Imukupin käyttö synnytyksessä on kidutusta

Esikko syntyi imukupilla, ei ollut mitään ongelmaa lantion tai lapsen mahtumisen kanssa mutta olin itse pitkittyneen avautumisvaiheen jäljiltä aika poikki ja lapsen sydänäänet alkoivat "dippailla" niin päätettiin sitten yhdessä obstetrikon kanssa että hoidetaan tämä loppuvaihe nyt sitten reippaalla tahdilla alta pois. Imukupin laittaminen ei tuntunut yhtään miltään vaikka lapsen pää oli tässä vaiheessa aika korkealla, pari vetoa riitti ja ponnistaminen tuntui sitten jo suorastaan helpolta kun pää kuitenkin liikkui joka työnnöllä selvästi eteenpäin eikä liukunut ees taas. Kolme vetoa muistaakseni, ja loput punnasin sitten jo itse - sain lisävoimia siinä vaiheessa kun kätilö sanoi että pää näkyy Ei tehty epparia enkä revennyt eikä pojalle tullut juuri minkään moista pahkaakaan.

 

Imukuppi synnytykseen meidänkin synnytys päättyi. Menin ilman ennakko-odotuksia koko tapahtumaan ja toivoin parasta. Alussa supistukset "super kipeitä" ja epiduraali veikin kaiken kivun pois. Välissä epiduraali alkoi jo haihtua, kivut palasivat kertaa 2 ja kohdunsuun tilannne oli pysynyt parituntia samana (7cm) eli oksitosiinitippaa kehiin että joudutaisi avautumista ja lisäämepiduraalia... Avautuminen kesti vielä kolme tuntia epiduraali haihtui ja vauvan sydän äänissä oli supistusten jälkeisiälaskuja. Vauvan voinnista huolestuttiin kun ponnistaminen ei alussa tuonut vauvaa juurikaan alaspäin.. Kun sykkeet taas heikkenivät päädyttiin vauhdittamaan imukupilla. Lääkäri, joka imukuppia käytti hoki koko ajan että jos ei nyt synny niin tulee kiire sektioon. Lopulta pungersi kaikilla voimilla ilman lääkitystä kun yksi kätilö työnsi vauvaa mahan päältä, kaksi työnsi mun jalkoja koukkuun, lääkäri veti imukupistaja mies puristi mun nyrkkiä vierellä. Taju meinasi lähteä kvusta ja ponnistamisesta ja viisi supistusta, viisitoista miinuuttia ja yhden kokemuksen läpikäyneenä syntyi maailmaan terve ja ihana poikamme. Hänelle ei tullut hommasta kuin öieni punainen ohi menebä imukupin jälki hiusten alle, mutta minulta repesi väliliha ja osa sulkijalihalsista ja tietysti episitomia eli emättimen leikkaushaava... No poika rääkäsi kun vedet oli imetty keuhkoista, minut tarkastettiin, lääkäri arvioi tilanteen.. Sain pojan hetkeksi rimtakehälle ja siitä minut kiidätettiin suoraan leikkaussaliin. Pari tuntia myöhemmin olin tikkailtu ja palautumisen pitäisikin olla "täydellistä", mitä nyt pienet arvet jää jos tietää katsoa ja harvemmin tulee noita arpia tuijoteltua .

Olen super onnellinen et imukuppia käytettiin.. Sain terveen pojan ja vaikka itse kärsin tuskaa ja toipuminen vie aikaa niin se oli kuitenkin siinä tilanteessa pojalle ja minulle turvallisin vaihtoehto. Minulla voisi olla myös vammainen tai kuollut lapsi, iso pysty haava vatsassa (hätäkeisarinleikkaus tehdään aina pystyyn), tai jotain muuta pahaa. Nyt minä ja poika terveitä, kiitos osaavan henkilökunnan ja tuon imukupin.

Mahdollisuuteni synnyttää uudelleen alateitse normaali, eikä muitakaan vaivoja ole ilmaantunut.

Raju kokemus, mutta en kadu että pungersin.

