Ihastus vienyt jalat alta. Oma vakaa suhde menettää arvoaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mitä hittoa tehdä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mitä hittoa tehdä

Vieras
On päässyt käymään niin perinteisesti kuin voi käydä. Kohdannut upean miehen. Ensitapaamisella synkkasi niin, että meni pasmat täysin sekaisin. Ei koskaan missään ole niin käynyt. Nyt kävi.
Kumpikin oli aivan ihmeissään. Kumpikin varattuja. Kumpikin on aivan toisiinsa tänä päivänä.

Tämä on todella paha tilanne!!
SILLÄ:

molemmat pitkissä vakaissa suhteissa, lainat niskassa..irtautuminen vanhasta vaatii kovat ponnistelut..kumpikin aivan sekaisin toisistansa mutta yhtä aikaa peloissaan. Mitä ihmettä tässä pitää tehdä?
Itse koen että hätiköidä ei voi eikä saa, mutta kauanko tällaista tilannetta kestää ja jaksaa kukaan. Kotielämä omassa suhteessa sekaisin oletettavasti ja tuntuu tosi pahalta. En halua kumppaniani loukata, mutta en voi lopettaa enkä tehdä tunteilleni mitään. Mietin onko tämä menoa nyt..kohtasinko jotain sellaista että en voi laskea irti.
Kuvittelin omasta miehestäni että tämä on se oikea, tässä on sitä jotain. Mutta olenko väärässä vai tapahtuuko niin useinkin ihmisille elämässä että se oikea voi tulla toisen ja kolmannenkin kerran vastaan..

Ajattelen tapaamaani miestä paljon..aivan mahtava tyyppi..synkkaa että oikein pahaa tekee:)..
 
tulee esiin sitten kun olette kokeilleet yhteiselämää. Nyt näet vaan hyvät puolet hänestä, kun olet pihkassa. Ihastus kestää kaksi v. korkeintaan. Itse en sekaantuisi ukkomieheen. Kakkosnaisena oleminen olisi suuri taakka, jota ei täysjärkinen kestä.
 
Älä toista mun virhettä!!!!!!!!

Se mitä tunnet nyt tuskin on mitään!!! En uskonut, vaan menin mukaan hetkelliseen ihastukseen. Järki kasvoi vähitellen, siinä vaiheessa syttyi valot kun kerroin miehelleni, mitä olin tehnyt. Pilasin elämäni tärkeimmän ihmissuhteen, hajotin kotini, satutin rakkaitani. ÄLÄ TEE SITÄ!!

Ja kauhukseni opin tuntemaan ja näkemään ihastuksestani "uusia" puolia kun pudotin ruusunpunaiset lasini.

Vituttaa, kaduttaa ja harmittaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 
Tarinasi ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Kaipaat vaihtelua tasaiseen elämääsi ja kuin tilauksesta vastaan kävelee oikea mies, joka on ehkä samassa tilanteessa. Tämä mies ei sinällään ole yhtään mitään erityistä, vaikka nyt niin kuvitteletkin. Hän vain nyt sattumalta osui kohdalle ja oli vastaanottavainen kiimakutsullesi.

Jos olet järkevä, et tee mitään nykyistä elämääsi lopullisesti vahingoittavaa. Tulee nimittäin päivä, että ihmettelet mikä hitto sinuun meni ja mitä ihmettä näit tuossa miehessä. Jos kauheasti kutkuttaa, mene sänkyyn sen miehen kanssa ja anna hänen ns. panna aivosi pihalle. Mutta tee kaikki niin hienotunteisesti ja varovasti, ettet varmasti jää kiinni.

Ja kun sitten todella heräät kiimakoomastasi, kanna tekosi itse ihan omassa mielessäsi, älä rasita niillä esim. puolisoasi. Hän ei sitä tietoa tarvitse eikä se ainakaan paranna mitään. Mutta sinun ajatuksesi ja arvostuksesi nykyistä kohtaan voi parantua paljonkin. Osaat taas nähdä tasaisen elämän hyvyyden ja jaksat jatkaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja koettu:
Älä toista mun virhettä!!!!!!!!

