H
haaveunta
Vieras
Kaikki aina kertoilee täällä juovista äijistään tai miehistään jotka juoksevat vaan kavereidensa kanssa, bilettävät, jne.
Mutta onko täällä ketään samanlaista kuin minä?
Eli siis liittomme on ihan mallillaan ja onnellinen olen tietenkin, mutta jotenkin tuntuu välillä et me ei ollenkaan eletä, siis jos ymmärrätte?
Siis me ei käydä viihteellä, mies ei viilettele kavereidensa kanssa, ei hurvitella kaupungilla, ei riidellä kännipäissämme, eikä edes selvinpäin jne.
Joskus tuntuu et ollaan ihan jumahettu kun tuntuu et kaikki muut nuoret parit juhliivat ja ryyppäileevät, viettävät saunailtoja joista aina joku haetaan poliisiautolla pois, tai tappeleevat keskenään niin et toinen(yleensä nainen) on ihan mustelmilla, kaikki juhlapyhät pitäs olla ihan soosissa ja sit kertoilla ja leveillä miten kukakin on kännipäissään toilailut...
Meillä kun viikonloput vietetään hyvin usein joko niin että mies on töissä ja minä yksin kotona tai sitten hyvän elokuvan ja ruuan parissa ihan vaan kotosalla tai mökillä tai joskus käydään kavereita moikkaamassa ja niiden luona kahvilla, kesäisin saatetaan käydä ajelemassa moottoripyörällä tai autolla maalaismaisemissa...
Kaikki juhlat vietetään yleensä kahdestaan ja selvin päin kerran vuoteen käydään miehen työpaikan kesänpäätäjäis juhlissa ja siellä molemmat syödään juodaan ja tanssitaan niin et paikat on kipeenä pitkään.
Nyt musta onkin ruvennu tuntumaan jotenkin hirmusen tylsältä tämä meidän elämä, jotenkin liian turvalliselta...oonkohan ihan hömppä.
Mut jotenkin tuntuu et ei tässä tapahdu yhtään mitään, nyttenkin vappuna me oltiin kotona ja jännättiin miten zorrolle käy, aamulla mies lähti töihin ja minä vanhempieni kanssa torille...kun kaikki muut pilettivät ympärillä kaveriporukoissaan...
Myö ei käydä oikeestaan koskaan porukalla pilettämässä, johtuen jo ehkä siitäkin ettei mieheni tule milläänlailla toimeen kavereitteni kanssa.ja hän kyllä aina sanoo et mene vain kavereittes kans jos haluat, mut en mie yksinään haluu lähtee, haluisin et sekin tulis mukaan.
minuu jo nyt inhottaa kun juhannuksenakin tiedän jo valmiiksi et me mennään kahestaan mökille ja turjotetaan siellä, nauttien toisistamme,grillaten ja muistellen menneitä...
Mut välillä minä vaan niin kovasti haluaisin lähteä vaikka ystävä porulkalla sinne mökille ja ottaa muutaman ja nauttia ystävien seurasta.
Tai jonain viikonloppuna haluisin tehä jotain ihan silleen ilman suunnitelmia, lähtee vaan johonkin.
Mut ei kun mies haluaa olla kotona, tai olla minun kanssani, ei häntä huvita enää sekoilla...eikäminuakaan huvita sekoilla, mut jotenkin tuntuu vaan niin yksinäiseltä!
Kun mies on aina töissä tai sitten jos ei ole töissä niin sit nakotetaan täällä kotona, missä minä kaiken aikani muutenkin melkein vietän...
Mitähän tässä kitisen? en tiedä itsekkään?
Kun olis täällä pikkunen seassa niin ois mulla tekemistä ja ois vaihtelua kun saatas juosta vauva harrastuksissa ja suunnitella perhelomia...tulis nyt se pikkunen piiperoinen.
:snotty:
Mutta onko täällä ketään samanlaista kuin minä?
