ikuista yöheräilyä?

Meidän tyttö on nyt reilu 1v2kk, ja on on herännyt JOKA ikinen yö elämänsä aikana. Ensimmäisen vuoden yöheräilyt meni imetyksen piikkiin, eli että tyty oli tottunut saamaan tisun suuhunsa, kun havahtui hereille yöllä. Imetys loppui vajaa kuukausi sitten.

Nyt tyty herää yleensä kaksi kertaa kertaa yössä, ja tyyntyy nopeasti vesipulloon/silittelyyn. Tuttia ei ole käytössä. Tyttö nukkuu sivuvaunussa meidän sängyn vieressä, kun hän herää itkemään, niin nostan hänet viereemme juomaan vettä pullosta, johon sitten nukahtaa. Olisi kiva nukkua kokonaiset yöunet edes joskus!! Eli rauhoittuisiko yöt, jos heivattaisiin tuo vesipullo mäkeen?? Kokemuksia?
 
imetin tyttöä 1v1kk asti jolloin tuli flunssa ja imeminen oli hankalaa. silloin päätin että nyt loppuu imetys ;) (silloin oli enää yötissuttelu kyseessä) Muutamana yönä annoin maitopullon kun/jos heräsi yöllä. Sitten jätin senkin pois kun tyttö ei enää edes joka yö herännyt vaan saattoi nukkua 12h putkeen :heart: Siis aivan jotain ihanaa kun sai nukkua kokonaisempia öitä!riippuu tietysti paljon luonteesta mutta meillä ainakin imetys loppui "kivuttomasti!" Yöelämä rauhoittui kummasti melkein kerta heitolla! =) Tsemppiä yritykseen!
 
Ikuista se taitaa olla, ainakin meillä. Yötisuttelut on lopetettu jo kun poika oli 10kk ja nyt ikää on jo 1v8kk ja edelleen heräillään joka yö 1-10 kertaa. Itkettää tai muuten vaan havahtuu, syytä en tiedä ja välillä alkaa kyllä usko loppua. Yhtään kokonaista yötä meillä ei ole nukuttu sen jälkeen kun vauva tuli taloon. Ehkä sitten kouluiässä :LOL:
 
Ja sitten alkaa se vaihe, että yöllä pitää päästä vessaan...Se nimittäin täytyy ilmoittaa kovaan ääneen: "äiti, mua pissittää" johon täytyy aina vastata, että mene sitten vessaan... :LOL:

Ja kyllä kannattaa luopua siitä vesipullosta. Parin yön päästä ei enää vaadi. Muistuttaa juomaan ennen nukkumaan menoa tarpeeksi...

 
moi

Kyllä meillkäkin heräillään ainakin kerran yössä nyt ollaan maitopullon sijasta annettu vain tutti ja on tyytynyt siihen. Jotenka näyttää lupaavalta. Mutta tuo nukkumaan meno onkin sitten vaikeampaa. Välillä ei millään ja sitten onkin kello yht.äkkiä jo 23.00 ja oma aika/yö-unet venyvät. et sillein..
 
Mummy
Opeta nukahtamaan itsekseen ja nukkumaan omassa sängyssä ilman mitään palveluita. Saattaa kuulostaa mahdottomalta, mutta ei ole. Nimimerkillä "kaikki yöt ennen rampattiin ylös ja kuunneltiin kitinää ja kätinää, mut nykyään lapset nukkuu 11 h putkeen." Tsemppiä ja voimia!
 
Puuhapeten äiti
Lapsia on erilaisia. Itsellä 3 v poika, joka on elämänsä aikana nukkunut ehkä 20 yötä heräämättä. Ekan kerran "ihme" tapahtui muistaakseni n. 1 v 8 kk iässä. Ennätys on 3 yötä peräkkäin -tosin siitä on jo puoli vuotta aikaa....

Pikkusisko 9 kk samanlainen, toivoa paremmasta. Nyt jo takana 2 kokonaan nukuttua yötä, toinen 4 kk ja toinen 7 kk ikäisenä!

Kaikkea on kokeiltu, mutta kun ei niin ei. Ehkä sitten kun kouluun pitää mennä... Lepään itse sitten joskus -viimeistään haudassa!


