Ilkeät aikuiset siskot

Olen ison sisarusparven nuorimmainen, joka jo lapsena jätettiin aina yksin ja kokemaan jatkuvaa ulkopuolisuuden tunnetta. Suhteeni kaikkiin siskoihini ja veljeen ovat aina olleet etäiset ja ongelmalliset. Vanhempiemme sairastuttua tilanne paheni, koska en pystynyt vammaisen lapseni takia osallistumaan samassa määrin kuin muut heidän auttamiseensa. Kaikkien ystävieni oli tämä helppo ymmärtää ja sain heiltä tukea tuskaani. Mutta siskoissani pääsi piru irti, sillä he kokivat suurta vääryyttä, kun en heidän mielestään tehnyt tarpeeksi, vaikka annoin kaiken tuen, johon kykenin. Heillä itsellään on aikuiset lapset, jotka eivät enää apua tarvitse. Minulla kaikki olivat alaikäisiä ja heistä yksi vaikeastivammainen, jota ei voi yksin jättää.He alkoivat vääristellä asioita myös omille lapsilleen, jotka myöskin alkoivat pitää minua pahana ja itsekkäänä ja alkoivat samalla tavalla hylkiä minua. Yksi sisaristani tuli meille oikein huutamaan lasteni kuullen ja sain kokea olevani pahin peto maailmassa, kun ajattelen lastani, joka tarvitsee kaiken mahdollisen tuen. Kehtasi huutaa kurkku suorana, että eihän lapsesi edes ole vammainen! Silloin tajusin, että he eivät tiedä oikeasti mitään elämästämme eivätkä haluakaan tietää. Onneksi lapset ja mieheni ovat aina tukenani!

Olen aina ollut ulkopuolinen. Yksi siskoistani osoittaa sen kaikilla mahdollisilla ilmeillään ja eleillään, ettei voi sietää minua. Ei katso edes silmiin.Yhteyttä hän ei pidä minuun koskaan. Se on aivan käsittämätöntä. Muille paitsi minulle hän kuitenkin esittää pyhimystä ja kutsuu vain heitä mökeilleen ja he reissaavat yhdessä ym. Olen totaalisen yksin! Olen kärsinyt vuosikaudet enkä meinaa millään päästä tässä asiassa eteenpäin, sillä paitsi että jatkuvasti suren sitä, ettei minulla ole sellaista siskoa, jota jokainen kaipaa ja tarvitsee, myös sitä, että heidän ilkeilynsä minua kohtaan on aivan kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista.Miten tälläisen yli voi koskaan päästä?

 

Minä poistaisin noin ilkeät ihmiset kokonaan elämästäni. Ihan sama, onko verisidettä vai ei, mutta huonoa käytöstä ja pahaa mieltä ei tarvitse kestää. Ehkä sinunkin olisi aika hyväksyä tosiasiat ja mennä elässäsi eteenpäin, jatkossa vain omilla ehdoilla eläen.

 

Haluaisinkin päästä eteenpäin, mutta se ei ole helppoa näin haavoittavassa tilanteessa. Haluaisin myös auttaa vanhempiani enemmän, mutta työn ja vanhemmuuden ohella en pysty antamaan enempää. Olen tästä kaikesta ihan rikki ja Katki. Kiitos, kun vastasit!

 

Onpa ikävää. Ei se sisaruus takaa aina sitä, että on hyvät välit. Olisin itse sen verran yhteydessä sisaruksiin, mitä on pakko. Yrittäisin olla niillä kerroilla asiallinen. Parempi laiha sopu kuin täysriita.
Vanhempien vanheneminen ja sairastuminen varmasti herättää monenlaisia tunteita. Jos on vielä pieniä lapsia, siinä joutuu monen asian kanssa sumplimaan.

Joskus on vain parempi hyväksyä se, että ei vain sisarusten kanssa synkkaa. Ja keskittyisin muihin ihmissuhteisiin.

Joku viisas joskus sanoi mulle, kun purin mieltäni siskopuolestani, että on turha kantaa kaunaa hänelle. Siinä kuluttaa vain itseään, kun on katkeruuden syövereissä. Pitää yrittää hyväksyä se, että ihmiset vain ovat erilaisia. Parempi laiha sopu kuin kuluttava riita. Se että itse tuntee katkeruutta ja vihaa jostain, välttämättä sen kohde ei kärsi mutta itse kärsit. Itse tunnen vähän surua siitä, että siskopuolen kanssa ei olla läheisiä. Me yksinkertaisesti ollaan liian erilaisia ihmisiä eikä olla samalla aaltopituudella, ja se aiheuttaa väärinkäsityksiä. Mutta nykyään sentään ollaan väleissä, vaikkei läheisiä ollakaan.