 

Imukuppi synnytykseen meidänkin synnytys päättyi. Menin ilman ennakko-odotuksia koko tapahtumaan ja toivoin parasta. Alussa supistukset "super kipeitä" ja epiduraali veikin kaiken kivun pois. Välissä epiduraali alkoi jo haihtua, kivut palasivat kertaa 2 ja kohdunsuun tilannne oli pysynyt parituntia samana (7cm) eli oksitosiinitippaa kehiin että joudutaisi avautumista ja lisäämepiduraalia... Avautuminen kesti vielä kolme tuntia epiduraali haihtui ja vauvan sydän äänissä oli supistusten jälkeisiälaskuja. Vauvan voinnista huolestuttiin kun ponnistaminen ei alussa tuonut vauvaa juurikaan alaspäin.. Kun sykkeet taas heikkenivät päädyttiin vauhdittamaan imukupilla. Lääkäri, joka imukuppia käytti hoki koko ajan että jos ei nyt synny niin tulee kiire sektioon. Lopulta pungersi kaikilla voimilla ilman lääkitystä kun yksi kätilö työnsi vauvaa mahan päältä, kaksi työnsi mun jalkoja koukkuun, lääkäri veti imukupistaja mies puristi mun nyrkkiä vierellä. Taju meinasi lähteä kvusta ja ponnistamisesta ja viisi supistusta, viisitoista miinuuttia ja yhden kokemuksen läpikäyneenä syntyi maailmaan terve ja ihana poikamme. Hänelle ei tullut hommasta kuin öieni punainen ohi menebä imukupin jälki hiusten alle, mutta minulta repesi väliliha ja osa sulkijalihalsista ja tietysti episitomia eli emättimen leikkaushaava... No poika rääkäsi kun vedet oli imetty keuhkoista, minut tarkastettiin, lääkäri arvioi tilanteen.. Sain pojan hetkeksi rimtakehälle ja siitä minut kiidätettiin suoraan leikkaussaliin. Pari tuntia myöhemmin olin tikkailtu ja palautumisen pitäisikin olla "täydellistä", mitä nyt pienet arvet jää jos tietää katsoa ja harvemmin tulee noita arpia tuijoteltua .

Olen super onnellinen et imukuppia käytettiin.. Sain terveen pojan ja vaikka itse kärsin tuskaa ja toipuminen vie aikaa niin se oli kuitenkin siinä tilanteessa pojalle ja minulle turvallisin vaihtoehto. Minulla voisi olla myös vammainen tai kuollut lapsi, iso pysty haava vatsassa (hätäkeisarinleikkaus tehdään aina pystyyn), tai jotain muuta pahaa. Nyt minä ja poika terveitä, kiitos osaavan henkilökunnan ja tuon imukupin.

Mahdollisuuteni synnyttää uudelleen alateitse normaali, eikä muitakaan vaivoja ole ilmaantunut.

Raju kokemus, mutta en kadu että pungersin.

 

Meidän tytön syntymässä jouduttiin käyttämään imukuppia, kun minulla loppui voimat. Ponnistusvaihe oli kestänyt jo melkein puoltoista tuntia, kun lääkäri päätti ottaa imukupin käyttöön. Tytöllä olikin käsi poskella, joten sen takia ei vissiin päässyt pelkällä ponnistamisella ulos. Repeämiä tuli, vaikka välilihaa leikattiinkin, mutta ei ne minua haitannut, koska olin vain onnellinen, että synnytys oli ohi.

 

Olen edelleen karheena siitä että lääkäri teki virhearvion imukupin tarpeesta, imukupinasettamiseen meni rutkasti aikaa ja sinä aikana olisin jos ponnistanut vauvan itse ilman apua. Imukupin laitto sattui enemmän kun ponnistusvaihe. En päästä enää lääkäri lähellekkään kun olen sseuraavaksi ynnyttämässä, siellä saa olla yksi kätilö ja lapsen isä - ei muita. Repesin niin pahasti että sen jälkeen oli leikkaussali reissu ja mut laitettiin puolimukuksiin, en ollut hereillä mutta en nukkunutkaan. Imukupinlaitto vaan pitkitti ponnistusvaihetta ja kaikki muu ihme säätäminen, piti laittaa jalat telineisiin ja se oli ihan kamalaa. Seuraavaksi en päästä niitä sinne vaan synnytän seisaaltani etteivät leikkaa välilihaa. Synnytykseni oli muutenkin niin karmee että siksi sairaalaan meno ei kiinnosta, kunpa saisi kätilön kotiin , hyvän kätilön.

