Ikää 19-vuotta, kohta ammatti luettuna ja sain tänään tietää että odotan vauvaa, mikä fiilis!:)

  • Viestiketjun aloittaja Opri.
  • Ensimmäinen viesti
Opri.
Sain omani pikkuisen päälle kaksikymppisenä ja ekaa kertaa nyt, lähempänä kolmeakymmentä, annoin itseni jossittella ja ajatella, miten mukavaa olisi jos saisimme lapset vasta nyt. En kadu mitään tekemääni - ilman menneisyyttäni en olisi minä - mutta olisihan sitä helpommallakin voinut päästä. Sen oman kypsymättömyyden kun näkee vasta jälkikäteen. Huolehdin kyllä lapsistani erinomaisesti ja he ovat koko ajan olleet etusijalla, mutta silti. Minulla oli mm. ammatti ja vakityöpaikka, mutta eihän ne ulkoiset tunnusmerkit kerro kaikkea eivätkä ne ole pysyviä. Olen taas opiskelija, esimerkiksi.

No, turha sitä on itkeä kun maito on jo kaatunut! Onnea matkaan. Ja muista, että apua on hyvä pyytää ja saada. Ennen kaikkea suosittelen kyllä rajaamaan vähän mitä haluat kertoa itsestäsi netissä; voi olla, että se tulee vuosien päästä eteen ilman omaa tahtoasi.
Harmi että olet itse tuntenut näin, toivottavasti minä en tule koskaan tuntemaan tuollaista. :) tuntuu kyllä omaan särmään juuri sopivalta nyt tämä lapsen tulo..
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Vale-elämää;28479361:
No kato nuiden ihmisten mielestä ensiksi se
Opiskelu, Ura - Työ ja sitten vasta se lapsi tai jopa pari, kun on vakityö ja sitten vasta lapset kun on hyvin tienaavassa ammatissa ja avioliitossa hyvän ja hyvintoimeentulevan miehen kanssa kulissit kunnossa.
Näin olisi paras ratkaisu.
 
Opri.
[QUOTE="jepjep";28479399]Nuoreen ikään kuuluu tuollaiset kimpoilut, kärsivällisyyttä kehiin ;)[/QUOTE]

Eläpä rinnasta ikään.

Mua potuttaisi tuollainen saivartelu varmaan 40-vuotiaanakin. Mitä kenenkään raskaudet noin tarkkaan toiselle kuuluu tai miten joku viitsii edes alkaa noin tarkkaan niitä tutkimaan kun tiedä edes toisen kuukautisten tulo hetkeä. Älytöntä sherlockkia.
 
"vieras"
Lapsen saanti (elävänä ja terveenä) ei ole mikään itsestäänselvyys ainakaan mulle, joten olisi aika karua ajatella että sellainen ihme pilaisi multa jotain. Päinvastoin.
Kauhean mustavalkoista sun ajattelu. Totta kai lapsi on ihme ja lahja ja tuo elämään kaikkea ihanaa ja mahtavaa. Mutta kyllä se lapsi voi pilata esimerkiksi sen paljon puhutun vapauden, tai vuoden vapaaehtoisreissun kriisialueella tai kuukausien reppureissailun ympäri maailmaa. Sinä et tällaisia asioita varmasti edes kaipaa, mutta en mä osaa nähdä sitä mitenkään karuna ajatteluna, että joku toinen niitä kaipaa.
 
Opri.
[QUOTE="mmm";28479426]30-vuotias kattelee 17-vuotiaita? Mikä tässä kuviossa nyt mättää...[/QUOTE]

Miksi ei voisi katsella?

Mikähän omassa päässäsi mättää...

Mulla on hyvä mies ja meistä on tulossa perhe. Ei paremmin voisi olla! :)
 
"vieras"
No varmaan se syntyy sitten helmikuun alkupuolella.. mutta sen takia lisäsin vähän tuohon, koska meidän suvussa on tapana lapset mennä yliajalle ennen kun syntyy nii voi olla hyvin todennäköistä että mullekin käy niin... minäkin synnyin viikko laskettua aikaa myöhemmin.
Eipä tuohon kauheasti "suvun tavat" vaikuta. Lapsi syntyy sitten kun syntyy. Meilläkin suvussa lapset ovat syntyneet yliajalla paitsi minä, joka synnyin muutaman viikon ennen la:ta. Mieheni on syntynyt myös ennen la:ta. Tuon perusteella minun lasteni olisi pitänyt syntyä etuajassa mutta yliajalle on mennyt jokaisen kanssa. Viikkoja ei voi lisätä eikä vähentää sen mukaan mitä suvussa on tapahtunut.
 
