Ilmoitus lastensuojeluun

  • Viestiketjun aloittaja harmaista harmain
  • Ensimmäinen viesti
harmaista harmain
Meistä tehtiin sellainen :/ . Kävi lapsen psykologikäyntien yhteydessä ilmi, että olemme muutaman kerran antaneet lapselle selkään. Keskustelin siis sosiaalityöntekijän kanssa samalla kun lapsi oli psykologilla ja hän kyseli meidän kasvatusmetodeista. Rehellisenä ihmisenä mainitsin, että joskus äärimmäisissä tilanteissa on tuollaistakin tullut tehtyä.

Nyt ollaan menossa kuullusteluun kunhan asia saadaan käsittelyyn. Rakastamme kovasti lapsiamme ja emme koskaan ole vihan vimmoissamme heitä kurittaneet.

Apua menimme hakemaan ja syytetyn penkille jouduttiin. Olen niin surullinen ja pettynyt perheneuvolan toimintaan. Aivan varmasti vähemmästäkin olisimme uskoneet ja omaksuneet oikeammat toimintamallit lasten kasvatuksen suhteen :'(
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja HelloShitty:
eiks äskettäin vanhemmat saanu tuomiota luunapeista?
:eek:
Kyllä taisivat saada. Lainsäädäntö muuttunut vuoden vaihteessa. Toki pidän tärkeänä, että puututaan mahdolliseen väkivaltaan, joka kohdistuu lapsiin. Rajansa kuitenkin kaikella. Luulisi sosiaalipuolella olevan tärkeämpääkin tekemistä kuin käsitellä meidän tapausta.
 
hmmm..
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miten annetaan selkään? onkohan risulla kintuille rapsiminen selkään antamista?
No meidän tapauksessa läppästiin takapuolelle.
jos kyseessä noinkin "pikkujuttu" niin näköjään olisi kannattanut olla tunnustamatta. kärpäsestä tehtiin härkänen. eri asia on mielestäni hakkaajat ja pahoinpitelijät joista jää jälkiä. jonkun mielesetä edellä mainituistakin jää henkisiä arpia
 
sairasta
Alkuperäinen kirjoittaja HelloShitty:
eiks äskettäin vanhemmat saanu tuomiota luunapeista?
:eek:
Joo.Ihan oikein.
En ymmärrä miten jotku luulevat olevansa oikeutettuja läpsimään lapsiaan.Tai käyttämään mitään ruumiillista väkivaltaa toista kohtaan.
Ymmärrytä ei riitä.Sitä pitäisi osata ratkaista tilanne toisin.
Siinä vaiheessa kun lapsi alkaa pelkäämään saavansa läpsäytyksen,niin vanhemman on syytä katsoa iteään peiliin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sairasta:

No on ruumiillisia kasvatusmenetelmiä käytetty maailman sivu, joten tuskin ne yhdessä sukupolvessa olisivat täysin kadonneet. Viittaan tohon tummennettuun.
 
HelloShitty
Alkuperäinen kirjoittaja hmmm..:

me saatiin säännöllisesti risulla. jouduttiin jopa hakee sitä ite. eikä oo jääny minkäänsortin traumaa. meiät myöskin nipistettiin ja otettiin tukasta kiinni. kerran sisko sai jopa vyöllä ja kerran sitä lukittiin kellariin pimeään.. ap:n rangaistukset niiiin pieniä ettei oo edes mitään syytä tutkia. mun mielestä.
|O
 
mamma
aivan oikein että menitte sinne ja pääsette tai joudutte kuulusteluihin, se on rikos ja sillä selvä...turha tulla tänne ulisemaan jos ei ymmärrä mikä on väärin ja mikä ei, huh,huh..
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja mamma:

En puolustele mitenkään ap:n toimintaa, mutta maksatko sinä telkkariluvan?
 
sairasta
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi:

Joo no mutta ei se silti oikein ole.
Ei sitä vaan voi käsittää miten joillakin on sellainen käsitys että se on oikein.
 
et ole tosissas

Vähä tuota eri kastiin taas menee tämä juttu:D
 
Alkuperäinen kirjoittaja et ole tosissas:

No ei sikäli, että molemmissa on kyse lain kirjaimellisesta noudattamisesta.
 