\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.03.2005 klo 11:44 Surina74 kirjoitti:
Meidän tyttö on nyt reilu 1v2kk, ja on on herännyt JOKA ikinen yö elämänsä aikana. Ensimmäisen vuoden yöheräilyt meni imetyksen piikkiin, eli että tyty oli tottunut saamaan tisun suuhunsa, kun havahtui hereille yöllä. Imetys loppui vajaa kuukausi sitten.

Nyt tyty herää yleensä kaksi kertaa kertaa yössä, ja tyyntyy nopeasti vesipulloon/silittelyyn. Tuttia ei ole käytössä. Tyttö nukkuu sivuvaunussa meidän sängyn vieressä, kun hän herää itkemään, niin nostan hänet viereemme juomaan vettä pullosta, johon sitten nukahtaa. Olisi kiva nukkua kokonaiset yöunet edes joskus!! Eli rauhoittuisiko yöt, jos heivattaisiin tuo vesipullo mäkeen?? Kokemuksia?
 
väsynyt
meillä poika on 2v2kk ja edelleen herää öisin :'( hän on elämänsä aikana (masun ulkopuolella ollessaan) antanut mun nukkua varmaan 5 krt koko yön eli kyllä on tuota väsymystä koko ajan mukana päivisin ja elämässä yleensä. joskus töissä ollessa väsyttää todella paljon, mutta sitä kun ei parane näyttää!

mutta olemme puhuneet mieheni kanssa että kyllä kuolema korjaa univelan ja kait tuo joskus alkaa nukkumaan kunnolla - ehkä ripille päästyään ja sitten sitä ei ylös sängystä millään! \|O
 
Jihuu
Meillä loppui rutinat siihen että poka siirrettiin omaan huoneeseen. Olen nukkunut viimeiset kaksi viikkoa joka yön heräämättä ollenkaan. Ja hä on nyt vuoden ja muutaman päivän yli! B)
 
emmu
Meillä siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan n. 6kk:na. Heräili tottakai syömään vielä yöllä silloin. Maitopullo jätettiin pois n. 8kk ikäisenä. Silloinkin heräili vähän väliä eikä tahtonut nukkumisesta tulla mitään. Olisi vaan niin kovasti vaatinut pulloa, kun ei tuttikaan kelvannut. Nyt poitsu 1v 4kk, täytettyään vuoden on yöheräilyt loppuneet. Tottakai, jos hampaat tulevat tai flunssa päällä niin herää ajoittain, mutta muuten ei enää herää kun vasta aamulla sitten. Oikein ihanaa kun saa itse nukkua eikä tarvitse pomppia yöllä pystyssä sen takia. :LOL:
 
29.03.2005 klo 21:27 Mummy kirjoitti"
Opeta nukahtamaan itsekseen ja nukkumaan omassa sängyssä ilman mitään palveluita. Saattaa kuulostaa mahdottomalta, mutta ei ole. Nimimerkillä "kaikki yöt ennen rampattiin ylös ja kuunneltiin kitinää ja kätinää, mut nykyään lapset nukkuu 11 h putkeen." Tsemppiä ja voimia!

Meillä nukahtaa itsekseen hyvin, mutta yöllä on heräillyt aina siitä huolimatta ettei häntä sen kummemmin palvella pullolla tms. Lapset kai vaan on erilaisia, toiset heräilee enemmän toiset vähemmän. Joskus meillä saatetaan nukkua jopa seitsemän tuntia putkeen, mutta se on harvinaista herkkua :( Tsemppiä heräilyyn :)
 
LeenaK
Kyllä ne joskus alkaa nukkua - esikoinen alkoi vähän alle 4-vuotiaana nukkua säännöllisesti täydet yöt, pikkusisko 2v8kk heräilee muutaman kerran yössä. Kyllähän tätä nyt muutaman vuoden jaksaa :)
 
Samassa joukossa ollaan. Neiti 1v4kk herää joka yö ainakin kerran tai pari itkien (nykyään voi myös huutaa et ÄITII). Käyn laittamassa tutin suuhun ja kaatamassa takaisin sänkyyn sitten taas nukutaan. Meillä lohduttajaksi ei kelpaa isä siitä tulee vaan kauhea HUUTO!
Haaveilen tutista luopumisesta mut en vaan jaksa alkaa taistelemaan ja kuuntelemaan sitä huutoa. Sen verran temppistä tytöllä...
 

Yhteistyössä