V
vierailija
Vieras
Tiedän, että ongelmani on omituinen ja teksti piiiitkä.. Olen nyt yli vuoden tapaillut miestä, jonka kanssa on ollut ihanampaa, kuin kenenkään kanssa koskaan, mutta myös hirveintä ikinä. En oikeasti tiedä miksi olen tässä suhteessa, en osaa kuitenkaan olla ilmankaan! Olen pääni puhki miettinyt olenko läheisriippuvainen tai nautinko jotenkin tälläisestä on/off pelailusta? Mielestäni en todellakaan kumpaakaan, en vaan silti tiedä mikä minua vaivaa. Koen tämän suhteen jotenkin vaikeana, mutta päässäni soi lause: mikään suhde ei ole täydellinen, mutta missä menee raja? Onnellisuudessa? Eihän sekään jatkuva tila ole ja kaikilla on alkukankeutensa? Enkö vaan tiedä paremmasta vai olenko liian nipo? Olenko vain itsetunto-ongelmainen masokisti? Ulkopuolista näkökulmaa siis kaipailen.
Voisin nyt luetella muutaman esimerkkiongelman/tilanteen..
Olen oikeasti todella puhelias, ehkä liiankin, tämän miehen kanssa olen vähäsanainen tuppisuu, joka vastailee usein en tiedä/ihan sama/okei/no kiva- tyyppisesti. Yleensä voin puhua vaikka tunnin säästä, hänen kanssaan en jotenkin ole oma itseni, vaikka suun vuoron saankin. Jokin hänessä saa minut miettimään liikaa enkä tiedä miksi. Puheenaiheet ovat samanlaisia, kuin muidenkin kanssa.
Hän myös välillä töksäyttelee ihmeellisyyksiä, kuten henkesi haisee hirveälle tai ompa täällä sotkuista huhhuh tai ompa iso finni tms. Tottahan nuo ovat olleet, mutta itselleni outoa sanoa noin ihmiselle josta välitän, jota en halua loukata. Tunnen itseni ihan nipottajaeukoksi kun pahoitan noista mieleni. Sanon yleensä ok ja teen asialle siinä jotain/en tee, en nosta kohtausta, mutta jälkikäteen mietin näitä yksin. Typerää tosiaan. Olen pari krt kyllä sanonut suoraan, että hänen möläytyksensä loukkaavat ja hän on ollut pahoillaan, joten asia on periaatteessa kai ok.... Silti mietin onko tuo normaalia aikuiselta möläytellä, nykyään hän on hieman parantanut tapojaan.. Hän nostaa minusta esiin sellaisissa asioissa epävarman olon, etten ole ennen samoin tuntenut, enkä tiedä miksi nyt otan kaikesta niin itseeni..
Mies ei myöskään koskaan kehu minua. En tarvitse mitään jatkuvaa nostatusta, mutta hän on ehkä 3 krt vuoden aikana sanonut esim olet kaunis tai olipa seksikäs mekko eilen, eikä hän kiertoteitäkään kehu, läheisyydellä ilmeisesti kuitenkin kertoo välittävänsä.. Tässäkin asiassa tunnen olevani nipo kun loukkaankun.. Mikä ihmeen kermaperse olen kun ei hyvä mies riitä? En voi sanoa että hei kehuisitko enemmän... Tai voin mutta en halua, silti haluaisin joskus kuulla olevani kaunis tms... Itse kehun häntä silloin tällöin, mutten yksipuolisesti tehtynä hetkeen ole ääneen osannun mitään sanoa kun se alkaa tuntua hölmöltä.. En todellakaan kehu senkin edestä ja ahdistaen, vain kun on myös aihetta, kerran-pari kuussa. Ei minussa varmaan ole mitään kehuttavaa sitten..? Hän kuitenkin kanssani on jostain syystä ja haluaa usein nähdä ja laittaa itse viestiä..
