Ikä on arka asia ?

Täällä nayttää olevan monta aloitusta samasta aiheesta eli onko vähän alle tai yli nelikymppinen liian vanha pienten tai pienen lapsen äidiksi?
Sama aihe saa jatkuvasti sapekkaita kommentteja aikaiseksi palstailijoilta ja se on provoilijoiden tarkoituskin...tekstejä lukiessani,mitä olen jaksanut lukea...tulee siihen tulokseen,että ikä on sittenkin arka asia !
Miksi muuten siitä provosoiduttaisiin niin herkästi ? Nykyään iäkkäämpänä lapsen saaneita äitejä ja isiä ( jo toista kierrosta tekeviä ) on paljon...ei koskaan parane puhutella vastaantulijoita "mummuksi" ja "papaksi",kun he paljastuvat pienokaisen isäksi ja äidiksi.
Ja mikä ettei,jos näkee että jaksaa vanhanakin vaippoja vaihtaa niin siitä vaan
Itsekin olen ollut aika vanha ensisynnyttäjä ,en tietoisesti mutta olo suhteiden pakosta ja osittaisesta väsymyksestä huolimatta..on hyvin mennyt...
Mutta minä en häpeä ikääni, enkä yritä esiintyä nuorempana kuin olen ja tunnusta rehellisesti väsymykseni, sekä oman ajan tarpeeni...
Valitin kerran täällä väsymystäni...siitäkin joku mamma pahoitti mielensä...kaiketi joku yli 40 vuotias voi olla supermamma en sitä kiellä,mutta kaiketi vaivojensa valittaminen ja väsymyskin on sallittua
:ashamed:?
Vai onko tälle palstalle tervetulleita vain supermammat, jotka jaksaa paahtaa ja hehkuttaa onneaan ? Ja kaiketi voi jostakin muustakin puhua kuin iästä...onko liian vanha äidiksi vai ei ?
Jokatapauksessa äitiys on ihana asia ja vanhemmuus haasteellisin juttu oltiin äitiä ,minkä ikäisiä tahansa =) Aurinkoa kaikille palstalaiselle...

 

Olen kohta 37 ja lapseni on 2. olen sinut ikäni kanssa ja olen valtavan ylpeä siitä että vihdoinkin olen äiti.
En ole kokenut väsymystä, enkä mitään muutakaan negatiivista ikäni huomioon ottaen.
Elin kauan yksin lapsesta haaveillen ja kun raskaus olikin totta, annoin sen tapahtua tietenkin !!!
Mietin eilen tätä ikäjuttua toisestakin vinkkelistä...Ainahan puhutaan miten lapsi häpeää vanhoja vanhempiaan. Kyllä se niin on ! MUTTA minäkin häpesin ikäloppua äitiäni joka oli peräti 20 vuotta minua vanhempi ! eli ainahan ne lapset jossain vaiheessa häpeävät, niin se vain on !!
Toisaalta, olettekos ajatellet..että kun itse on vanhus, esim minä ( toivottavasti ) 80, niin lapseni on vasta 45, joten jaksanee hoivailla vanhaa äitiä. Oma isäni on 60 ja mummoni 80. arvatkaas vaan kuka mummosta eniten huolehtii ? Perheen nelikymppinen kuopus tietenkin ! pointti täsäkin, eikös ?
eipä silti, ei lapsia hankita vanhuuden turvaksi en minä sitä tarkoita. Haluan vain sanoa että mielestäni ei ole olemassa mitään oikeaa ikää tulla vanhemmaksi. Ihmiset ovat yksilöllisiä. eihän kronloginen ikä ole sama kuin biologinen ikä !!!!!!
Nautitaan lapsistamme me onnelliset keillä niitä on. Maailmassa ei ole mitään rakkaampaa kuin oma lapsi.

 

Niin just! Olen myös huomannu että omat lapseni nyt murkkuina häpeevät meitä vanhempia vaikka olemme n. 23-30 vuotta heitä vanhempia. luulin jotta se on ollu pelkästään mun ongelma silloin nuorena tyttönä kun tajusin että omat vanhempani olivat niiin vanhoja! Ei sitä kehdannu sanoa kavereille 15 vuotiaana jotta mun isä täytti just 60.Myöhemmin se oli vaan etu, ei tarvinnu odottaa nelikymppiseksi jotta sais maatilan ohjat käsiinsä. Sukupolvenvaihdos tehtiin heti ku löysin sopivan miehen rinnalleni, eli kakskymppisenä saimme aloittaa hommat.