Opri.
Alkuperäinen kirjoittaja Vale-elämää;28479447:
No joo, mutta mieti mikä häpeä se olisikaan jos et työllistykkään- Eihän "kunnon äiti" nyt mikään "työtön lusmu" voi olla.
Mitä ne naapuritkin ajattelisivat? (Huoh..)
Sehän ei sitten mitenkään minusta olisi kiinni jos en työllisty, nimittäin koulutus on ainakin hankittu. Työttömyyttä on nyt varmaan muutenkin eli siitä se sitten johtuisi, ei siitä että minä olisin kouluttautumaton tai vastaavaa jos en töitä saa..
 
Vale-elämää
[QUOTE="tiina";28479467]Mä en ymmärrä miksi ap.llä on noin vanha mies?[/QUOTE]

Niin, onhan se aivan hirviää. Kyllä ensiksi pitäisi puolisoa valitessa kartoittaa hänen ikänsä, (mieluiten astrologisesti) ja sitten vasta miettiä mm. rakkautta ja toisen luonnetta.

Ei voi kyllä nyt ap. oikeesti olla onnellinen miehensä kanssa. Eikä varmasti niinq oikeesti voi se ap:n mies rakastaa sitä ap:tä.

Ai niin ja kyllä on kohta jo ap yh-äiti ja miehellä uus ja nuorempi vaimo. Vai miten sitä täällä nyt yleensä (tiedetään ja) manataan asioista?
 
"vieras"
Miksi ei voisi katsella?

Mikähän omassa päässäsi mättää...

Mulla on hyvä mies ja meistä on tulossa perhe. Ei paremmin voisi olla! :)
Katsella toki voi, mutta 99% 17-vuotiasta ja 30-vuotiaista on niin täysin erilaisia henkiseltä kehitykseltään ja elämäntilanteeltaan, että parisuhdemielessä niitä nuoria ei katsella. Sun mies on ollut aikuinen ja sä olet ollut vielä pieni teini, joka ei tiedä elämästä mitään ja joka on täysin aikuisen vietävissä. Sen takia tällaisia parisuhteita ei useinkaan katsota hyvällä.
 
Vale-elämää
Sehän ei sitten mitenkään minusta olisi kiinni jos en työllisty, nimittäin koulutus on ainakin hankittu. Työttömyyttä on nyt varmaan muutenkin eli siitä se sitten johtuisi, ei siitä että minä olisin kouluttautumaton tai vastaavaa jos en töitä saa..
Ei johtuisikaan, mutta monelle se on tärkeintä saada turvata se paikka siellä firmassa ennen lasten tekoa.
 
Eläpä rinnasta ikään.

Mua potuttaisi tuollainen saivartelu varmaan 40-vuotiaanakin. Mitä kenenkään raskaudet noin tarkkaan toiselle kuuluu tai miten joku viitsii edes alkaa noin tarkkaan niitä tutkimaan kun tiedä edes toisen kuukautisten tulo hetkeä. Älytöntä sherlockkia.
Voi hyvänen aika!! Minua ei kiinnosta sinun kuukautiskierto, enkä ole sen kummemmin raskauttasi pohtinut. Jos luit ajatuksella viestini niin kerroin omasta raskaudestani. Sen kokemuksen pohjalta jäin asiaa miettimään.

Ihana asiahan se on että saatte lapsen ja toivottavasti raskautesi sujuu ongelmitta loppuun saakka.

Useita vuosia tällä palstalla pyörineenä annan sinulle yhden neuvon jota noudatat tai et. Mitä enemmän tällä palstalla jaat tietoja itsestäsi ja elämästäsi sitä enemmän ihmiset sinusta todennäköisesti "kiinnostuvat" ja saatat saada ikäviäkin kommentteja. Jos reagoit noin herkästi palautteeseen/kyselyihin saatat herkemmin pahoittaa mielesi.