Emme myöskään koskaan tee mitään kummempaa yhdessä vaikka alun pusivaihe pitäisi olla jo ohi.. En ole myöskään nähnyt yhtään hänen kaveriaan, perhe nyt asuukin muualla. Olisi kiva vaikka joskus ohimennen nähdä hänen kavereitaan, kun tuntuuhan tämä vähän piilottelulta.. Hänellä on muutenkin todella paljon kavereita. Itse olen muutamia kertoja ehdottanut, että tulisi illan viettoon tms kanssani, paikalla sekä m/n ja alkoakin rentouttamassa, ei ole kuitenkaan halunnut vaan kiertänyt jotenkin... Eli minunkaan kavereita ei ole nähnyt. Ei tässä mikään kiire ole, mutta itse haluaisin tutustua koko pakettiin. Tuntuu oudolta etten vuoden jlk tunnu tietävän hänestä mitään.. Emme käy esim syömässä/leffassakaan yhdessä, en jotenkin uskalla ehdottaa itse kun hänkään ei ehdota? Olen ehkä vanhanaikainen tässäkin, mutta koen että miehen kuuluisi viedä naista eikä toisinpäin? Hän käy usein työ/muiden tuttujen kanssa lounailla ja leffoissa, festareilla ja ties missä kissanristiäisissä, eikä ole oikeastaan koskaan pyytänyt minua mukaan/minua kaksin johonkin. Okei kaksi kertaa olemme olleet syömässä, toisella kerralla oli lahjakortti vanhenemassa ja itse ehdotin itseäni seuraksi. Tuntuu etten mahdu hänen elämäänsä ja tässä vain kaksi randomia ihmistä soljuu omia polkujaan samaan suuntaan.. Eikä kyse ole nyt toisesta/muista naisista, se on varmaa, uskokaa pois.
Olen muutaman kerran laittanut poikkikin tämän, silti mies haluaa aina vahvasti jatkaa, toki minäkin lopulta. Kai hänessä se jokin on, kun hänestä niin välitän ja meillä on kuitenkin hauskaa yhdessä. Eikä vain sängyssä. Emme aina edes harrasta seksiä, kyse ei ole siitäkään.. Siitäkin olen niin varma kuin voi olla.
En tiedä miksi en osaa olla oma itseni tämän miehen kanssa ja miksi silti olemme yhdessä? En osaa olla ilman, vaikka yksin oleminen ei ole koskaan ollut minulle ongelma. Jokin hänessä vetää puoleensa aina vaan, en ole ennen tällaista kokenut. Silti tunnen itseni niin pieneksi, kun en saa kuulua hänen elämäänsä ja en kuule sanoin että hän välittää..
Kuten varmaan huomasitte, yksi iso ongelma on myös se, ettemme osaa puhua. Mies on oikea hölösuu, muttei koskaan oikeastaan puhu mistään vakavasta. Ei hän mikään pellekään ole, mutta miehekkään lyhyesti puhuu, minä en koe käsitteleväni asioita 1min keskustelun aikana kunnolla. En jaksa kaivaa vanhoja asioita enää esiin jos mies kerta ne on mielestään käsitellyt. Hän on jopa muutaman aloittamani keskustelumme aikana sanonut, että joopajoo annetaan olla ja asia on jäänyt siihen, minusta puolitiehen. Tai sanonut että asia on nyt loppuun käsitelty-hänen mielestään. Mitä tuohon nyt voi sanoa, jos ei riitaa halua? Olen senkin kokeillut ja todennut helpommaksi hiljentyä jatkossa. Turhauttavaa. Mikään narsistinen pomottelijakaan hän ei ole, todella omalaatuinen vaan ja suora. En ymmärrä miksi olen tämmönen v**un tossu nykyään, en todellakaan ennen ole ollut, mutta tämä mies tuo minussa ihan ihmeellisiä piirteitä esiin hyvässä ja pahassa! Enkä väitä olevani täydellinen. Joku nyt miettii, että mitkäs ne hyvät puolet oli? Mies on uskomattoman hellä ja hauska, kunnianhimoinen ja komea ja toisaalta suoruus on myös hyvä piirre. Meillä on todella hauskaa yhdessä ja ajattelemme ainakin näin pintapuolisista asioista samoin ja monet asiat yhdistävät meitä (siis lempisuklaata isommat asiat). Jokin hänessä viehättää, mutta en aina tiedä mikä tässä kuviossa on normaalia ja mikä ei? Mikä kuviteltu ongelma ja mikä ei? Miehestä päätellen kaikki on ok.
Sen tiedän, että toista ei voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan voi ja sitä olen paljon miettinyt. Välillä minusta tuntuu, että mies yrittää jostain syystä, vaikka haluaakin olla yhdessä, muuttaa minua johonkin (exien?) muottiin? Tämä ei ole ensimmäinen suhteeni vaikka siltä ehkä kuulostaakin, aiemmissa suhteissa itse suhde on toiminut omalla painollaan ja mies ollut lopulta läpimätä- en osaa olla nyt, kun asiat ovatkin toisinpäin.. Emmekä ole 15v vaan lähempänä 30v.
