä iväffään. Mukavaa kesää kaikille! :)
 
Viimeksi muokattu:
Kitta85: Onnea :)

Tähtisilmä: Harmi kun teillä ei onnistunut inssit. Tsemppiä kovasti jatkoon ja mahdolliseen IVF:ään, meillä on sama edessä jos tästä neljännestä inssistä ei tärppää.

ON; Tänään ja eilen jännitin mitän ovulaatiotestit sanovat, kun ovat joskus hymyilleet jo kiertopäivällä 10. Tänään siis kp 10. Mutta ei tänään aamulla hymyillyt mikä on erityisen hyvä. Olisi tietysti ihan hyvä jos ei vielä huomennakaan hymyilisi. Folliultra jotenkin jännittää, ei ole mitään kovin isoja tuntemuksia alavatsalla. Mutta toivoisin, että Femar vain riittää tässä kierrossa ettei tarvitsisi mennä Puregoniin. Mutta jännittää. Huomenna sitten folliultrakuulumisia.
 
Harmi Tähtisilmä ettei tärpännyt. Onnea kesän luomulle ja syksyn uusille tuulille. :)

On tämä piinailu kyllä peestä. Joka päivä laskee monesko dpo on menossa ja mietiskelee koska uskaltaisi testata. Ja nythän on vasta dpo 7 menossa. Eli testaukseen on vielä rutosti aikaa. Vielä ei tietenkään kannata edes testata, mutta kärsimättömyys iskee ylle. Vielä toinen piinaviikko siis edessä.
 
Tähtisilmä: Kaikkea hyvää teille kesään ja syksyyn! Oikea asenne, lannistua ei pidä! Jospa sekin aika vielä meille kaikille koittaisi, kun mennyttä voi muistella vaikkapa kasvattavana kokemuksena. (Jos ei muuta, niin ainakin toivetta lapsesta lapsettomuus kasvattaa... huoh.)

Täällä on yritetty kasvattaa kärsivällisyyttä ja hillitä mielikuvitusta. Aivan käsittämätöntä, että noin 30 yrityskerran jälkeen, vieläpä juuri luomukierrolla, oon keksinyt alkaa piinailla. Taitaa vain johtua siitä, että hormonikiertojen jälkeen kroppa käyttäytyy hieman viime kierroista poikkeavalla tavalla - ja yks tyhmä menee sitten luulemaan, että jotain vois olla tekeillä. Taidan vain niin vältellä sitä kolmanteen ja todennäköisesti viimeiseen inssiyritykseen lähtöä. No viikon päästä viisaampi.

Tsemppiä arkeen paluuseen kaikille pääsiäisen ajan lomailleille! Toivottavasti arki tuo tullessaan paljon luettavaa tälle palstalle. :)
 
Onnea Kitta:heart:

Pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille.

Meillä vedetty luomusti.Ovista en tikutellut, mutta veikkaisin kipujen mukaan että torstaina olis ollu.Mutta tiedä häntä.

Stressivapaa kierto siis menossa :)
 
Pahoittelut negasta Tähtisilmä :( Toivottavasti kesän lämpö ja valoisuus tekee tehtävänsä, eikä teidän syksyllä tarvitse koeputkihommia aloittaakaan :heart:

Tsempit kaikille piinailijoille! Itsellänikin vielä reilu viikko piinailua jäljellä ja tänä aamuna juuri huomasin miettiväni, että onkohan alavatsalla nyt jotain erikoisia tuntemuksia... :LOL:
 
Pikainen omanapailu. Kp11, folliultra mutta ei mitään mainittavaa follikkelia. Eli Puregon tuli nyt sitten tähänkin kiertoon mukaan alkaen tänään, vaikka toivoin, ettei sitä tarvittaisi. Perjantaina sitten uusi folliultra. Ehkä siellä oli nähtävissä yksi hieman ismpi kuin muut, noin 12 mm, mutta muuten kyllä pieneltä näytti. Limakalvokin oli vasta säälittävät 5,8 mm. Jep jep. Perjantaina toivottavasti jotain jo tapahtunut ja sitten varmaan inssi ensi viikolla, jos vappu ei sotke mitään.
 
Tähtisilmälle paljon plussatuulia, toivottavasti kesällä tärppäis.

Tänään käyty folliultrassa. Kaikki hyvin, onneksi ei vielä ollut johtofolli ehtinyt irtoamaan kun oli niin pitkät pyhät. Limis 9,5 ja johtofolli 19mm. Tänään illalla pistän Pregnylin ja torstai aamuna ois inssi. Täytyy sanoa että nyt kyllä jännittää enemmän kuin viime kerralla. Jos nytkään ei raskaus ala niin pettymys on varmasti suurempi kuin viimeksi. Ja kun montaa inssiä ei kuitenkaan enää tehdä eikä oikeen olla halukkaita ivf hoitoihin. Tai saas nähdä muuttuuko mieli jos insseillä ei lainkaan tällä kertaa onnistuta.
 
INSSILÄISET 2014

Tiistai 22.4.2014



NimimerkkiIUIAjankohtaFolliuäKpLääkitysSyy
Läiti3.05/1414.04.22/30m+lz+mp+prPCO
Hepaliini2.04/1422.0420/34-38pu+prsimpat
Karmini2.-15.04.19/30cselitt.
Moonsihn33.-11.04.18/28c+prselitm.
Maikki1985luomu05/201417.0415/28cselitm.
Viiva844.04-05/1422.0411/35-38f+pu+prPCO + siittiöt
Chiligail1.25.0422.0409/29lz+mp+pr+lsiittiöt
Tuutunen802.05/1424.0404/?c+prsiittiöt
Kais2.04-05/14??

c=clomifen, lz=letrozol, a=anazol, f=femar, pu=puregon, mp=menopur, m=metformiini
g=gonal-F, pr=pregnyl, o=ovitrelle, l=luget, lt=lutinus, t=terolut, pri=primolut, ol=orgalutran, fos=fostimon, sy=synarela


Taustalla: Jenett, Luis, StellaI, Juulia82, Zoona, Tähtisilmä

PIINAILIJAT


NimimerkkiIUIDPOLääkitysSyyTestipäivä
-jennica-3.12pr+ltendo.23.04
Mursu832.09luomuselitt.01.05
Spirit2.07fanovul+simpat1.5

PLUSSANNEET


NimimerkkiIUILääkitysHaasteetPlussauspäivä
Ansku831.pri+sy+pu+pr+l+mPCO13.04.
Elisavete2.lz+mp+pr+lanovull.10.04.
Metsätähti842.c+g+prselitm.6.3.
Stella1.c+pu+prendo + ovl(13.3.) 17.3.
nanette2.fos+pr+lselitm.28.3.


Päivityspyynnöt korostettuna! Kiitoooos =)
 
Viimeksi muokattu:
Chiligail: Kiitos taulukon päivittämisestä! Olitko tänään uä:ssä?! Joko nyt vihdoin koittaisi ensimmäinen (ja toivottavasti samalla se ratkaiseva) inssi? :)

Viivalle tsemppiä piikittelyyn! Toivottavasti perjantaiksi tilanne etenee hyvin!
 

Yhteistyössä