Se mitä tunnet nyt tuskin on mitään!!! En uskonut, vaan menin mukaan hetkelliseen ihastukseen. Järki kasvoi vähitellen, siinä vaiheessa syttyi valot kun kerroin miehelleni, mitä olin tehnyt. Pilasin elämäni tärkeimmän ihmissuhteen, hajotin kotini, satutin rakkaitani. ÄLÄ TEE SITÄ!!

Ja kauhukseni opin tuntemaan ja näkemään ihastuksestani "uusia" puolia kun pudotin ruusunpunaiset lasini.

Vituttaa, kaduttaa ja harmittaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Se oli sun munaus mennä kertomaan asioita?ja teit varmasti tietoisen päätöksen, mitä tuosta saattaisi seurata. Mun mielestä ei pitäisi kertoa ihastuksestaan tai kun ei vielä tiedä mitä siitä seuraa jatkossa. Mutta ymmärrän kyllä ap. tunteen ja millaisilla fiiliksillä käy. Mielestään kannattaisi seurata tilannetta jonkin aikaa. Vaikka tiedän, että aina kun tapaa sellaisen ihmisen, johon on ihastunut, tuntuu että, tunne vaan kasvaa kasvamistaan? Olen itse hiukan samanlaisessa tilanteessa itsekkin, mutta sillä erolla, etten aio erota. Enkä kerro miehelleni ja olen ajatellut, että teen tällaisia salajuttuja ainakin niin kauan tai kun itsestä tuntuu hyvältä. Omalla miehelläni ollut myös salasellaisia, mutta nyt ne eivät kiinnosta enään? Siksi mies on mustis ja seuraa liikkeitäni. Olen osannut jotenkin pystynyt luovimaan asiani. En halua satuttaa niin, miten mieheni satutti, kun jäi melkein verekseltään kiinni?
 
ei voi tapahtua noin, jos ei omassa suhteessa ole jotain miksi tulee tarve löytää jotain muuta. Ei silloin halua eikä kiinnostu toisesta, jos kaikki on oikein hyvin. Jos suhde on onnellinen ja riittävä, tuskin tulis tunteita, muut lähinnä iljettäis, jos oma olis tarpeeks arvokasta. Mieti nyt ensin, mikä siinä mättää, et noin on päässyt käymään ja mistä se on kiinni.

Sitäpaitsi rauhoitu, älä ahdistu nyt joka lainasta ja asiasta, äläkä ala ruokkimaan tuollaisia ahdistavia ajatuksia. Ne on kaikki järjestelykysymyksiä, jos on tarvetta. Tärkeimpänä on selvittää sulle itselle mitä sä nyt haluat ja tarvit. Älä ala ahdistumaan tuosta tilanteesta. Ota tunteet vastaan, katsele ajan kanssa ja tee sitten ratkaisusi, ei tarvi silti hätiköidä. Ei ensitapaamisen perusteella tuosta voi sanoa yhtään mitään. Katsele rauhassa tilannetta.

Ja jos tarvii, mieti, mikä siinä irtautumisessa on se ponnistelu, järjestelykysymykset, vai omat vai kumppanin tunteet? Analysoi tuo tilanne omalta osaltasi järkevästi.
Raja menee siinä, että jos alkaa ahdistaa ja se vaikuttaa päivittäiseen oloon ja tekemisiin, voitko sinä itse hyvin? Jos ahdistaa liikaa, voit ottaa omaa aikaa. Älä syöksy seuraavaan, vaan pidä vaikka miettimistaukoa itsesi vuoksi. Ei tarvi tehdä valintaa, mutta ilmeisesti sun tarvii nyt selvittää asiat ensin itsellesi.
Mitä sulle jää, jos jäät tuohon tilanteeseen tekemättä mitään. mitä tapahtuu, jos päätät, ettet halua jatkaa? Mitä haet itsellesi, millaisen elämän haluat, ja millaisen ihmisen kanssa. Kaikilla on vain yksi elämä.

Ihastumiset on normaaleja asioita. Jotenkin koet hirveän ahdistavana tuon tilanteen.
 