Aiempia pitkiäkin suhteita hänellä ja minulla on, ei suurempia traumojakaan, joten ei pitäisi olla siitä kiinni, että ei tajuta ihmissuhteita alkuunkaan. En tiedä mitä pitäisi tehdä itseni kanssa ja tämän suhteen osalta?? Miksi haluan ja en halua olla hänen kanssaan?? Eipä tätä varmaan kukaan jaksa lukea, mutta saimpa vuoden patoutumat pois, kiitos siitä!
Voisin nyt luetella muutaman esimerkkiongelman/tilanteen..
Olen oikeasti todella puhelias, ehkä liiankin, tämän miehen kanssa olen vähäsanainen tuppisuu, joka vastailee usein en tiedä/ihan sama/okei/no kiva- tyyppisesti. Yleensä voin puhua vaikka tunnin säästä, hänen kanssaan en jotenkin ole oma itseni, vaikka suun vuoron saankin. Jokin hänessä saa minut miettimään liikaa enkä tiedä miksi. Puheenaiheet ovat samanlaisia, kuin muidenkin kanssa.
Hän myös välillä töksäyttelee ihmeellisyyksiä, kuten henkesi haisee hirveälle tai ompa täällä sotkuista huhhuh tai ompa iso finni tms. Tottahan nuo ovat olleet, mutta itselleni outoa sanoa noin ihmiselle josta välitän, jota en halua loukata. Tunnen itseni ihan nipottajaeukoksi kun pahoitan noista mieleni. Sanon yleensä ok ja teen asialle siinä jotain/en tee, en nosta kohtausta, mutta jälkikäteen mietin näitä yksin. Typerää tosiaan. Olen pari krt kyllä sanonut suoraan, että hänen möläytyksensä loukkaavat ja hän on ollut pahoillaan, joten asia on periaatteessa kai ok.... Silti mietin onko tuo normaalia aikuiselta möläytellä, nykyään hän on hieman parantanut tapojaan.. Hän nostaa minusta esiin sellaisissa asioissa epävarman olon, etten ole ennen samoin tuntenut, enkä tiedä miksi nyt otan kaikesta niin itseeni..
Mies ei myöskään koskaan kehu minua. En tarvitse mitään jatkuvaa nostatusta, mutta hän on ehkä 3 krt vuoden aikana sanonut esim olet kaunis tai olipa seksikäs mekko eilen, eikä hän kiertoteitäkään kehu, läheisyydellä ilmeisesti kuitenkin kertoo välittävänsä.. Tässäkin asiassa tunnen olevani nipo kun loukkaankun.. Mikä ihmeen kermaperse olen kun ei hyvä mies riitä? En voi sanoa että hei kehuisitko enemmän... Tai voin mutta en halua, silti haluaisin joskus kuulla olevani kaunis tms... Itse kehun häntä silloin tällöin, mutten yksipuolisesti tehtynä hetkeen ole ääneen osannun mitään sanoa kun se alkaa tuntua hölmöltä.. En todellakaan kehu senkin edestä ja ahdistaen, vain kun on myös aihetta, kerran-pari kuussa. Ei minussa varmaan ole mitään kehuttavaa sitten..? Hän kuitenkin kanssani on jostain syystä ja haluaa usein nähdä ja laittaa itse viestiä..
Emme myöskään koskaan tee mitään kummempaa yhdessä vaikka alun pusivaihe pitäisi olla jo ohi.. En ole myöskään nähnyt yhtään hänen kaveriaan, perhe nyt asuukin muualla. Olisi kiva vaikka joskus ohimennen nähdä hänen kavereitaan, kun tuntuuhan tämä vähän piilottelulta.. Hänellä on muutenkin todella paljon kavereita. Itse olen muutamia kertoja ehdottanut, että tulisi illan viettoon tms kanssani, paikalla sekä m/n ja alkoakin rentouttamassa, ei ole kuitenkaan halunnut vaan kiertänyt jotenkin... Eli minunkaan kavereita ei ole nähnyt. Ei tässä mikään kiire ole, mutta itse haluaisin tutustua koko pakettiin. Tuntuu oudolta etten vuoden jlk tunnu tietävän hänestä mitään.. Emme käy esim syömässä/leffassakaan yhdessä, en jotenkin uskalla ehdottaa itse kun hänkään ei ehdota? Olen ehkä vanhanaikainen tässäkin, mutta koen että miehen kuuluisi viedä naista eikä toisinpäin? Hän käy usein työ/muiden tuttujen kanssa lounailla ja leffoissa, festareilla ja ties missä kissanristiäisissä, eikä ole oikeastaan koskaan pyytänyt minua mukaan/minua kaksin johonkin. Okei kaksi kertaa olemme olleet syömässä, toisella kerralla oli lahjakortti vanhenemassa ja itse ehdotin itseäni seuraksi. Tuntuu etten mahdu hänen elämäänsä ja tässä vain kaksi randomia ihmistä soljuu omia polkujaan samaan suuntaan.. Eikä kyse ole nyt toisesta/muista naisista, se on varmaa, uskokaa pois.
