En minäkään tähän vastata osaa, mutta olen aika paljon joutunut asiaa pohdiskelemaan. Minullahan tuo ajatus kulkee vähän omia latujaan, mikä on sekä hyvä että huono asia. On hirveästi asioita, joita ei sovi kyseenalaistaa vaikka niissä ei olisi järjen hiventä. On hirveästi asioita, joista ei saa keskustella vaikka niitä ei tyrmäisikään suoriltaan. Ja meikäläinen joutuu opettelemaan ne kaikki yksitellen, kantapään kautta.
Toisaalta olen saanut paljon kiitostakin. On sanottu, että olen hirveän älykäs ja hyvällä tavalla kriittinen, osaan nähdä asioiden ytimeen ja niin edelleen. Ei sillä, en minä tunne itseäni mitenkään kovin älykkääksi tai muutakaan hienoa, mutta jotkut siis kokevat minut näin. Toisaalta taas...noh, kukaanhan ei yleensä sano suoraan mutta kyllä sen vaistoaa. Astun varpaille, olen liian itsenäinen, mitä milloinkin. Pelottavakin kuulemma olen :O Ja tosiaan useasti aika yksinäinen, vaikka olen yleisesti pidetty ja pyrin aina olemaan ystävällinen.
Jos nyt suoraan sanon, niin kyllä vakavasti harkitsisin laumasieluiseksi ryhtymistä jos aivoistani löytyisi siihen tippaakaan edellytyksiä.
mutta ollaanhan tosta eri mieltä uskovienkin keskuudessa ja sitten kasteasia painottuu eri tavalla eri "seuroissa".
Mäkin joskus ihmettelen että olenko jäänyt jotain aivojen osasta vaille siinä vaiheessa kun niitä palikoita jaettiin.
Mitä sillä on väliä, mitä muilla on? Ah niin joo, että omallakin olisi, jotta kuuluisi ryhmään, saisi kavereita ja olisi suosittu. Kun jo lapsetkin kasvatetaan tähän, ei kai ole ihme, jos tätä ryhmään kuulumisen tarvetta esiintyy vielä aikuisenakin?