 

Mulla on 3 tyttöä ja meillä asiat selvitetään aina heti. Toisia vastaan ei olla vaan pidetään yhtä. Samaa lihaa ja verta ja veri on vettä sakeampaa on se mitä mä olen opettanut. Nuorin jää helposti alakynteen mutta kasvaa ja alkaa uskaltaa laittaa vastaan. Se sulta puuttuu kokonaan ja sen takia sun kohtalosi on toi. Vanhempas ei ole opettanut sisaruutta oikein.

 

Mulla on 3 tyttöä ja meillä asiat selvitetään aina heti. Toisia vastaan ei olla vaan pidetään yhtä. Samaa lihaa ja verta ja veri on vettä sakeampaa on se mitä mä olen opettanut. Nuorin jää helposti alakynteen mutta kasvaa ja alkaa uskaltaa laittaa vastaan. Se sulta puuttuu kokonaan ja sen takia sun kohtalosi on toi. Vanhempas ei ole opettanut sisaruutta oikein.

 

Mulla on 3 tyttöä ja meillä asiat selvitetään aina heti. Toisia vastaan ei olla vaan pidetään yhtä. Samaa lihaa ja verta ja veri on vettä sakeampaa on se mitä mä olen opettanut. Nuorin jää helposti alakynteen mutta kasvaa ja alkaa uskaltaa laittaa vastaan. Se sulta puuttuu kokonaan ja sen takia sun kohtalosi on toi. Vanhempas ei ole opettanut sisaruutta oikein.

 

Kiitos vastauksista. Helpottaa, kun joku kuuntelee ja vastaa. Ei kyllä oikeasti kannata katkeroitua eikä olla vihainen, se on todella kuluttavaa.

Ja ihan totta, vanhempani eivät jaksaneet huolehtia sisaruussuhteistamme riittävästi! Juuri siksi jäin aina alakynteen. Tuota en tullut aikaisemmin ajatelleeksikaan, mutta nyt tulee monta asiaa mieleen, joihin he olisiIvat voineet puuttua. Esimerkiksi siskoni varasti vaatteitani ym, mutta äiti ei jaksanut puhutella häntä, vaikka itkin asiasta hänelle.

Huhuhih, eipä kannata paskatunkiota kaivaa. Onneksi minullaa on ihania ystäviä, se korvaa kuitenkin vähäsen tätä surua!

 

Onpa vittumaiset siskot. Luulis kannustavan ja kehuvan , kun toinen parhaansa tekee äärirajoillaan. Tollasia ei tarvii surra, tiedän kokemuksesta

 

Hei, tämä pisti silmään, kun pohdin omien siskojeni armottomuutta vastaavanlaisessa tilanteessa. Kovasti on pitänyt tehdä töitä, että pääsin eteenpäin tilanteessa. Ulkopuoliseksi jättäminen on pahinta ja raadollisinta kiusaamista ja se, että ”omat ” sitä tekevät on selviytymisen kannalta haastavinta. Katkeroitua ei kannata eikä vihoitella, vaikka heillä on toisensa ja jää yksin. Jotain tulee tilalle, kun menettää jotain, se on varmaa. Niin kävi minulle. Sain ystävistäni mahtavan tuen loppuelämäkseni, uskoisin!

 

Tiedän tunteen, onneksi koen tämän vain vanhempieni ja minusta seuraavaksi nuoremman siskon kautta. Muut sisarukset suht normaaleja. Sisko sai lapsen, oletin että se lähentäis meitä, että sisko ymmärtäis viimein senkin että joskus sitä joutuu korottaa ääntä joskus ei vaan kestä hermot ja koululainen ei siitä rikki mene.
Sen viimesen kerran kun olin heille kutsuttu, sisko karjui meidän pikku veljille, tuliko anteeksi pyyntöä mun arvostelusta kun vaan puhuin vihaisella äänellä, ei tietenkään.

sen sijaan sain tuosta parin viikon päästä kuulla kuinka en oo heille tervetullut, koska mies kieltää, kun olen välillä psykoottinen. siinä vaiheessa raivostuin ja sanoin suoraan mitä ajattelen siskosta ja tämän miehestä.

