Iloa ja katastrofiajattelua..

..sekalaiset viilikset, ukko ja lapset lähtee lapimmas viettämään pitkää viikonloppua. Lapset mummiloihin hemmoteltavaksi ja mies ryteikköihin lintujahtiin.. ja minä onneton orpopiruparka jään kotiin odottamaan maanantaista koulupäivää. Toisaalta tekis mieli zumbata riemusta, kunnon yöunet, saa tehdä mitä haluttaa (tai olla tekemättä), käydä lenkillä millon huvittaa, muutenki iha vaa olla yksin.
MUTTA.

miks kuitenki ajattelen että kun minä en ole läsnä, ne ajaa kolarin joko mennessä tai tullessa, lapset loukkaavat itsensä leikkiessä tai tai tai...ihan kauhia ajatusralli käy päässä.

 

Kuulostaa tutulta
Mäkin aina mietin kun mies lapsen kanssa lähtee jonnekin, että mitäs jos jotain sattuu. Mutta oon koittanut järkeillä, että mun läsnäoloni ei voi onnettomuuksia ehkäistä (kolareita tms.)

Pyydän aina soittamaan kun pääsevät perille ja muutenkin ilmoittelemaan miten menee.