Olen muutaman kerran laittanut poikkikin tämän, silti mies haluaa aina vahvasti jatkaa, toki minäkin lopulta. Kai hänessä se jokin on, kun hänestä niin välitän ja meillä on kuitenkin hauskaa yhdessä. Eikä vain sängyssä. Emme aina edes harrasta seksiä, kyse ei ole siitäkään.. Siitäkin olen niin varma kuin voi olla.
En tiedä miksi en osaa olla oma itseni tämän miehen kanssa ja miksi silti olemme yhdessä? En osaa olla ilman, vaikka yksin oleminen ei ole koskaan ollut minulle ongelma. Jokin hänessä vetää puoleensa aina vaan, en ole ennen tällaista kokenut. Silti tunnen itseni niin pieneksi, kun en saa kuulua hänen elämäänsä ja en kuule sanoin että hän välittää..
Kuten varmaan huomasitte, yksi iso ongelma on myös se, ettemme osaa puhua. Mies on oikea hölösuu, muttei koskaan oikeastaan puhu mistään vakavasta. Ei hän mikään pellekään ole, mutta miehekkään lyhyesti puhuu, minä en koe käsitteleväni asioita 1min keskustelun aikana kunnolla. En jaksa kaivaa vanhoja asioita enää esiin jos mies kerta ne on mielestään käsitellyt. Hän on jopa muutaman aloittamani keskustelumme aikana sanonut, että joopajoo annetaan olla ja asia on jäänyt siihen, minusta puolitiehen. Tai sanonut että asia on nyt loppuun käsitelty-hänen mielestään. Mitä tuohon nyt voi sanoa, jos ei riitaa halua? Olen senkin kokeillut ja todennut helpommaksi hiljentyä jatkossa. Turhauttavaa. Mikään narsistinen pomottelijakaan hän ei ole, todella omalaatuinen vaan ja suora. En ymmärrä miksi olen tämmönen v**un tossu nykyään, en todellakaan ennen ole ollut, mutta tämä mies tuo minussa ihan ihmeellisiä piirteitä esiin hyvässä ja pahassa! Enkä väitä olevani täydellinen. Joku nyt miettii, että mitkäs ne hyvät puolet oli? Mies on uskomattoman hellä ja hauska, kunnianhimoinen ja komea ja toisaalta suoruus on myös hyvä piirre. Meillä on todella hauskaa yhdessä ja ajattelemme ainakin näin pintapuolisista asioista samoin ja monet asiat yhdistävät meitä (siis lempisuklaata isommat asiat). Jokin hänessä viehättää, mutta en aina tiedä mikä tässä kuviossa on normaalia ja mikä ei? Mikä kuviteltu ongelma ja mikä ei? Miehestä päätellen kaikki on ok.
Sen tiedän, että toista ei voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan voi ja sitä olen paljon miettinyt. Välillä minusta tuntuu, että mies yrittää jostain syystä, vaikka haluaakin olla yhdessä, muuttaa minua johonkin (exien?) muottiin? Tämä ei ole ensimmäinen suhteeni vaikka siltä ehkä kuulostaakin, aiemmissa suhteissa itse suhde on toiminut omalla painollaan ja mies ollut lopulta läpimätä- en osaa olla nyt, kun asiat ovatkin toisinpäin.. Emmekä ole 15v vaan lähempänä 30v.
Aiempia pitkiäkin suhteita hänellä ja minulla on, ei suurempia traumojakaan, joten ei pitäisi olla siitä kiinni, että ei tajuta ihmissuhteita alkuunkaan. En tiedä mitä pitäisi tehdä itseni kanssa ja tämän suhteen osalta?? Miksi haluan ja en halua olla hänen kanssaan?? Eipä tätä varmaan kukaan jaksa lukea, mutta saimpa vuoden patoutumat pois, kiitos siitä!
