Ihmiset, jotka käyttävät raskautta tekosyynä ovat sitten raivostuttavia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja avautuminen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

avautuminen

Vieras
Joo on ihmisiä, joilla on oikeesti rajoituksia ja makuupakkoo yms. raskaana, mutta jos puhutaan ihan terveestä ja hyvinvoivasta odottajasta. Ottaa niin nuppiin ihmiset, jotka ei voi muka tehdä mitään kun ollaan raskaana. Samat tyypit saattaa käydä pitkiä kokopäivän reissuja ostoskeskuksiin ja se ei muka rasita yhtään, mutta voi apua jos pitäis vaikka imuroida koti tms. Ei pysty, kun on raskaana.
 
Juu, näitähän riittää! Mulla onnistui kaikki muu loppuun saakka paitsi töissä en voinut koko päivää istua kun on selkävika. Ihan todettu sellainen siis, oli tosi kipeä, tosin synnytyksen jälkeen kahta kauheampi.
Mutta ruumiillinen työ juuri auttoi tuohonkin vaivaan! Me muutettiin kun olin kahdeksannella kuulla ja aivan normaalisti siivosin ja kannoin tavaraa, kolmannesta kerroksesta. Miehet nosteli tosi painavat, siis sohvat ja sellaiset, mutta teki vain hyvää vähän LIIKKUA!
 
Mua taas ärsyttää se, että ihmiset kuvittelee raskaana olevan olevan jotenkin vammainen tai sairas "siis ethän sä voi nyt portaita kävellä, ethän sä voi mitään nostella, eihän raskaana voi..."
tätä sain kuulla koko viime raskauden, vaikka mitään vikaa ei ollut!
 
minä oon tehnyt töitä,remonttia,siivoushommia ym raskaus aikoina (loppuun saakka).ainoa ero oli kolmatta kun odotin niin lääkäri laittoi kiellot päälle ja olin kyllä kipeäkin etten paljon olisi voinut tehdä,mutta kodin siivosin itse aina.

nyt olen tehnyt remppaa huusolliin ja viikkoja 30.kaikki kauhistelee mutta vointi on hyvä niin enpä persettä jaksa kasvattaa sohvan pohjalla
 
Me purettiin miehen kanssa mökillä pihasaunaa ku olin viikolla 32 B)

En siis vedonnut missään vaiheessa raskauteeni kieltäyäkseni hommista.
Mut en ala tuomita jos en tiedä, eli jos toisella on tosi tukala olo tai lääkärin määräys, niin sitten on kai ok kieltäytyä joistain jutuista.
 
Itte olin näitä tapauksia että ei mitään oireita tai kunnon supisteluja ja niin vaan jouduin äkkiyllättäen ensin rv25 vuodelepoon kotiin ja rv26 synnärikäynniltä ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan. Ja en tosiaan ollu tilannetta valinnut tai sellaista halunnut.

Nyt sitten enemmän ihmettelen näitä jotka tekee kaikki suursiivoukset ja mattojen pesut ja riskeeraa sillä vauvan terveyden raskausaikana. Eikö jotain juttuja vois oikeasti jättää väliin? Varmaan sata kertaa olen miettiny oliko jotain mitä olisin voinu jättää tekemättä ja en löytäny muuta kuin äitiysvoimistelun.
 
No jos mä saisin valita niin kyllä mä mieluummin kävisin töissä ja siivoiaisin |O Kuluisi aika paljon nopeammin! Ja tässä itse asiassa odotan että saisin töitä vielä kuukaudeks tai kahdeks :D
 
tuttavaperheen vaimoke on aivan kauhea! Hän ilmoitti jo raskauden ensimetreillä (menkat oli viikon myöhässä ja sai positiivisen testituloksen) ettei voi keittää kahvia, tehdä ruokaa tms koska on raskaana ja tuntuu, et lapsi syntyy!
 
No raskauksien jälkeen en ole oikeasti pystynyt imuroimaan selän takia. Kun teen niin, en sen jälkeen pysty kävellä pariin päivään. Pystyn kyllä kävellä normaalisti, jos en imuroi, näin myös raskaana. Se on vaan niin kiva, kun aina joku tietää paremmin. :/
 
Ja toisaalta mua jaksaa ihmetyttää se, miksi tämä asia häiritsee aloittajaa? Itselläni oli helppo raskaus ja pystyin tekemään kaikkea aivan loppuun saakka. Useiden keskenmenojen vuoksi otin kuitenkin varovaisesti, ehkä jopa liian varovaisesti, koska menettämisen pelko oli niin järetön. Siivosin ihan normaalisti viimeisiin päiviin saakka ja kävin kaupoilla ja päivittäin kävelylenkeillä, mutta raskaammat hommat jätin melko alusta saakka tekemäti. Ja töissä esim. annoin jonkun muun hoitaa raivarin saaneen lapsen rauhoittelun.
Meillä tosin mies oli vielä varovaisempi kuin minä ja mm. kielsi kokonaan minulta ruohikon leikkaamisen... Leikkasin kuitenkin, koska en todellakaan nähnyt siinä mitään riskiä. Tasamaata kun vaan oli lykättävänä.