 

Äkimmin kait se tyttö tuli imukupilla ulos mitä olisi tullut leikkauksella. Napanuora oli kaulan ympäri ja tyttö melkein eloton.. Ja avosuutarjonta. Imukupin laitto ei tuntunut missään ja repeämiä ei tullut. Ja tytön päähän tullut turvotuskin laski todella nopeasti pois..

 

Minulla esikoisesta paha raskausmyrkytys (pre-eklampsia) jonka takia synnytys käynnistettiin ja synnytin 36 tuntia. Epiduraali laitettiin ettei verenpaineet nouse myrkytyksen takia liikaa, mutta epiduraali vei supistukset. Vaadin, että se otetaan pois, jotta voin tuntea supistukset. Supistuksia ei koskaan tullut ja ponnistusvaihe pitkittyi. En ollut syönyt mitään kahteen vuorokauteen ja myrkytys oli jo lähellä kouristelua (eklampsia) 1 t 30 min ponnistusvaiheen jälkeen lääkäri haki imukupin ja huusin samalla sitä laittettaessa, ettei episiotomiaa saa tehdä. Lääkäri otti pyyntöni huomioon kun väliliha venyi niin hyvin, onneksi olin rasvannut koko raskauden alapäätä! Imukupin laitto ja imukuppiveto eivät sattuneet yhtään, yksi tikki tuli pieneen repeämään. Kouristelin istukan tulon jälkeen ja jouduin tehohoitoon vuorokaudeksi. Ja sen jälkeen vauva Ahlaisten verensokereiden vuoksi. Ainoa trauma jäi siitä etten saanut pitää vauvaa heti syntymän jälkeen kun tunnin sylissä ennen tehohoitoa.

 

Minä en saanut nähdä koko vauvaa. Monen tunnin päästä happikaapin läpi vilkaisin.. vasta seuraavana päivänä illasta se tuotiin minulle ja kolmantena päästiinkin jo kotiin.

 

Olin ponnistanut jo 2,5 tuntia ilman tulosta, koska lapsi oli nenä ylöspäin tulossa. Imukupilla lopulta otettiin ulos. Noin pitkän ponnistusvaiheen jälkeen imukuppi oli pelkästään positiivinen kokemus. Tiesin itsekin, että en omin voimin vauvaa ulos saa ja olin ihan paniikissa, joten eipä siinä imukupin laitot ja vauvan ulos vetämiset enää oikein missään tuntuneet. Helpotus vain oli suuri, kun viimeinkin se kidutus loppui.

 

Aina jaksaa ihmetyttää nämä kommentit kuinka kamalaa se imukupin käyttö oli. No eihän se ollut mukavaa, mutta että syyttäisin imukuppia!? Aina ei voida välttyä komplikaatioilta vaikka henkilökunta olisikin osaavaa.

 

Niin siis huomattavasti inhimillisempää olis jättää se lapsi sinne jumiin kuolemaan ja leikellä sitten poikke?

 

[QUOTE="vieras";28199996]Niin siis huomattavasti inhimillisempää olis jättää se lapsi sinne jumiin kuolemaan ja leikellä sitten poikke?[/QUOTE]

No tuli sama mieleen. En kokisi asiaa kidutuksena, vaan hätäkeinona jolla pelastetaan lapsen (ja äidin?) henki!

 

Mulla jäi poika jumiin häpyluuhun eikä kätilöt saaneet irrotettua poikaa vaikka miten hyppivät mahan päällä. Sitten alko loppua supistukset ja mun voimat kun verta ruisku ympäri huonetta. Mikä helpotus se oli kun imukuppi onnistu saamaan jätkän irti häpyluusta ja kaveri saatiin pihalle. Mulla meni pian sen jälkeen taju kankaalle.