 

Ihmiselle varsinkaan oma ikä ei tunnu koskaan olevan tarpeeksi hyvä. Alaikäisenä sitä odotti,että tulee täysi-ikäiseksi, Vanhemmat toivoo, että olisivat nuorempia. Kyllä muistan, kun itsekin parikymppisenä piti 30 vuotiastakin vanhana ikäloppuna, mutta niin se mieli muuttuu. 40v. ei ole vielä vanha saamaan lapsia ja eläkeikäänkin on vielä ainakin 20 vuotta aikaa. ei 50 vuotiaskaan ole vielä vanha. nuorista vaan tuntuu siltä,että kaikki yli 20vuotiaat ovat ikäloppuja. Sairauksista on turha murehtia etukäteen, sillä sairastuu niitä nuoriakin. Ja ihminen on sen ikäinen kuin itsestä tuntuu.
Joku 20v. voi tuntua vanhemmalta, kuin onkaan ja päinvastoin 50vuotias on kuin teinityttö. Ja muistakaa nuoret: perässä tulette tekin, eli vanhenette myös samanlain.

 

Elin kauan yksin lapsesta haaveillen ja kun raskaus olikin totta, annoin sen tapahtua tietenkin !!!

Tästä lauseesta tunnistan itseni! Pitkään "lapsellisena" yksinhuoltajana haaveilin, että vielä joskus saisin yhden. Nyt yrittäminen on mahdollista, kun on löytynyt todellinen rakkaus . Se, että vielä 4-kymppisenä saa mahdollisuuden edes yrittää, on minulle suuri juttu. Moni ei tulekaan ajatelleeksi, ettei kaikkien elämä kulje sitä tavanomaista latuaan... Jos puoliso puuttuu, raskaudesta on aika vaikea haaveilla vai mitä. Jos uuden mahdollisuuden saa, tottakai sille haluaa antaa tilaa! Iästä riippumatta...

 

Niin, lisään vielä mieleen juolahtaneen asian: oma ikä ei tunnu pahalta, ei edes aralta asialta. Mutta muiden suhtautuminen siihen nostattaa silti ristiriitaisia tunteita. Eipä siitä ole kovinkaan pitkä, kun minullekin (40 vee) muuan tuttava (38 vee mies) sanoi, että onhan niitäkin, jotka "tulevat jo tuossa iässä isoäideiksi". Jälkikasvuni ei ole sen ikäistä, että se vielä olisi mahdollista. Huomautus tuntui ihan syvällä sisimmässä inhottavalta :ashamed: Henkisesti en tunne olevani lähelläkään isoäitiyttä, lapselliseksikin on moitittu Eli on jotenkin ikävää, jos ympäristö ryhtyy luokittelemaan, lokeroimaan isoäitikandidaatiksi jo 4-kymppistä - silloin edessä on teoriassa aika pitkä isoäitiaika! Jos sitä 9 -kymppiseksi tulee kituutettua, kuten suurin osa lähisuvun naisista!

 

Niinhän se on että koskaan ei ole kohdallaan. Itse omasta puolesta voin kertoa, että inustaei äidiksi olisi ollut vielä parikymppisenä eikä varmaa edes kolmikymppisenä. Esikoinen syntyi kun olin 35 v. ja nuorimmainen on nyt 8 kk itse olen 42 v. =)
Mielestäni olen hyvän ikäinen ja hyvin pärjään myös äitinä. Aikaa on ja ei niin enää menota kuin nuorempana. Mistähän olis ne lapsenvahdit löytynyt joka kerta kun teki mieli lähteä juhlimaan tai muuta sellaista.
Että eiköhän me kaikki olla yhtä hyviä ikään ja kokoon katsomatta.

 

\

Niin, lisään vielä mieleen juolahtaneen asian: oma ikä ei tunnu pahalta, ei edes aralta asialta. Mutta muiden suhtautuminen siihen nostattaa silti ristiriitaisia tunteita. Eipä siitä ole kovinkaan pitkä, kun minullekin (40 vee) muuan tuttava (38 vee mies) sanoi, että onhan niitäkin, jotka "tulevat jo tuossa iässä isoäideiksi".

Julialle: Eikös tullut mieleesi nauraa ja kysyä ukolta: "Jokos sinä sitten olet pappa?"

 

Oletteko koskaan miettineet syitä miksi ihminen tuntee häpeää iästään. Lukekaa kirja, häpeän monet kasvot. Ennen vanha nainen oli riesa ja vaivainen. Vanha nainen oli käytetty kalu, haiseva hoidettava vaivainen eukko. Toisaalta tarinoiden ilkeä Pohjan akka. Vanhempi mies oli Väinämöinen, viisas jne. Olisiko jo mahdollista katksista tuo asenneketju ? Me elämme vuotta 2005 ja maailma on muuttunut paljon ympärillämme.

Olen 44 vuotias äiti ja odotan neljättä lastani. Neuvolasta muistuu mieleeni kätilön lause; nainen ei ole liian vanha, jos hän on tullut yleensä raskaaksi.
Myyttiset asenteet, että elämä olisi ohi jonkun ikäpyykin elettyämme on omassa päässämme.