Aina kun siskoni tuli meille aiemmin kylään minun mies haki ja vei hänet. Aina kun olin heillä autoin tiskeissä, pyykeissä, leikitin lasta jotta siskoni sai hiukan levätä.

No tuon jälkeen minun lapsetkin on jätetty kutsumatta serkkunsa synttäreille jo vuotta, sama aika on kulunut ilman että edes lapsiani kutsuttais kylään.

Mitä tekee isä ja äiti , no puolustaa tätä siskoani joka erotti serkukset ja hylkäs täysin mun lapset, vain koska kehtasin arvostella hänen toimintaa.

Olen ison sisarusparven nuorimmainen, joka jo lapsena jätettiin aina yksin ja kokemaan jatkuvaa ulkopuolisuuden tunnetta. Suhteeni kaikkiin siskoihini ja veljeen ovat aina olleet etäiset ja ongelmalliset. Vanhempiemme sairastuttua tilanne paheni, koska en pystynyt vammaisen lapseni takia osallistumaan samassa määrin kuin muut heidän auttamiseensa. Kaikkien ystävieni oli tämä helppo ymmärtää ja sain heiltä tukea tuskaani. Mutta siskoissani pääsi piru irti, sillä he kokivat suurta vääryyttä, kun en heidän mielestään tehnyt tarpeeksi, vaikka annoin kaiken tuen, johon kykenin. Heillä itsellään on aikuiset lapset, jotka eivät enää apua tarvitse. Minulla kaikki olivat alaikäisiä ja heistä yksi vaikeastivammainen, jota ei voi yksin jättää.He alkoivat vääristellä asioita myös omille lapsilleen, jotka myöskin alkoivat pitää minua pahana ja itsekkäänä ja alkoivat samalla tavalla hylkiä minua. Yksi sisaristani tuli meille oikein huutamaan lasteni kuullen ja sain kokea olevani pahin peto maailmassa, kun ajattelen lastani, joka tarvitsee kaiken mahdollisen tuen. Kehtasi huutaa kurkku suorana, että eihän lapsesi edes ole vammainen! Silloin tajusin, että he eivät tiedä oikeasti mitään elämästämme eivätkä haluakaan tietää. Onneksi lapset ja mieheni ovat aina tukenani!

Olen aina ollut ulkopuolinen. Yksi siskoistani osoittaa sen kaikilla mahdollisilla ilmeillään ja eleillään, ettei voi sietää minua. Ei katso edes silmiin.Yhteyttä hän ei pidä minuun koskaan. Se on aivan käsittämätöntä. Muille paitsi minulle hän kuitenkin esittää pyhimystä ja kutsuu vain heitä mökeilleen ja he reissaavat yhdessä ym. Olen totaalisen yksin! Olen kärsinyt vuosikaudet enkä meinaa millään päästä tässä asiassa eteenpäin, sillä paitsi että jatkuvasti suren sitä, ettei minulla ole sellaista siskoa, jota jokainen kaipaa ja tarvitsee, myös sitä, että heidän ilkeilynsä minua kohtaan on aivan kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista.Miten tälläisen yli voi koskaan päästä?

 

Ei jaksanut? Äitisi taitaa olla niinku minun äitini, yksi on se syntipukki, eikä sen asiat oo kiinnostanut, eikä tuu koskaan kiinnostaa. Epäilen että oma öitini on narsisti.

Kiitos vastauksista. Helpottaa, kun joku kuuntelee ja vastaa. Ei kyllä oikeasti kannata katkeroitua eikä olla vihainen, se on todella kuluttavaa.

Ja ihan totta, vanhempani eivät jaksaneet huolehtia sisaruussuhteistamme riittävästi! Juuri siksi jäin aina alakynteen. Tuota en tullut aikaisemmin ajatelleeksikaan, mutta nyt tulee monta asiaa mieleen, joihin he olisiIvat voineet puuttua. Esimerkiksi siskoni varasti vaatteitani ym, mutta äiti ei jaksanut puhutella häntä, vaikka itkin asiasta hänelle.

Huhuhih, eipä kannata paskatunkiota kaivaa. Onneksi minullaa on ihania ystäviä, se korvaa kuitenkin vähäsen tätä surua!