Ihastuminen ja rakastaminen on kaksi täysin eri asiaa: Voi olla että olet vain ihastunut siihen millainen tyyppi tämä mies on, hänen persoonaansa, luonteeseensa, elämäntapoihinsa. Mutta ei se meinaa sitä, että siitä olisi suhteeksi.
Mies voi olla sun ns. sielunkumppani, mutta se sielunkumppanuuskaan ei tarvitse sitä, että pitäisi seurustella.
Mitä jos teidän juttunne toimisi parhaiten vain niin, että olette hyviä ystäviä, sieluiltanne samalla tasolla?
 
ÄLÄ TOISTA MUNKAAN VIRHETTÄ! Jos nykyinen suhteesi on kuitenkin hyvä niin älä ota riskiä. Alkuhan on aina huumaa mutta et voi tietää mitä sieltä takaa paljastuu. Ja jos teillä jommalla kummalla on lapsia niin sitä suuremmalla syyllä pidä perhe kasassa!
 
Itse lähdin toisen matkaan ja hakiessani tavaroita kodistamme 3v lapsi katseli ja sanoi "äiti rikkoo koko kodin". Niitä sanoja en unohda koskaan ja kyllä, olen joutunut katumaan.
 
Täs nyt hehkutetaan sitä perhe-elämän onnea, mutta onko/oliko todella se onnea? Olisiko tuollainen tilanne edes mahdollista onnellisena? Monilla se muutos tulee muutoksen tarpeesta.
Moni katuu, muttei muista, mistä tilanteesta lähti. Ei se jälkeenpäinkään olisi sen erilaisempaa. Näitä voi vain kysellä ja kyseenalaistaa. Vaikka lapsi on sanonut jotain, olisitko sinä onnellinen silti? Kenen elämästä tässä ensisijaisesti päätetään? Ja millä perustein?

Tuossa myös väheksytään rakkauden tunteet, mutta eikö silloin olisi entistä vähempi syytä olla ensimmäisessäkään suhteessa, mikä järki siinäkään sitten olisi?

Kuka näistä tietää. Voi vain toivoa, että omalta kohdalta osaisi tehdä oikean ratkaisun, johon olisi aidosti tyytyväinen.
 
En enää tiedä mitä minussa tapahtuu. Olen tavannut vielä sinkkumiehen. Olen ollut täysin sekaisn miehestä ja taitaa olla mies myös? Mies soitti, ettei saa mua mielestä, että on sekaisin myös. Menee ohi varmasti, kun mies kohtaa jonkun ihastuksen? Mutta meidän jutusta ei ikinä mitään tule on vain salaisia tapaamisia joskus. On helppoa ihastua, jos kuten mulla kotielämä ei suju muutoin kuin miehen kanssa rutiinit toimii hyvin. Minun tunteeni ovat kuolleet ja taas mieheni rakastaa? Olen yrittänyt tulla takaisin maanpinnalle ja herätä karuun todellisuuteen?? Toisaalta tuntuu älyttömän hyvältä kaikki miehen kanssa. Mies on komea, minua nuorempi, hellä, huomaavainen, keskusteleva ja itsenäinen työssä käyvä jne. En tiedä enää mitään, mitä pitäisi tehdä? Yritin päästä taas normaalielämään kiinni ja varmasti onnistun kun tarpeeksi yritän.
 
Tiedän että jos olisin onnellinen ei tilanteeni olisi mahdollista.
Olen onnellinen ja onneton sekä että. Pitkässä suhteessa myös tilanne voi mennä tähän. Ihastuin ensimmäisen kerran sitten vuosiin. Ja nyt on aika sekavat ajatukset.
Yritän miettiä että pysyisin tässä, mutta toisaalta en ole varma haluanko. Olen nuori. Nuorena sitoutunut ja mietin kyllä olisiko elämällä vielä annettavaa kuitenkin, näytettävää. Ei ole lapsiakaan jotka jäisivät kärsimään tästä. Vielä.