Eli siis liittomme on ihan mallillaan ja onnellinen olen tietenkin, mutta jotenkin tuntuu välillä et me ei ollenkaan eletä, siis jos ymmärrätte?
Siis me ei käydä viihteellä, mies ei viilettele kavereidensa kanssa, ei hurvitella kaupungilla, ei riidellä kännipäissämme, eikä edes selvinpäin jne.
Joskus tuntuu et ollaan ihan jumahettu kun tuntuu et kaikki muut nuoret parit juhliivat ja ryyppäileevät, viettävät saunailtoja joista aina joku haetaan poliisiautolla pois, tai tappeleevat keskenään niin et toinen(yleensä nainen) on ihan mustelmilla, kaikki juhlapyhät pitäs olla ihan soosissa ja sit kertoilla ja leveillä miten kukakin on kännipäissään toilailut...
Meillä kun viikonloput vietetään hyvin usein joko niin että mies on töissä ja minä yksin kotona tai sitten hyvän elokuvan ja ruuan parissa ihan vaan kotosalla tai mökillä tai joskus käydään kavereita moikkaamassa ja niiden luona kahvilla, kesäisin saatetaan käydä ajelemassa moottoripyörällä tai autolla maalaismaisemissa...
Kaikki juhlat vietetään yleensä kahdestaan ja selvin päin kerran vuoteen käydään miehen työpaikan kesänpäätäjäis juhlissa ja siellä molemmat syödään juodaan ja tanssitaan niin et paikat on kipeenä pitkään.
Nyt musta onkin ruvennu tuntumaan jotenkin hirmusen tylsältä tämä meidän elämä, jotenkin liian turvalliselta...oonkohan ihan hömppä.
Mut jotenkin tuntuu et ei tässä tapahdu yhtään mitään, nyttenkin vappuna me oltiin kotona ja jännättiin miten zorrolle käy, aamulla mies lähti töihin ja minä vanhempieni kanssa torille...kun kaikki muut pilettivät ympärillä kaveriporukoissaan...
Myö ei käydä oikeestaan koskaan porukalla pilettämässä, johtuen jo ehkä siitäkin ettei mieheni tule milläänlailla toimeen kavereitteni kanssa.ja hän kyllä aina sanoo et mene vain kavereittes kans jos haluat, mut en mie yksinään haluu lähtee, haluisin et sekin tulis mukaan.
minuu jo nyt inhottaa kun juhannuksenakin tiedän jo valmiiksi et me mennään kahestaan mökille ja turjotetaan siellä, nauttien toisistamme,grillaten ja muistellen menneitä...
Mut välillä minä vaan niin kovasti haluaisin lähteä vaikka ystävä porulkalla sinne mökille ja ottaa muutaman ja nauttia ystävien seurasta.
Tai jonain viikonloppuna haluisin tehä jotain ihan silleen ilman suunnitelmia, lähtee vaan johonkin.
Mut ei kun mies haluaa olla kotona, tai olla minun kanssani, ei häntä huvita enää sekoilla...eikäminuakaan huvita sekoilla, mut jotenkin tuntuu vaan niin yksinäiseltä!
Kun mies on aina töissä tai sitten jos ei ole töissä niin sit nakotetaan täällä kotona, missä minä kaiken aikani muutenkin melkein vietän...
Mitähän tässä kitisen? en tiedä itsekkään?
Kun olis täällä pikkunen seassa niin ois mulla tekemistä ja ois vaihtelua kun saatas juosta vauva harrastuksissa ja suunnitella perhelomia...tulis nyt se pikkunen piiperoinen.
:snotty:
Verrattuna useimpiin kavereihin siis. Mutta sou vot, tää on meidän elämä ja pääasia että ollaan ite tyytyväisiä!! 
Ja nyt ku vauvaki on tulossa niin parempi "totutella" tähän "rauhallisempaan" elämänmenoon 