Minulle ikä oli arka asia kun täytin 30. Menin luomien kohotukseen ja kulutin aika paljon rahaa merkkivaatteisiin. Näin jälkeenpäin ajatellen olin todella turhaantuinut avioliitossani. Käänsin tyytymättömyyteni omaan ruumiiseeni, koska olin saanut Pohjois-Pohjanmaalaisen kasvatuksen häpeän kera. Jouduin tekemään paljon töitä itseni kanssa ja myöntämään rehellisesti omat tosiasiat. Myös tutkimaan suhdettani äitiini, hän ei pahemmin positiivisuutta viljellyt.

Kun elin erokriisin ja jatkoin elämää tunsin itseni nuoremmaksi kuin koskaan. olin tyytyväinen peiliini ja jopa ryhtini muuttui. Olen uudessa liitossa josta minulla on yksi yhteinen lapsi ja kaksi edellisestä avioliitostani. Tunnen että olen jaksavampi kuin 30 vuotiaana. Koen että elämäni on edessä ei takana.

 

Olen 41v ja tytär meillä 6kk kohta. Toinen jo tulossa. Helmikuussa lask. aika. Joten aika vanhana olen aloittanut mutta en yhtään negatiivista kommenttia ole saanut. Ainakaan päin naamaa ei oo uskallettu sanoa. Ja kyllä täytyy sanoa että tuuria on ollut. Ekaa teimme 3v ja toinen sai alkunsa kun esikoinen oli vasta 3kk. Sitä on kyllä moni ihmetellyt. Sitä vaan itse olen mietiskellyt että mitenköhän sujuu käytännössä kahden niin pienen kanssa.

 

\

Kun elin erokriisin ja jatkoin elämää tunsin itseni nuoremmaksi kuin koskaan. olin tyytyväinen peiliini ja jopa ryhtini muuttui. Olen uudessa liitossa josta minulla on yksi yhteinen lapsi ja kaksi edellisestä avioliitostani. Tunnen että olen jaksavampi kuin 30 vuotiaana. Koen että elämäni on edessä ei takana.

Tämä on kuin minun elämästäni!!!

Kun olimme vielä asumuserossa, ja minä väleissä exän kanssa, muistan hänen hämmästyneen ilmeensä katsoessaan minua, kun hän kerran tuli kylään.
Kotonaolo saa olon ainakin tuntumaan nuhjuiselta. Ehkä myös näytän siltä. Aina ei jaksa laittaa itseään, ei onnistukaan kun "työmaa" roikkuu puntissa kiinni ja vaatii omaansa.

 

Itse olen 41v ja muutaman keskenmenon jälkeen teimme päätöksen että nyt ei enää kertaakaan. Onhan meillä yksi murkkuikäinen jo, joten saamme olla onnellisia kun olemme saaneet edes yhden lapsen. Mutta kuinkas kävikään. Juuri kun olimme olleet varmoja ettei enää ole mitään tulossa niin kuinkas ollakkaan. Reilut kaksi viikkoa sitten saimme tietää että iltatähtihän se sieltä on. Eilen oli ensimmäinen ultra ja syke löytyi (viikot 7+2, tosin paikan on mokoma valinnut, aivan munatorven vierestä..) Lääkäri oli aivan ihana, kun sanoin etten tiedä ollakko iloinen vai ei tästä tilanteesta tällä iällä, sanoen että nykyään toiset tekevät vasta esikoisensa tässä iässä. Sanoinkin että niin ehkä jossain Hollywoodissa, niin hän sanoi että ei niinkään, vaan vallan tavallista täällä meilläkin Nyt pitää varmaan jossain välissä kertoa perheen murkulle tulevasta elämänmuutoksesta sillä hänellä on ollut sisaruskuume jo vuosia, mutta vielä emme uskalla koska keskenmenon riskihän on vielä olemassa ja turha on sitä hänenkin sitten surra jos niin huonosti tulisi käymään. Kerromme vasta kun olemme varman päällä. Tälle meidän murkulle ei ainakaan tunnu meidän ikämme olevan mikään kynnyskysymys. Hänelle olemme aina yrittäneet luoda/antaa/opettaa hyvää itsetuntoa; ei muiden ihmisten mielipiteillä saa olla väliä, vaan hänen omillaan. On tepsinyt.

 

Itse olen 41v. ja raskaana viikolla 9.
Minusta sopiva ikä on se , jonka jokainen katsoo itse parhaaksi iäksi.
Minusta raskaus sopii kaikille, oli sitten alle 40 taikka yli.
Jos vain itsestä tuntuu että haluaa lapsen mikäs siinä.(aina se vain ei vain tule) me olemme yrittäneet lasta n.3 vuoden ajan ja jo melkein heitimme toiveet lapsesta mutta onneksi nyt kuitenkin saamme sen pienen ihmeen.
Tsemppiä vain kaikille äideille ikään katsomatta.