Mutta on tämä silti rankkaa. Ei tiedä kuitenkaan että menettääkö enemmän silti kuin mitä saa. Sitä kun ei koskaan tiedä kuinka käy.
Raskasta olisi myös lähteä rakentamaan kaikkea alusta ja uudestaan. Luopua vanhasta, joka ei voi tapahtua kovin helpolla ja nopeasti. Toisaalta kukaan ei voi sanoa miten asiat voivat kenenkin kohdalla mennä.Yksilöitä kaikki. Todella hankala tilanne. Aika on kai paras opettaja tässäkin..
 
Mulla on sama tilanne! Ja oon siitä tilittänytkin täällä elleissäkin :( Nämä on niin vaikeita asioita, että pitäs jaksaa antaa ajan ratkaista, yrittää puntaroida ja pohtia. Vaan kun tunteet on yllättävän vaikeeta hillitä. Liekki palaa, palaa ja palaa... roihuten.

Ja kun kumppania rakastaa eikä halua tätä loukata. Mutta ei halua menettää itse sitä toistakaan, kun sitäkin rakastaa. JA sitä aattelee, että tulis se toinen elämä, jossa saatas olla yhdessä... mutta kun se ei tuu, jos ei sitä itse tee.
 
ja on muuten hiton vaikeeta pysyä vaan ystävinä, jos sukat pyörii jaloissa, kun näkee toista ja toisen kosketus saa kaiken järkkymään... sen lisäksi, että vielä henkisestikin kolahtaa :/
 
Kuitenkaan hyppy sydämestä toiseen ei ole mahdoton. Kannattaa kuunnella sydämensä ääntä. Meillä on vain yksi elämä elettävänä. Kuolleessa parisuhteessa ei kannata kärvistellä. Go for it babe!
 
Lähes jokaisella on jossakin vaiheessa tuommoisia ihastumisia. Jopa useampi ja kaikki tuntuvat juuri niiltä ainoilta sielunkumppanuuksilta.... Annahan ajan kulua ja kohta ihmettelet, miten et haistanut edes sitä kamalaa sukkamehua, joka sen kengistä pölähti!! Sitäpaitsi siinä on kovasti arkisia vikoja, eikä se voi olla edes luotettava, kun näin helposti eksyy....

Ykskaks humahtava liekki palaa kiihkeästi ja nopeasti loppuun. Säästöliekillä hoidetaan kotia ja yhteisiä lapsia, rakennetaan pysyvää.
 
Miksi se säästöliekki ei vois lepattaa siinä uudenkin kanssa, arki on arkea aina ja jokaisen kanssa, mutta johonkin tunteeseen sen arjenkin on perustuttava. Jos se kumman hyvänsä kanssa ei perustu alunperin mihinkään , niin mistä siihen suhteeseen riittää sitä syttyä? Ei mistään.

Ei sen uudenkaan kanssa varmaan ole aina sitä hekumaa, mutta kumpi arki sitten on sitä arkea, mikä tuntuu hyvältä? Tossa vertaillaan sitä entisen arkea ja uuden hekumaa, mut pitäis miettiä arkea molempien kanssa, niin olis vähän samat lähtökohdat.
Humahtava liekkihän se on aina, joillakin se roihu roihuaa vuodesta toiseen, toisilla sammuu, toisilla hiipuu tai kytee. Mikä sitten on se oma nuotio?
 
Itselläni kanssa vähän vastaava tilanne, paitsi että olen jo toiminut aivan väärin.
Olen mennyt toisen miehen kanssa sänkyyn kaksi kertaa. En tiedä, mikä minua vaivaa. Olen naimisissa ja tämä "toinen mieskin" on ja hänellä on myös lapsia vaimonsa kanssa. Ollaan puhuttu, ettei meillä voi olla yhteistä tulevaisuutta, koska tilanteemme nyt vain ovat sellaiset (ja niin erilaiset) ja siltikään ei osata pysyä irti toisistamme. Olisin todella onnellinen, jos pystyisin olemaan ajattelematta tätä miestä, mutta hän pyörii koko ajan mielessäni. Monta kertaa ollaan päätetty, että nyt pitää pysyä erossa toisistamme ja päätös pitää sitten vain muutaman päivän. Samalla ihmettelen, miten pystyn pitämään tämän kaiken sisälläni ja elämään samalla aviomieheni kanssa normaalia arkea. Ja myös tämä mies, jonka kanssa olen pettänyt, pystyy elämään perheensä kanssa arkea samaan aikaan.
Hän vain pyörii mielessäni... enkä edes voi puhua kenellekään tästä asiasta. Olen toiminut niin väärin, että tiedän, ettei kellään riittäisi ymmärrys (enkä edes yhtään ihmettele sitä).
 