Vielä kerran en ole pahaa tarkoittanut, eikä minua kiinnosta sinun kuukautiskieto. Oman kokemukseni ja hoitoalan ammattini vuoksi jäin tuota laskettua aikaa miettimään!!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Zucchini
ok
[QUOTE="vieras";28478936]Voihan Opri, en tiedä ketään muuta joka tällä julkisella palstalla olisi kertonut nimensä, miehensä nimen, iät, asuinpaikkakunnan jne. [/QUOTE]

Krhm, Venakko Milanna...
 
Kapulaa rattaisiin
[QUOTE="vieras";28479514]Katsella toki voi, mutta 99% 17-vuotiasta ja 30-vuotiaista on niin täysin erilaisia henkiseltä kehitykseltään ja elämäntilanteeltaan, että parisuhdemielessä niitä nuoria ei katsella. Sun mies on ollut aikuinen ja sä olet ollut vielä pieni teini, joka ei tiedä elämästä mitään ja joka on täysin aikuisen vietävissä. Sen takia tällaisia parisuhteita ei useinkaan katsota hyvällä.[/QUOTE]

Mitä väliä miten kukanenkin kattoo toisten parisuhteita? Itse aloin seurustelemaan 18 -vuotiaana 25 vuotiaan miehen kanssa ja onnellisempi en voisi olla. Monen vuoden jälkeen tuntuu yhä, kuin olisimme vastarakastuneita.
 
ok
Eläpä rinnasta ikään.

Mua potuttaisi tuollainen saivartelu varmaan 40-vuotiaanakin. Mitä kenenkään raskaudet noin tarkkaan toiselle kuuluu tai miten joku viitsii edes alkaa noin tarkkaan niitä tutkimaan kun tiedä edes toisen kuukautisten tulo hetkeä. Älytöntä sherlockkia.
Aha, ollaanpa sitä herkkänä. Parempi sitten olla kysymättä mitään. Onnea teille kovasti hei, Jamille terkkuja.
 
"vieras"
No eipä ole kiinostusta lähteä edes reppumatkalle minnekään aasiaan, eiköhän sitä muitakin lomakohteita löydy johon sopii myös mukaan lapsi. :) ja jos välttämättä haluaisin lähteä reppumatkalle aasiaan, eikä lapsi sopisi millään tavalla mukaan sinne, niin ompa hänellä hyvät isovanhemmat joille voi mennä hoitoon kyllä siksi ajaksi. Ottaa varmasti mielellään. :)

Rauhattomalla hööseltäjällä meinasin sitä että pitikö bailata koko ajan ja juosta joka viikonloppu jossain ja miehet vaihtu tiuhaan tahtiin kun ei sopinut lapsi moisiin kuvioihin?
Minä en ollut kuvailemasi rauhaton höseltäjä nuorena. Olin sellainen rauhaton höseltäjä, joka asui opiskeluaikana 5 eri maassa, muutama vuosi tai muutama kuukausi aina yhdessä maassa. Valmistuttuani tein pari vuoden pituista työkeikkaa katastrofialueilla. Lomani käytin milloin sattui sen mukaan milloin jossakin maassa oli kansainvälinen urheilutapahtuma, johon saatoin mennä vapaaehtoiseksi.

Miten lapsi olisi tuohon kuvioon sopinut mukaan? Ei ihmisen tarvitse olla mikään bilettäjä, että lapsi ei hänen elämäänsä sovi ja näin luulevalla on erittäin suppea maailmankuva.
 
Opri.
Luin tätä ketjua jo aamusta, sillon vastauksia oli ehkä viitisentoista. Nyt lukaisin läpi - huhhuh :D palsta ei petä ikinä. Kivaa.

Onnea Opri raskaudestasi!

Ja nyt on ilmeisesti tämä nuoret äidit vs. vanhat äidit väittely. Taidan heittää lusikkani soppaan sanomalla että minulla ei ainakaan ole mitään ongelmaa elää nuoruuttani samalla kuin lapsiperheen kanssa. Tiettyjä uhrauksia lapsi vaatii mutta se ei ole hinta eikä mikään. Minun poikani on siis 10kk ja itse täytän 18 ensi kuussa :)

Ja vielä tästä yksityisyyden varjelemisesta. Olen vuotanut tooodella paljon tietoa nettiin, ainoa filtterini on että kerron sen minkä voisin kertoa suvulleni. Minusta se ainakin on ihan ok, näköjään Opristakin. :D
Kiitos! :)

Täälläkö vuodatat tietoa vai onko sulla joku blogi tms? :D
 

Yhteistyössä