Iltalehden lukiolistaus

Mutta kun nuo eivät kerro mitään opetuksen laadusta.

Kärjessä ovat lukiot, joihin pääsee noin ysin keskiarvolla. Totta kai siellä tulee hyviä tuloksia. Se, että on listan kärjessä, johtuu vain opiskelija-aineksesta.
Ottaapa se koville.

Listassa vaikkapa sijoilla 50-70 ei ole lukioita, joihin pääsee vain yli ysin keskiarvolla. Nekin olisi mielenkiintoista nähdä.
 
Ajatella. Olin kaupassa ja näin otsikon, luulin voivani lukea sen netissä. Niin paljon en aio asiaan satsata, että varta vasten lähden uudelleen kauppaan sen vuoksi.
Niin? Nyt ihmettelen vielä enemmän; olet ollut jo noin lähellä sitä lehteä, mutta se euro tai kaksi oli siis liian suuri investointi? Tää on just tätä, kun kaikki pitäisi saada ilmaiseksi tai vielä mieluummin jonkun toisen maksamana.
 
ohi
Olkoon ne sinun mielestäsi ihan mitä tahansa.

Jos minä olisin koulunkäynnistä kiinnostunut ja tulevaisuuteeni satsaava yläasteikäinen nuori, olisin kiinnostunut etsimään sellaista oppilaitosta jossa olisi oletettavasti paljon kaltaistani seuraa ja hyvä, positiivinen opiskeluhenki. Lisäksi paljon kannustavaa tukea omien mahdollisuuksieni käyttämiseen.
Tiedätkö, että noissa "parhaissa" lukioissa on kova kilpailuhenki, ja se on kaukana kannustavasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;26251190:
Niin? Nyt ihmettelen vielä enemmän; olet ollut jo noin lähellä sitä lehteä, mutta se euro tai kaksi oli siis liian suuri investointi? Tää on just tätä, kun kaikki pitäisi saada ilmaiseksi tai vielä mieluummin jonkun toisen maksamana.
Jep, olen köyhä sosiaalietuuksilla elävä äiti, joka makaa kotona lasten kanssa? :xmas:

"Vastustan" noiden iltapäivälehtien suurta valtaa tässä maassa enkä pidä niiden tavasta myydä lehtiä useinkin sensaatio-otsikoilla, jotka hyvin usein ovat ikäviä, traagisia tmv. Siksi en periaatteesta osta näitä lehtiä. Annan senkin euron mieluummin johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen.

Harmittelen myös sitä, miten monelle iltapäivälehdistö edustaa parasta ja luotettavinta tiedonlähdettä aiheesta kuin aiheesta. Siksi toisaalta myös kuvittelin, että tällä palstalla on sankka joukko lehden jo lukeneita.
 
Ottaapa se koville.

Listassa vaikkapa sijoilla 50-70 ei ole lukioita, joihin pääsee vain yli ysin keskiarvolla. Nekin olisi mielenkiintoista nähdä.

Mikä ottaa koville?

Mun mielestä arvostusta pitäisi antaa niille pienille lukioille, jotka taistelevat olemassaolostaan, mutta joissa on silti hyvä henki ja laadukasta opetusta ja oppilaat saadaan huonoista lähtökohdista puserrettua ylioppilaiksi vähintäänkin kohtuullisin tuloksin.

Ihan turhaa paistatella erinomaisuudella, jos sisään ei edes oteta ns. haastavia tapauksia.
 
"vieras"
Joo, mä olen käynyt ton listalla olevan Ressun lukion, eikä listaus kerro kyllä yhtään mitään. Tosin täytyy sanoa, että jossain "vähemmän hyvässä" lukiossa olisin päässyt loistamaan, tuolla oppilasmateriaalin ollessa kokonaisuudessaan hyvää, eroja oli kuitenkin saatava aikaan, eikä arvostelu siis ole yhtä reilua kuin jossain muualla.
 
Mikä ottaa koville?

Mun mielestä arvostusta pitäisi antaa niille pienille lukioille, jotka taistelevat olemassaolostaan, mutta joissa on silti hyvä henki ja laadukasta opetusta ja oppilaat saadaan huonoista lähtökohdista puserrettua ylioppilaiksi vähintäänkin kohtuullisin tuloksin.

Ihan turhaa paistatella erinomaisuudella, jos sisään ei edes oteta ns. haastavia tapauksia.
Oletko lukenut tuon jutun? Paistatteleeko siinä jokin koulu omalla erinomaisuudellaan?

Myös pieniä lukioita arvostetaan. Se, ettei ole näiden listojen kärjessä, ei tarkoita, ettei arvostettaisi.
 
½y
Mutta kun nuo eivät kerro mitään opetuksen laadusta.

Kärjessä ovat lukiot, joihin pääsee noin ysin keskiarvolla. Totta kai siellä tulee hyviä tuloksia. Se, että on listan kärjessä, johtuu vain opiskelija-aineksesta.
Luulen, että lähes kaikissa lukioissa on Suomessa yhtä hyvä opetuksen laatu. Enemmän minua kiinnostaisi, jos lukioon olisin hakeutumassa, se mainitsemasi opiskelija-aines.
 

Yhteistyössä