Ikävöin kotikaupunkiini!

[Ikävää]

Taas se iski eilen. Kamala ikävä kotikaupunkiin, jossa asuvat vanhempani, sisarukseni, lapsuuden ystävät eli lähes kaikki. Välimatkaa on yli 500km, joten ihan joka kuukausi ei pääse matkaan sinnekään päin.

Asumme täällä nykyisessä kaupungissa töiden takia. Töitä ei tällä hetkellä ole kotikaupungissani (miehen työ vähän spesiaalimpaa). Ja työttömäksi kukaan ei halua muuttaa...

Itse olen tällä hetkellä kotiäitinä ja väsynyt kuopuksen valvottamisesta. Voi kuinka kaipaisinkaan tukiverostoa ympärilleni! Ja kotikaupungissani olisi sellainen, täydellinen.

Ja en voi kuin kuvitella miten ihanaa olisi vain piipahtaa sukulaisilla, ystävillä (joilla samanikäisiä lapsia) tai omilla rakkailla vanhemmilla. Siis vain päättää aamulla, että tänään mennään kylään. Voi, se olisi kuin lottovoitto! Tai lähteä päätä vähän tuulettamaan rakkaiden ystävien kanssa lasilliselle.

Mutta ei. Tänne me ollaan jämähdetty täysin tuntemattomien ihmisten sekaan aivan väärään paikkaan, jossa tunnen itseni täysin yksinäiseksi. Ja joo, voisihan noita ystäviä etsiä, mutta mistä? Ja toisekseen. Minä kaipaan omien ystävieni seuraa, siis niiden, joiden kanssa ollaan tunnettu 7-vuotiaasta asti. Ei niitä uudet ystävät korvaa ikinä.

Plääh. Ottaa päähän...

 

[Palstasisko]

Mitähän osaisin sulle sanoa.

 

[Madicken04]

Höh.

Mulla oikeastaan toisinpäin, joskus sitä ihmettelenkin. 10v sitten muutin tänne työn perässä ja heti samoin tein tutustuin mieheeni joka hänkin muualta tullut. Jotenkin vaan sitä heti tunsi tämän paikan enemmän kodiksi kuin sen kotikaupungin missä oli liki ikänsä asunut ja mihin sukulaiset ja ystävät jäi.

Alkuun sitä tuli käytyä tuolla 1-3 kertaa vuodessa mutta nytkin edellisestä käynnistä on jo yli 3v aikaa eikä uutta vierailua ole ainakaan lähivuosien suunnitelmissa. Ihmisiä toki kaipaa mutta kaupunkia ei oikeastaan. Olisi toki ok piipahtaa joskus ja nähdä vanhoja paikkoja mutta ei mitään pakonomaista tarvetta. Nyt kun toinen maailmalle lähtenyt siskoni perheineen on siellä sukuloimassa, on tullut välillä kaipuu mukaan.

Toisaalta taas nykyisestä kaupungista ja näiden kavereiden, ystävien yms luota pois muuttaminen tekisi kyllä tiukkaa. Ehkä olen löytänyt "kotikaupunkini" sittenkin vähän myöhässä ja muualta.

 

[paluumuuttaja]

Tsemppiä, ymmärrän niin!

Toisaalta, voin kertoa sulle oman kokemuksen. Asuttiin miehe kans 6 vuotta 550-800 kilometrin päässä vanhemmistamme ja ikävä oli valtava. Lisäksi oli ikävä kaikkia vanhoja kavereita yms. Meillä teki ihan hirveesti mieli takaisin kotiseuduille!

kuukausi sitten muutettiin takaisin sitten... Ei kummankaan kotipaikkakunnalle, vaan siihen välille. Ja arvaa mitä.. tämä ei olekaan enää sitä, mitä halusin. Kavereiden elämäntilanteet on muuttuneet, täällä on monta asiaa, mitkä on tosi paljon huonommin ku edellisellä paikkakunnalla. Toki on niitäkin, jotka on paremmin..

Mutta kannattaa miettiä sitä, että tilanteet muuttuu eikä se paikka ole enää se, mistä sinä olet muuttanut joskus pois. Toki jotku asiat pysyy samanlaisina ja puoltaa muuttoa (esim. se että pääsisit vanhempiesi luona vaan käväsemään, olisi parempi tukiverkosto jne.) Mutta kannattaa avata silmät, että miten itse, oma elämä, ja vanha kotikaupunki on muuttunut. Asiat ei ole enää samanlaisia kuin sinun muuttaessasi sieltä pois..

Tämä oli siis vain minun kokemus

 

[Saraldo]

Löytyiskö sulle töitä kotikaupungissa? Ja mies jäisikin kotiin? Te siis muutitte alunperin miehen työn vuoksi? Tuo on yksi asia, mitä en koskaan suostuisi tekemään. Tämä kotikaupunki on mulle nin rakas, etten mistään hinnasta lähtisi pois. Ehkä, jos kumpikaan ei mitenkään saisi töitä, niin suostuisin muuttaman max 150km päähän. Esim. nyt kun mun mies on ollut kohta vuoden työttömänä, niin jos hän saisi töitä vaikka Vaasasta, me emme muuttaisi mukana. Hän olisi sitten viikot siellä ja viikonloput kotona.