äiti minäkin
enkä lainkaan hyväksy ruumiillista kuritusta. eikä sitä tule hyväksyä ja se on rikos. oma vanhemmuus on pahasti hukassa, jos ei oma älykkyys riitä sitä tajuamaan. toivottavasti vanhemmuuttanne tuetaan, jotta jatkossa kasvatusmetodinne eivät sisältäisi väkivaltaa, josta helposti seuraa ongelmia. Ja uusi lastensuojelulaki velvoittaa kaikki viranomaiset ilmoittamaan, jos on edes aihetta epäillä lasten kaltoinkohtelua tai kasvuolojen vaarantumista.
Voimia ap:lle kuitenkin ja toivottavasti saatte teille sopivaa apua! Olet mielestäni vahva ihminen, kun olet uskaltanut kertoa asiasta psykologille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sairasta:
Joo no mutta ei se silti oikein ole.
Ei sitä vaan voi käsittää miten joillakin on sellainen käsitys että se on oikein.
No eihän lasten todellinen pahoinpitely mitään tervettä ole, mutta minun on hankala käsittää, ettet sinä voi käsittää, että joku näkee harkiten tehdyn lievän ruumiillisen kurittamisen mahdollisena kasvatusmuotona.
 
sama
Alkuperäinen kirjoittaja et ole tosissas:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja mamma:
aivan oikein että menitte sinne ja pääsette tai joudutte kuulusteluihin, se on rikos ja sillä selvä...turha tulla tänne ulisemaan jos ei ymmärrä mikä on väärin ja mikä ei, huh,huh..
En puolustele mitenkään ap:n toimintaa, mutta maksatko sinä telkkariluvan?
Vähä tuota eri kastiin taas menee tämä juttu:D
No tuo kirjoittaja sanoo, että turha tulla tänne ulisemaan jos ei ymmärrä mikä on väärin ja mikä ei niin kyllä sekin on väärin, jos tv-lupamaksu on pakolinen eikä sitä maksa. Säännöt on sääntöjä. Vai onko kirjoittajalla joku oikeus sanoa, että mitä niistä KUULUU noudattaa ja mitä ei?
 
harmaa poistuu nukkumaan
Alkuperäinen kirjoittaja HelloShitty:
Alkuperäinen kirjoittaja hmmm..:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miten annetaan selkään? onkohan risulla kintuille rapsiminen selkään antamista?
No meidän tapauksessa läppästiin takapuolelle.
jos kyseessä noinkin "pikkujuttu" niin näköjään olisi kannattanut olla tunnustamatta. kärpäsestä tehtiin härkänen. eri asia on mielestäni hakkaajat ja pahoinpitelijät joista jää jälkiä. jonkun mielesetä edellä mainituistakin jää henkisiä arpia
me saatiin säännöllisesti risulla. jouduttiin jopa hakee sitä ite. eikä oo jääny minkäänsortin traumaa. meiät myöskin nipistettiin ja otettiin tukasta kiinni. kerran sisko sai jopa vyöllä ja kerran sitä lukittiin kellariin pimeään.. ap:n rangaistukset niiiin pieniä ettei oo edes mitään syytä tutkia. mun mielestä.
|O
Kamalaa.
Onnekseni vanhemapani eivät olleet noin idiootteja.
Kyllä tuollaiseen pitäisi jo puuttua.
Ja ap:n juttu ei todellakaan ole mitään verrattuan tuohon.
Mutta siitä se lapsen rääkkäys lähtee..joku päivä voi olla pahempaa jälkeä luvassa.(ja joo joillakin se jää yhteen nipsautukseen,onneksi)
 
sairasta
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi:
Alkuperäinen kirjoittaja sairasta:
Joo no mutta ei se silti oikein ole.
Ei sitä vaan voi käsittää miten joillakin on sellainen käsitys että se on oikein.
No eihän lasten todellinen pahoinpitely mitään tervettä ole, mutta minun on hankala käsittää, ettet sinä voi käsittää, että joku näkee harkiten tehdyn lievän ruumiillisen kurittamisen mahdollisena kasvatusmuotona.
Voin käsittää,ja minusta se on väärin.
 
Siis ihan ok, että se on sinusta väärin. Mutta se on eri asia, että ymmärrätkö, että mielipiteesi on subjektiivinen?
 
mami
Ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Tämä pitää täysin paikkansa, turha kenenkään väittää vastaan.
Kunnioitus vanhempia kohtaan on täysin kadonnut mikä on todella ikävää ja nykynuorison kurittomuus karkaa täysin käsistä.
Nämä surullisen kuuluisat ampumistapaukset ovat yksi todiste siitä.
 
Yhteistyössä