vierailija
Olen ison sisarusparven nuorimmainen, joka jo lapsena jätettiin aina yksin ja kokemaan jatkuvaa ulkopuolisuuden tunnetta. Suhteeni kaikkiin siskoihini ja veljeen ovat aina olleet etäiset ja ongelmalliset. Vanhempiemme sairastuttua tilanne paheni, koska en pystynyt vammaisen lapseni takia osallistumaan samassa määrin kuin muut heidän auttamiseensa. Kaikkien ystävieni oli tämä helppo ymmärtää ja sain heiltä tukea tuskaani. Mutta siskoissani pääsi piru irti, sillä he kokivat suurta vääryyttä, kun en heidän mielestään tehnyt tarpeeksi, vaikka annoin kaiken tuen, johon kykenin. Heillä itsellään on aikuiset lapset, jotka eivät enää apua tarvitse. Minulla kaikki olivat alaikäisiä ja heistä yksi vaikeastivammainen, jota ei voi yksin jättää.He alkoivat vääristellä asioita myös omille lapsilleen, jotka myöskin alkoivat pitää minua pahana ja itsekkäänä ja alkoivat samalla tavalla hylkiä minua. Yksi sisaristani tuli meille oikein huutamaan lasteni kuullen ja sain kokea olevani pahin peto maailmassa, kun ajattelen lastani, joka tarvitsee kaiken mahdollisen tuen. Kehtasi huutaa kurkku suorana, että eihän lapsesi edes ole vammainen! Silloin tajusin, että he eivät tiedä oikeasti mitään elämästämme eivätkä haluakaan tietää. Onneksi lapset ja mieheni ovat aina tukenani!
Olen aina ollut ulkopuolinen. Yksi siskoistani osoittaa sen kaikilla mahdollisilla ilmeillään ja eleillään, ettei voi sietää minua. Ei katso edes silmiin.Yhteyttä hän ei pidä minuun koskaan. Se on aivan käsittämätöntä. Muille paitsi minulle hän kuitenkin esittää pyhimystä ja kutsuu vain heitä mökeilleen ja he reissaavat yhdessä ym. Olen totaalisen yksin! Olen kärsinyt vuosikaudet enkä meinaa millään päästä tässä asiassa eteenpäin, sillä paitsi että jatkuvasti suren sitä, ettei minulla ole sellaista siskoa, jota jokainen kaipaa ja tarvitsee, myös sitä, että heidän ilkeilynsä minua kohtaan on aivan kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista.Miten tälläisen yli voi koskaan päästä?
Olen aina ollut ulkopuolinen. Yksi siskoistani osoittaa sen kaikilla mahdollisilla ilmeillään ja eleillään, ettei voi sietää minua. Ei katso edes silmiin.Yhteyttä hän ei pidä minuun koskaan. Se on aivan käsittämätöntä. Muille paitsi minulle hän kuitenkin esittää pyhimystä ja kutsuu vain heitä mökeilleen ja he reissaavat yhdessä ym. Olen totaalisen yksin! Olen kärsinyt vuosikaudet enkä meinaa millään päästä tässä asiassa eteenpäin, sillä paitsi että jatkuvasti suren sitä, ettei minulla ole sellaista siskoa, jota jokainen kaipaa ja tarvitsee, myös sitä, että heidän ilkeilynsä minua kohtaan on aivan kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista.Miten tälläisen yli voi koskaan päästä?