Arki on arkea aina, vaikka vaihtaisi kumppania kymmenen kertaa. Mutta totta että jonkun kanssa se arki vaan voi rullata mukavemmin ja paremmin. Saattaa olla enemmän yhteistä ja jaettavaakin. Mutta voi olla hankaluuksiakin joiden kanssa vaikea olla. Kuten aina niitä joka suhteessa jotain on. se tulenpalo ja sielunpalo toista kohtaan laimenee, mutta ellei se sammu kokonaan niin voihan se suhde onnistuakin oikein kunnolla. Joidenkin kanssa liekki vaan sammuu ja se suhde ei kanna. Oma suhteeni kantaa koska liekkiä on edelleen vuosienkin jälkeen, mutta onko sitä koskaan muiden kanssa mietin. Kai sitä voi olla. Miksipä juuri oma mieheni olisi mukamas ainoa ainutlaatuaan. Ei voi olla.

Aurinkoinen 28. Tilanteesi on jo pitkällä. Mahtaa olla raskasta kantaa yksin taakkaa petturuudesta ym. Mutta inhimillistä kaikki tekemäsi. Itsekin voisin olla asemassasi,mutta en ole. Olen pysynyt kaverilinjalla ja koen että sitä kautta pääsen oikeasti tietämään tunteita ja ajatuksia. Täytyy malttaa aikaa vaan ottaa ettei tee mitään tyhmää.Estääkö teitä lapset ettette aio yhdessä silti koskaan olla vai? Onko niin että omaa rakastatte niin paljon ettei uuteen halua vaan mennä?

Tunteillensa ei voi mitään. Onkin vain itsestämme kiinni annetaanko niiden ohjata vai mitä tapahtuu. Toisen petturoivat, toiset eroavat jne. Itse etsin reittiäni. Paljon on menetettävää mutta paljon voi olla saatavissa.
 
Pitkässä liitossa minäkin. Lapset lähes aikuisia, mutta velkataakkaa vielä riittää.
Rakastunut olen minäkin, enkä edes ensikertaa liittoni aikana. Arki kotona on joskus helvettiä, mutta silti jaksan. Onhan ilonaiheitakin arjessa. Hän kuitenkin on mielessä.
Tahollaan puoliso ja isä. Tiedämme toistemme tilanteen, emme voi muuta ainakaan vielä. Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan. Entisen presidentin vaimo sanoi aikanaan:
"Sanansa voi valita, tekonsa voi harkita. Tunteet kulkevat omia teitään". Hänellä oli varmasti kokemusta asiasta.
 
Järki täytyy pitää yläpäässä, nyt se on nyt alapäässä. Hurja ihastumisen tunne ja sekava olotila ovat puhtaasti hormonaalista. Silloin ei näe sitä, minkä normaalisti silmillään ja järjellään näkee.

Otetaas faktat:
- arki tulee joka parisuhteeseen viimeistään 2 vuoden kuluessa
- alkuihastus ja palo kestää n. 6 kk
- avioero on tosi suuri rasitus ihmiselämässä, vaikka itse olisikin aloitteentekijä. Se rasittaa uuttakin suhdetta.
- uusiosuhteessa on 2 entisen perheen kuviot ja rasitteet kestettävänä, elämä ei tule olemaan helppoa - todennäköisesti vaikeampaa, kuin nyt
- omantunnontuskat lasten vuoksi
- jne jne Petaatko ihan tietoisesti ja tahallasi hyvästä elämästä huonoa?
 

Yhteistyössä