Useat kaverit ovat olleet juuri näitä, joilla on tosi paljon vaivoja, aikaisia supistuksia ja tavallaan aivan sairaita raskausajan. En ole heitä osannut siitä lähteä mollaamaan, enhän minä ole heidän kehossaan. Minulla sattui olemaan helppo raskaus ja pystyi tekemään kaikkea mitä uskalsin. Heillä ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Etsiväkaksoset:
Itte olin näitä tapauksia että ei mitään oireita tai kunnon supisteluja ja niin vaan jouduin äkkiyllättäen ensin rv25 vuodelepoon kotiin ja rv26 synnärikäynniltä ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan. Ja en tosiaan ollu tilannetta valinnut tai sellaista halunnut.

Nyt sitten enemmän ihmettelen näitä jotka tekee kaikki suursiivoukset ja mattojen pesut ja riskeeraa sillä vauvan terveyden raskausaikana. Eikö jotain juttuja vois oikeasti jättää väliin? Varmaan sata kertaa olen miettiny oliko jotain mitä olisin voinu jättää tekemättä ja en löytäny muuta kuin äitiysvoimistelun.

Normaali työskentely ja tekeminen, joka tuntuu itsestä hyvälle, ei vahingoita eikä riskeeraa vauvaa! :attn:
 
Rytkäätys no mä ollessani siellä sairaalassa sain huonekaveriksi naisen jonka vauva syntyi rv27 kun lapsivedet oli menneet. Ja koko tapahtumaketju alkoi siitä että oli käynyt mattopyykillä... Että mä en sitten olis ihan samaa mieltä siitä normaalista työskentelystä ja tekemisestä, kun se tuppaa eri ihmisille olemaan vähän eri asioita.

En siis ryhtyis raskaaseen ponnisteluun jos se aikaansaa supistuksia. En edes imuroisi jos se tekee supisteluja. Mutta pitäkää mua vaan laiskurina. Varmaan ihan turhaan pitivät pää alaspäin pakkomakuussa sairaalassa 2kk. Noissa yliopistollisissa sairaaloissa kun on niin paljon vapaita makuupaikkoja että ottavat sinne ihan lomailijoitakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:
Alkuperäinen kirjoittaja Etsiväkaksoset:
Itte olin näitä tapauksia että ei mitään oireita tai kunnon supisteluja ja niin vaan jouduin äkkiyllättäen ensin rv25 vuodelepoon kotiin ja rv26 synnärikäynniltä ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan. Ja en tosiaan ollu tilannetta valinnut tai sellaista halunnut.

Nyt sitten enemmän ihmettelen näitä jotka tekee kaikki suursiivoukset ja mattojen pesut ja riskeeraa sillä vauvan terveyden raskausaikana. Eikö jotain juttuja vois oikeasti jättää väliin? Varmaan sata kertaa olen miettiny oliko jotain mitä olisin voinu jättää tekemättä ja en löytäny muuta kuin äitiysvoimistelun.

Normaali työskentely ja tekeminen, joka tuntuu itsestä hyvälle, ei vahingoita eikä riskeeraa vauvaa! :attn:

Miks mulle sit sanottiin, ettei saa olla yhdynnässä?
 
ensimmäistä kun ootin niin ne sanoivat äitipolilta että en saa enää siivota, käydä kaupassa, ajaa pyörällä ym kun vauva voi syntyä paljonkin etuajassa! viikkoja oli jotain tässävaiheessa 25-30...
no joo. mähän ajelin päivittäin pyörällä, imuroin, ja suoraan äitipolilta kaupasta hakemaan 2 kassillista ruokaa ja vauva syntyi laskettuna päivänä :whistle:

mutta toinen raskaus menii niin että loppuvaiheessa en todellakaan voinut käydä kaupassa tai kantaa isompaa tyttöä sylissä tai edes kävellä kovin kauaa ku toinen jalka meni toimintakyvyttömäksi.. sillon anoppi käytti mua aina kaupassa :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kokoko:
Mua taas ärsyttää se, että ihmiset kuvittelee raskaana olevan olevan jotenkin vammainen tai sairas "siis ethän sä voi nyt portaita kävellä, ethän sä voi mitään nostella, eihän raskaana voi..."
tätä sain kuulla koko viime raskauden, vaikka mitään vikaa ei ollut!

Peesi.
Mä aina sanoin kaikille että teen oman kuntoni mukaan ja en ole kehitysvammainen. Joskus ei kunto riittänyt imuroimaan sängyn alta, joten en sitten sitä tehnyt. Mutta jos kunto antoi periksi, niin tottakai imuroin myös sängyn alta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:
Alkuperäinen kirjoittaja Etsiväkaksoset:
Itte olin näitä tapauksia että ei mitään oireita tai kunnon supisteluja ja niin vaan jouduin äkkiyllättäen ensin rv25 vuodelepoon kotiin ja rv26 synnärikäynniltä ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan. Ja en tosiaan ollu tilannetta valinnut tai sellaista halunnut.