 

No juuri tuosta on kyse. Yhdestä halutaan tehdä syntipukki. Projisoidaan omat syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteet yhteen ihmiseen. Ja voi sitä selän takana puhumisen autuutta. Kyllä ihmisillä on vielä paljon kehittymistä. Mutta että omat sisaretkin, vii voi mitä julmuutta!

 

Ei voi olla totta! Ihan samanlaista melkein mullakin, koittakaa kestää. Se tunne, että on ulkopuolinen on pahinta kaikesta. Mulla myös juuri SISKOT tekee tota. Pitäis perustaa vertaisryhmä.

 

Narsisteja ovat. Sekä äiti että siskot. Parasta mitä voi tehdä on se, että sopeutui, hyväksyy tilanteen ja jättää heidät omaan arvoonsa. Sinä et ole tehnyt mitään väärin. He tekivät ja tekevät. Vapauta itsesi heistä kokonaan!

 

Hei, olen tuon ekan viestin kirjoittaja. Kaksi vuotta on nyt kulunut! Muistan niiiiin tarkkaan, kuinka olin musertua ulkopuolisuuden tunteen ja ilkeilyn alle. Siskoni eivät enää pidä yhteyttä minuun laisinkaan, mutta olen lakannut murehtimasta. Olen sopeutunut siihen, etten merkitse heille mitään. Kyllä surutyö kesti kauan ja kurjat tunteet nousivat välillä pintaan, mutta nyt voin sanoa voittaneeni ja päässeeni yli. Minäkään en enää osaa kaivata heitä. En tiedä olenko saanut mitään tilalle, mutta empatia, lämpö, ymmärrys sekä tuki jota en heiltä koskaan saanut, ovat saaneet tärkeän merkityksen elämässni. Niitä haluan jakaa ja olla kuuntelevana korvana sille, joka apua ja lohtua kaipaa! Tsemppiä kaikille saman keskellä eläville!

 

Hyvä kun pääsit heistä eroon. Niin pitikin!

 

Mitä tästä opimme?

 

Ai kamala! Osu ja uppos. Minulla on myös vastaavia kokemuksia. Välinpitämättömyyttä!!! Seon kamalinta mitä voi siskojensa taholta kokea. Ulkopuolelle jättäminen ja välinpitämättömyys on pahinta kiusaamisen lajia ja kun sitä tekevät ne, joiden pitäisi olla läheisimpiä, sattuu se pitkään, vaikka kuinka yrittäisi unohtaa.
Minulla on kolme siskoa, jotka kaikki hylkivät ja ovat välinpitämättömiä. Joskun tyhmyyttäni pyysin heitä lapsieni kummeiksi ja he toistavat tuon saman heillekin. Muiden siskojen lasten kanssa tehdään kaikkea nahdollista yhdessä; käydään leffassa ja yhdessä syömässä ym. Ja tietysti se tehdään minulle tiettäväksi kaikin tavoin sosiaalista mediaa myöten.
Minun lapsiani ei ole heille olemassakaan. Olen päästämässä heistä KAIKISTA irti. Tsempatkaa tekemään se!

 

Tee se, päästämällä irti vapaudut.

 

Ai kamala! Osu ja uppos. Minulla on myös vastaavia kokemuksia. Välinpitämättömyyttä!!! Seon kamalinta mitä voi siskojensa taholta kokea. Ulkopuolelle jättäminen ja välinpitämättömyys on pahinta kiusaamisen lajia ja kun sitä tekevät ne, joiden pitäisi olla läheisimpiä, sattuu se pitkään, vaikka kuinka yrittäisi unohtaa.
Minulla on kolme siskoa, jotka kaikki hylkivät ja ovat välinpitämättömiä. Joskun tyhmyyttäni pyysin heitä lapsieni kummeiksi ja he toistavat tuon saman heillekin. Muiden siskojen lasten kanssa tehdään kaikkea nahdollista yhdessä; käydään leffassa ja yhdessä syömässä ym. Ja tietysti se tehdään minulle tiettäväksi kaikin tavoin sosiaalista mediaa myöten.
Minun lapsiani ei ole heille olemassakaan. Olen päästämässä heistä KAIKISTA irti. Tsempatkaa tekemään se!

Yäk haistata pitkät niille.