Nyt sitten enemmän ihmettelen näitä jotka tekee kaikki suursiivoukset ja mattojen pesut ja riskeeraa sillä vauvan terveyden raskausaikana. Eikö jotain juttuja vois oikeasti jättää väliin? Varmaan sata kertaa olen miettiny oliko jotain mitä olisin voinu jättää tekemättä ja en löytäny muuta kuin äitiysvoimistelun.

Normaali työskentely ja tekeminen, joka tuntuu itsestä hyvälle, ei vahingoita eikä riskeeraa vauvaa! :attn:

Miks mulle sit sanottiin, ettei saa olla yhdynnässä?
Se onkin mukava työ :D No vitsi, vitsi.

Alkuperäinen kirjoittaja Pyh.:
Alkuperäinen kirjoittaja kokoko:
Mua taas ärsyttää se, että ihmiset kuvittelee raskaana olevan olevan jotenkin vammainen tai sairas "siis ethän sä voi nyt portaita kävellä, ethän sä voi mitään nostella, eihän raskaana voi..."
tätä sain kuulla koko viime raskauden, vaikka mitään vikaa ei ollut!

Peesi.
Mä aina sanoin kaikille että teen oman kuntoni mukaan ja en ole kehitysvammainen. Joskus ei kunto riittänyt imuroimaan sängyn alta, joten en sitten sitä tehnyt. Mutta jos kunto antoi periksi, niin tottakai imuroin myös sängyn alta.

Kato ku joillain voi tulla vaikka selkä kipeeks raskauksien takia koko loppuelämäks.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:
Alkuperäinen kirjoittaja Etsiväkaksoset:
Itte olin näitä tapauksia että ei mitään oireita tai kunnon supisteluja ja niin vaan jouduin äkkiyllättäen ensin rv25 vuodelepoon kotiin ja rv26 synnärikäynniltä ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan. Ja en tosiaan ollu tilannetta valinnut tai sellaista halunnut.

Nyt sitten enemmän ihmettelen näitä jotka tekee kaikki suursiivoukset ja mattojen pesut ja riskeeraa sillä vauvan terveyden raskausaikana. Eikö jotain juttuja vois oikeasti jättää väliin? Varmaan sata kertaa olen miettiny oliko jotain mitä olisin voinu jättää tekemättä ja en löytäny muuta kuin äitiysvoimistelun.

Normaali työskentely ja tekeminen, joka tuntuu itsestä hyvälle, ei vahingoita eikä riskeeraa vauvaa! :attn:

Miks mulle sit sanottiin, ettei saa olla yhdynnässä?

No siihen on ollut varmaan joku erityinen syy! Kyllähän normaalisti edenneessä raskaudessa saa nussia paukuttaa loppuun asti!
 
Ja miksi minä olen kaksi keskosvauvaa synnyttänyt, vaikka olisin kyennyt tekemään yhtäsun toista vielä loppuun asti omien olojeni pohjala mutta raskaudet ei kestä loppuun asti. Ja kun ei edes supistellut. Kohdunsuu lähti aukeamaan ennen aikojaan ja tästä hyvästä maksin vastentahtoa sairaalassakin tipassa. Eikä mitään syytä ole miksi näin on osaltani ollut, kun olen fyysisesti hyvässä kunnossa ja terve.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:
Alkuperäinen kirjoittaja Etsiväkaksoset:
Itte olin näitä tapauksia että ei mitään oireita tai kunnon supisteluja ja niin vaan jouduin äkkiyllättäen ensin rv25 vuodelepoon kotiin ja rv26 synnärikäynniltä ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan. Ja en tosiaan ollu tilannetta valinnut tai sellaista halunnut.

Nyt sitten enemmän ihmettelen näitä jotka tekee kaikki suursiivoukset ja mattojen pesut ja riskeeraa sillä vauvan terveyden raskausaikana. Eikö jotain juttuja vois oikeasti jättää väliin? Varmaan sata kertaa olen miettiny oliko jotain mitä olisin voinu jättää tekemättä ja en löytäny muuta kuin äitiysvoimistelun.

Normaali työskentely ja tekeminen, joka tuntuu itsestä hyvälle, ei vahingoita eikä riskeeraa vauvaa! :attn:

Miks mulle sit sanottiin, ettei saa olla yhdynnässä?

No siihen on ollut varmaan joku erityinen syy! Kyllähän normaalisti edenneessä raskaudessa saa nussia paukuttaa loppuun asti!

Mutta mistä te tiedätte, kenenllä etenee normaalisti ja kenellä ei? Jos joku sanoo, ettei voi imuroida, niin sillä on siihen joku syy, ehkä sitä sattuu?
 
Yhteistyössä